Blogi Mama’s garden Koristekasvit Oi George, saavuit sittenkin ilokseni Olin aivan varma, että suuresti odottamani lumikurjenmiekka, Iris histrioides `George` kasvattaisi ruukussaan vain lehtiä sillä niitä se oli kellarissa kasvatellut jo joulusta lähtien. Olin tottunut, että nämä pikkuiset kurjenmiekat tekisivät ensin kukan ja sitten vasta lehdistön mutta olin väärässä. Lieneekö ruukkukasvatuksessa syynsä vai onko tämä sittenkin tyypillistä lumikurjenmiekoille? Kuulisin mieluusti kokemuksiasi tästä kurjenmiekasta. Vuosia sitten näitä kasvoi minulla puutarhassakin ja ne kukkivat jokusen kerran. Sen jälkeen on näkynyt vain vähän lehteä. Oikeastaan viime keväänä ei tainnut näkyä lehtiäkään ellen nyt ihan väärin muista. Tänään huomasin niiden kasvupaikalla kuitenkin useassa kohdin teräväkärkisiä vihreitä lehtipiikkejä. Ihanaa että ovat sentään elossa! [columns_row width=”half”] [column][/column] [column][/column] [/columns_row] Meillä satoi eilen vähän lunta ja ilma-ala kääntyi selvästi kylmemmäksi, hurr. Hieman mietin, että nostaisinko näitä sipulikukkaruukkuja lämpimään mutta lopulta luovuin ajatuksesta. Hyvä niin, sillä ainakaan yhden pakkasyön jälkeen pienet sipulikukat eivät näytä kärsineen kylmästä lainkaan. Kyllä nämä vain ovat lopulta niin karaistuneita ja tottuneet kevään keikkuviin lämpötiloihin, että turha niiden puolesta on olla huolissaan. [columns_row width=”half”] [column][/column] [column][/column] [/columns_row] Viikonloppuna tavallisia kevätkurjenmiekkoja, Iris reticulata `Harmony` oli vain yksi. Tänään joukkoon oli liittynyt kaksi uutta, kuin kylmää ilmaa uhmaten. Nämä ovat siitä ihania, että ne eivät mene viileälläkään ilmalla suppuun kuten vaikkapa krookukset. Tosin kauniita ovat kyllä krookukset suppuisinakin<3 Tällaisia kerrottuja lumikelloja löysin tänään lammikon takakummulta. Voisikohan tämä olla Galanthus `Lavinia`? Yritin tehdä selvitystyötä mutta en ole kuitenkaan ihan varma tuosta nimestä. Joka tapauksessa se on vallan ihastuttava ja erilainen. Sisimmät terälehdet nousevat kärjistään kauniisti kaarelle ja vihreä merkki on kuin siveltimellä sipaistu. [columns_row width=”half”] [column][/column] [column][/column] [/columns_row] Näissä kevätlumipisaroissa eli kevätkelloissa, Leucojum vernum on samaa suloisuutta kuin lumikelloissa. Ehkä juuri siksi pidän niistä niin kovin. Olen niin iloinen, että nämä ovat tässä yhdessä penkissä selvästi viihtyneet ja hitaasti jopa lisääntyneet. Näitä kyllä voisi ensi syksynä ehdottomasti istuttaa lisää. Nyt pitäisikin muuten laatia listaa siitä, mitä sipuleja sitä syksyllä sitten istuttelisi. Kaikenlainen tulevaisuuden suunnitteleminen ja haaveilu onkin tällä hetkellä erityisen suotavaa. Ne kantavat meidät tämän vaikean ajan yli ja antavat aivoille niiden tarvitsemia positiivisia ajatuksia. Laitan tähän loppuun vielä kuvan lehdestä joka ilahdutti minua tänään suuresti. Uskon, että tuo lehti kuuluu ystävältä saamalleni ukonhatulle, Aconitum septentrionale jonka hän on itse siemenestä kasvattanut. En havainnut taimea viime kesänä vaikka muistin hyvin mihin kohtaan olin sen istuttanut. Niinpä luulin taimen kuolleen kuivuuteen. Nimilappu lennähti tänä keväänä penkkiä siivoillessa eteeni ja vaikka ajattelin taimen kuolleen niin jostain syystä