Mielenterveyden edistäminen — vihreät terapeuttini

Olin eilen pitkästä aikaa liikkeellä ystävän kanssa. Monilla alkoi nyt hiihtoloma mutta minä en ollutkaan loman, vaan ystävän tarpeessa. Kun lapset olivat pieniä, tavattiin paljon ystäväperheitä ja nähtiin toisiamme leikkipaikoilla ja kerhoissa. Nyt kun lapset ovat kasvaneet niin huomaan, että olisin yhtä paljon ystävien tarpeessa kuin silloinkin, nyt heitä ei vain enää näe samalla tavalla. Tilalle ovat kuin salaa hiipineet pienet vihreät terapeutit, jotka nekin ovat tosi tärkeitä mutta eivät voi mitenkään korvata oikeaa ihmiskontaktia! 

Lumikello, Galanthus `Hippolyta` hakee tukea tovereistaan.

Ihan parhautta onkin siis tavata oikeaa ystävää ja kantaa vielä samalla reissulla kotiin muutama terapeutti. Kun sitten kotona tulevina päivinä ja viikkoina katselen noita kasveja, muistelen samalla yhteisiä hetkiämme ja saan jälleen voimia jatkaa puuduttavaa arkea eteenpäin.

Ymmärtävätköhän kukkakauppiaat, kuinka tärkeää työtä he tekevätkään?! Tarjoavat ihania kohtaamispaikkoja ja kasvattavat vielä terapeutitkin mukaan kotiin viemisiksi.

Katsokaa nyt näitä pieniä syklaamin kukkia, kuinka ne keskenään kuiskivat jo keväästä. Selkeästi terapian tarpeessa on tuo häkellyttävän kaunis ja pitkän huiskea lumikellon kukka, joka on kaatunut hetkeksi lepäämään ystäviensä olkapäitä vasten. Kukapa ei masentuisi kun yhtäkkiä repäistään pois lämpimästä ja valoisasta kasvihuoneesta ja suljetaan yöksi pimeään ja kylmään kellariin. Uskon kuitenkin, että ystäviensä avulla myös tuo lumikello saa vielä voimansa takaisin ja alkaa pian nauttimaan edessä olevista keväisistä päivistä. Ja ellei niin käy, säilyvät kuitenkin sen useat sipulit tallessa mullan alla ja ilahduttavat tarhuria jälleen ensi keväänä. Sipulikasvi sisältää aina lupauksen tulevasta keväästä, terapeutti joka palaa luoksesi vuodesta toiseen.

[columns_row width=”half”]
[column][/column]
[column][/column]
[/columns_row]

Terapiaa välitetään onnistuneesti myös postin välityksellä

Sain viikolla siemenkirjeen ystävältäni Linnunlaulun puutarhasta. Matkasipa menneellä viikolla postia myös toiseenkin suuntaan. Aamulla kylvin siemenet ja peittelin ne lumipeiton alle. Toivottavasti ne alkavat peiton alla hiljalleen heräilemään ja nousemaan kohti valoa. Ehkäpä saankin tulevina vuosina ihailla niitylläni Elinan puutarhasta peräisin olevien kevätesikoiden kukintaa ja muistella samalla ystävääni. Kunpa saisimme aikaiseksi myös tapaamisen tulevana kesänä, edellisestä on vierähtänyt ihan liian pitkä aika.

Englantilaisissa puutarhamedioissa on viime vuosina kuullut paljon puhuttavan mielenterveyden edistämisestä puutarhanhoidon ja kasvien avulla. Pandemian myötä puutarhaharrastus on nostanut suosiotaan myös meillä Suomessa. Ehkäpä tarvitsimmekin tämän pandemian, jotta ymmärtäisimme myös täällä, miten hyvää mullan möyhiminen ja kasvien kanssa puuhailu tekeekään. Myös sosiaalisten kontaktien vähentyminen on todellakin tuonut esille niiden suuren arvon. Minulla on aina tapana etsiä asioista niiden hyviä puolia ja nämä ovat ehdottomasti yksiä niistä, joita tämä tilanne on nostanut esiin.

Suvikello, Leucojum aestivum `Bridesmaid`.

Kuulin muuten aamulla jo ensimmäisen joutsenen lentävän peltojen yllä. Voi kuinka suloiselta sen äänet kuulostivatkaan. Töräytyksiä keväälle, niitä ne aivan selvästi olivat. Ja hei, oikein ihanaa lomaa kaikille etelän hiihtolomalaisille!

pyöreä tekstillä-blogin-loppuun

    • No niin oli Käytiin vielä puutarhan jälkeen viihtyisässä kahvilassa herkuttelemassa Muutenkin ollut ihan mahti viikonloppu. Kaksi leffateissuakin lasten kanssa ja Saimin kanssa paljon ulkoilua. Jotenkin vaan viikolla tuntui, että nyt hiiteen koko korona ja menoksi. Huomenna töiden jälkeen sitten uimahallille. Itselläni siinäkin ollut nyt parin vuoden tauko.

  1. Voi että, ihanaa, muuttolinnut palaavat!
    Ystävän kanssa vietetty laatuaika on nyt entistä arvokkaampaa. Ja ihanat ovat myös nuo suloiset terapeuttisi! <3

    • Yritin jo toiveikkaana eilen illalla kuunnella olisiko mustarastaskin jo lauleskellut auringonlaskun aikoihin mutta hiljaista oli vielä. Vaan pian nekin aloittelevat ja silloin on jo kevät ihan käsillä

  2. Olin viikko sitten kylässä varmaan ensimmäistä kertaa kahden vuoden aikana. Tuntui aluksi vähän oudolta, mutta niin mukavalta. Sähköpostiin tuli myös ilmoitus kevätmessuista. Ensimmäisenä ajattelin, uskaltaako sinne mennä? Katsotaan, miten kevät etenee, mutta ehkä tässä voi jo alkaa avautua…
    Kasvien terapeuttisesta vaikutuksesta taitaa olla useampiakin tutkimuksia.
    Lapinlahden sairaalassa Helsingissä käytettiin vuosisadan molemmin puolin paljonkin puutarhan ja kasvien hoitoa terapiana.
    Syklaamisi on todella hellyttävä. Hyvä, että sinulla on karvainenkin ystävä, ettet paijaa syklaamia ruttuun.

    • Ajatella siis kylässä ihan jonkun toisen kotona, äkkiä sitä ihminen kyllä tottuu siihen paljon puhuttuun uuteen normaaliin. Onneksi totutaan taas kyläilemään ja tapaamaan tuttuja ihan kasvotustenkin Puutarhamessutkin kuulostavat niin ihanalle
      Varmasti pitkin maailman sivun on kasvit ja niiden hoito auttaneet ihmisiä jaksamaan ja voimaan paremmin. Nyt siitä vain puhutaan ja kirjoitetaan avoimemmin kuten muutenkin mielenterveyteen liittyvistä asioista.

  3. Ihanaa laatuaikaa, oli myös kiva katsoa nämä kauniit kuvat!

    • No niin oli Myös perheen kanssa oli niin mukava tuo viikonloppu, että kyllä tuntui kivalle aloittaa työviikko ladatuin akuin.

  4. Hei. Minäkin ilhaduin sinun kirjoituksesta,samanlainen tunne minullakin.

    • Kiitos viestistäsi ja tosi mukava kuulla että postaus ilahdutti sinua

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

Lähetä kommentti

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

Tilaa Kotipuutarha-lehti

Tutustumistarjous 4 lehteä 25 €
Tilaa nyt