Blogi Mama’s garden Metsäpuutarha Marjojen poimintaa Marjamäen viileässä syleilyssä Lämpöä on riittänyt ja sadetta odottelen, kuten varmasti moni muukin. Sateen lisäksi odottelen myös puutarhan marjojen kypsymistä. Joitain maistiaisia on jo saatu mutta varsinaisesti keräämään asti en ole vielä päässyt kuin valkoisia kirsikoita (`Lumikki`). Ja harmillisesti mustaseljakin ehti kukkia ennen kuin ehdin edes suunnitella seljankukkamehun valmistamista. Suurin osa puutarhamme marjoista kasvaa Marjamäellä ja sen varjoisa sijainti viivästyttää hieman marjojen kypsymistä. Virvoittavaa varjoa Marjamäellä onneksi kuitenkin riittää. On kuin sukeltaisi viidakkoon kun astuu alueen portista sisään. Ja niin hyvin kuin mielestäni keväällä karsin ja siistin alueen kasvillisuutta. Kaikki oli silloin niin pientä ja sievää. Vaan toisin on nyt kun tämän superkesän kasvuvoima on siirtynyt alueen kasveihin. Pitäisiköhan hankkia ihan oma viidakkoveitsi?! Mustaseljat kukkivat valkoisena vaahtona. Maanpeittokasvina metsämansikka Jo silloin kun Marjamäki oli vasta haaveissani toivoin sinne maanpeittokasviksi mansikkaa. Ja kuin ihme olisi tapahtunut, alkoi metsämansikka leviämään kuorikepinnalla ilman, että minun tarvitsi tehdä yhtään mitään. Ja vaikka alue on jo melko varjoisa niin silti tulee myös hieman mansikasta satoakin! [columns_row width=”half”] [column][/column] [column][/column] [/columns_row] Ja mansikat ovat isoja verrattuna kallion alueen minimarjoihin. Tärkeintä on kuitenkin, että mansikka peittää maata niin tiiviinä, että minun ei ole tarvinnut oikeastaan kitkeä alueella tuskin ollenkaan. Kitkennän tarvetta vähentää kyllä erityisesti myös kuorikepinta, jonka uudistin tänä keväänä. [columns_row width=”third”] [column] Herttajalopähkinän aurinkovarjona toimiva lehvästö. [/column] [column] Japaninruusukvittenin raakoja hedelmiä. [/column] [column] Olen antanut muutaman karhunputken kasvaa Marjamäellekin. [/column] [/columns_row] Erilaisia muita marjoja Marjamäen marjoja ovat mm. karviainen, mustaviinimarja ja minikiivi. Minikiiviksi sanotaan kiinanlaikkuköynnöksen kiivin makuisia pieniä marjoja/hedelmiä joita tuli nyt meille ensimmäistä kertaa. Ennen lomareissua pikkuiset kiivit olivat vasta pikkurillin pään kokoisia mutta nyt kun kävin niitä eilen kurkistelemassa niin löysin enimmäkseen enää lintujen jätöksiä. Olivat ilmeisesti sitten kuitenkin kypsyneet viikossa ja sitä myöten syöty jo parempiin suihin. No eipä se haittaa, lähinnä kuitenkin tarhuroin vain silmieni iloksi. Jos jotain joskus pääsen maistamaan niin se on vain plussaa. [columns_row width=”third”] [column][/column] [column][/column] [column][/column] [/columns_row] Karviaisia toivon jäävän tänä vuonna hieman myös itselleni. Leikkasin aika rajusti karviaispensasta keväällä ja nyt näyttäisi, että sen marjat saavat kypsyä terveinä. Muutamana vuonna niihin on tullut jotain kasvitautia varmasti osin sen vuoksi, että ne ovat kasvaneet ihan liian tiheässä pensaassa ja oksat lähes maata myöten rähmällään. Samoin melkoisia roikaleita ovat `Pohjanjätti` mustaherukkapensaat. Toki ne saattavat kasvaa pituutta myös varjoisan kasvupaikkansa vuoksi. Hyviä marjoja ne onneksi kuitenkin tekevät ja marjat ovat tosiaankin täysin kypsinä vallan valtavan kokoisia. Maku ei tosin ole mielestäni ihan niin hyvä kuin pienempiä marjoja kasvattavassa`Mikael`:issa. Pähkinäpensaiden sadonkorjuusta