Blogi Mama’s garden Blogi Yleinen Pyhien jälkeisiä pohdintoja Mieleni teki tulla piipahtamaan vaihteeksi täällä blogissa. Sosiaalinen media vie nykyään suuren osan huomiostani ja sinne tulee kaikki puutarhakuulumisetkin ensisijaisesti päivitettyä. Tulipa ennen pyhiä kirjauduttua jälleen yhdelle uudellekin sivustolle. Threads nimeltään ja mitä siitä nyt olen ehtinyt saada selville, niin Metan vastine Twitterille olisi kyseessä. Saapa nähdä innostuuko siitä sitten miten paljon, vai jääkö yhtä lyhyeksi kuin vierailuni Tik Tokissa. Sieltä en kyllä löytänyt mitään mieleistä, puutarhajututkin olivat suurelta osin jotain jenkkijuttuja, eivätkä iskeneet sitten yhtään. Oikeastaan minulle sopisi lopulta ihan parhaiten tämä blogimaailma. Blogikirjoituksiin voi uppoutua samalla tavalla kuin hyvään kirjaan. Ja eräänlaisia kirjojahan nämä oikeastaan ovatkin. Minunkin puutarhatarinaani on tullut kerrottua jo 8.2.2013 lähtien. Monta vuotta on ehtinyt vierähtää ensimmäisestä postauksesta blogissa ja puutarha on kasvanut ja kehittynyt melkoisesti. Pienet asiat piristää Viime vuosina uuden luomisen tilalle on hiljalleen hiipinyt seesteisempi suhtautuminen puutarhaan ja sen hoitoon. Aina ei tarvitse luoda jotakin suurta, vaan pienetkin asiat ja ideat tuovat iloa. Ja ennen kaikkea haluan nauttia puutarhasta nyt ja tässä, ihan tästä talviajastakin lumineen päivineen. Niin monta vuotta haikailin sulan maan syndroomassani ja jäinen maa ahdisti kovasti. Tällä hetkellä minusta kuitenkin tuntuu, että alan olla jokseenkin sinut myös tämän talven kanssa. Olen pitkän tauon jälkeen käynyt jopa hiihtämässä ja nauttinut rauhallisesta sivakoinnista peltojen reunoja seuraillen. Ja mitä tulee talviseen puutarhaan, niin innolla olen selaillut Pinterestistä pieniä ideoita talvisen puutarhan kaunistamiseen. Muutaman kranssin jo kietaisin korallikanukasta ja suuremmista oksista kokosin sisäänkäynnin yhteyteen risuistutuksen, jonka koristelin valkoisilla palloilla. Oksia on vielä jonkin verran jäljellä, jotain pientä voisin niistä vielä kehitellä. Vanhoja kausivalojakin on tullut laiteltua jonkin verran. Haaveilen myös yhdestä uudesta valosarjasta. Sellaisesta johon saa tarvittaessa vaihdettua polttimot. En aio enää tuhlata rahojani, usein lähes kertakäyttöisiin kausivaloihin. Niin monta valosarjaa jouduin taas heittämään roskikseen, sellaisiakin joita en ollut käyttänyt kuin yhtenä talvena. Nyt joulun aikaan sytyttelin paljon myös ihan perinteisiä kynttilöitä. Muutamana iltana terassilla oli lähes maaginen tunnelma kun laitoin kaikkiin mahdollisiin lyhtyihin kynttilät palamaan. Jo pelkkä kynttilöiden sytyttäminen on mielestäni ihan oma nautinnollinen hetkensä. Seuraavaksi onkin sitten vuorossa uusien kynttilöiden valaminen. Pitäisi vain ensin keksiä kivoja uusia muotteja. Löytyisiköhän Pinterestistä ideoita tuohonkin puuhaan?! Share to: facebook Share to: twitter Share to: pinterest Julkaistu 27.12.2023 Avainsanat pohdintoja Kommentoi Lue kommentit (8) Ihanat kuvat! Oi että, kaikkea puskee maasta ja nuo pienet tulppaanit <3 Totta, talvellakin voi olla kaunista, hyvinkin kaunista, kun