laitoin silti nimilapun talteen. Puutarha ja luonto tarjoavat meille joka päivä pieniä ilon aiheita. Katsellaan ja kuvataan niitä nyt ahkerasti kukin omissa puutarhoissamme ja jaetaan vihreää ilosanomaa tänä keväänä erityisen ponnekkaasti toistemme iloksi! Toivottavasti blogini tarjoaa lukijoilleni edes pienen hengähdyshetken ja hieman iloista mieltä<3 Share to: facebook Share to: twitter Share to: pinterest Julkaistu 30.3.2020 Avainsanat Galanthus kevätkurjenmiekka kevätlumipisara lumikello lumikurjenmiekka `George` scilla Kommentoi Lue kommentit (8) Blogisi on aina tuonut hyvää mieltä ja niin nytkin . Mulla on nyt Georgeja nupulla. Eivät ole vielä lehtiä kasvatelleet. Vastaa Ihana kuulla Ihastut varmasti niihin. No niin kyllä minä sitten oikein muistin noiden lehtien kasvamisen. Jännä että nämä omani kasvoivat lehdet edellä! Vastaa . Mun Georget nousee nyt toista vuotta. Vastaa Ihanaa Ne on niin hurmaavia. Minulla taitaa tulla vaan lehtiä joten täytyy taas syksyllä istuttaa uusia johonkin toiseen paikkaan, vaikkapa kellarin juurelle. Vastaa George on upean värinen. Hienoa, että se kukkii sinulla. Istutin muutaman Georgen syksyllä puutarhaan, mutta vielä sitä ei näy. Tosin sunnuntain jälkeen en ole ehtinyt kierrosta edes tekemään ja nyt kevään edistyminen varmaan on hetken hitaampaa, kun öisin on niin kylmä. Sinun blogissasi on aina kiva vierailla ja tuotat paljon iloa. Vastaa Hurr, pari edellistä yötä ovat tosiaan olleet hyiset. Onneksi päivisin on kuitenkin lämpimämpää. Ainakin puiden silmuissa on voinut huomata vauhdin hiipumisen merkkejä mutta nuo siniset iirikset tosiaan ovat sitten viikonlopun avautuneet, aivan kuin ei pakkasia olisi ollutkaan. Vastaa ’George’ on ihanan värinen! Yritin etsiskellä sitä viime syksynä, mutta ei täällä ollut kuin tavallisia kevätkurjenmiekkoja myynnissä. Ehkäpä ensi syksynä löytyisi. Ihania ovat toki muutkin tämän postauksen kasvit. Aurinkoista huhtikuuta! Vastaa Minä olen tainnut aina tilata Georget jostain nettikaupasta. Ehkä isommissa puutarhamyymälöissä voisi olla mutta aika harvoin tulee lähdettyä isolle kirkolle Kiitos, samoin sinulle☀️ Vastaa Vastaa Peruuta vastausSähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *Nimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Lähetä kommentti Peruuta vastausNimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Mama's garden Puutarhanhoitoa Mamman puutarhassa ja intoilua kaikesta vihreästä. Häärään täällä Ib vyöhykkeellä, tonttimme koko on reilut 5000 m2, josta vajaa puolet on luonnontilaista kalliota. Facebook Instagram Pinterest mammanpuutarha@gmail.com Arkisto 2023 (23) 2022 (46) 2021 (54) 2020 (72) 2019 (49) 2018 (47) 2017 (68) Kategoriat Valitse kategoria Blogi Kaupallinen yhteistyö Keittiötarha Koristekasvit Metsäpuutarha Piharakentaminen Pihasuunnittelu Puutarhamatkailu Puutarhanhoito Vihersisustus Yleinen Avainsanat Valitse avainsanaa `Bougie` acis autumnalis adventtiasetelma Aeonium agave aikainen kevätkukkija amaryllis amppeli amurinpioni Anemone Anemone `Wild Swan` antiikki- ja perinnepäivät araucaria Araucaria araucana arboretum arvonta askartelu asteri auringonkukka Avoimet puutarhat avokomposti balkaninsyklaami Barnhaven betoni betoniaskartelu betonivalu Billnäsin ruukki biohiili BirdLife