Blogi Mama’s garden Koristekasvit Yleinen Lomalle lompsis ja kuulumisia kasvihuoneesta Tänä vuonna olen nauttinut vanhasta kasvihuoneestamme jollakin tavalla enemmän kuin muina vuosina. Kasvihuoneessa on tullut nyt käytyä ainakin kerran päivässä ihailemassa kasveja ja tarkistamassa niiden ja kylvösten kastelun tarve. Onneksi sain sieltä daalian juurakot maahan juuri ennen perinteisen kevätväsymykseni saapumista joten nyt siellä on hyvin tilaa ihan vain oleiluunkin. Toki vähän joka puolella kasvihuoneessa on vielä puutarhaan matkalla olevia kasveja ja ruukkuja. Osa kellarista siirretyistä siemenkylvöksistä on jo herännyt eloon ja tähän mennessä mieleisin itäminen lienee erään kartanon pellonpientareelta kerätyt ruusun siemenet. Tämä on nyt jo ruusukylvökseni toinen kevät joten heti ei pidä kylvöstensä kanssa luovuttaa vaan hyysätä niitä useamman vuoden ajan, mikäli mielii nähdä iloisia itämisiä. [columns_row width=”half”] [column] Toisen talven jälkeen itäneitä ruusun taimia. [/column] [column] Koulintaa odottavat pionin siementaimet. [/column] [/columns_row] Toisessa kuvassa olevia pionin ja köynnösukonhatun itämisiäkin sain odotella parisen vuotta. Pionit lähtivät itämään jo talvella kellarissa mutta tuo ukonhattu iti vasta kun toin purkin kasvihuoneeseen. Oli kyllä aivan oikea päätös olla tilaamatta tälle kaudelle uusia siemeniä sillä ilman uusiakin, löytyy ihan tarpeeksi koulittavaa näistä vanhoista kylvöksistä. Varkaat pois! Onneksi pysyin kohtuudessa myös tomaattien suhteen. Kuudessa tomaatintaimessa on ihan tarpeeksi varsinkin kun uutta kasvihuonetta ei tälle kaudelle tullutkaan. Ainakin puolet talven aikana tehdyistä suunnitelmista on aina ihan liikaa ja tänä vuonna se yli menevä osuus oli tuo uusi kasvihuone. Heti lumien sulamisen jälkeen puuhommat veivät suuren siivun ajasta joten eipä siinä jäänyt aikaa alkaa enää rakentamaan kasvihuonetta. Tulee ehkä joskus jos on tullakseen tai sitten ei, sen aika näyttää… [columns_row width=”fourth”] [column][/column] [column][/column] [column][/column] [column][/column] [/columns_row] Mitäpä sitä lomallaan puuhailisi? Jospa sitä nyt lomallaan yrittäisi pitkästä aikaa keskittyä vähän talon sisäpuolellekin ja roudata tavaraa kierrätykseen. Keskimmäisen rippijuhlatkin häämöttävät kesäkuun lopussa joten kaikenlaista järjesteltävää riittää. [columns_row width=”half”] [column] [/column] [column][/column] [/columns_row] Vaan ihan loman alkajaisiksi istutetaan kyllä perunat maahan! Juhannusperunoita niistä ei ehditä saamaan mutta syksyn viileydessä nostetut omat potut maistuvat ihan yhtä hyville. Ja perunaharjut saankin tänä vuonna kattaa keväthuumassani, paikallisen puutarhasivuston kautta bongaamallani, kullan keltaisella oljella. Vaan nytpä toivottelen ihanaa kesälomaa kaikille joilla sellainen jo on menossa tai pian alkamassa. Pidän varmaankin pienen paussin täällä blogin puolella mutta somekanavilleni päivittelen kyllä puutarhakuulumisia. Suorat linkit kanavilleni löytyvät blogini oikean reunan kuvakkeista, heti henkilökuvani alapuolelta. Täyteläistä toukokuun loppua kaikille Share to: facebook Share to: twitter Share to: pinterest Julkaistu 20.5.2022 Avainsanat kasvihuone Kommentoi Lue kommentit (10) Ihanaa lomaa ❣️ Toivottavasti saat lämpöä lomallasi. Söpöjä taimia ja kasveja kasvihuoneessasi, viehättävä paikka siis. Koko kevään on tosiaan saanut viettää kasvihuoneessa, kun on ollut niin kylmä. Nautinnollisia kevätpäiviä sinne Sinulle Vastaa Kiitos Minä olen tyytyväinen