lumiolosuhteet ja keli osuvat kohdilleen niin, että ollaan taikamaailmassa. Elävä tuli on niin ihanaa, kun tulee sininen hetki etenkin. Mutta onhan tämä talvikausi vain kovin pitkä. Sillekään ei mitään voi, silti aina salaa toivon, että kevät koittaa helmikuussa. Viime vuosina niin on joskus käynytkin, tai siis ainakin lumikellojen nuppuja on näkynyt. Se on niin ihanaa! Tuo kransseilla koristelu yms. on minulta kokonaan unohtunut, siihen voisi tosiaan panostaa. Mukavaa talvikautta! Vastaa Aivan ihanat kuvat. Mullasta ponnistajille on ihmeellinen voima, joka ihastuttaa joka vuosi yhtä paljon. Viisasta pohdintaa. Talvi on ajallisesti iso osa vuodesta. Sääli, jos kaikki talvikuukaudet kuluvat ahdistuneeseen harmitteluun. Ehkä kannattaisi ottaa ilo irti lumisista maisemista, niin kevään odottaminenkin sujuisi helpommin. Monet valosarjat ovat kertakäyttötavaraa ja siten energian tuhlaamista. Kävin juuri sytyttämässä ulos öljykynttilöitä. Kauniita ja sopivissa paikoissa myös turvallisia. Hyvää Uutta Vuotta 2024 sinulle! Vastaa Ihanat, keväiset kuvat! Herättävät kaipauksen kevääseen, vaikka talvikin on minusta ihan kiva vuodenaika. Nyt vain tuntuu siltä, että lunta on aivan liikaa ja ennusteissa näkyvät yli -30 asteen pakkasetkin hytisyttävät jo etukäteen. Toisaalta hyvä, että on sitä lunta, niin ainakin kaikki pienemmät pensaat ovat turvassa pakkaselta. Ei vain tarvitsisi enää koko talvena sataa yhtään lisää. Enpä ole törmännyt sellaisiin valosarjoihin, joista saisi vaihdettua polttimot. Siinäpä olisi hyvä markkinarako jollekin. Meillä ei ole toistaiseksi vielä yksikään valosarja hajonnut, vaikka ovat olleet käytössä jo monta vuotta. Jostain vanhimmasta on pari lamppua palanut, mutta se ei haittaa. Kertakäyttötavaraksi osoittautuva mukamas pitkäikäinen laite ei ole hyvä juttu. Iloista vuodenvaihdetta! Vastaa No juu, nuo kovat pakkaset ovat yhtä ikäviä kuin kovat helteet. Lunta on meilläkin jo tosi paljon mutta jotenkin tuntuu, että sitä ehkä tulee vielä paljon lisää😅 No antaa tulla vaan, kyllä se viimeistään juhannuksena sulaa😁 Vastaa Blogimaailma on ihana paikka, täällä voi pysähtyä katsomaan kuvia ja lukemaan tekstejä ajatuksen kanssa. Vaikka instaan on nopeampi ja helpompi laitaa kuvia, niin niitä tulee siellä surffattua kyllä melkoisen huolimattomasti läpi. Vastaa No just tämä👍 Taidan tehdä uuden vuoden lupauksen, että vierailen ensi vuonna useammin blogistaniassa❤️ Vastaa Voi miten ihanat kevätkuvat. Minulle on sattunut kestäviä valosarjoja, vähintään pari vuotta ovat kestäneet, ulkona tosin huonommin kuin sisällä mutta minkäpä sitä mahtaa näille sääolosuhteille, paljon saavat kestää kun valosarjat eivät ole meillä mitenkään suojassa. Vastaa On se pari vuottakin aika lyhyt aika. Niiden ongelma on liian ohuet sähköjohdot ja se ettei polttimoja pysty vaihtamaan. Kyllä niitä kestäviäkin valmistetaan mutta ne ovat tietysti arvokkaampia ja täytyy melkein tilata. Ei niitä marketeissa myydä… Vastaa Vastaa Peruuta vastausSähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *Nimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Lähetä kommentti Peruuta vastausNimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Mama's garden Puutarhanhoitoa Mamman puutarhassa ja intoilua kaikesta vihreästä. Häärään täällä Ib vyöhykkeellä, tonttimme koko on reilut 5000 m2, josta vajaa puolet on luonnontilaista kalliota. Facebook Instagram Pinterest mammanpuutarha@gmail.com Arkisto 2024 (21) 2023 (29) 2022 (46) 2021 (54) 2020 (72) 2019 (49) 2018 (47) 2017 (68) Kategoriat Valitse kategoria Blogi kasvikokoelma Kaupallinen yhteistyö Keittiötarha Koristekasvit Metsäpuutarha Piharakentaminen Pihasuunnittelu Puutarhamatkailu Puutarhanhoito Vihersisustus Yleinen Avainsanat Valitse avainsanaa `Bougie` acis autumnalis adventtiasetelma Aeonium agave aikainen kevätkukkija amaryllis amppeli amurinpioni Anemone Anemone `Wild Swan` antiikki- ja perinnepäivät araucaria Araucaria araucana arboretum arvonta asetelmia askartelu asteri auringonkukka Avoimet puutarhat avokomposti balkaninsyklaami Barnhaven betoni betoniaskartelu betonivalu Billnäsin ruukki biohiili BirdLife Suomi blogihaaste blogille logo blogitapaaminen bonsai broccoli C. coum C. hederifolium callicarpa clematis viorna cordon corydalis corydalis Craighton Blue cottage garden Crocus Crocus speciosus Cyclamen Cyclamen coum daalia daalian jakaminen daalioiden kasvatus ja hoito daalioiden talvisäilytys Dahlia Eco Weedkiller Eija`s garden Epimedium erikoisperuna esikko esikkokylvöt espalier espanjansiruetana etanoiden torjunta euroopanmarjakuusi floristi Flör Fritillaria Galanthus haaste haisujouluruusu hanami hankikylvöt harjateräs harokataja havutyöt hedelmäpuiden leikkaus heinäkuu puutarhassa Helleborus Helleborus thibetanus helmimarja helmivillakko helokämmekkä Helsingin kevätpuutarha messut 2017 herneenversot hiekka hiilipuutarhurointi hirvenkieli hitsaus hoitosuunnitelma holvikatto hopearikko hortensia hortensia Wim`s Red hosta Hosta minor huonekasvit huonemänty huosiain huurteinen puutarha Hvitträsk hyasintti hyönteisverkko hyötykasvit hyötykasviyhdistys hyötypuutarha hyötytarha hyötyviljely hyötäminen höyhenpensas idänsinililja iiris ikivihreät ilmanvaihdon läpiviennit imikkä isoniittyhumala istutusalueen perustaminen istutustulppaani jalkalehti japanilainen puutarha japaninhiirenporras japaninkurjenmiekka japaninmagnolia japaninmarjakuusi japaninvaahtera joriini joulukoristeet joulukukka jouluruusu jouluvalmistelut JR Holvikellari juurekset jäkäläpuutarha jättiagaave kaalien kasvatus kaalikasvit kaariportti Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha kallio kallioketo kalliopuutarha kanelisaniainen karhunlaukka kartanon puutarha kartiomarjakuusi kastelu kasvatuskokeilu kasvien talvetus kasvien talvisuojaus kasvien väriyhdistelmät kasvihuone kasvihuoneet kasvimaa kasvivalo kasvivaras kasvualusta kate kateviljely kattaminen Kauhurinne kaupallinen yhteistyö Kauppapuutarha Sohlman kausivalot kehäkukka keijunkukka keijunmekko keittiötarha kekrijuhlat kekripukki kellarin rinne kellohyasintti kellovaivero keltainen keltapeippi kermesmarja kesäkeittiö kesämalvikki kesäpäivänhattu keto-orvokki ketokasvit ketunleipä kevät kevätesikko kevätkello kevätkukkijat