Blogi Mama’s garden Koristekasvit Yleinen Pikainen messuilu ja vierailu Ruissalossa Koko edellisen illan ja vielä eilisen aamunkin pähkäilin vähän kahden vaiheilla. Lähteäkö Turkuun vai jäädä omaan puutarhaan mylläämään ja valmistelemaan lähestyviä lumikellofestareita. Olin kuitenkin jo ehtinyt hehkuttaa lähtemistäni somessa joten matkaan päädyin lopulta lähtemään. Enkä olisi jaksanut äkkiseltään toista raskasta puutarhapäivääkään, sillä edellisenä päivänä huhkin paikoilleen usean neliön alan liuskekiveä.[columns_row width=”half”] [column][/column] [column][/column] [/columns_row] Flörin osasto oli messujen parhaimmistoa. Kutsuva ja kauniisti stailattu, erilainen kuin viime vuonna! Ihailin kukkivia kirsikoita ja lasimaljoissa olevia vesikasveja. Osastolla oli myös paljon erilaisia saniaisia jotka oli tarkoitettu sisäkasvatukseen. En kuitenkaan sortunut ostelemaan ja ainoat kotiinviemiset messuilta olikin kaksi ruukullista hyödettyä kesälumipisaraa (Leucojum aestivum). Asettelin ruukut samaan kasvihuoneeni sipulikukkaryhmään ja olin illalla oikein tyytyväinen ostoksiini. Kuvia ostoksistani näet halutessasi tuolta Mamman puutarhan Facebook-sivuilta. Kukkakauppa Bronco oli jälleen panostanut takaseinän koristeluun viime vuoden tapaan ja alue oli kaunis. Mielin jo viime vuonna lammikon rannalle ruukkuun tuota sädekaislaa joka pilkistää sängyn alta mutta sitten vain tulinkin taas toisiin ajatuksiin ja jätin lopulta toisenkin kerran sen ostamatta. Kaislan talvetus sisällä vain arvelutti, menisikö se meidän kuivassa huoneilmassa kuitenkaan talven yli?! Jos sen olisi voinut talvettaa juurakkona kellarissa niin mukaan olisi lähtenyt. Onko sinulla kokemuksia tuosta kasvista? Kuulisin niistä mieluusti! [columns_row width=”half”] [column][/column] [column][/column] [/columns_row] Tässä vielä pari kuvaa yleiskoristelualueelta. Tuo kukkaisa pyykkinaru oli oikein hauskasti toteutettu ja muutenkin alueet olivat pysyneet hyvänä vaikka olikin messujen viimeinen päivä. Jotenkin ne eivät kuitenkaan saaneet minussa aikaan huokailua, taisi olla mielessä jo seuraava kohde :) Ruissalon kasvitieteellisen aikaista kevättä Vain reilun tunnin messuilun jälkeen hurautettiin Ruissalon kasvitieteelliseen, joka olikin ihan messukeskuksen lähellä. En tiedä olenko ihan keväästä höyrähtänyt mutta tuo kirjavalehtinen mukulaleinikki sai sydämeni muljahtamaan paljon enemmän kuin mikään messujen kauniista asetelmista. Kovin talvista oli kuitenkin vielä kasvitieteellisen ulkoalueilla ja haaveilemani lumikellomättäätkin jäivät melkein haaveiksi. Eikö sinustakin tuossa puun alla pitäisi nousta lumikelloja? Tässä ainokaiset kasvitieteellisen lumikellot jotka löysin :) Yksi pikkuinen tupas kasvihuoneen lähellä olevalla istutusalueella. Mitä ihmettä, jopa mamman puutarhassa kasvaa enemmän lumikelloja! Aivan kasvihuoneen viereisessä penkissä kuitenkin suloiset magnolian nuput liennyttivät lumikellojen kaipaustani. Nuppuja oli hurjan paljon joten kukinta aikaan varmasti upea näky <3 Myös lammikon seudulla oli kaunista mutta ei sielläkään kellon kelloa. Mutta vielä ennen lähtöä kiipesin kasvihuoneen oikealla puolella olevalle rinteelle ja löysin sieltä tämän hurmaavan tuppaan