Suomi blogihaaste blogille logo blogitapaaminen bonsai broccoli C. coum C. hederifolium callicarpa clematis viorna cordon corydalis corydalis Craighton Blue cottage garden Crocus Crocus speciosus Cyclamen Cyclamen coum daalia daalian jakaminen daalioiden kasvatus ja hoito daalioiden talvisäilytys Dahlia Eco Weedkiller Eija`s garden Epimedium erikoisperuna esikko esikkokylvöt espalier espanjansiruetana etanoiden torjunta euroopanmarjakuusi floristi Flör Galanthus haaste haisujouluruusu hanami hankikylvöt harjateräs harokataja havutyöt hedelmäpuiden leikkaus heinäkuu puutarhassa Helleborus Helleborus thibetanus helmimarja helmivillakko helokämmekkä Helsingin kevätpuutarha messut 2017 herneenversot hiekka hirvenkieli hitsaus hoitosuunnitelma holvikatto hopearikko hortensia hortensia Wim`s Red hosta Hosta minor huonekasvit huonemänty huosiain huurteinen puutarha Hvitträsk hyasintti hyönteisverkko hyötykasvit hyötykasviyhdistys hyötypuutarha hyötytarha hyötyviljely hyötäminen höyhenpensas idänsinililja iiris ikivihreät ilmanvaihdon läpiviennit imikkä isoniittyhumala istutusalueen perustaminen istutustulppaani jalkalehti japanilainen puutarha japaninhiirenporras japaninkurjenmiekka japaninmagnolia japaninmarjakuusi japaninvaahtera joriini joulukoristeet joulukukka jouluruusu jouluvalmistelut JR Holvikellari juurekset jäkäläpuutarha jättiagaave kaalien kasvatus kaalikasvit kaariportti Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha kallio kallioketo kalliopuutarha kanelisaniainen karhunlaukka kartanon puutarha kartiomarjakuusi kastelu kasvatuskokeilu kasvien talvetus kasvien talvisuojaus kasvien väriyhdistelmät kasvihuone kasvihuoneet kasvimaa kasvivalo kasvivaras kasvualusta kate kateviljely kattaminen Kauhurinne kaupallinen yhteistyö Kauppapuutarha Sohlman kausivalot kehäkukka keijunkukka keijunmekko keittiötarha kekrijuhlat kekripukki kellarin rinne kellohyasintti kellovaivero keltainen keltapeippi kermesmarja kesäkeittiö kesämalvikki kesäpäivänhattu keto-orvokki ketokasvit ketunleipä kevät kevätesikko kevätkello kevätkukkijat kevätkurjenmiekka kevätkylvöt kevätleikkaus kevätlinnunsilmä kevätlumipisara kevätpuutarha kiinanlaikkuköynnös kiinanpioni kilpiangervo kilpihärkylä kirja-arvonta kirjakatsaus kirjopikarililja kirjosalvia Kirkniemen kartano kirppislöytöjä kirsikkaluumu kissankäpälä kiurunkannus kivi kivikko kivikkokasvit kivilyhty kivimuuri kivirakentaminen kivituhka klorofylli kodin sisustus kohopenkki koikarppi koiranhammas kokedama kolmilehti kompostilieroja kompostointi koristeheinät koristekasvit koristepensas koristeraparperi koristevalot kosmoskukka kotkansiipi koulinta krookus kuivakukat kukka-asetelma kukkakurssi kukkasipuli kultatesma Kumpulan kasvitieteellinen kuningassaniainen kuorikate kuriilienkirsikka kurjenpolvi kuunlilja kuurainen puutarha kylvökukat käsityöt kääpiökataja köynnöskaari köynnöspinaatti lahottajasieni lammikko lammikon hoito lammikon tekniikka lannoitus lantakomposti lasikupu latva-artisokan talvetus latva-artisokka led-valo lehtimulta lehtimuodot lehtiperenna lehtipistokas lehtopalsami leivonta libanoninlaukka linnan puutarha linnunpönttö lintujen ruokintaa liuskavaleangervo liuskekiven asennus liuskekivi Lohjan asuntomessut Lohjan museo loveaminen Ludisia