kevätkurjenmiekka kevätkylvöt kevätleikkaus kevätlinnunsilmä kevätlumipisara kevätpuutarha kiinanlaikkuköynnös kiinanpioni kilpiangervo kilpihärkylä kirja-arvonta kirjakatsaus kirjopikarililja kirjosalvia Kirkniemen kartano kirppislöytöjä kirsikkaluumu kissankäpälä kiurunkannus kivi kivikko kivikkokasvit kivilyhty kivimuuri kivirakentaminen kivituhka klorofylli kodin sisustus kohopenkki koikarppi koiranhammas kokedama kolmilehti kompostilieroja kompostointi koristeheinät koristekasvit koristepensas koristeraparperi koristevalot kosmoskukka kotkansiipi koulinta krookus kuivakukat kukka-asetelma kukkakurssi kukkasipuli kultatesma Kumpulan kasvitieteellinen kuningassaniainen kuorikate kuriilienkirsikka kurjenpolvi kurpitsa kuunlilja kuurainen puutarha kylvökukat käsityöt kääpiökataja köynnöskaari köynnöspinaatti lahottajasieni lammikko lammikon hoito lammikon tekniikka lannoitus lantakomposti lasikupu latva-artisokan talvetus latva-artisokka led-valo lehtimulta lehtimuodot lehtiperenna lehtipistokas lehtopalsami leikkokukat leivonta libanoninlaukka limasieni linnan puutarha linnunpönttö lintujen ruokintaa liuskavaleangervo liuskekiven asennus liuskekivi Lohjan asuntomessut Lohjan museo loveaminen Ludisia discolor lumikello lumikellofestivaalit lumikellojen istutus lumikuningatar lumikurjenmiekka `George` lumityöt lumme luonnonalue luonnonkasvit luonnonkukat luonnonmateriaali maa-artisokka maakellari maakellarin eristäminen maakellarin ilmanvaihto maakellarin maatäyttö maakellarin perustus maakellarin routasuojaus maakellarin salaojitus maakellarin tukirakenteet maakellarin vesieristys maakellarin väliseinät maalattia maanrakennuskangas maaorkidea maaperän hoito magnolian istuttaminen maisemapuutarha maksaruoho maljakko mantsurianaralia marjakranssi marjakuusi marjakuusiaita marjamehu Marjamäki Marketanpuisto mehikasvi mehikuusi mehipuu mehiruusuke messurakentaminen metsämansikka Metsäpirtinmulta metsäpuutarha metsätyöt miljoonalinnunpönttöä mullanvaihto multaus muotoonleikkaus muotopuutarha muratti murattisyklaami mustaselja Mustilan arboretum Mustilan taimipäivä 2019 Mustilan ystävät mustilanhortensia Mustion Linna mykorritsa myyräjahti myyrätuhot mänty mätäslaukkaneilikka narsissi narsissitupakka naruamppeli neidonkieli neilikka niitty niittykasvit niityn hoitaminen niityn perustaminen norjanalvejuuri Nuppula näsiä obeliski Ojamon kartano oka oma metsä omenapuiden hoito omenapuu omenapuuaita onnenpensas opuntia Oristone Oriveden ruskea osterivinokas oven päällisten valaminen Oxalis tuberosa pahvikate paljasjuurinen palloesikko parsa parsakaali parsan kasvattaminen patiohortensia pehmytmesiheinä pelargoni pelargonien hoito- ja säilytys pelargoninäyttely pensasaita pensaskirsikka pensaspapu pensasruusu pensasruusujen hoito perennat perhe-elämä persianpikarililja peruna perunalajikkeet perunamaa perunan idätys perunan istutus perunan kukinta perunan taudit perustusten raudoitus perustustustyöt Piha&Puutarha-messut pihabongaus piharakentaminen piikkihärkylä pikarililja pilvikirsikka pinseeraus Pinus pinea pioni Pioni `Olga` pionien hiekkakuivatus pionien