huolehtivat oravat. Vaan loppuun vielä yksi kuva joka edustaa puhtaasti silmänruoka-osastoa. Istutin keväällä Marjamäelle itsestään kasvaneet kaksi kotkansiiven taimea isoon öljytynnyriin. En haluaisi, että ne alkaisivat leviämään valtoimenaan Marjamäellä, sillä siellä kasvaa jo yhdessä kohdin ihana luonnosta levinnyt saniainen jonka toivon puolestaan lisääntyvän. Ja haluan myös että mansikka säilyy maanpeittäjänä yhdessä mesimarjan kanssa. Suuri kotkansiipi tukahduttaisi varmasti molemmat marjakasvit hengiltä. Viileästä varjosta nauttivat tynnirin vieressä myös sisältä talosta siirtämäni kaksi saniaista. Hopeinen kultaimarre ja joku nimetön kukkakaupasta talvella ostamani vihreälehtinen saniainen. Kultaimarteella on istutusastiana myös öljytynnyri, tosin paljon pienempi kuin viereinen ruskeaksi maalattu kotkansiipien kotitynnyri. Sen verran suuri tuo imarteen astia kuitenkin on, että mielessä pyörii jo tuleva sisälle siirtyminen ja siihen tarvittava uusi suuri ruukku. Yhden jo ostinkin mutta on hyvin mahdollista, ettei se enää syksyllä siihen mahdukaan. Vaan en murehdi sitä vielä, sillä sisäkasvien kesäloma jatkuu vielä monta kuukautta vaikka minun lomani maanantaina jo loppuukin. Kauniita kesäpäiviä kaikille lomalaisille tai jo työhön palanneille! Share to: facebook Share to: twitter Share to: pinterest Julkaistu 13.7.2021 Avainsanat Marjamäki metsäpuutarha syötävä metsäpuutarha Kommentoi Lue kommentit (6) Marjamäki näyttää jo kuvissakin mukavan viileältä paikalta. Metsä- ja ahomansikasta mieleeni on jäänyt vuosien takaa puutarhaohjelma, jossa kehotettiin käyttämään mansikkaa maanpeitekasvina sen luonnollisuuden ja erinomaisen peittävyyden vuoksi. Se on kaunis kasvi ja bonuksena tuottaa makoisia marjoja. Kevään runsaat sadot vaikuttavat ilmeisesti siihen, että puutarhamarjoista on tulossa iso sato. Toivottavasti saat karviaisia omista puskista. Vastaa Mansikka on kyllä kelpo maanpeittäjä kun rönsyilee jo yhdessä kesässä isolle alalle. Vielä en ihan uskalla innostua suuresta sadosta sillä mikäli vaikkapa supikoira löytää puskan saattaa se putsata sen yhdessä yössä. Vastaa Olen tyystin unohtanut mansikan maanpeitekasvina, se peittää tehokkaasti kasvualustan. Pähkinäsatoa olisi kiva saada, yhtään ei ole minun pähkinässä näkynyt. Vastaa Juu, ei ole herttajalopähkinässä täälläkään vielä ollut muuta kuin suuria lehtiä. Luonnon pensaissa tosin joskus runsaastikin mutta oravat ehtineet aina ensin, eikäpä niiden poimiminen edes kuulu jokamiehenoikeuksiin. Mansikka on ollut tosiaan kelpo maanpeittäjä Vastaa Hianua, ku on näillä keliillä puutarhas joku vilapoosempi kohta ja viälä tuattaa satuaki. Vastaa Satoa alkaa hiljalleen tulemaan vaikka kyllä se vielä melko vaatimatonta on. Vaan pääasia että pääsee jonnekin varjoon ja saa edes maistella erilaisia marjoja Vastaa Vastaa Peruuta vastausSähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *Nimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Lähetä kommentti Peruuta vastausNimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Mama's garden Puutarhanhoitoa Mamman puutarhassa ja intoilua kaikesta vihreästä. Häärään täällä Ib vyöhykkeellä, tonttimme koko on reilut 5000 m2, josta vajaa puolet on luonnontilaista kalliota. Facebook Instagram Pinterest mammanpuutarha@gmail.com Arkisto 2023 (28) 2022 (46) 2021 (54) 2020 (72) 2019 (49) 2018 (47) 2017 (68) Kategoriat Valitse