Blogi Mama’s garden Koristekasvit Syksyllä kukkivat sipulikukat tuovat kauneutta puutarhaan Oi tuota syysmyrkkyliljojen, Colchicum kalpeaa kauneutta <3 En yhtään ihmettele miksi kasvista käytetään myös nimeä alastonimpi. Ensimmäisenä syksyisistä sipulikukista ehtii joka vuosi kukkaan ystävältä saatu syysmyrkkylilja `The Giant` ja joka kerta se yllättää aikaisuudellaan sekä runsaalla kukinnallaan. Ystäväni on lisännyt tätä muutamasta sipulista jo isolle alalle ja varmaankaan en ole ainut jolla hän on tätä kyseistä jättiläistä myös jakanut. Kovin hyvä siis leviämään tämä on ja itsellänikin olisi tarkoitus jossain vaiheessa lehtien ruskettumisen jälkeen kesällä, kaivaa osa sipuleista ylös ja katsoa miten tuo on täällä meidän puutarhassamme jakaantunut. Ja vaikka kukka nimensä mukaisesti melko isoksi kasvaakin niin se ei ole kuitenkaan sieltä herkimmästä päästä kaatuilemaan. Tuosta kaatuilusta tulikin mieleeni, että pitääkin pian karsia yhden syysmyrkkylilja kasvuston edestä korkeampia, jo kukkineita perennoja jotta nousevat piipat saisivat mahdollisimman paljon valoa. Olen huomannut, että valon puutteessa varret venyvät vielä entisestään ja kukat kaatuvat pienimmästäkin sadekuurosta. Nämä salakukkijat sain tänään kaivettua esille rehahtaneesta perennapenkistä. Syyskrookukset ovat myös vieneet sydämeni ja niitäkin olen yrittänyt joka syksy lisätä puutarhaan. Viime syksynä istutin Sulevilta kahta erilaista krookusta joista C. heuffelianus `Tipp ja Täpp` on keväällä kukkiva ja C. speciosus`Aino`:n taasen pitäisi ilmoitella itsestään jo nyt syksyllä. Joka päivä olen käynyt tarkkailemassa työntyisikö jo mullasta edes pikkuruista piipan kärkeä. Jospa se sieltä vielä tulisi sillä C. speciosus ssp. speciosus nimellä ostetutkaan eivät ole vielä näyttäytyneet. Tuo viime vuoden kuva on otettu 15.10 joten vielä täytyy odotella jopa kuukauden päivät. Olen tilannut tälle syksylle myös valkoisen C. speciosus `Alba`:n sipuleita. Toivottavasti nekin ehtisivät kukkia vielä tänä syksynä. Ihanaa kun näitä mullan alta heräämisiä voi vielä kokea tosi myöhään syksylläkin! Syyskrookus C. speciosus kuki viime vuonna vasta lokakuun puolivälissä. Toinen tämän syksyn jännittävistä uutuuksista on sipuli nimeltään Acis autumnalis. Olen himoinnut tuota kasvia siitä lähtien kun näin sen kuvan kirjassa Lökar och knölar, Marie Hansson, Börje Hansson. Saa nähdä tuleeko tuo meillä viihtymään mutta aina kannattaa kuitenkin yrittää. Osan sipuleista voisin istuttaa ruukkuunkin ja talvettaa ruukun sitten kellarissa. Kasvin lehdet nousevat maasta vasta kukkien jälkeen joten se vähän mietityttää, että ehtiikö kasvi kerätä täällä pohjolassa tarpeeksi auringon valoa seuraavan vuoden kukintaa varten?! Onko jollakin kokemuksia tuosta kasvista? Vaan enpä uskonut aikanaan tämänkään kasvin näkevät seuraavaa kevättä mutta niin vain on murattisyklaamini, C. hederifolium viihtynyt oikein mukavasti. Jopa mielestäni levinnyt tuon kasvusto vuosien myötä. Viimeksi kun kirjoitin näistä syklaameistani niin sotkin oikein kunnolla tämän syksyllä kukkivan murattisyklaamin keväällä kukkivaan balkaninsyklaamiin, C. coum. Mustilasta kotiutunut valkokukkainen murattisyklaami voisi oikeastaan muuttaa ruukusta tuohon samaan rinteeseen mutta toisaalta se olisi ihana säilyttää myös ruukkukasvina jota voisi ihailla lähietäisyydeltä suoraan keittiön ikkunasta. Vaan mitäs jos kellarin kosteus märättää herkän mukulan?! En tiedä, joskus nämä päätökset ovat niin vaikeita kun on kyse erityisen tärkeästä kasvista. Näihin syksyllä kukkiviin sipulikukkiin toivon vielä jatkossa voivani lisätä yhden erityisen lumikellon, Galanthus elwesii `Barnes`. Istutin