syysistutus pionin jakaminen pionin juurakko pionin luonnonlaji pionin siemenkylvö pisarakärhö pistokas pistokaslisäys podcast pohdintoja porkkana posliinikukka potager puistolumikello puksipuu punalehtiruusu puukuitu puutarhajäte puutarhakirjoja puutarhakissa puutarhakoristeet puutarhalampi puutarhamatkailu puutarhamietteitä puutarhan kevättyöt puutarhan rakenteet puutarhan valaistus Puutarhasuunnittelu puutarhaterapia puutarhatyyli puutarhatyökalut puutarhatyöt puutarhavadelma puutarhavierailu pähkinälehto päivänhattu pääsiäinen pääsiäismuna pölkkyviljely raivaussaha rauniokilkka rautapatsas rautasulfaatti Rautatienomenapuu rautavihtrilli ravintola Linnankrouvi reikätiili rikkakasvi rikkakasvien torjunta rikko rinnepuutarha rippijuhlat rotkolemmikki `Jacks Frost` rudbeckia ruiskukka Ruissalo ruska rusokirsikka ruukkuistutus ruukkukasvit ruukkupuutarha ruusu ruusuaidanne ruusukaali ruusupapu rönsytiarella salaoja salkoruusu samettiruusu sammal sammalkasvualusta sammalkranssi sammalkuusi sammalpallo sammalpuutarha saniainen scilla Scilla bifolia seinien muuraus sekaistutus seljankukkamehu shiitake siemenarvonta siemenkylvöt siementaimi sienet puutarhassa sieniviljely sieniymppi sinikämmen sinipiikkiputki sinivaleunikko sinivuokko sipulien istutus sipulikori sipulikukat sisäkasvit sitruuna-ajuruoho soihtulilja sora sormivaleangervo suklaakosmos sulkahibiskus suovehka syklaami syksy syksyi syksyinen puutarha syreeni `Annala` syysasteri syyshohdekukka syyshortensia syysistutus syyskrookus syyskukkijat syyskylvöt syyslannoitus syysleimu syysmaksaruoho syysmyrkkylilja syyspuutarha syysraparperi syystyöt syysvilja syysvuokko syötävä metsäpuutarha sähkökaapelin asentaminen säleikköaita särkynytsydän taikinamarja taimikasvatus Taimipäivä Mustilassa taimitarha taimivaihto taivukas taivukaslisäys talvensuojaturve talventähti talvi talvikylvöt talvinen puutarha talvipistokas talvipuutarha talvisia puutarhatöitä talvivalkosipuli talvivihreä tarha-adiantum tasetti terttuselja tiililattia tomaatti Tommolan tila tulipa `Brilliant Star` tulppaani tulppaanipuu tummaraunioinen tuohipesin tuohisykerö tuoksuesikko Tuoksumiekkalilja turveharkko turveharkkomuuri typistys tyrnimarja tyrnipensas tyräkki tähkäverbena tähtilumikello täpläpunalatva Unelmien viljelylaatikko unikko vadelmapenkki vadelmatarha Vakka-taimi valkoinen puutarhassa valkotäpläimikkä valkovarjohiippa valkovuokko valokuvaus vappu varjohiippa varjolehti varjopuutarha varjosontikka varjotarha verkkokori vesikasvit vierailu vieraslaji viherkasvit viherlannoitus Viherpaja vihersisustus viherterapia vihreä joulu virkkaus virvalilja vuorimänty värinokkonen väriperuna värit puutarhassa Kotipuutarhan blogit Mama's garden Minna Räisänen Somepuutarhuri Johanna Rönnlöf Uusimmat Blogi Keittiötarha Kurpitsajuhlat kasvimaalla Blogi Puutarhanhoito Puutarhatyökaluni Blogi Koristekasvit Vihersisustus Leikot juhlapöytään — daaliaa, parsaa ja porkkanaa Sinua saattaisi kiinnostaa myös: Lukijamatka Suojattu: Puutarhamatka Irlantiin 4.–9.8.2025 Ajankohtaiset vinkit Talvikompostointi Kolumni Puut ja me Pääkirjoitus Asenteella kohti talvea Lataa lisää