kategoria Blogi Kaupallinen yhteistyö Keittiötarha Koristekasvit Metsäpuutarha Piharakentaminen Pihasuunnittelu Puutarhamatkailu Puutarhanhoito Vihersisustus Yleinen Avainsanat Valitse avainsanaa `Bougie` acis autumnalis adventtiasetelma Aeonium agave aikainen kevätkukkija amaryllis amppeli amurinpioni Anemone Anemone `Wild Swan` antiikki- ja perinnepäivät araucaria Araucaria araucana arboretum arvonta asetelmia askartelu asteri auringonkukka Avoimet puutarhat avokomposti balkaninsyklaami Barnhaven betoni betoniaskartelu betonivalu Billnäsin ruukki biohiili BirdLife Suomi blogihaaste blogille logo blogitapaaminen bonsai broccoli C. coum C. hederifolium callicarpa clematis viorna cordon corydalis corydalis Craighton Blue cottage garden Crocus Crocus speciosus Cyclamen Cyclamen coum daalia daalian jakaminen daalioiden kasvatus ja hoito daalioiden talvisäilytys Dahlia Eco Weedkiller Eija`s garden Epimedium erikoisperuna esikko esikkokylvöt espalier espanjansiruetana etanoiden torjunta euroopanmarjakuusi floristi Flör Galanthus haaste haisujouluruusu hanami hankikylvöt harjateräs harokataja havutyöt hedelmäpuiden leikkaus heinäkuu puutarhassa Helleborus Helleborus thibetanus helmimarja helmivillakko helokämmekkä Helsingin kevätpuutarha messut 2017 herneenversot hiekka hiilipuutarhurointi hirvenkieli hitsaus hoitosuunnitelma holvikatto hopearikko hortensia hortensia Wim`s Red hosta Hosta minor huonekasvit huonemänty huosiain huurteinen puutarha Hvitträsk hyasintti hyönteisverkko hyötykasvit hyötykasviyhdistys hyötypuutarha hyötytarha hyötyviljely hyötäminen höyhenpensas idänsinililja iiris ikivihreät ilmanvaihdon läpiviennit imikkä isoniittyhumala istutusalueen perustaminen istutustulppaani jalkalehti japanilainen puutarha japaninhiirenporras japaninkurjenmiekka japaninmagnolia japaninmarjakuusi japaninvaahtera joriini joulukoristeet joulukukka jouluruusu jouluvalmistelut JR Holvikellari juurekset jäkäläpuutarha jättiagaave kaalien kasvatus kaalikasvit kaariportti Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha kallio kallioketo kalliopuutarha kanelisaniainen karhunlaukka kartanon puutarha kartiomarjakuusi kastelu kasvatuskokeilu kasvien talvetus kasvien talvisuojaus kasvien väriyhdistelmät kasvihuone kasvihuoneet kasvimaa kasvivalo kasvivaras kasvualusta kate kateviljely kattaminen Kauhurinne kaupallinen yhteistyö Kauppapuutarha Sohlman kausivalot kehäkukka keijunkukka keijunmekko keittiötarha kekrijuhlat kekripukki kellarin rinne kellohyasintti kellovaivero keltainen keltapeippi kermesmarja kesäkeittiö kesämalvikki kesäpäivänhattu keto-orvokki ketokasvit ketunleipä kevät kevätesikko kevätkello kevätkukkijat kevätkurjenmiekka kevätkylvöt kevätleikkaus kevätlinnunsilmä kevätlumipisara kevätpuutarha kiinanlaikkuköynnös kiinanpioni kilpiangervo kilpihärkylä kirja-arvonta kirjakatsaus kirjopikarililja kirjosalvia Kirkniemen kartano kirppislöytöjä kirsikkaluumu kissankäpälä kiurunkannus kivi kivikko kivikkokasvit kivilyhty kivimuuri kivirakentaminen kivituhka klorofylli kodin sisustus kohopenkki koikarppi koiranhammas kokedama kolmilehti kompostilieroja kompostointi koristeheinät koristekasvit koristepensas koristeraparperi koristevalot kosmoskukka kotkansiipi koulinta krookus kuivakukat kukka-asetelma kukkakurssi kukkasipuli kultatesma Kumpulan kasvitieteellinen kuningassaniainen kuorikate kuriilienkirsikka kurjenpolvi