ilmeisesti kevätkelloa (Leucojum vernum). Suloinen päätös siis tuollekin vierailulle<3 Share to: facebook Share to: twitter Share to: pinterest Julkaistu 9.4.2018 Avainsanat kevätkello lumikello Piha&Puutarha-messut Ruissalo Kommentoi Lue kommentit (2) Valitettavasti sivummalla olevat lumikellot tai muut harvinaisemmat pienet kasvit lähtevät kävijöiden mukaan. Myös puutarhan kauriille maistuu moni kasvi, myrkyllinenkin. Nyt mamma varmaan ihmettelee, kuinka aidatussa puutarhassa voi olla eläimiä, mutta puutarhan läpi rantaan kulkevan rasitetien portit on pidettävä aina auki ja eläimethän ovat oppivaisia ja osaavat kulkea sisään ja ulos autoille tarkoitetuista porteista. Sipuleita sun muita puutarhuri toki mielellään isuttaisi kaikki paikat väärälleen, mutta yliopiston kassa ei ole pohjaton eikä piikki sinnepäin ole auki. Vaihtoehtona olisi toki pistää portille sisäänpääsymaksu tai sulkea koko portti yleisöltä ja keskittyä tutkimuksen tekemiseen. Lumikelloja löytyy kivikkorinteestä ja toistaiseksi vielä monta muutakin kevätkukkijaa. Ei tarvitse olla kummoinenkaan kasviamatööri huomatakseen, että myös siinä rinteessä on aivan liian monta kauriiden kaluamaa kasvia. Valitettavasti eläinten ampuminen ei ainakaan vielä ole vaihtoehto ja saavat siis toistaiseksi tehdä tuhojaan ihan kasvihuoneen seinustoja myöten. Kukkahattu ja vaaleanpunaiset lasit kannattaa ottaa pois ja yrittää nauttia kasvitieteellisestä puutarhasta niillä resursseilla, jotka siella on toistaiseksi käytössä. Vastaa Voi ei, tarkoitukseni ei ollut mitenkään aliarvioida kasvitieteellisen upeita alueita ja istutuksia. Olin tuolloin vain niin kevään kaipuussa ja odotin kovasti juuri lumikellojen näkemistä. Kasvitieteellinen on upea kokonaisuus niin ulkoalueiden kuin kasvihuoneenkin osalta! Vastaa Vastaa Peruuta vastausSähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *Nimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Lähetä kommentti Peruuta vastausNimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Mama's garden Puutarhanhoitoa Mamman puutarhassa ja intoilua kaikesta vihreästä. Häärään täällä Ib vyöhykkeellä, tonttimme koko on reilut 5000 m2, josta vajaa puolet on luonnontilaista kalliota. Facebook Instagram Pinterest mammanpuutarha@gmail.com Arkisto 2023 (27) 2022 (46) 2021 (54) 2020 (72) 2019 (49) 2018 (47) 2017 (68) Kategoriat Valitse kategoria Blogi Kaupallinen yhteistyö Keittiötarha Koristekasvit Metsäpuutarha Piharakentaminen Pihasuunnittelu Puutarhamatkailu Puutarhanhoito Vihersisustus Yleinen Avainsanat Valitse avainsanaa `Bougie` acis autumnalis adventtiasetelma Aeonium agave aikainen kevätkukkija amaryllis amppeli amurinpioni Anemone Anemone `Wild Swan` antiikki- ja perinnepäivät araucaria Araucaria araucana arboretum arvonta askartelu asteri auringonkukka Avoimet puutarhat avokomposti balkaninsyklaami Barnhaven betoni betoniaskartelu betonivalu Billnäsin ruukki biohiili BirdLife Suomi blogihaaste blogille logo blogitapaaminen bonsai broccoli C. coum C. hederifolium callicarpa clematis viorna cordon corydalis corydalis Craighton Blue cottage garden Crocus Crocus speciosus Cyclamen Cyclamen coum daalia daalian jakaminen daalioiden kasvatus ja