lomasäähäni vaikkei niin lämmintä olisikaan. Sitten jos joka päivä sataa niin siitä en kyllä tykkää. Joudun sitten ihan tosissani siivoamaan sisätiloissa Vastaa Mukavaa lomaa! Sinulla taitaa ollakin aika paljon omia siemenkylvöjä. Nostan aina hattua perennakylvöjä tekeville. Minulla on nyt yksi purkki kylmäkäsittelyssä, enkä enää muista, monta viikkkoa se on jääjaapissa majaillut. Täytyy luottaa vain hataraan muistikuvaan. Vastaa Monenlaista olen kylvänyt. Enemmän taitaa kuitenkin olla itämättömiä kuin itäneitä kylvöksiä kasvihuoneessani majaillut. Vaan aina on kuitenkin jotakin koulittavaakin kasvanut joten tyytyväinen täytyy lopputulokseen silti olla Ja hei, eivät ne talvetkaan ole aina yhtä pitkiä tai kylmiä joten kylmäkäsittely jääkaapissakin on ehkä aika liukuva käsite. Ja osa siemenistähän saattaa itää kokonaan ilman kylmäkäsittelyäkin vaikka sen ohjeiden mukaan tarvitsisivatkin. Pidän peukkuja kylvöksellesi Vastaa Kivaa lomaa! Minullakin alkoi juuri :) Ihanaa kun pääsee vihdoin tekemään puutarhatöitä ihan milloin vain ja ilman kellon kyttäämistä. Vastaa Kyllä nyt on ihan parhaat ajat lomailuun, hyvää lomaa meille molemmille Vastaa Vau mitä kaikkea aarteita kasvihuoneestasi löytyykää! Kyllä tuolla on mukava viettää lomapäiviä, tai ainakin osa päivästä:) Vastaa Nyt kun lupailee viikonvaihteeksi sateista niin taidankin leiriytyä kasvihuoneeseen oikein eväiden kanssa. Jotain koulittavaa siellä taas varmaan löytyy joten ihan toimettomanakaan ei tarvitse olla. Vaan se sänky päikkäreitä varten sieltä puuttuu. Pitäisiköhän yrittää viritellä sinne joku riippukeinu niitä varten Vastaa Riippukeinu kuulostaa oikein hyvältä vaihtoehdolta:) Vastaa Ihanaa, sopivasti rentouttavaa ja riittävästi piristää lomaa! Perennojen siemenkasvatus vaatii pitkää pinnaa, mutta on varmasti todella palkitsevaa. Minullakin taitaa käydä nyt niin, etten saa tänä vuonna minkäänlaista kasvihuonetta. Vähän vielä harkitsen jonkun pienen, edullisen muoviviritelmän hankkimista, mutta voi olla, että koitan saada tomaatit ja paprikat selviämään avomaalla. Hommaa ja rahankulua riittää kyllä muutenkin. Vanhassa kasvihuoneessasi vaikuttaa olevan oikein viihtyisää. :) Vastaa Vastaa Peruuta vastausSähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *Nimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Lähetä kommentti Peruuta vastausNimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Mama's garden Puutarhanhoitoa Mamman puutarhassa ja intoilua kaikesta vihreästä. Häärään täällä Ib vyöhykkeellä, tonttimme koko on reilut 5000 m2, josta vajaa puolet on luonnontilaista kalliota. Facebook Instagram Pinterest mammanpuutarha@gmail.com Arkisto 2023 (28) 2022 (46) 2021 (54) 2020 (72) 2019 (49) 2018 (47) 2017 (68) Kategoriat Valitse kategoria Blogi Kaupallinen yhteistyö Keittiötarha Koristekasvit Metsäpuutarha Piharakentaminen Pihasuunnittelu Puutarhamatkailu Puutarhanhoito Vihersisustus Yleinen Avainsanat Valitse avainsanaa `Bougie` acis autumnalis adventtiasetelma Aeonium agave aikainen kevätkukkija amaryllis amppeli amurinpioni Anemone Anemone `Wild Swan` antiikki- ja perinnepäivät araucaria Araucaria araucana arboretum arvonta asetelmia askartelu asteri auringonkukka Avoimet puutarhat avokomposti balkaninsyklaami Barnhaven betoni betoniaskartelu betonivalu Billnäsin ruukki biohiili BirdLife Suomi blogihaaste blogille logo blogitapaaminen bonsai broccoli C. coum C. hederifolium callicarpa clematis viorna cordon corydalis corydalis Craighton Blue cottage