tuon pikkuisen sipulin viime syksynä ja silloin se ei ainakaan ehtinyt nousta maan pinalle ennen talvea. Todella aikaisin lumen alla se oli sitten tehnyt yhden vahvan oloisen lehden mutta kukkaa ei tullut. Toivottavasti se jatkossa mukautuisi maamme ilmastoon ja jaksaisi kukkia jo ennen talven tuloa. Ainakaan vielä tänään ei nimitikun vieressä näkynyt elonmerkkejä. Kasvaako sinun puutarhassasi jotakin näistä edellä kuvailemistani kasveista? Olisi mukavaa kuulla kokemuksia näistä ihan yleensä ja kiinnostavaa olisi myös kuulla millä vyöhykkeellä ne vielä ehtivät kukkimaan täällä meidän ilmastossamme. Share to: facebook Share to: twitter Share to: pinterest Julkaistu 12.9.2019 Avainsanat acis autumnalis Cyclamen murattisyklaami syklaami syyskrookus syysmyrkkylilja Kommentoi Lue kommentit (2) Syyskrookuksia istutin viime vuonna ja olihan ne ihania. Vielä niistä ei näy merkkiäkään, mutta odotellaan… Vastaa Joo, vielä voi joutua useamman viikonkin odottamaan. Kovasti vaikuttaa istutuspaikan olosuhteen nousemiseen. Minulla nousee aina ensimmäisenä aurinkoisessa rinteessä ja sitten perässä varjoisimmissa alapihan paikoissa. Täytyy vaan tosiaan odotella Vastaa Vastaa Peruuta vastausSähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *Nimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Lähetä kommentti Peruuta vastausNimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Mama's garden Puutarhanhoitoa Mamman puutarhassa ja intoilua kaikesta vihreästä. Häärään täällä Ib vyöhykkeellä, tonttimme koko on reilut 5000 m2, josta vajaa puolet on luonnontilaista kalliota. Facebook Instagram Pinterest mammanpuutarha@gmail.com Arkisto 2023 (23) 2022 (46) 2021 (54) 2020 (72) 2019 (49) 2018 (47) 2017 (68) Kategoriat Valitse kategoria Blogi Kaupallinen yhteistyö Keittiötarha Koristekasvit Metsäpuutarha Piharakentaminen Pihasuunnittelu Puutarhamatkailu Puutarhanhoito Vihersisustus Yleinen Avainsanat Valitse avainsanaa `Bougie` acis autumnalis adventtiasetelma Aeonium agave aikainen kevätkukkija amaryllis amppeli amurinpioni Anemone Anemone `Wild Swan` antiikki- ja perinnepäivät araucaria Araucaria araucana arboretum arvonta askartelu asteri auringonkukka Avoimet puutarhat avokomposti balkaninsyklaami Barnhaven betoni betoniaskartelu betonivalu Billnäsin ruukki biohiili BirdLife Suomi blogihaaste blogille logo blogitapaaminen bonsai broccoli C. coum C. hederifolium callicarpa clematis viorna cordon corydalis corydalis Craighton Blue cottage garden Crocus Crocus speciosus Cyclamen Cyclamen coum daalia daalian jakaminen daalioiden kasvatus ja hoito daalioiden talvisäilytys Dahlia Eco Weedkiller Eija`s garden Epimedium erikoisperuna esikko esikkokylvöt espalier espanjansiruetana etanoiden torjunta euroopanmarjakuusi floristi Flör Galanthus haaste haisujouluruusu hanami hankikylvöt harjateräs harokataja havutyöt hedelmäpuiden leikkaus heinäkuu puutarhassa Helleborus Helleborus thibetanus helmimarja helmivillakko helokämmekkä Helsingin kevätpuutarha messut 2017 herneenversot hiekka hirvenkieli hitsaus hoitosuunnitelma holvikatto hopearikko hortensia hortensia Wim`s Red hosta Hosta minor huonekasvit huonemänty huosiain huurteinen puutarha Hvitträsk hyasintti hyönteisverkko hyötykasvit hyötykasviyhdistys hyötypuutarha hyötytarha hyötyviljely hyötäminen höyhenpensas idänsinililja iiris ikivihreät ilmanvaihdon läpiviennit imikkä isoniittyhumala istutusalueen perustaminen istutustulppaani jalkalehti japanilainen puutarha japaninhiirenporras japaninkurjenmiekka japaninmagnolia japaninmarjakuusi japaninvaahtera joriini joulukoristeet joulukukka jouluruusu jouluvalmistelut JR Holvikellari juurekset