Blogi Mama’s garden Koristekasvit Vihersisustus Työhyvinvointia edistämässä, yhteinen hetki puutarhalla Kuinka tärkeää olisikaan välillä kokoontua työkavereiden kanssa muutenkin kuin sen leipätyön merkeissä. Pikaisella aikataululla järjestynyt kukkakurssi Saarelman puutarhalla tavoitti kahdeksan innokasta naista tekemään asetelmia kotiin ja vieraille viemisiksi. Mahtavissa puitteissa saimmekin touhuta ja valinnan varaa oli niin paljon, että itselläni ainakin oli vaikeuksia valita kaikkien ihanuuksien joukosta. [columns_row width=”half”] [column][/column] [column][/column] [/columns_row] Jouluruusut olivat kauniita mutta koska minulle on parhaillaan tulossa viime vuoden tapaan jouluruusulähetys Euroopasta niin pystyin tällä kertaa vastustamaan heidän ihanuuttaan ja valitsin aivan toisenlaisia kasveja. Ja tapani mukaan pyrin tietysti valitsemaan sellaisia, joiden kanssa olisi mahdollisuus hieman pidempäänkin ystävyyteen. [columns_row width=”half”] [column] Erilaiset pikkuhavut olivat hurmaavia mutta tuskin saisin niitä pysymään hengissä kovinkaan pitkään. [/column] [column] Tässä hyvä esimerkki pitkästä ystävyydestä. [/column] [/columns_row] Vaikka valinnanvaraa oli runsaasti ja minulla kolmekin astiaa mukana niin voitteko uskoa, että lähdin kotiin kolmas astia tyhjillään! Oikein itsekin tänään vielä ihmettelin, että pystyin pitämään itseni niinkin hyvin kurissa ja budjetti ylittyi vain reilulla kympillä. Sitäkin enemmän ahmin itseeni paikan tunnelmaa ja tuoksuja. Tähän aikaan vuodesta en tiedä mitään ihanampaa kuin päästä lämmitettyyn kasvihuoneeseen tutkimaan kasveja ja kauniita tavaroita. Tuntevatkohan miehet samoin käydessään autokaupoilla?! Olin suurissa vaikeuksissa istutusteni koristelussa. Ruosteiset kulkuset olivat ihania mutta niitä minulla oli jo kotona, eivätkä värikkäät pallot tuntuneet ollenkaan omilta. Lopulta päädyin valitsemaan vihreään istutukseeni vain kaksi valkoiseksi maalattua pyöreää siemenkotaa. Olisin halunnut sijoittaa istutuksiin kynttilänpidikkeitäkin mutta eivät ne vain istuneet niihin sitten mitenkään. Onkohan minusta tulossa jonkin sortin minimalisti vai onko kotiini vain jo kertynyt tarpeeksi kasveja ja koristuksia?! Toisten asetelmissa kyllä ihailin pikkuisia koristeita mutta omiini ne eivät nyt vain päätyneet. Kaunis esillepano puutarhan omia asetelmia. Tässäkin puutarhan omassa esillepanossa katseeni kiinnittyi välittömästi tuohon takana kohoavaan puusaniaiseen. Toki ihailin muitakin taidokkaasti koottuja asetelmia, mutta vain tuo saniainen sai sykkeeni nousemaan :) Onneksi minun ei tarvinnut sitä itselleni tällä kertaa hankkia sillä olin jo aiemmin syksyllä käynyt sen täältä ostamassa. Harmittaa vain kun en saa sitä kotona laitettua yhtä kauniisti esille. Sille olisi sopiva paikka korkean kukkalajan päällä mutta pelkään Saimin kaatavan sen. Niinpä puusaniaiseni saa toistaiseksi asustella pöydän päällä hieman toisten kasvien takana. Omat kurssityöni kotona kuvattuina No entäpä sitten ne omat asetelmani, millaisia niistä sitten tulikaan?! Aluksi en oikein ollut varma mitä mieltä niistä olisin ollut mutta nyt kun ne ovat kotona niin ovat kyllä juuri kuin meille tehtyjä. Kaiken yltäkylläisen kauneuden keskellä ne näyttivät niin vaatimattomilta mutta meidän tavallisessa ja sotkuisessakin kodissamme niiden katselu tuottaa minulle suurta mielihyvää. [columns_row width=”third”] [column][/column] [column][/column] [column][/column] [/columns_row] Ilman saniaista en muuten sitten eilenkään joutunut kotiin lähtemään sillä toiseen asetelmaani valitsin itselleni uuden tuttavuuden saniaisten