Muotopuutarha Marketanpuistossa, Överbyn puutarhan alueella

Tein eilen viimeisen lomapäiväni kunniaksi kierrokset kahdessa hyvin erilaisessa puutarhassa. Jo aikaisin aamusta ajelin Ruotsinpyhtäälle Eija`s gardeniin ja kotimatkalla poikkesin vielä Marketanpuistossa missä kiertelin lähinnä Överbyn puutarhamyymälässä ja sen puoleisessa osassa puistoa. Myymälän oikealla puolella ulkorakennusten takana, sijaitsee erityisen viehättävä pieni muotopuutarha. Uuden puolen näyttelypuiston kipaisin lopuksi myös nopsasti läpi ja löytyihän sieltäkin vaikka mitä ihasteltavaa.

[columns_row width=”third”]
[column][/column]
[column]daaliat[/column]
[column]narsissitupakka[/column]
[/columns_row]

Kuin sunken garden, syvännepuutarha

Varsinaisen polvet notkauttavan elämyksen koin kuitenkin vanhalla puolella ja sen muotopuutarhassa. Muotopuutarha on hieman sivussa kauniin vanhan puutalon laajassa pihapiirissä. Sen viehätystä lisää myös puutarhan sijainti pienen kummun takana ja kuin maahan upotettuna, sillä puutarhaan laskeudutaan jykeviä kiviportaita pitkin.

Muotopuutarhan keskusaukiolla sijaitsee puksipuiden ympäröimänä kaunis kukkapylväs.

Alueella suurimman ihailuni sai vasen takalohko josta tämän postauksen kaikki ensimmäiset kuvat on otettu. Tummien daalioiden ja valkoisen narsissitupakan liitto oli vastustamattoman kaunis ja alkoi heti harmittamaan miksen tänä keväänä kylvänyt yhtään narsissitupakan siementä. Voin vain kuvitella miten huumaava tuoksu tupakoista lähtee illan tullen ja kuinka niiden valkoinen kauneus pääsee vielä enemmän edukseen elokuisen illan hämärtyessä. Molemmilla takalohkoilla kasvoi myös todella paljon upeita latva-artisokkia `Green Globe` ja ne olivat kaikki muodostaneet upeita kukkanuppuja! Kyllä latva-artisokkaakin pitäisi muistaa kylvää ihan joka vuosi!! No, eihän tässä ole enää montaakaan kuukautta kun voi jo laittaa siemenet multaan, tammikuu tulee yllättävän nopeasti :)

Tumman ja vaalean liitto toimii aina

Daalioiden ja narsissitupakan lisäksi alueelta löytyi useita upeita yhdistelmiä, joissa vaalean sävyinen ja dramaattisen tumma kasvi korostivat toinen toisiaan.

[columns_row width=”third”]
[column]koristeheinä[/column]
[column]kosmoskukka[/column]
[column]revonhäntä[/column]
[/columns_row]

Tumma koristeheinä keimaili niittymäisen alueen keskellä puutarhan vasemmassa etulohkossa. Niityn kasvit olivat mitä luultavimmin keväällä suoraan kasvupaikalleen siemenistä kylvettyjä. Jotain hieman vastaavaa yhdistelmää olisi mukavaa saada omallekin niitylle. Täytyykin alkaa miettimään mikä kasvi voisi sopia näyttäen mahdollisimman luonnonmukaiselta. Voisikohan se olla vaikkapa tummakukkainen koiranputki `Ravenswing`? Yhdessä alueelle luonnostaan levinneiden valkoisten koiranputkien kanssa ne voisivat muodostaa vallan viehkeän parin. Tulisiko sinulle mieleen koristeheinistä jokin luonnonkanta mistä olisi tummalehtinen muunnos?

Kosmoskukkia oli useita eri värisiä ja ne oli istutettu yhteen tummien revonhäntien kanssa. Molemmat varsin ihastuttavia kasveja ja yhdessä varsinainen perfect match!

[columns_row width=”half”]
[column]

Tumma salkoruusu `Nigra` Oli näyttävä pari vaaleankeltaiselle kosmoskukalle joka oli luultavimmin lajiketta `Xanthos`.

[/column]
[column]

Muotopuutarhan oikeassa takalohkossa saattoi ihailla valkoisen ja keltaisen liittoa. Tuohonkin voisi lisätä hieman jotakin tummaa, vai mitä?

[/column]
[/columns_row]

Muotopuutarhan taakse oli rakennettu komean kokoinen hyönteishotelli kuormalavoista. Hauska yksityiskohta oli tuo salaojaputki savupiippuna!

hyönteishotelli

Seuraavassa postauksessa sukelletaan sisälle Överbyn taimiston upeaan kasvihuoneeseen ja tutustutaan lisää puiston vanhaan puoleen. Ja saisikohan sitä tungettua samaan postaukseen vielä uuden puolen parhaimmat palatkin?!

Vaan nytpä kipaisen saunan lämpöön, venyttelemään kävelystä kangistuneita koipiani!


pyöreä tekstillä-blogin-loppuun

  1. Sinähän olet ehtiväinen, mainio loppuhuipennus lomalle! Ihana minustakin tuo tummanpuna-valko-vihreä lohko. Latva-artisokka olisi niin komea, harmikseni talvetusyritys ei onnistunut enkä enää kesän alettua löytänyt taimea mistään. Täytyy kokeilla ensi vuonna taas. Minulla on vakaa uskomus, että sen saa vielä joskus talvehtimaan. Se olisi niin kaunis. Tai voisi toki joka vuosi kylvää ja esikasvattaa, mutta se on kovin hankalaa kahden kodin kanssa, kun sitä pitää sitten kuskata osoitteesta toiseen kuukausikaupalla.

    • Itselläni on eräskin latva-artisokka kuukahtanut talven aikana mutta jostain syystä yksi taimi on kasvimaalla talvehtinut jo varmaan ainakin kolme talvea. Joka kesä se on muutaman nupunkin vääntänyt. Kellarissa eivät talvehtineet mutta sitäkin täytyy yrittää nyt uudelleen kun kellarin ilmanvaihto pelaa. Kyllä tuon kasvin takia kannattaa nähdä vaivaa mutta tuo kahden kodin välillä kuskaaminen menee kyllä tosiaan hieman hankalaksi.

  2. Kaunista katseltavaa tuollainen vihreän ja siellä täällä seassa olevan tummanpunaisen liitto.
    Aika tehokas lomapäivä, jos Eija´s Gardenin lisäksi olet jaksanut vielä läpikäydä Överbyn puutarhan. Kiitos myös muistutuksesta, sillä Marketanpuistoon helppo kipaista ihastelemaan. Taidankin sen tehdä ihan lähipäivinä.

    • Olin itsekin yllättynyt että sain kaksi kohdetta niin mukavasti käytyä, eikä kiireen tunnetta ollut kertaakaan kun ihan yksin olin reissussa. Yleensä lapset aina hoputti mutta nykyään eivät enää niin halua lähteä äidin kukkapuutarhoja katselemaan. Saivat varmaan pienempinä tarpeekseen kun raahasin kaikki kolme mukanani joka paikkaan

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

Lähetä kommentti

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

Tilaa Kotipuutarha-lehti

Tutustumistarjous 4 lehteä 29 €
Tilaa nyt