garden Crocus Crocus speciosus Cyclamen Cyclamen coum daalia daalian jakaminen daalioiden kasvatus ja hoito daalioiden talvisäilytys Dahlia Eco Weedkiller Eija`s garden Epimedium erikoisperuna esikko esikkokylvöt espalier espanjansiruetana etanoiden torjunta euroopanmarjakuusi floristi Flör Galanthus haaste haisujouluruusu hanami hankikylvöt harjateräs harokataja havutyöt hedelmäpuiden leikkaus heinäkuu puutarhassa Helleborus Helleborus thibetanus helmimarja helmivillakko helokämmekkä Helsingin kevätpuutarha messut 2017 herneenversot hiekka hiilipuutarhurointi hirvenkieli hitsaus hoitosuunnitelma holvikatto hopearikko hortensia hortensia Wim`s Red hosta Hosta minor huonekasvit huonemänty huosiain huurteinen puutarha Hvitträsk hyasintti hyönteisverkko hyötykasvit hyötykasviyhdistys hyötypuutarha hyötytarha hyötyviljely hyötäminen höyhenpensas idänsinililja iiris ikivihreät ilmanvaihdon läpiviennit imikkä isoniittyhumala istutusalueen perustaminen istutustulppaani jalkalehti japanilainen puutarha japaninhiirenporras japaninkurjenmiekka japaninmagnolia japaninmarjakuusi japaninvaahtera joriini joulukoristeet joulukukka jouluruusu jouluvalmistelut JR Holvikellari juurekset jäkäläpuutarha jättiagaave kaalien kasvatus kaalikasvit kaariportti Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha kallio kallioketo kalliopuutarha kanelisaniainen karhunlaukka kartanon puutarha kartiomarjakuusi kastelu kasvatuskokeilu kasvien talvetus kasvien talvisuojaus kasvien väriyhdistelmät kasvihuone kasvihuoneet kasvimaa kasvivalo kasvivaras kasvualusta kate kateviljely kattaminen Kauhurinne kaupallinen yhteistyö Kauppapuutarha Sohlman kausivalot kehäkukka keijunkukka keijunmekko keittiötarha kekrijuhlat kekripukki kellarin rinne kellohyasintti kellovaivero keltainen keltapeippi kermesmarja kesäkeittiö kesämalvikki kesäpäivänhattu keto-orvokki ketokasvit ketunleipä kevät kevätesikko kevätkello kevätkukkijat kevätkurjenmiekka kevätkylvöt kevätleikkaus kevätlinnunsilmä kevätlumipisara kevätpuutarha kiinanlaikkuköynnös kiinanpioni kilpiangervo kilpihärkylä kirja-arvonta kirjakatsaus kirjopikarililja kirjosalvia Kirkniemen kartano kirppislöytöjä kirsikkaluumu kissankäpälä kiurunkannus kivi kivikko kivikkokasvit kivilyhty kivimuuri kivirakentaminen kivituhka klorofylli kodin sisustus kohopenkki koikarppi koiranhammas kokedama kolmilehti kompostilieroja kompostointi koristeheinät koristekasvit koristepensas koristeraparperi koristevalot kosmoskukka kotkansiipi koulinta krookus kuivakukat kukka-asetelma kukkakurssi kukkasipuli kultatesma Kumpulan kasvitieteellinen kuningassaniainen kuorikate kuriilienkirsikka kurjenpolvi kuunlilja kuurainen puutarha kylvökukat käsityöt kääpiökataja köynnöskaari köynnöspinaatti lahottajasieni lammikko lammikon hoito lammikon tekniikka lannoitus lantakomposti lasikupu latva-artisokan talvetus latva-artisokka led-valo lehtimulta lehtimuodot lehtiperenna lehtipistokas lehtopalsami leivonta libanoninlaukka limasieni linnan puutarha linnunpönttö lintujen ruokintaa liuskavaleangervo liuskekiven asennus liuskekivi Lohjan asuntomessut Lohjan museo loveaminen Ludisia discolor lumikello lumikellofestivaalit lumikellojen istutus lumikuningatar lumikurjenmiekka `George` lumityöt lumme luonnonalue luonnonkasvit luonnonkukat luonnonmateriaali maa-artisokka maakellari maakellarin eristäminen maakellarin ilmanvaihto maakellarin maatäyttö maakellarin perustus maakellarin routasuojaus maakellarin salaojitus maakellarin