kiehtovasta maailmasta. Kasvin nimi on Cyrtomium fortunei var. clivicola joka oli nimetty mahoniasaniaiseksi. Viljelykasvien nimistössä mahoniasaniainen on kuitenkin nimellä Cyrtomium falcatum. No, oli nimensä mikä tahansa niin joka tapauksessa koin vahvan ihastumisen. Saniaisen kaveriksi istutin parsakasveihin kuuluvan vanhan ajan huonekasvin unelman, Asparagus setaceus. Unelmaa ei olekaan itselläni vielä koskaan ollut hoidettavana joten jännä nähdä miten yhteiselomme lähtee sujumaan. Ajattelin hoitaa sitä saniaisten tavoin. Paljon suihkuttelua ja sopivasti vettä. Oikeastaan nuo pitäisi kyllä istuttaa kokonaan uudestaan sillä tuossa astiassa ei ole pohjareikää, eikä pohjalle tullut laitettua edes mitään salaojaksi. Hyacinth multifloran sipuli on jakaantunut useaan lohkoon. Toiseen istutukseeni valitsin vaaleanpunaisen multiflora hyasintin ja kolme pientä mehiruusuketta. Ellei tuo multiflora ole jo sinulle tuttu niin suosittelen sellaisen hankkimista täksi jouluksi. Hyasintin sipulia on käsitelty niin, että se on jakaantunut useampaan pienempään osaan. Jokaisesta osiosta nousee tavallista hyasintin kukkaa paljon hennompia kukkavanoja. Tavallisen sintin pönäkkä kukkapötkylä tuntuu kovin jäykältä tämän rinnalla. Toki pidän myös niistä pönäköistä pötkylöistä mutta tämä on ihanan erilainen! Istutan tämänkin sitten keväällä maahan joten se saa jatkaa eloaan sitten puutarhan puolella. [columns_row width=”half”] [column][/column] [column][/column] [/columns_row] Kokonaisuudessaan eilinen kukkakurssi oli varmasti kaikkien osallistujien mielestä onnistunut ja jokainen lähti kotiinsa täynnä intoa ja iloa omien kättensä töistä. Samalla ilolla kohtaamme jälleen huomenna töissä, eikös vain :) Iso kiitos vielä kaikille ihanille työkamuilleni eilisestä, ja suurkiitokset tietysti myös vetäjille opastuksesta ja upeista puitteista. Keväämmällä sitten järjestetään vielä uusi kukkakurssi heille, jotka eivät eilen päässeet mukaamme. Share to: facebook Share to: twitter Share to: pinterest Julkaistu 12.12.2021 Avainsanat kukka-asetelma kukkakurssi viherkasvit vihersisustus Kommentoi Lue kommentit (8) ♥ ♥ Vastaa Vastaa Ihanan luonnonläheiset jouluasetelmat! Minustakin tuntuu, että vihreä on meillä joulun väri! Toki onhan noita kukkiakin kertynyt, ja niissä värinä sitten muutakin;) Vastaa En tiedä alkaako sitä käymään vanhaksi kun on alkanut punainenkin väri miellyttämään. Mielessä pyörivät ne punaiset joulutulppaanit joita olen jo muutamana jouluna hankkinut. Nyt vaan ainakin yritän olla niitä hankkimatta kun selvästi ilma pakastuu jouluun ja silloin ei voi kukkia terassille oikein laittaa. Sisällä lämpimässä ne räpsähtävät niin nopeasti. Ehkä mennään vaan muutamilla hyasinteillä tämä joulu Vastaa Hienot asetelmat ja täydelliset astiat niille. ❤ Vastaa Kiitos! Vihreä asetelma on edelleen hyvässä kunnossa ja unelma on jopa tehnyt jokusen varren lisää. Hyasintit ovat kuihtuneet jo aikoja sitten mutta istutin niiden tilalle oranssin pienen joulutähden. Mehiruusukkeet ovat tosi pitkäikäisiä, toivon ehtiväni vielä vaihtaa asetelmaan vaikkapa kevätesikonkin. Vastaa Kauniit asetelmat ja hienoa, että niistä on iloa pidempäänkin! Vastaa Kiitos On asetelmat edelleen voimissaan, ainoastaan hyasintit ovat vaihtuneet pieneen oranssiin joulutähteen. Tähden tilalle voisi vielä jotakin miettiä samaan istutukseen mutta saniaisen ja unelman taidan pian istuttaa isompaan oikeaan ruukkuun. Tuo metalliruukku kun on täysin umpinainen. Vaikka toisaalta ovat kyllä siinä hyvin viihtyneet ja unelma jopa hieman kasvanutkin. Vastaa Vastaa Peruuta vastausSähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *Nimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Lähetä kommentti Peruuta vastausNimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Mama's garden Puutarhanhoitoa Mamman puutarhassa ja intoilua kaikesta vihreästä. Häärään täällä Ib vyöhykkeellä, tonttimme koko on reilut 5000 m2, josta vajaa puolet on luonnontilaista kalliota. Facebook Instagram Pinterest mammanpuutarha@gmail.com Arkisto 2024 (21) 2023 (29) 2022 (46) 2021 (54) 2020 (72) 2019 (49) 2018 (47) 2017 (68) Kategoriat Valitse kategoria Blogi kasvikokoelma Kaupallinen yhteistyö Keittiötarha Koristekasvit Metsäpuutarha Piharakentaminen Pihasuunnittelu Puutarhamatkailu Puutarhanhoito Vihersisustus Yleinen Avainsanat Valitse avainsanaa `Bougie` acis autumnalis adventtiasetelma Aeonium agave aikainen kevätkukkija amaryllis amppeli amurinpioni Anemone Anemone `Wild Swan` antiikki- ja perinnepäivät araucaria Araucaria araucana arboretum arvonta asetelmia askartelu asteri auringonkukka Avoimet puutarhat avokomposti balkaninsyklaami Barnhaven betoni betoniaskartelu betonivalu Billnäsin ruukki biohiili BirdLife Suomi blogihaaste blogille logo blogitapaaminen bonsai broccoli C. coum C. hederifolium callicarpa clematis viorna cordon corydalis corydalis Craighton Blue cottage garden Crocus Crocus speciosus Cyclamen Cyclamen coum daalia daalian jakaminen daalioiden kasvatus ja hoito daalioiden talvisäilytys Dahlia Eco Weedkiller Eija`s garden Epimedium erikoisperuna esikko esikkokylvöt espalier espanjansiruetana etanoiden torjunta euroopanmarjakuusi floristi Flör Fritillaria Galanthus haaste haisujouluruusu hanami hankikylvöt harjateräs harokataja havutyöt hedelmäpuiden leikkaus heinäkuu puutarhassa Helleborus Helleborus thibetanus helmimarja helmivillakko helokämmekkä Helsingin kevätpuutarha messut 2017 herneenversot hiekka hiilipuutarhurointi hirvenkieli hitsaus hoitosuunnitelma holvikatto hopearikko hortensia hortensia Wim`s Red hosta Hosta minor huonekasvit huonemänty huosiain huurteinen puutarha Hvitträsk hyasintti hyönteisverkko hyötykasvit hyötykasviyhdistys hyötypuutarha hyötytarha hyötyviljely hyötäminen höyhenpensas idänsinililja iiris ikivihreät ilmanvaihdon läpiviennit imikkä isoniittyhumala istutusalueen perustaminen istutustulppaani jalkalehti japanilainen puutarha japaninhiirenporras japaninkurjenmiekka japaninmagnolia japaninmarjakuusi japaninvaahtera joriini joulukoristeet joulukukka jouluruusu jouluvalmistelut JR Holvikellari juurekset jäkäläpuutarha jättiagaave kaalien kasvatus kaalikasvit kaariportti Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha kallio kallioketo kalliopuutarha kanelisaniainen karhunlaukka kartanon puutarha kartiomarjakuusi kastelu kasvatuskokeilu kasvien talvetus kasvien talvisuojaus kasvien väriyhdistelmät kasvihuone kasvihuoneet kasvimaa kasvivalo kasvivaras kasvualusta kate kateviljely kattaminen Kauhurinne kaupallinen yhteistyö Kauppapuutarha Sohlman kausivalot kehäkukka keijunkukka keijunmekko keittiötarha kekrijuhlat kekripukki kellarin rinne kellohyasintti kellovaivero keltainen keltapeippi kermesmarja kesäkeittiö kesämalvikki kesäpäivänhattu keto-orvokki ketokasvit ketunleipä kevät kevätesikko kevätkello kevätkukkijat kevätkurjenmiekka kevätkylvöt kevätleikkaus kevätlinnunsilmä kevätlumipisara kevätpuutarha kiinanlaikkuköynnös kiinanpioni kilpiangervo kilpihärkylä kirja-arvonta kirjakatsaus kirjopikarililja kirjosalvia Kirkniemen kartano kirppislöytöjä kirsikkaluumu kissankäpälä kiurunkannus kivi kivikko kivikkokasvit kivilyhty kivimuuri kivirakentaminen kivituhka