hoito daalioiden talvisäilytys Dahlia Eco Weedkiller Eija`s garden Epimedium erikoisperuna esikko esikkokylvöt espalier espanjansiruetana etanoiden torjunta euroopanmarjakuusi floristi Flör Galanthus haaste haisujouluruusu hanami hankikylvöt harjateräs harokataja havutyöt hedelmäpuiden leikkaus heinäkuu puutarhassa Helleborus Helleborus thibetanus helmimarja helmivillakko helokämmekkä Helsingin kevätpuutarha messut 2017 herneenversot hiekka hiilipuutarhurointi hirvenkieli hitsaus hoitosuunnitelma holvikatto hopearikko hortensia hortensia Wim`s Red hosta Hosta minor huonekasvit huonemänty huosiain huurteinen puutarha Hvitträsk hyasintti hyönteisverkko hyötykasvit hyötykasviyhdistys hyötypuutarha hyötytarha hyötyviljely hyötäminen höyhenpensas idänsinililja iiris ikivihreät ilmanvaihdon läpiviennit imikkä isoniittyhumala istutusalueen perustaminen istutustulppaani jalkalehti japanilainen puutarha japaninhiirenporras japaninkurjenmiekka japaninmagnolia japaninmarjakuusi japaninvaahtera joriini joulukoristeet joulukukka jouluruusu jouluvalmistelut JR Holvikellari juurekset jäkäläpuutarha jättiagaave kaalien kasvatus kaalikasvit kaariportti Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha kallio kallioketo kalliopuutarha kanelisaniainen karhunlaukka kartanon puutarha kartiomarjakuusi kastelu kasvatuskokeilu kasvien talvetus kasvien talvisuojaus kasvien väriyhdistelmät kasvihuone kasvihuoneet kasvimaa kasvivalo kasvivaras kasvualusta kate kateviljely kattaminen Kauhurinne kaupallinen yhteistyö Kauppapuutarha Sohlman kausivalot kehäkukka keijunkukka keijunmekko keittiötarha kekrijuhlat kekripukki kellarin rinne kellohyasintti kellovaivero keltainen keltapeippi kermesmarja kesäkeittiö kesämalvikki kesäpäivänhattu keto-orvokki ketokasvit ketunleipä kevät kevätesikko kevätkello kevätkukkijat kevätkurjenmiekka kevätkylvöt kevätleikkaus kevätlinnunsilmä kevätlumipisara kevätpuutarha kiinanlaikkuköynnös kiinanpioni kilpiangervo kilpihärkylä kirja-arvonta kirjakatsaus kirjopikarililja kirjosalvia Kirkniemen kartano kirppislöytöjä kirsikkaluumu kissankäpälä kiurunkannus kivi kivikko kivikkokasvit kivilyhty kivimuuri kivirakentaminen kivituhka klorofylli kodin sisustus kohopenkki koikarppi koiranhammas kokedama kolmilehti kompostilieroja kompostointi koristeheinät koristekasvit koristepensas koristeraparperi koristevalot kosmoskukka kotkansiipi koulinta krookus kuivakukat kukka-asetelma kukkakurssi kukkasipuli kultatesma Kumpulan kasvitieteellinen kuningassaniainen kuorikate kuriilienkirsikka kurjenpolvi kuunlilja kuurainen puutarha kylvökukat käsityöt kääpiökataja köynnöskaari köynnöspinaatti lahottajasieni lammikko lammikon hoito lammikon tekniikka lannoitus lantakomposti lasikupu latva-artisokan talvetus latva-artisokka led-valo lehtimulta lehtimuodot lehtiperenna lehtipistokas lehtopalsami leivonta libanoninlaukka limasieni linnan puutarha linnunpönttö lintujen ruokintaa liuskavaleangervo liuskekiven asennus liuskekivi Lohjan asuntomessut Lohjan museo loveaminen Ludisia discolor lumikello lumikellofestivaalit lumikellojen istutus lumikuningatar lumikurjenmiekka `George` lumityöt lumme luonnonalue luonnonkasvit luonnonkukat luonnonmateriaali