tukirakenteet maakellarin vesieristys maakellarin väliseinät maalattia maanrakennuskangas maaorkidea maaperän hoito magnolian istuttaminen maisemapuutarha maksaruoho maljakko mantsurianaralia marjakranssi marjakuusi marjakuusiaita marjamehu Marjamäki Marketanpuisto mehikasvi mehikuusi mehipuu mehiruusuke messurakentaminen Metsäpirtinmulta metsäpuutarha metsätyöt miljoonalinnunpönttöä mullanvaihto multaus muotoonleikkaus muotopuutarha muratti murattisyklaami mustaselja Mustilan arboretum Mustilan taimipäivä 2019 Mustilan ystävät mustilanhortensia Mustion Linna mykorritsa myyräjahti myyrätuhot mänty mätäslaukkaneilikka narsissi narsissitupakka naruamppeli neidonkieli neilikka niitty niittykasvit niityn hoitaminen niityn perustaminen norjanalvejuuri Nuppula obeliski Ojamon kartano oka oma metsä omenapuiden hoito omenapuu omenapuuaita onnenpensas opuntia Oristone Oriveden ruskea osterivinokas oven päällisten valaminen Oxalis tuberosa pahvikate paljasjuurinen palloesikko parsa parsakaali parsan kasvattaminen patiohortensia pehmytmesiheinä pelargoni pelargonien hoito- ja säilytys pelargoninäyttely pensasaita pensaskirsikka pensaspapu pensasruusu pensasruusujen hoito perennat perhe-elämä persianpikarililja peruna perunalajikkeet perunamaa perunan idätys perunan istutus perunan kukinta perunan taudit perustusten raudoitus perustustustyöt Piha&Puutarha-messut pihabongaus piharakentaminen piikkihärkylä pikarililja pilvikirsikka pinseeraus Pinus pinea pioni Pioni `Olga` pionien hiekkakuivatus pionien syysistutus pionin jakaminen pionin juurakko pionin luonnonlaji pionin siemenkylvö pisarakärhö pistokas pistokaslisäys pohdintoja porkkana posliinikukka potager puistolumikello puksipuu punalehtiruusu puukuitu puutarhajäte puutarhakirjoja puutarhakissa puutarhakoristeet puutarhalampi puutarhamatkailu puutarhamietteitä puutarhan kevättyöt puutarhan rakenteet puutarhan valaistus Puutarhasuunnittelu puutarhaterapia puutarhatyyli puutarhatyöt puutarhavadelma puutarhavierailu pähkinälehto päivänhattu pääsiäinen pääsiäismuna pölkkyviljely raivaussaha rauniokilkka rautapatsas rautasulfaatti Rautatienomenapuu rautavihtrilli ravintola Linnankrouvi reikätiili rikkakasvi rikkakasvien torjunta rikko rinnepuutarha rippijuhlat rotkolemmikki `Jacks Frost` rudbeckia ruiskukka Ruissalo ruska rusokirsikka ruukkuistutus ruukkukasvit ruukkupuutarha ruusu ruusuaidanne ruusukaali ruusupapu rönsytiarella salaoja salkoruusu samettiruusu sammal sammalkasvualusta sammalkranssi sammalkuusi sammalpallo sammalpuutarha saniainen scilla Scilla bifolia seinien muuraus sekaistutus seljankukkamehu shiitake siemenarvonta siemenkylvöt siementaimi sienet puutarhassa sieniviljely sieniymppi sinikämmen sinipiikkiputki sinivaleunikko sinivuokko sipulien istutus sipulikori sipulikukat sisäkasvit sitruuna-ajuruoho soihtulilja sora sormivaleangervo sulkahibiskus suovehka syklaami syksy syksyi syksyinen puutarha syreeni `Annala` syysasteri syyshohdekukka syyshortensia syysistutus syyskrookus syyskukkijat syyskylvöt syyslannoitus syysleimu syysmaksaruoho syysmyrkkylilja syyspuutarha syysraparperi syystyöt syysvilja syysvuokko syötävä metsäpuutarha sähkökaapelin asentaminen säleikköaita särkynytsydän taikinamarja taimikasvatus Taimipäivä Mustilassa taimitarha taimivaihto taivukas taivukaslisäys talvensuojaturve talventähti talvi talvikylvöt talvinen puutarha talvipistokas talvipuutarha talvisia puutarhatöitä talvivalkosipuli talvivihreä tarha-adiantum tasetti terttuselja tiililattia