jäkäläpuutarha jättiagaave kaalien kasvatus kaalikasvit kaariportti Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha kallio kallioketo kalliopuutarha kanelisaniainen karhunlaukka kartanon puutarha kartiomarjakuusi kastelu kasvatuskokeilu kasvien talvetus kasvien talvisuojaus kasvien väriyhdistelmät kasvihuone kasvihuoneet kasvimaa kasvivalo kasvivaras kasvualusta kate kateviljely kattaminen Kauhurinne kaupallinen yhteistyö Kauppapuutarha Sohlman kausivalot kehäkukka keijunkukka keijunmekko keittiötarha kekrijuhlat kekripukki kellarin rinne kellohyasintti kellovaivero keltainen keltapeippi kermesmarja kesäkeittiö kesämalvikki kesäpäivänhattu keto-orvokki ketokasvit ketunleipä kevät kevätesikko kevätkello kevätkukkijat kevätkurjenmiekka kevätkylvöt kevätleikkaus kevätlinnunsilmä kevätlumipisara kevätpuutarha kiinanlaikkuköynnös kiinanpioni kilpiangervo kilpihärkylä kirja-arvonta kirjakatsaus kirjopikarililja kirjosalvia Kirkniemen kartano kirppislöytöjä kirsikkaluumu kissankäpälä kiurunkannus kivi kivikko kivikkokasvit kivilyhty kivimuuri kivirakentaminen kivituhka klorofylli kodin sisustus kohopenkki koikarppi koiranhammas kokedama kolmilehti kompostilieroja kompostointi koristeheinät koristekasvit koristepensas koristeraparperi koristevalot kosmoskukka kotkansiipi koulinta krookus kuivakukat kukka-asetelma kukkakurssi kukkasipuli kultatesma Kumpulan kasvitieteellinen kuningassaniainen kuorikate kuriilienkirsikka kurjenpolvi kuunlilja kuurainen puutarha kylvökukat käsityöt kääpiökataja köynnöskaari köynnöspinaatti lahottajasieni lammikko lammikon hoito lammikon tekniikka lannoitus lantakomposti lasikupu latva-artisokan talvetus latva-artisokka led-valo lehtimulta lehtimuodot lehtiperenna lehtipistokas lehtopalsami leivonta libanoninlaukka linnan puutarha linnunpönttö lintujen ruokintaa liuskavaleangervo liuskekiven asennus liuskekivi Lohjan asuntomessut Lohjan museo loveaminen Ludisia discolor lumikello lumikellofestivaalit lumikellojen istutus lumikuningatar lumikurjenmiekka `George` lumityöt lumme luonnonalue luonnonkasvit luonnonkukat luonnonmateriaali maa-artisokka maakellari maakellarin eristäminen maakellarin ilmanvaihto maakellarin maatäyttö maakellarin perustus maakellarin routasuojaus maakellarin salaojitus maakellarin tukirakenteet maakellarin vesieristys maakellarin väliseinät maalattia maanrakennuskangas maaorkidea maaperän hoito magnolian istuttaminen maisemapuutarha maksaruoho maljakko mantsurianaralia marjakranssi marjakuusi marjakuusiaita marjamehu Marjamäki Marketanpuisto mehikasvi mehikuusi mehipuu mehiruusuke messurakentaminen Metsäpirtinmulta metsäpuutarha metsätyöt miljoonalinnunpönttöä mullanvaihto multaus muotoonleikkaus muotopuutarha muratti murattisyklaami mustaselja Mustilan arboretum Mustilan taimipäivä 2019 Mustilan ystävät mustilanhortensia Mustion Linna mykorritsa myyräjahti myyrätuhot mänty mätäslaukkaneilikka narsissi narsissitupakka naruamppeli neidonkieli neilikka niitty niittykasvit niityn hoitaminen niityn perustaminen norjanalvejuuri Nuppula obeliski Ojamon kartano oka oma metsä omenapuiden hoito omenapuu omenapuuaita onnenpensas opuntia Oristone Oriveden ruskea osterivinokas oven päällisten valaminen Oxalis tuberosa pahvikate paljasjuurinen palloesikko parsa parsakaali parsan kasvattaminen patiohortensia pehmytmesiheinä pelargoni pelargonien hoito- ja säilytys pelargoninäyttely pensasaita pensaskirsikka pensaspapu pensasruusu pensasruusujen hoito perennat perhe-elämä persianpikarililja peruna perunalajikkeet perunamaa perunan idätys perunan istutus perunan kukinta perunan taudit perustusten raudoitus perustustustyöt Piha&Puutarha-messut