maa-artisokka maakellari maakellarin eristäminen maakellarin ilmanvaihto maakellarin maatäyttö maakellarin perustus maakellarin routasuojaus maakellarin salaojitus maakellarin tukirakenteet maakellarin vesieristys maakellarin väliseinät maalattia maanrakennuskangas maaorkidea maaperän hoito magnolian istuttaminen maisemapuutarha maksaruoho maljakko mantsurianaralia marjakranssi marjakuusi marjakuusiaita marjamehu Marjamäki Marketanpuisto mehikasvi mehikuusi mehipuu mehiruusuke messurakentaminen Metsäpirtinmulta metsäpuutarha metsätyöt miljoonalinnunpönttöä mullanvaihto multaus muotoonleikkaus muotopuutarha muratti murattisyklaami mustaselja Mustilan arboretum Mustilan taimipäivä 2019 Mustilan ystävät mustilanhortensia Mustion Linna mykorritsa myyräjahti myyrätuhot mänty mätäslaukkaneilikka narsissi narsissitupakka naruamppeli neidonkieli neilikka niitty niittykasvit niityn hoitaminen niityn perustaminen norjanalvejuuri Nuppula obeliski Ojamon kartano oka oma metsä omenapuiden hoito omenapuu omenapuuaita onnenpensas opuntia Oristone Oriveden ruskea osterivinokas oven päällisten valaminen Oxalis tuberosa pahvikate paljasjuurinen palloesikko parsa parsakaali parsan kasvattaminen patiohortensia pehmytmesiheinä pelargoni pelargonien hoito- ja säilytys pelargoninäyttely pensasaita pensaskirsikka pensaspapu pensasruusu pensasruusujen hoito perennat perhe-elämä persianpikarililja peruna perunalajikkeet perunamaa perunan idätys perunan istutus perunan kukinta perunan taudit perustusten raudoitus perustustustyöt Piha&Puutarha-messut pihabongaus piharakentaminen piikkihärkylä pikarililja pilvikirsikka pinseeraus Pinus pinea pioni Pioni `Olga` pionien hiekkakuivatus pionien syysistutus pionin jakaminen pionin juurakko pionin luonnonlaji pionin siemenkylvö pisarakärhö pistokas pistokaslisäys pohdintoja porkkana posliinikukka potager puistolumikello puksipuu punalehtiruusu puukuitu puutarhajäte puutarhakirjoja puutarhakissa puutarhakoristeet puutarhalampi puutarhamatkailu puutarhamietteitä puutarhan kevättyöt puutarhan rakenteet puutarhan valaistus Puutarhasuunnittelu puutarhaterapia puutarhatyyli puutarhatyöt puutarhavadelma puutarhavierailu pähkinälehto päivänhattu pääsiäinen pääsiäismuna pölkkyviljely raivaussaha rauniokilkka rautapatsas rautasulfaatti Rautatienomenapuu rautavihtrilli ravintola Linnankrouvi reikätiili rikkakasvi rikkakasvien torjunta rikko rinnepuutarha rippijuhlat rotkolemmikki `Jacks Frost` rudbeckia ruiskukka Ruissalo ruska rusokirsikka ruukkuistutus ruukkukasvit ruukkupuutarha ruusu ruusuaidanne ruusukaali ruusupapu rönsytiarella salaoja salkoruusu samettiruusu sammal sammalkasvualusta sammalkranssi sammalkuusi sammalpallo sammalpuutarha saniainen scilla Scilla bifolia seinien muuraus sekaistutus seljankukkamehu shiitake siemenarvonta siemenkylvöt siementaimi sienet puutarhassa sieniviljely sieniymppi sinikämmen sinipiikkiputki sinivaleunikko sinivuokko sipulien istutus sipulikori sipulikukat sisäkasvit sitruuna-ajuruoho soihtulilja sora sormivaleangervo sulkahibiskus suovehka syklaami syksy syksyi syksyinen puutarha syreeni `Annala` syysasteri syyshohdekukka syyshortensia syysistutus syyskrookus syyskukkijat syyskylvöt