tomaatti Tommolan tila tulipa `Brilliant Star` tulppaani tulppaanipuu tummaraunioinen tuohipesin tuohisykerö tuoksuesikko Tuoksumiekkalilja turveharkko turveharkkomuuri typistys tyrnimarja tyrnipensas tyräkki tähkäverbena tähtilumikello täpläpunalatva Unelmien viljelylaatikko unikko vadelmapenkki vadelmatarha Vakka-taimi valkoinen puutarhassa valkotäpläimikkä valkovarjohiippa valkovuokko valokuvaus vappu varjohiippa varjolehti varjopuutarha varjosontikka varjotarha verkkokori vesikasvit vierailu vieraslaji viherkasvit viherlannoitus Viherpaja vihersisustus viherterapia vihreä joulu virkkaus virvalilja vuorimänty värinokkonen väriperuna värit puutarhassa Kotipuutarhan blogit Mama's garden Minna Räisänen Somepuutarhuri Johanna Rönnlöf Uusimmat Blogi Vihersisustus Kukkakurssilla ystävän kanssa Blogi Puutarhanhoito Yleinen Hiiliviisautta puutarhanhoitoon ja synninpäästö nurmikolle Blogi Vihersisustus Yleinen Askartelua luonnonmateriaaleista-pienet sammalpallot Sinua saattaisi kiinnostaa myös: Huonekasvien hoito Joulukukkien hoito Puut Kasvata puu siemenestä Ajankohtaiset vinkit Lintujen talviruokinta Puutarhanhoito Hiilensidonta puutarhassa Lataa lisää
Ihanaa lomaa ❣️ Toivottavasti saat lämpöä lomallasi. Söpöjä taimia ja kasveja kasvihuoneessasi, viehättävä paikka siis. Koko kevään on tosiaan saanut viettää kasvihuoneessa, kun on ollut niin kylmä. Nautinnollisia kevätpäiviä sinne Sinulle Vastaa
Kiitos Minä olen tyytyväinen lomasäähäni vaikkei niin lämmintä olisikaan. Sitten jos joka päivä sataa niin siitä en kyllä tykkää. Joudun sitten ihan tosissani siivoamaan sisätiloissa Vastaa
Mukavaa lomaa! Sinulla taitaa ollakin aika paljon omia siemenkylvöjä. Nostan aina hattua perennakylvöjä tekeville. Minulla on nyt yksi purkki kylmäkäsittelyssä, enkä enää muista, monta viikkkoa se on jääjaapissa majaillut. Täytyy luottaa vain hataraan muistikuvaan. Vastaa
Monenlaista olen kylvänyt. Enemmän taitaa kuitenkin olla itämättömiä kuin itäneitä kylvöksiä kasvihuoneessani majaillut. Vaan aina on kuitenkin jotakin koulittavaakin kasvanut joten tyytyväinen täytyy lopputulokseen silti olla Ja hei, eivät ne talvetkaan ole aina yhtä pitkiä tai kylmiä joten kylmäkäsittely jääkaapissakin on ehkä aika liukuva käsite. Ja osa siemenistähän saattaa itää kokonaan ilman kylmäkäsittelyäkin vaikka sen ohjeiden mukaan tarvitsisivatkin. Pidän peukkuja kylvöksellesi Vastaa
Kivaa lomaa! Minullakin alkoi juuri :) Ihanaa kun pääsee vihdoin tekemään puutarhatöitä ihan milloin vain ja ilman kellon kyttäämistä. Vastaa
Vau mitä kaikkea aarteita kasvihuoneestasi löytyykää! Kyllä tuolla on mukava viettää lomapäiviä, tai ainakin osa päivästä:) Vastaa
Nyt kun lupailee viikonvaihteeksi sateista niin taidankin leiriytyä kasvihuoneeseen oikein eväiden kanssa. Jotain koulittavaa siellä taas varmaan löytyy joten ihan toimettomanakaan ei tarvitse olla. Vaan se sänky päikkäreitä varten sieltä puuttuu. Pitäisiköhän yrittää viritellä sinne joku riippukeinu niitä varten Vastaa
Ihanaa, sopivasti rentouttavaa ja riittävästi piristää lomaa! Perennojen siemenkasvatus vaatii pitkää pinnaa, mutta on varmasti todella palkitsevaa. Minullakin taitaa käydä nyt niin, etten saa tänä vuonna minkäänlaista kasvihuonetta. Vähän vielä harkitsen jonkun pienen, edullisen muoviviritelmän hankkimista, mutta voi olla, että koitan saada tomaatit ja paprikat selviämään avomaalla. Hommaa ja rahankulua riittää kyllä muutenkin. Vanhassa kasvihuoneessasi vaikuttaa olevan oikein viihtyisää. :) Vastaa