pihabongaus piharakentaminen piikkihärkylä pikarililja pilvikirsikka pinseeraus Pinus pinea pioni Pioni `Olga` pionien hiekkakuivatus pionien syysistutus pionin jakaminen pionin juurakko pionin luonnonlaji pionin siemenkylvö pisarakärhö pistokas pistokaslisäys pohdintoja porkkana posliinikukka potager puistolumikello puksipuu punalehtiruusu puukuitu puutarhajäte puutarhakirjoja puutarhakissa puutarhakoristeet puutarhalampi puutarhamatkailu puutarhamietteitä puutarhan kevättyöt puutarhan rakenteet puutarhan valaistus Puutarhasuunnittelu puutarhaterapia puutarhatyyli puutarhatyöt puutarhavadelma puutarhavierailu pähkinälehto päivänhattu pääsiäinen pääsiäismuna pölkkyviljely raivaussaha rauniokilkka rautapatsas rautasulfaatti Rautatienomenapuu rautavihtrilli ravintola Linnankrouvi reikätiili rikkakasvi rikkakasvien torjunta rikko rinnepuutarha rippijuhlat rotkolemmikki `Jacks Frost` rudbeckia ruiskukka Ruissalo ruska rusokirsikka ruukkuistutus ruukkukasvit ruukkupuutarha ruusu ruusuaidanne ruusukaali ruusupapu rönsytiarella salaoja salkoruusu samettiruusu sammal sammalkasvualusta sammalkranssi sammalkuusi sammalpallo sammalpuutarha saniainen scilla Scilla bifolia seinien muuraus sekaistutus seljankukkamehu shiitake siemenarvonta siemenkylvöt siementaimi sieniviljely sieniymppi sinikämmen sinipiikkiputki sinivaleunikko sinivuokko sipulien istutus sipulikori sipulikukat sisäkasvit sitruuna-ajuruoho soihtulilja sora sormivaleangervo sulkahibiskus suovehka syklaami syksy syksyi syksyinen puutarha syreeni `Annala` syysasteri syyshohdekukka syyshortensia syysistutus syyskrookus syyskukkijat syyskylvöt syyslannoitus syysleimu syysmaksaruoho syysmyrkkylilja syyspuutarha syysraparperi syystyöt syysvilja syysvuokko syötävä metsäpuutarha sähkökaapelin asentaminen säleikköaita särkynytsydän taikinamarja taimikasvatus Taimipäivä Mustilassa taimitarha taimivaihto taivukas taivukaslisäys talvensuojaturve talventähti talvi talvikylvöt talvinen puutarha talvipistokas talvipuutarha talvisia puutarhatöitä talvivalkosipuli talvivihreä tarha-adiantum tasetti terttuselja tiililattia tomaatti Tommolan tila tulipa `Brilliant Star` tulppaani tulppaanipuu tummaraunioinen tuohipesin tuohisykerö tuoksuesikko Tuoksumiekkalilja turveharkko turveharkkomuuri typistys tyrnimarja tyrnipensas tyräkki tähkäverbena tähtilumikello täpläpunalatva Unelmien viljelylaatikko unikko vadelmapenkki vadelmatarha Vakka-taimi valkoinen puutarhassa valkotäpläimikkä valkovarjohiippa valkovuokko valokuvaus vappu varjohiippa varjolehti varjopuutarha varjosontikka varjotarha verkkokori vesikasvit vierailu vieraslaji viherkasvit viherlannoitus Viherpaja vihersisustus viherterapia vihreä joulu virkkaus virvalilja vuorimänty värinokkonen väriperuna värit puutarhassa Kotipuutarhan blogit Mama's garden Minna Räisänen Somepuutarhuri Johanna Rönnlöf Uusimmat Blogi Puutarhanhoito Vihdoinkin lehtimultaa omasta tehtaasta Blogi Kaupallinen yhteistyö Koristekasvit Värikäs istutusalue — angervojen ensimmäinen kesä Blogi Yleinen Puutarhakrapula — ikävä seuralainen Sinua saattaisi kiinnostaa myös: Puutarhanhoito Rakkaudesta humalaan Ajankohtaiset vinkit Syyssiivous puutarhassa Pihasuunnittelu Parhaat ruskakasvit Huonekasvien hoito Huonekasvit sisäilman puhdistajina Lataa lisää
Syyskrookuksia istutin viime vuonna ja olihan ne ihania. Vielä niistä ei näy merkkiäkään, mutta odotellaan… Vastaa
Joo, vielä voi joutua useamman viikonkin odottamaan. Kovasti vaikuttaa istutuspaikan olosuhteen nousemiseen. Minulla nousee aina ensimmäisenä aurinkoisessa rinteessä ja sitten perässä varjoisimmissa alapihan paikoissa. Täytyy vaan tosiaan odotella Vastaa