kuunlilja kuurainen puutarha kylvökukat käsityöt kääpiökataja köynnöskaari köynnöspinaatti lahottajasieni lammikko lammikon hoito lammikon tekniikka lannoitus lantakomposti lasikupu latva-artisokan talvetus latva-artisokka led-valo lehtimulta lehtimuodot lehtiperenna lehtipistokas lehtopalsami leivonta libanoninlaukka limasieni linnan puutarha linnunpönttö lintujen ruokintaa liuskavaleangervo liuskekiven asennus liuskekivi Lohjan asuntomessut Lohjan museo loveaminen Ludisia discolor lumikello lumikellofestivaalit lumikellojen istutus lumikuningatar lumikurjenmiekka `George` lumityöt lumme luonnonalue luonnonkasvit luonnonkukat luonnonmateriaali maa-artisokka maakellari maakellarin eristäminen maakellarin ilmanvaihto maakellarin maatäyttö maakellarin perustus maakellarin routasuojaus maakellarin salaojitus maakellarin tukirakenteet maakellarin vesieristys maakellarin väliseinät maalattia maanrakennuskangas maaorkidea maaperän hoito magnolian istuttaminen maisemapuutarha maksaruoho maljakko mantsurianaralia marjakranssi marjakuusi marjakuusiaita marjamehu Marjamäki Marketanpuisto mehikasvi mehikuusi mehipuu mehiruusuke messurakentaminen Metsäpirtinmulta metsäpuutarha metsätyöt miljoonalinnunpönttöä mullanvaihto multaus muotoonleikkaus muotopuutarha muratti murattisyklaami mustaselja Mustilan arboretum Mustilan taimipäivä 2019 Mustilan ystävät mustilanhortensia Mustion Linna mykorritsa myyräjahti myyrätuhot mänty mätäslaukkaneilikka narsissi narsissitupakka naruamppeli neidonkieli neilikka niitty niittykasvit niityn hoitaminen niityn perustaminen norjanalvejuuri Nuppula obeliski Ojamon kartano oka oma metsä omenapuiden hoito omenapuu omenapuuaita onnenpensas opuntia Oristone Oriveden ruskea osterivinokas oven päällisten valaminen Oxalis tuberosa pahvikate paljasjuurinen palloesikko parsa parsakaali parsan kasvattaminen patiohortensia pehmytmesiheinä pelargoni pelargonien hoito- ja säilytys pelargoninäyttely pensasaita pensaskirsikka pensaspapu pensasruusu pensasruusujen hoito perennat perhe-elämä persianpikarililja peruna perunalajikkeet perunamaa perunan idätys perunan istutus perunan kukinta perunan taudit perustusten raudoitus perustustustyöt Piha&Puutarha-messut pihabongaus piharakentaminen piikkihärkylä pikarililja pilvikirsikka pinseeraus Pinus pinea pioni Pioni `Olga` pionien hiekkakuivatus pionien syysistutus pionin jakaminen pionin juurakko pionin luonnonlaji pionin siemenkylvö pisarakärhö pistokas pistokaslisäys pohdintoja porkkana posliinikukka potager puistolumikello puksipuu punalehtiruusu puukuitu puutarhajäte puutarhakirjoja puutarhakissa puutarhakoristeet puutarhalampi puutarhamatkailu puutarhamietteitä puutarhan kevättyöt puutarhan rakenteet puutarhan valaistus Puutarhasuunnittelu puutarhaterapia puutarhatyyli puutarhatyöt puutarhavadelma puutarhavierailu pähkinälehto päivänhattu pääsiäinen pääsiäismuna pölkkyviljely raivaussaha rauniokilkka rautapatsas rautasulfaatti Rautatienomenapuu rautavihtrilli ravintola Linnankrouvi reikätiili rikkakasvi rikkakasvien torjunta rikko rinnepuutarha rippijuhlat rotkolemmikki `Jacks Frost` rudbeckia ruiskukka Ruissalo ruska rusokirsikka ruukkuistutus ruukkukasvit ruukkupuutarha ruusu ruusuaidanne ruusukaali ruusupapu rönsytiarella salaoja salkoruusu samettiruusu sammal sammalkasvualusta sammalkranssi sammalkuusi sammalpallo sammalpuutarha saniainen scilla Scilla