klorofylli kodin sisustus kohopenkki koikarppi koiranhammas kokedama kolmilehti kompostilieroja kompostointi koristeheinät koristekasvit koristepensas koristeraparperi koristevalot kosmoskukka kotkansiipi koulinta krookus kuivakukat kukka-asetelma kukkakurssi kukkasipuli kultatesma Kumpulan kasvitieteellinen kuningassaniainen kuorikate kuriilienkirsikka kurjenpolvi kurpitsa kuunlilja kuurainen puutarha kylvökukat käsityöt kääpiökataja köynnöskaari köynnöspinaatti lahottajasieni lammikko lammikon hoito lammikon tekniikka lannoitus lantakomposti lasikupu latva-artisokan talvetus latva-artisokka led-valo lehtimulta lehtimuodot lehtiperenna lehtipistokas lehtopalsami leikkokukat leivonta libanoninlaukka limasieni linnan puutarha linnunpönttö lintujen ruokintaa liuskavaleangervo liuskekiven asennus liuskekivi Lohjan asuntomessut Lohjan museo loveaminen Ludisia discolor lumikello lumikellofestivaalit lumikellojen istutus lumikuningatar lumikurjenmiekka `George` lumityöt lumme luonnonalue luonnonkasvit luonnonkukat luonnonmateriaali maa-artisokka maakellari maakellarin eristäminen maakellarin ilmanvaihto maakellarin maatäyttö maakellarin perustus maakellarin routasuojaus maakellarin salaojitus maakellarin tukirakenteet maakellarin vesieristys maakellarin väliseinät maalattia maanrakennuskangas maaorkidea maaperän hoito magnolian istuttaminen maisemapuutarha maksaruoho maljakko mantsurianaralia marjakranssi marjakuusi marjakuusiaita marjamehu Marjamäki Marketanpuisto mehikasvi mehikuusi mehipuu mehiruusuke messurakentaminen metsämansikka Metsäpirtinmulta metsäpuutarha metsätyöt miljoonalinnunpönttöä mullanvaihto multaus muotoonleikkaus muotopuutarha muratti murattisyklaami mustaselja Mustilan arboretum Mustilan taimipäivä 2019 Mustilan ystävät mustilanhortensia Mustion Linna mykorritsa myyräjahti myyrätuhot mänty mätäslaukkaneilikka narsissi narsissitupakka naruamppeli neidonkieli neilikka niitty niittykasvit niityn hoitaminen niityn perustaminen norjanalvejuuri Nuppula näsiä obeliski Ojamon kartano oka oma metsä omenapuiden hoito omenapuu omenapuuaita onnenpensas opuntia Oristone Oriveden ruskea osterivinokas oven päällisten valaminen Oxalis tuberosa pahvikate paljasjuurinen palloesikko parsa parsakaali parsan kasvattaminen patiohortensia pehmytmesiheinä pelargoni pelargonien hoito- ja säilytys pelargoninäyttely pensasaita pensaskirsikka pensaspapu pensasruusu pensasruusujen hoito perennat perhe-elämä persianpikarililja peruna perunalajikkeet perunamaa perunan idätys perunan istutus perunan kukinta perunan taudit perustusten raudoitus perustustustyöt Piha&Puutarha-messut pihabongaus piharakentaminen piikkihärkylä pikarililja pilvikirsikka pinseeraus Pinus pinea pioni Pioni `Olga` pionien hiekkakuivatus pionien syysistutus pionin jakaminen pionin juurakko pionin luonnonlaji pionin siemenkylvö pisarakärhö pistokas pistokaslisäys podcast pohdintoja porkkana posliinikukka potager puistolumikello puksipuu punalehtiruusu puukuitu puutarhajäte puutarhakirjoja puutarhakissa puutarhakoristeet puutarhalampi puutarhamatkailu puutarhamietteitä puutarhan kevättyöt puutarhan rakenteet puutarhan valaistus Puutarhasuunnittelu puutarhaterapia puutarhatyyli puutarhatyökalut puutarhatyöt puutarhavadelma puutarhavierailu pähkinälehto päivänhattu pääsiäinen pääsiäismuna pölkkyviljely raivaussaha rauniokilkka rautapatsas rautasulfaatti Rautatienomenapuu rautavihtrilli ravintola Linnankrouvi reikätiili rikkakasvi rikkakasvien torjunta rikko rinnepuutarha rippijuhlat rotkolemmikki `Jacks Frost` rudbeckia ruiskukka Ruissalo ruska rusokirsikka