Blogi Mama’s garden Yleinen Rippijuhlat — leikkokukkia omasta puutarhasta Saimme reilu viikko sitten viettää esikoisemme rippijuhlia. Vihdoinkin mitä mainioin hetki soveltaa käytäntöön niitä oppeja joita yritin sisäistää taannoisella asetelmakurssilla. Kaappien kätköistä löytyi jo vuosikausia sitten hommatut oasiksen palaset, jotka sain nyt käytettyä. Enää en kuitenkaan ajatellut jatkossa ostaa tuota sientä, vaan seuraavaksi kokeilen muotoilla kanaverkosta sopivan kokoisen pallon ja yrittää kukkien asettelua sen avulla. Valitsin asetelman astiaksi saman kulhon mihin kurssityönikin tein. Sienestä oli helppo vuolla sopivan kokoinen palanen ja siitä jäi vielä pienempi pala korkeampaan maljakkoon johon asettelin enimmäkseen luonnonkukkia. Harmillisesti siitä en ollutkaan ottanut yhtään kuvaa. Asetelmissa käytin muhkeita `Sarah Bernhardt` ja `Duchesse de Nemours` pioneja, valkoista kurjenkelloa, siankärsämöä ja nietospensaan oksia. Sienen sain piilotettua vuorenkilven lehdillä, joista valitsin pienimpiä. Maljakon asetelmassa oli lisäksi vaaleanpunaisen iisopin kukkavarsia ja ne kestivätkin todella pitkään lakastumatta! Pionit olivat asetelman kuningattaria. Kun sienet olivat imeneet itseensä vettä jonkin aikaa, kävin leikkaamassa kukat käyttäen terävää veistä. Asettelu oli niin mukavaa kuin mitä muistelinkin. Tein asetelmat jo edellisenä päivänä mutta osa kurjenkelloista piti kuitenkin vaihtaa juhla-aamuna tuoreisiin. Lienenkö sittenkään antanut sienten imeä vettä tarpeeksi pitkän aikaa?! Ja tässäpä tuhertamiseni tulos! Mielestäni asetelmasta tuli ihan onnistunut ja aion kyllä jatkossakin hyödyntää kesän juhlissa oman puutarhan kasveja. Myös itse juhat olivat onnistuneet. Tunnelma kirkossa oli herkkä ja oli ihanaa rauhoittua ja katsella kauniita valkoisiin alboihin pukeutuneita nuoria, jotka olivat juuri astuneet askeleen lähemmän aikuisuutta <3 Share to: facebook Share to: twitter Share to: pinterest Julkaistu 18.7.2019 Avainsanat kukka-asetelma perhe-elämä rippijuhlat Kommentoi Lue kommentit (8) Kaunis asetelma tuli! Oman pihan kukkia on hyvä hyödyntää, samoin luonnonkukkia. Monesti ostan esim. ruusunipun kaupasta ja loput asetelman aineksista kerään omata pihasta ja luonnon antimista. Vastaa No tuopa onkin hyvä idea! Itse olen vain niin turkasen huono ostamaan leikkoja. Ihaniahan ne olisi varsinkin talvella mutta juureton kasvi vain on niin surullinen, valmiiksi tuomittu kuolemaan. Omia kukkia hennoo jotenkin paremmin leikellä kun tietää, että niille jää juuret ja lehdet tukevasti maahan ja kukinta on toivottavasti taas vuoden päästä odotettavissa Vastaa Ihana ♥ Vastaa Kiitos Pauliina❤️ Vastaa Kaunis asetelma ja kaunis on ruukkukin. Oman puutarhan kukkasista saa hienoja kimppuja, jotka tekevät juhliin erityistä tunnelmaa. Katjan vinkki on erinomainen. Taidanpa ottaa sen omaankin käyttöön. Vastaa Kiitos, ruukun pinta on kuin maissintähkällä Vastaa Kaunis! Taidokas olet! Mulle on taas ihmeen vaikea katkoa kukkia puutarhasta, paitsi niitä, joista jotenkin haluan eroon. Mutta ehkä se kumminkin on myös niin, että en edes kukkakimppua malta kerätä, kun tuntuu aina, että on muka tärkeämpää tekemistä. Oon ajatellut, että pitäisi vähän kunnostautua kukkakimppuasiassa, mutta asetelmat on kyllä jo liian vaikeata mulle. Oon kyllä kuullut tuon kanaverkkoidean ja ajatellut, että kyllähän sitä voisi ihan tavalliseen kukkakimppuunkin käyttää. Vastaa Ihan varmasti osaisit kun vaan kokeilisit Jos kukka ei mene heti mieleiseen asentoon niin sen voi ottaa pois ja tökätä uudelleen. Mutta kukkien katkomista se kuitenkin edellyttää Vastaa Vastaa Peruuta vastausSähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *Nimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Lähetä kommentti Peruuta vastausNimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Mama's garden Puutarhanhoitoa Mamman puutarhassa ja intoilua kaikesta vihreästä. Häärään täällä Ib vyöhykkeellä, tonttimme koko on reilut 5000 m2, josta vajaa puolet on luonnontilaista kalliota. Facebook Instagram Pinterest mammanpuutarha@gmail.com Arkisto 2024 (21) 2023 (29) 2022 (46) 2021 (54) 2020 (72) 2019 (49) 2018 (47) 2017 (68) Kategoriat Valitse kategoria Blogi kasvikokoelma Kaupallinen yhteistyö Keittiötarha Koristekasvit Metsäpuutarha Piharakentaminen Pihasuunnittelu Puutarhamatkailu Puutarhanhoito Vihersisustus Yleinen Avainsanat Valitse avainsanaa `Bougie` acis autumnalis adventtiasetelma Aeonium agave aikainen kevätkukkija amaryllis amppeli amurinpioni Anemone Anemone `Wild Swan` antiikki- ja perinnepäivät araucaria Araucaria araucana arboretum arvonta asetelmia askartelu asteri auringonkukka Avoimet puutarhat avokomposti balkaninsyklaami Barnhaven betoni betoniaskartelu betonivalu Billnäsin ruukki biohiili BirdLife Suomi blogihaaste blogille logo blogitapaaminen bonsai broccoli C. coum C. hederifolium callicarpa clematis viorna cordon corydalis corydalis Craighton Blue cottage garden Crocus Crocus speciosus Cyclamen Cyclamen coum daalia daalian jakaminen daalioiden kasvatus ja hoito daalioiden talvisäilytys Dahlia Eco Weedkiller Eija`s garden Epimedium erikoisperuna esikko esikkokylvöt espalier espanjansiruetana etanoiden torjunta euroopanmarjakuusi floristi Flör Fritillaria Galanthus haaste haisujouluruusu hanami hankikylvöt harjateräs harokataja havutyöt hedelmäpuiden leikkaus heinäkuu puutarhassa Helleborus Helleborus thibetanus helmimarja helmivillakko helokämmekkä Helsingin kevätpuutarha messut 2017 herneenversot hiekka hiilipuutarhurointi hirvenkieli hitsaus hoitosuunnitelma holvikatto hopearikko hortensia hortensia Wim`s Red hosta Hosta minor huonekasvit huonemänty huosiain huurteinen puutarha Hvitträsk hyasintti hyönteisverkko hyötykasvit hyötykasviyhdistys hyötypuutarha hyötytarha hyötyviljely hyötäminen höyhenpensas idänsinililja iiris ikivihreät ilmanvaihdon läpiviennit imikkä isoniittyhumala istutusalueen perustaminen istutustulppaani jalkalehti japanilainen puutarha japaninhiirenporras japaninkurjenmiekka japaninmagnolia japaninmarjakuusi japaninvaahtera joriini joulukoristeet joulukukka jouluruusu jouluvalmistelut JR Holvikellari juurekset jäkäläpuutarha jättiagaave kaalien kasvatus kaalikasvit kaariportti Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha kallio kallioketo kalliopuutarha kanelisaniainen karhunlaukka kartanon puutarha kartiomarjakuusi kastelu kasvatuskokeilu kasvien talvetus kasvien talvisuojaus kasvien väriyhdistelmät kasvihuone kasvihuoneet kasvimaa kasvivalo kasvivaras kasvualusta kate kateviljely kattaminen Kauhurinne kaupallinen yhteistyö Kauppapuutarha Sohlman kausivalot kehäkukka keijunkukka keijunmekko keittiötarha kekrijuhlat kekripukki kellarin rinne kellohyasintti kellovaivero keltainen keltapeippi kermesmarja kesäkeittiö kesämalvikki kesäpäivänhattu keto-orvokki ketokasvit ketunleipä kevät kevätesikko kevätkello kevätkukkijat kevätkurjenmiekka kevätkylvöt kevätleikkaus kevätlinnunsilmä kevätlumipisara kevätpuutarha kiinanlaikkuköynnös kiinanpioni kilpiangervo kilpihärkylä kirja-arvonta kirjakatsaus kirjopikarililja kirjosalvia Kirkniemen kartano kirppislöytöjä kirsikkaluumu kissankäpälä kiurunkannus kivi kivikko kivikkokasvit kivilyhty kivimuuri kivirakentaminen kivituhka klorofylli kodin sisustus kohopenkki koikarppi koiranhammas kokedama