bifolia seinien muuraus sekaistutus seljankukkamehu shiitake siemenarvonta siemenkylvöt siementaimi sienet puutarhassa sieniviljely sieniymppi sinikämmen sinipiikkiputki sinivaleunikko sinivuokko sipulien istutus sipulikori sipulikukat sisäkasvit sitruuna-ajuruoho soihtulilja sora sormivaleangervo sulkahibiskus suovehka syklaami syksy syksyi syksyinen puutarha syreeni `Annala` syysasteri syyshohdekukka syyshortensia syysistutus syyskrookus syyskukkijat syyskylvöt syyslannoitus syysleimu syysmaksaruoho syysmyrkkylilja syyspuutarha syysraparperi syystyöt syysvilja syysvuokko syötävä metsäpuutarha sähkökaapelin asentaminen säleikköaita särkynytsydän taikinamarja taimikasvatus Taimipäivä Mustilassa taimitarha taimivaihto taivukas taivukaslisäys talvensuojaturve talventähti talvi talvikylvöt talvinen puutarha talvipistokas talvipuutarha talvisia puutarhatöitä talvivalkosipuli talvivihreä tarha-adiantum tasetti terttuselja tiililattia tomaatti Tommolan tila tulipa `Brilliant Star` tulppaani tulppaanipuu tummaraunioinen tuohipesin tuohisykerö tuoksuesikko Tuoksumiekkalilja turveharkko turveharkkomuuri typistys tyrnimarja tyrnipensas tyräkki tähkäverbena tähtilumikello täpläpunalatva Unelmien viljelylaatikko unikko vadelmapenkki vadelmatarha Vakka-taimi valkoinen puutarhassa valkotäpläimikkä valkovarjohiippa valkovuokko valokuvaus vappu varjohiippa varjolehti varjopuutarha varjosontikka varjotarha verkkokori vesikasvit vierailu vieraslaji viherkasvit viherlannoitus Viherpaja vihersisustus viherterapia vihreä joulu virkkaus virvalilja vuorimänty värinokkonen väriperuna värit puutarhassa Kotipuutarhan blogit Mama's garden Minna Räisänen Somepuutarhuri Johanna Rönnlöf Uusimmat Blogi Vihersisustus Kukkakurssilla ystävän kanssa Blogi Puutarhanhoito Yleinen Hiiliviisautta puutarhanhoitoon ja synninpäästö nurmikolle Blogi Vihersisustus Yleinen Askartelua luonnonmateriaaleista-pienet sammalpallot Sinua saattaisi kiinnostaa myös: PUUTARHA Japanilainen teepuutarha Huonekasvien hoito Joulukukkien hoito Puut Kasvata puu siemenestä Ajankohtaiset vinkit Lintujen talviruokinta Lataa lisää
Marjamäki näyttää jo kuvissakin mukavan viileältä paikalta. Metsä- ja ahomansikasta mieleeni on jäänyt vuosien takaa puutarhaohjelma, jossa kehotettiin käyttämään mansikkaa maanpeitekasvina sen luonnollisuuden ja erinomaisen peittävyyden vuoksi. Se on kaunis kasvi ja bonuksena tuottaa makoisia marjoja. Kevään runsaat sadot vaikuttavat ilmeisesti siihen, että puutarhamarjoista on tulossa iso sato. Toivottavasti saat karviaisia omista puskista. Vastaa
Mansikka on kyllä kelpo maanpeittäjä kun rönsyilee jo yhdessä kesässä isolle alalle. Vielä en ihan uskalla innostua suuresta sadosta sillä mikäli vaikkapa supikoira löytää puskan saattaa se putsata sen yhdessä yössä. Vastaa
Olen tyystin unohtanut mansikan maanpeitekasvina, se peittää tehokkaasti kasvualustan. Pähkinäsatoa olisi kiva saada, yhtään ei ole minun pähkinässä näkynyt. Vastaa
Juu, ei ole herttajalopähkinässä täälläkään vielä ollut muuta kuin suuria lehtiä. Luonnon pensaissa tosin joskus runsaastikin mutta oravat ehtineet aina ensin, eikäpä niiden poimiminen edes kuulu jokamiehenoikeuksiin. Mansikka on ollut tosiaan kelpo maanpeittäjä Vastaa
Satoa alkaa hiljalleen tulemaan vaikka kyllä se vielä melko vaatimatonta on. Vaan pääasia että pääsee jonnekin varjoon ja saa edes maistella erilaisia marjoja Vastaa