ruukkuistutus ruukkukasvit ruukkupuutarha ruusu ruusuaidanne ruusukaali ruusupapu rönsytiarella salaoja salkoruusu samettiruusu sammal sammalkasvualusta sammalkranssi sammalkuusi sammalpallo sammalpuutarha saniainen scilla Scilla bifolia seinien muuraus sekaistutus seljankukkamehu shiitake siemenarvonta siemenkylvöt siementaimi sienet puutarhassa sieniviljely sieniymppi sinikämmen sinipiikkiputki sinivaleunikko sinivuokko sipulien istutus sipulikori sipulikukat sisäkasvit sitruuna-ajuruoho soihtulilja sora sormivaleangervo suklaakosmos sulkahibiskus suovehka syklaami syksy syksyi syksyinen puutarha syreeni `Annala` syysasteri syyshohdekukka syyshortensia syysistutus syyskrookus syyskukkijat syyskylvöt syyslannoitus syysleimu syysmaksaruoho syysmyrkkylilja syyspuutarha syysraparperi syystyöt syysvilja syysvuokko syötävä metsäpuutarha sähkökaapelin asentaminen säleikköaita särkynytsydän taikinamarja taimikasvatus Taimipäivä Mustilassa taimitarha taimivaihto taivukas taivukaslisäys talvensuojaturve talventähti talvi talvikylvöt talvinen puutarha talvipistokas talvipuutarha talvisia puutarhatöitä talvivalkosipuli talvivihreä tarha-adiantum tasetti terttuselja tiililattia tomaatti Tommolan tila tulipa `Brilliant Star` tulppaani tulppaanipuu tummaraunioinen tuohipesin tuohisykerö tuoksuesikko Tuoksumiekkalilja turveharkko turveharkkomuuri typistys tyrnimarja tyrnipensas tyräkki tähkäverbena tähtilumikello täpläpunalatva Unelmien viljelylaatikko unikko vadelmapenkki vadelmatarha Vakka-taimi valkoinen puutarhassa valkotäpläimikkä valkovarjohiippa valkovuokko valokuvaus vappu varjohiippa varjolehti varjopuutarha varjosontikka varjotarha verkkokori vesikasvit vierailu vieraslaji viherkasvit viherlannoitus Viherpaja vihersisustus viherterapia vihreä joulu virkkaus virvalilja vuorimänty värinokkonen väriperuna värit puutarhassa Kotipuutarhan blogit Mama's garden Minna Räisänen Somepuutarhuri Johanna Rönnlöf Uusimmat Blogi Keittiötarha Kurpitsajuhlat kasvimaalla Blogi Puutarhanhoito Puutarhatyökaluni Blogi Koristekasvit Vihersisustus Leikot juhlapöytään — daaliaa, parsaa ja porkkanaa Sinua saattaisi kiinnostaa myös: Lukijamatka Puutarhamatka Irlantiin 4.–9.8.2025 Ajankohtaiset vinkit Talvikompostointi Kolumni Puut ja me Pääkirjoitus Asenteella kohti talvea Lataa lisää
Ihanan luonnonläheiset jouluasetelmat! Minustakin tuntuu, että vihreä on meillä joulun väri! Toki onhan noita kukkiakin kertynyt, ja niissä värinä sitten muutakin;) Vastaa
En tiedä alkaako sitä käymään vanhaksi kun on alkanut punainenkin väri miellyttämään. Mielessä pyörivät ne punaiset joulutulppaanit joita olen jo muutamana jouluna hankkinut. Nyt vaan ainakin yritän olla niitä hankkimatta kun selvästi ilma pakastuu jouluun ja silloin ei voi kukkia terassille oikein laittaa. Sisällä lämpimässä ne räpsähtävät niin nopeasti. Ehkä mennään vaan muutamilla hyasinteillä tämä joulu Vastaa
Kiitos! Vihreä asetelma on edelleen hyvässä kunnossa ja unelma on jopa tehnyt jokusen varren lisää. Hyasintit ovat kuihtuneet jo aikoja sitten mutta istutin niiden tilalle oranssin pienen joulutähden. Mehiruusukkeet ovat tosi pitkäikäisiä, toivon ehtiväni vielä vaihtaa asetelmaan vaikkapa kevätesikonkin. Vastaa
Kiitos On asetelmat edelleen voimissaan, ainoastaan hyasintit ovat vaihtuneet pieneen oranssiin joulutähteen. Tähden tilalle voisi vielä jotakin miettiä samaan istutukseen mutta saniaisen ja unelman taidan pian istuttaa isompaan oikeaan ruukkuun. Tuo metalliruukku kun on täysin umpinainen. Vaikka toisaalta ovat kyllä siinä hyvin viihtyneet ja unelma jopa hieman kasvanutkin. Vastaa