kolmilehti kompostilieroja kompostointi koristeheinät koristekasvit koristepensas koristeraparperi koristevalot kosmoskukka kotkansiipi koulinta krookus kuivakukat kukka-asetelma kukkakurssi kukkasipuli kultatesma Kumpulan kasvitieteellinen kuningassaniainen kuorikate kuriilienkirsikka kurjenpolvi kurpitsa kuunlilja kuurainen puutarha kylvökukat käsityöt kääpiökataja köynnöskaari köynnöspinaatti lahottajasieni lammikko lammikon hoito lammikon tekniikka lannoitus lantakomposti lasikupu latva-artisokan talvetus latva-artisokka led-valo lehtimulta lehtimuodot lehtiperenna lehtipistokas lehtopalsami leikkokukat leivonta libanoninlaukka limasieni linnan puutarha linnunpönttö lintujen ruokintaa liuskavaleangervo liuskekiven asennus liuskekivi Lohjan asuntomessut Lohjan museo loveaminen Ludisia discolor lumikello lumikellofestivaalit lumikellojen istutus lumikuningatar lumikurjenmiekka `George` lumityöt lumme luonnonalue luonnonkasvit luonnonkukat luonnonmateriaali maa-artisokka maakellari maakellarin eristäminen maakellarin ilmanvaihto maakellarin maatäyttö maakellarin perustus maakellarin routasuojaus maakellarin salaojitus maakellarin tukirakenteet maakellarin vesieristys maakellarin väliseinät maalattia maanrakennuskangas maaorkidea maaperän hoito magnolian istuttaminen maisemapuutarha maksaruoho maljakko mantsurianaralia marjakranssi marjakuusi marjakuusiaita marjamehu Marjamäki Marketanpuisto mehikasvi mehikuusi mehipuu mehiruusuke messurakentaminen metsämansikka Metsäpirtinmulta metsäpuutarha metsätyöt miljoonalinnunpönttöä mullanvaihto multaus muotoonleikkaus muotopuutarha muratti murattisyklaami mustaselja Mustilan arboretum Mustilan taimipäivä 2019 Mustilan ystävät mustilanhortensia Mustion Linna mykorritsa myyräjahti myyrätuhot mänty mätäslaukkaneilikka narsissi narsissitupakka naruamppeli neidonkieli neilikka niitty niittykasvit niityn hoitaminen niityn perustaminen norjanalvejuuri Nuppula näsiä obeliski Ojamon kartano oka oma metsä omenapuiden hoito omenapuu omenapuuaita onnenpensas opuntia Oristone Oriveden ruskea osterivinokas oven päällisten valaminen Oxalis tuberosa pahvikate paljasjuurinen palloesikko parsa parsakaali parsan kasvattaminen patiohortensia pehmytmesiheinä pelargoni pelargonien hoito- ja säilytys pelargoninäyttely pensasaita pensaskirsikka pensaspapu pensasruusu pensasruusujen hoito perennat perhe-elämä persianpikarililja peruna perunalajikkeet perunamaa perunan idätys perunan istutus perunan kukinta perunan taudit perustusten raudoitus perustustustyöt Piha&Puutarha-messut pihabongaus piharakentaminen piikkihärkylä pikarililja pilvikirsikka pinseeraus Pinus pinea pioni Pioni `Olga` pionien hiekkakuivatus pionien syysistutus pionin jakaminen pionin juurakko pionin luonnonlaji pionin siemenkylvö pisarakärhö pistokas pistokaslisäys podcast pohdintoja porkkana posliinikukka potager puistolumikello puksipuu punalehtiruusu puukuitu puutarhajäte puutarhakirjoja puutarhakissa puutarhakoristeet puutarhalampi puutarhamatkailu puutarhamietteitä puutarhan kevättyöt puutarhan rakenteet puutarhan valaistus Puutarhasuunnittelu puutarhaterapia puutarhatyyli puutarhatyökalut puutarhatyöt puutarhavadelma puutarhavierailu pähkinälehto päivänhattu pääsiäinen pääsiäismuna pölkkyviljely raivaussaha rauniokilkka rautapatsas rautasulfaatti Rautatienomenapuu rautavihtrilli ravintola Linnankrouvi reikätiili rikkakasvi rikkakasvien torjunta rikko rinnepuutarha rippijuhlat rotkolemmikki `Jacks Frost` rudbeckia ruiskukka Ruissalo ruska rusokirsikka ruukkuistutus ruukkukasvit ruukkupuutarha ruusu ruusuaidanne ruusukaali ruusupapu rönsytiarella salaoja salkoruusu samettiruusu