syyslannoitus syysleimu syysmaksaruoho syysmyrkkylilja syyspuutarha syysraparperi syystyöt syysvilja syysvuokko syötävä metsäpuutarha sähkökaapelin asentaminen säleikköaita särkynytsydän taikinamarja taimikasvatus Taimipäivä Mustilassa taimitarha taimivaihto taivukas taivukaslisäys talvensuojaturve talventähti talvi talvikylvöt talvinen puutarha talvipistokas talvipuutarha talvisia puutarhatöitä talvivalkosipuli talvivihreä tarha-adiantum tasetti terttuselja tiililattia tomaatti Tommolan tila tulipa `Brilliant Star` tulppaani tulppaanipuu tummaraunioinen tuohipesin tuohisykerö tuoksuesikko Tuoksumiekkalilja turveharkko turveharkkomuuri typistys tyrnimarja tyrnipensas tyräkki tähkäverbena tähtilumikello täpläpunalatva Unelmien viljelylaatikko unikko vadelmapenkki vadelmatarha Vakka-taimi valkoinen puutarhassa valkotäpläimikkä valkovarjohiippa valkovuokko valokuvaus vappu varjohiippa varjolehti varjopuutarha varjosontikka varjotarha verkkokori vesikasvit vierailu vieraslaji viherkasvit viherlannoitus Viherpaja vihersisustus viherterapia vihreä joulu virkkaus virvalilja vuorimänty värinokkonen väriperuna värit puutarhassa Kotipuutarhan blogit Mama's garden Minna Räisänen Somepuutarhuri Johanna Rönnlöf Uusimmat Blogi Puutarhanhoito Yleinen Hiiliviisautta puutarhanhoitoon ja synninpäästö nurmikolle Blogi Vihersisustus Yleinen Askartelua luonnonmateriaaleista-pienet sammalpallot Blogi Keittiötarha Talvivalkkareiden istutus mamman tapaan Sinua saattaisi kiinnostaa myös: Huonekasvien hoito Joulukukkien hoito Puut Kasvata puu siemenestä Ajankohtaiset vinkit Lintujen talviruokinta Puutarhanhoito Hiilensidonta puutarhassa Lataa lisää
Valitettavasti sivummalla olevat lumikellot tai muut harvinaisemmat pienet kasvit lähtevät kävijöiden mukaan. Myös puutarhan kauriille maistuu moni kasvi, myrkyllinenkin. Nyt mamma varmaan ihmettelee, kuinka aidatussa puutarhassa voi olla eläimiä, mutta puutarhan läpi rantaan kulkevan rasitetien portit on pidettävä aina auki ja eläimethän ovat oppivaisia ja osaavat kulkea sisään ja ulos autoille tarkoitetuista porteista. Sipuleita sun muita puutarhuri toki mielellään isuttaisi kaikki paikat väärälleen, mutta yliopiston kassa ei ole pohjaton eikä piikki sinnepäin ole auki. Vaihtoehtona olisi toki pistää portille sisäänpääsymaksu tai sulkea koko portti yleisöltä ja keskittyä tutkimuksen tekemiseen. Lumikelloja löytyy kivikkorinteestä ja toistaiseksi vielä monta muutakin kevätkukkijaa. Ei tarvitse olla kummoinenkaan kasviamatööri huomatakseen, että myös siinä rinteessä on aivan liian monta kauriiden kaluamaa kasvia. Valitettavasti eläinten ampuminen ei ainakaan vielä ole vaihtoehto ja saavat siis toistaiseksi tehdä tuhojaan ihan kasvihuoneen seinustoja myöten. Kukkahattu ja vaaleanpunaiset lasit kannattaa ottaa pois ja yrittää nauttia kasvitieteellisestä puutarhasta niillä resursseilla, jotka siella on toistaiseksi käytössä. Vastaa
Voi ei, tarkoitukseni ei ollut mitenkään aliarvioida kasvitieteellisen upeita alueita ja istutuksia. Olin tuolloin vain niin kevään kaipuussa ja odotin kovasti juuri lumikellojen näkemistä. Kasvitieteellinen on upea kokonaisuus niin ulkoalueiden kuin kasvihuoneenkin osalta! Vastaa