discolor lumikello lumikellofestivaalit lumikellojen istutus lumikuningatar lumikurjenmiekka `George` lumityöt lumme luonnonalue luonnonkasvit luonnonkukat luonnonmateriaali maa-artisokka maakellari maakellarin eristäminen maakellarin ilmanvaihto maakellarin maatäyttö maakellarin perustus maakellarin routasuojaus maakellarin salaojitus maakellarin tukirakenteet maakellarin vesieristys maakellarin väliseinät maalattia maanrakennuskangas maaorkidea maaperän hoito magnolian istuttaminen maisemapuutarha maksaruoho maljakko mantsurianaralia marjakranssi marjakuusi marjakuusiaita marjamehu Marjamäki Marketanpuisto mehikasvi mehikuusi mehipuu mehiruusuke messurakentaminen Metsäpirtinmulta metsäpuutarha metsätyöt miljoonalinnunpönttöä mullanvaihto multaus muotoonleikkaus muotopuutarha muratti murattisyklaami mustaselja Mustilan arboretum Mustilan taimipäivä 2019 Mustilan ystävät mustilanhortensia Mustion Linna mykorritsa myyräjahti myyrätuhot mänty mätäslaukkaneilikka narsissi narsissitupakka naruamppeli neidonkieli neilikka niitty niittykasvit niityn hoitaminen niityn perustaminen norjanalvejuuri Nuppula obeliski Ojamon kartano oka oma metsä omenapuiden hoito omenapuu omenapuuaita onnenpensas opuntia Oristone Oriveden ruskea osterivinokas oven päällisten valaminen Oxalis tuberosa pahvikate paljasjuurinen palloesikko parsa parsakaali parsan kasvattaminen patiohortensia pehmytmesiheinä pelargoni pelargonien hoito- ja säilytys pelargoninäyttely pensasaita pensaskirsikka pensaspapu pensasruusu pensasruusujen hoito perennat perhe-elämä persianpikarililja peruna perunalajikkeet perunamaa perunan idätys perunan istutus perunan kukinta perunan taudit perustusten raudoitus perustustustyöt Piha&Puutarha-messut pihabongaus piharakentaminen piikkihärkylä pikarililja pilvikirsikka pinseeraus Pinus pinea pioni Pioni `Olga` pionien hiekkakuivatus pionien syysistutus pionin jakaminen pionin juurakko pionin luonnonlaji pionin siemenkylvö pisarakärhö pistokas pistokaslisäys pohdintoja porkkana posliinikukka potager puistolumikello puksipuu punalehtiruusu puukuitu puutarhajäte puutarhakirjoja puutarhakissa puutarhakoristeet puutarhalampi puutarhamatkailu puutarhamietteitä puutarhan kevättyöt puutarhan rakenteet puutarhan valaistus Puutarhasuunnittelu puutarhaterapia puutarhatyyli puutarhatyöt puutarhavadelma puutarhavierailu pähkinälehto päivänhattu pääsiäinen pääsiäismuna pölkkyviljely raivaussaha rauniokilkka rautapatsas rautasulfaatti Rautatienomenapuu rautavihtrilli ravintola Linnankrouvi reikätiili rikkakasvi rikkakasvien torjunta rikko rinnepuutarha rippijuhlat rotkolemmikki `Jacks Frost` rudbeckia ruiskukka Ruissalo ruska rusokirsikka ruukkuistutus ruukkukasvit ruukkupuutarha ruusu ruusuaidanne ruusukaali ruusupapu rönsytiarella salaoja salkoruusu samettiruusu sammal sammalkasvualusta sammalkranssi sammalkuusi sammalpallo sammalpuutarha saniainen scilla Scilla bifolia seinien muuraus sekaistutus seljankukkamehu shiitake siemenarvonta siemenkylvöt siementaimi sieniviljely sieniymppi sinikämmen sinipiikkiputki sinivaleunikko sinivuokko sipulien istutus sipulikori sipulikukat sisäkasvit sitruuna-ajuruoho soihtulilja sora sormivaleangervo sulkahibiskus suovehka syklaami syksy syksyi syksyinen puutarha syreeni `Annala` syysasteri syyshohdekukka syyshortensia syysistutus syyskrookus syyskukkijat syyskylvöt syyslannoitus syysleimu syysmaksaruoho syysmyrkkylilja syyspuutarha syysraparperi syystyöt syysvilja syysvuokko syötävä metsäpuutarha sähkökaapelin asentaminen säleikköaita särkynytsydän taikinamarja taimikasvatus Taimipäivä Mustilassa taimitarha taimivaihto taivukas taivukaslisäys talvensuojaturve talventähti talvi talvikylvöt talvinen puutarha talvipistokas talvipuutarha talvisia puutarhatöitä talvivalkosipuli talvivihreä tarha-adiantum tasetti terttuselja tiililattia tomaatti Tommolan tila tulipa `Brilliant Star` tulppaani tulppaanipuu tummaraunioinen tuohipesin tuohisykerö tuoksuesikko Tuoksumiekkalilja turveharkko turveharkkomuuri typistys tyrnimarja tyrnipensas tyräkki tähkäverbena tähtilumikello täpläpunalatva Unelmien viljelylaatikko unikko vadelmapenkki vadelmatarha Vakka-taimi valkoinen puutarhassa valkotäpläimikkä valkovarjohiippa valkovuokko valokuvaus vappu varjohiippa varjolehti varjopuutarha varjosontikka varjotarha verkkokori vesikasvit vierailu vieraslaji viherkasvit viherlannoitus Viherpaja vihersisustus viherterapia vihreä joulu virkkaus virvalilja vuorimänty värinokkonen väriperuna värit puutarhassa Kotipuutarhan blogit Mama's garden Minna Räisänen Somepuutarhuri Johanna Rönnlöf Uusimmat Blogi Puutarhanhoito Vihdoinkin lehtimultaa omasta tehtaasta Blogi Kaupallinen yhteistyö Koristekasvit Värikäs istutusalue — angervojen ensimmäinen kesä Blogi Yleinen Puutarhakrapula — ikävä seuralainen Sinua saattaisi kiinnostaa myös: Puutarhanhoito Rakkaudesta humalaan Ajankohtaiset vinkit Syyssiivous puutarhassa Pihasuunnittelu Parhaat ruskakasvit Huonekasvien hoito Huonekasvit sisäilman puhdistajina Lataa lisää
Blogisi on aina tuonut hyvää mieltä ja niin nytkin . Mulla on nyt Georgeja nupulla. Eivät ole vielä lehtiä kasvatelleet. Vastaa
Ihana kuulla Ihastut varmasti niihin. No niin kyllä minä sitten oikein muistin noiden lehtien kasvamisen. Jännä että nämä omani kasvoivat lehdet edellä! Vastaa
Ihanaa Ne on niin hurmaavia. Minulla taitaa tulla vaan lehtiä joten täytyy taas syksyllä istuttaa uusia johonkin toiseen paikkaan, vaikkapa kellarin juurelle. Vastaa
George on upean värinen. Hienoa, että se kukkii sinulla. Istutin muutaman Georgen syksyllä puutarhaan, mutta vielä sitä ei näy. Tosin sunnuntain jälkeen en ole ehtinyt kierrosta edes tekemään ja nyt kevään edistyminen varmaan on hetken hitaampaa, kun öisin on niin kylmä. Sinun blogissasi on aina kiva vierailla ja tuotat paljon iloa. Vastaa
Hurr, pari edellistä yötä ovat tosiaan olleet hyiset. Onneksi päivisin on kuitenkin lämpimämpää. Ainakin puiden silmuissa on voinut huomata vauhdin hiipumisen merkkejä mutta nuo siniset iirikset tosiaan ovat sitten viikonlopun avautuneet, aivan kuin ei pakkasia olisi ollutkaan. Vastaa
’George’ on ihanan värinen! Yritin etsiskellä sitä viime syksynä, mutta ei täällä ollut kuin tavallisia kevätkurjenmiekkoja myynnissä. Ehkäpä ensi syksynä löytyisi. Ihania ovat toki muutkin tämän postauksen kasvit. Aurinkoista huhtikuuta! Vastaa
Minä olen tainnut aina tilata Georget jostain nettikaupasta. Ehkä isommissa puutarhamyymälöissä voisi olla mutta aika harvoin tulee lähdettyä isolle kirkolle Kiitos, samoin sinulle☀️ Vastaa