sammal sammalkasvualusta sammalkranssi sammalkuusi sammalpallo sammalpuutarha saniainen scilla Scilla bifolia seinien muuraus sekaistutus seljankukkamehu shiitake siemenarvonta siemenkylvöt siementaimi sienet puutarhassa sieniviljely sieniymppi sinikämmen sinipiikkiputki sinivaleunikko sinivuokko sipulien istutus sipulikori sipulikukat sisäkasvit sitruuna-ajuruoho soihtulilja sora sormivaleangervo suklaakosmos sulkahibiskus suovehka syklaami syksy syksyi syksyinen puutarha syreeni `Annala` syysasteri syyshohdekukka syyshortensia syysistutus syyskrookus syyskukkijat syyskylvöt syyslannoitus syysleimu syysmaksaruoho syysmyrkkylilja syyspuutarha syysraparperi syystyöt syysvilja syysvuokko syötävä metsäpuutarha sähkökaapelin asentaminen säleikköaita särkynytsydän taikinamarja taimikasvatus Taimipäivä Mustilassa taimitarha taimivaihto taivukas taivukaslisäys talvensuojaturve talventähti talvi talvikylvöt talvinen puutarha talvipistokas talvipuutarha talvisia puutarhatöitä talvivalkosipuli talvivihreä tarha-adiantum tasetti terttuselja tiililattia tomaatti Tommolan tila tulipa `Brilliant Star` tulppaani tulppaanipuu tummaraunioinen tuohipesin tuohisykerö tuoksuesikko Tuoksumiekkalilja turveharkko turveharkkomuuri typistys tyrnimarja tyrnipensas tyräkki tähkäverbena tähtilumikello täpläpunalatva Unelmien viljelylaatikko unikko vadelmapenkki vadelmatarha Vakka-taimi valkoinen puutarhassa valkotäpläimikkä valkovarjohiippa valkovuokko valokuvaus vappu varjohiippa varjolehti varjopuutarha varjosontikka varjotarha verkkokori vesikasvit vierailu vieraslaji viherkasvit viherlannoitus Viherpaja vihersisustus viherterapia vihreä joulu virkkaus virvalilja vuorimänty värinokkonen väriperuna värit puutarhassa Kotipuutarhan blogit Mama's garden Minna Räisänen Somepuutarhuri Johanna Rönnlöf Uusimmat Blogi Keittiötarha Kurpitsajuhlat kasvimaalla Blogi Puutarhanhoito Puutarhatyökaluni Blogi Koristekasvit Vihersisustus Leikot juhlapöytään — daaliaa, parsaa ja porkkanaa Sinua saattaisi kiinnostaa myös: Lukijamatka Suojattu: Puutarhamatka Irlantiin 4.–9.8.2025 Ajankohtaiset vinkit Talvikompostointi Kolumni Puut ja me Pääkirjoitus Asenteella kohti talvea Lataa lisää
Kaunis asetelma tuli! Oman pihan kukkia on hyvä hyödyntää, samoin luonnonkukkia. Monesti ostan esim. ruusunipun kaupasta ja loput asetelman aineksista kerään omata pihasta ja luonnon antimista. Vastaa
No tuopa onkin hyvä idea! Itse olen vain niin turkasen huono ostamaan leikkoja. Ihaniahan ne olisi varsinkin talvella mutta juureton kasvi vain on niin surullinen, valmiiksi tuomittu kuolemaan. Omia kukkia hennoo jotenkin paremmin leikellä kun tietää, että niille jää juuret ja lehdet tukevasti maahan ja kukinta on toivottavasti taas vuoden päästä odotettavissa Vastaa
Kaunis asetelma ja kaunis on ruukkukin. Oman puutarhan kukkasista saa hienoja kimppuja, jotka tekevät juhliin erityistä tunnelmaa. Katjan vinkki on erinomainen. Taidanpa ottaa sen omaankin käyttöön. Vastaa
Kaunis! Taidokas olet! Mulle on taas ihmeen vaikea katkoa kukkia puutarhasta, paitsi niitä, joista jotenkin haluan eroon. Mutta ehkä se kumminkin on myös niin, että en edes kukkakimppua malta kerätä, kun tuntuu aina, että on muka tärkeämpää tekemistä. Oon ajatellut, että pitäisi vähän kunnostautua kukkakimppuasiassa, mutta asetelmat on kyllä jo liian vaikeata mulle. Oon kyllä kuullut tuon kanaverkkoidean ja ajatellut, että kyllähän sitä voisi ihan tavalliseen kukkakimppuunkin käyttää. Vastaa
Ihan varmasti osaisit kun vaan kokeilisit Jos kukka ei mene heti mieleiseen asentoon niin sen voi ottaa pois ja tökätä uudelleen. Mutta kukkien katkomista se kuitenkin edellyttää Vastaa