Ihanat kuvat! Oi että, kaikkea puskee maasta ja nuo pienet tulppaanit <3 Totta, talvellakin voi olla kaunista, hyvinkin kaunista, kun lumiolosuhteet ja keli osuvat kohdilleen niin, että ollaan taikamaailmassa. Elävä tuli on niin ihanaa, kun tulee sininen hetki etenkin. Mutta onhan tämä talvikausi vain kovin pitkä. Sillekään ei mitään voi, silti aina salaa toivon, että kevät koittaa helmikuussa. Viime vuosina niin on joskus käynytkin, tai siis ainakin lumikellojen nuppuja on näkynyt. Se on niin ihanaa! Tuo kransseilla koristelu yms. on minulta kokonaan unohtunut, siihen voisi tosiaan panostaa. Mukavaa talvikautta! Vastaa
Aivan ihanat kuvat. Mullasta ponnistajille on ihmeellinen voima, joka ihastuttaa joka vuosi yhtä paljon. Viisasta pohdintaa. Talvi on ajallisesti iso osa vuodesta. Sääli, jos kaikki talvikuukaudet kuluvat ahdistuneeseen harmitteluun. Ehkä kannattaisi ottaa ilo irti lumisista maisemista, niin kevään odottaminenkin sujuisi helpommin. Monet valosarjat ovat kertakäyttötavaraa ja siten energian tuhlaamista. Kävin juuri sytyttämässä ulos öljykynttilöitä. Kauniita ja sopivissa paikoissa myös turvallisia. Hyvää Uutta Vuotta 2024 sinulle! Vastaa
Ihanat, keväiset kuvat! Herättävät kaipauksen kevääseen, vaikka talvikin on minusta ihan kiva vuodenaika. Nyt vain tuntuu siltä, että lunta on aivan liikaa ja ennusteissa näkyvät yli -30 asteen pakkasetkin hytisyttävät jo etukäteen. Toisaalta hyvä, että on sitä lunta, niin ainakin kaikki pienemmät pensaat ovat turvassa pakkaselta. Ei vain tarvitsisi enää koko talvena sataa yhtään lisää. Enpä ole törmännyt sellaisiin valosarjoihin, joista saisi vaihdettua polttimot. Siinäpä olisi hyvä markkinarako jollekin. Meillä ei ole toistaiseksi vielä yksikään valosarja hajonnut, vaikka ovat olleet käytössä jo monta vuotta. Jostain vanhimmasta on pari lamppua palanut, mutta se ei haittaa. Kertakäyttötavaraksi osoittautuva mukamas pitkäikäinen laite ei ole hyvä juttu. Iloista vuodenvaihdetta! Vastaa
No juu, nuo kovat pakkaset ovat yhtä ikäviä kuin kovat helteet. Lunta on meilläkin jo tosi paljon mutta jotenkin tuntuu, että sitä ehkä tulee vielä paljon lisää😅 No antaa tulla vaan, kyllä se viimeistään juhannuksena sulaa😁 Vastaa
Blogimaailma on ihana paikka, täällä voi pysähtyä katsomaan kuvia ja lukemaan tekstejä ajatuksen kanssa. Vaikka instaan on nopeampi ja helpompi laitaa kuvia, niin niitä tulee siellä surffattua kyllä melkoisen huolimattomasti läpi. Vastaa
No just tämä👍 Taidan tehdä uuden vuoden lupauksen, että vierailen ensi vuonna useammin blogistaniassa❤️ Vastaa
Voi miten ihanat kevätkuvat. Minulle on sattunut kestäviä valosarjoja, vähintään pari vuotta ovat kestäneet, ulkona tosin huonommin kuin sisällä mutta minkäpä sitä mahtaa näille sääolosuhteille, paljon saavat kestää kun valosarjat eivät ole meillä mitenkään suojassa. Vastaa
On se pari vuottakin aika lyhyt aika. Niiden ongelma on liian ohuet sähköjohdot ja se ettei polttimoja pysty vaihtamaan. Kyllä niitä kestäviäkin valmistetaan mutta ne ovat tietysti arvokkaampia ja täytyy melkein tilata. Ei niitä marketeissa myydä… Vastaa