Blogi Mama’s garden Koristekasvit Lomalla ja sen jälkeen Arki jyllää jälleen lähes täysillä, sillä työt alkoivat ja ihana lähtemisen vapaus on ohi. Vaikka suurin osa lomasta menikin työn touhussa, ehdittiin myös vähän reissatakin. Kamerassa on reilut 300 kuvaa Turun turneeltamme, jolloin vierailimme Ruissalon kasvitieteellisessä ja Flörin puutarhamyymälässä. Ihana aurinkoinen päivä, jota muistelen varmasti vielä pitkin syksyä ja talven tuiskuja. Reissulta kotiutui hurjasti uusia kasveja, jotka vielä odottavat istuttamistaan, joten työt jatkuvat myös puutarhan puolella. Myös kellarin rakentaminen jatkuu, sillä pääsimme lomalla vasta hyvään alkuun sen kanssa. Yksi kerros korkeudesta vielä uupuu jonka jälkeen on vuorossa väliseinät, tuplaetuseinä ja katto. Nyt on kuitenkin jo sellainen fiilis, että kyllä se valmiiksi saadaan, jossakin vaiheessa :) Metsähortensian nuput. Tämä ensimmäinen työviikko on mennyt lähinnä toipuessa loman päätöksestämme. Riekuimme nimittäin setä mustan kanssa oikein kunnon rokkifestareilla :D Oli kyllä tosi mukavaa kuunnella pitkästä aikaa live-musiikkia ja käydä syömässä yhdessä ystävän kanssa <3 Ilmatkin suosivat meitä oikeastaan koko loman ajan. Sade keskeytti hetkeksi muurauksen ainoastaan kerran ja ensimmäisellä viikolla lapsuuden kotini taimikoita hoitaessa satoi hetkittäin pientä tihkua, joka ei kuitenkaan lopettanut hommiamme. Ja kuin tilauksesta on sitten tällä viikolla satanut ihan kunnolla, sillä mittarissa oli eilen 40 mm vaikka se oli kellahtanut ihan vinoon. Melko kuivaa täällä on siis ollut vaikka sitä varsinaista helle-aaltoa ei olekaan tänä kesänä tullut. Minusta on ollut kuitenkin hyvä juuri näin, sillä läkähdyttävä helle ei ole ollenkaan mieleeni. [columns_row width=”half”] [column][/column] [column][/column] [/columns_row] Sateiden jälkeen puutarha on riehahtanut mahtavaan kasvuun ja pian on käsillä hortensioiden aika. Lammikon töyräälle keväällä siirtämäni Mustilasta ostettu kesähortensia `Bougie` näyttää innostuneen ihan toisenlaiseen kasvuun kuin yläpihalla, missä se kituutti monta vuotta liian kuivassa paikassa. Vielä pitäisi yksi hortensia sieltä kuivuudesta pelastaa ja haudata ihana idea yläpihan hortensia kujanteesta :( Oikea kasvi oikeaan paikkaan, on sanonta joka niin pitää kutinsa. Turha yrittää taistella luontoa vastaan, sillä vaikka tekisi kuinka hyvät istutuskuopat muhevasta mullasta, niin ei se kuitenkaan auta jos ympärillä on vain kuivaa metsämaata. Niinpä alapihalla odottaakin iso kasa hyvää multaa, että ehtisin aloittaa metsäpuutarhan laajennuksen :) Hyödynnän noista lammikkoon alunperin tarkoitetuista kivistä osan tähän laajennukseen ja osan kiikutan talon viereen kivikon laajennukseen. Toivotaan pitkää ja lämmintä syksyä, sillä vielä on paljon hommia mammalla rästissä. [columns_row width=”half”] [column][/column] [column][/column] [/columns_row] Lammikon ympäristölle kuuluu oikein hyvää. Kasveja on tullut istutettua aika paljon ja viimeisimpänä japaninvaahtera `Atropurpureum` lammikon takakummulle. Etureunan penkki ammottaa vielä tyhjyyttään, vaikkakin paljon olen jo siihenkin istuttanut, uinuvat vain tällä hetkellä. Penkkiin on tulossa ystävän luona hoidossa olevat kasvit yhteisestä kimppatilauksesta. Erilaisia kuunliljoja ja siperialaisia iiriksia. Ystävältä saatu valkokukkainen keltakurjenmiekka on näyttänyt koko kesän kovin valjulta, lieneekö sittenkin haluaisi enemmän kasvaa ihan kunnolla maalla. Otan tuosta kyllä osan ihan maahan kasvamaan, etten vain menetä tuota aarretta. [columns_row width=”third”] [column][/column] [column][/column] [column][/column] [/columns_row] Saniaiset ovat kasvaneet tänä vuonna ihanasti. Sen verran kosteampaa on kuitenkin ollut koko kesän kuin viime vuonna, että kasvunsa on ollut rehevää, eikä kastelukannua ole tarvinnut käyttää kuin uusille istutuksille. Eijalta ostin mm. tädykkeitä ja muutamia uusia heiniä. Uusia istutuksia on tullut vielä tänä kesänä kuitenkin suhteellisen maltillisesti. Alku lomasta visiteerasin Eijan tykönä Tommolan tilalla ja ne herkut on jo maassa mutta paljon muuta en olekaan vielä istuttanut. Ai niin keväällä Marketanpuiston blogitapaamisesta saamani mustaviinimarja `Mikael` ja jokunen puolukka (`Red Pearl`) ovat päässeet Marjamäelle. Niin ja kun tässä nyt alkaa muistelemaan, olenhan istuttanut Järvenpään pihapalvelusta tilaamani vesikasvit lammikkoon ja sen ympäristöön. Flöristä kotiutui vielä yksi vadillinen lisää vesikasveja, jotka odottavat istutustaan. Vesikasvikorit kuitenkin loppuivat kesken, enkä sitten niitä älynnyt ostaa lisää :( Ajatuksissa on kuitenkin ostaa ihan tavallisia sukkakoreja kaupasta ja reijittää niiden pohjat. Jospa nekin toimisivat?! Ja taimia on tullut myös ystäviltä <3 Tässä kasvaa lammikon takakummulla upeasti Sirpalta kotiutuneet sormi- ja liuskavaleangervot! Leikkasin suurimman osan lehdistään alas ja nyt jo ovat tehneet runsaasti uusia lehtiä. Tuosta alueesta tulee vielä upea kunhan taimet vähän varttuvat ja juurtuvat kunnolla. Muutamalle ystävälle on täältäkin päin lähtenyt tänä kesänä pieniä taimilahjoituksia, joten vähitellen alkaa olla omakin puutarha siinä kunnossa, että on mistä antaa myös itse kasveja eteenpäin. Olen ollut vuosia saavana osapuolena mutta nyt on vähitellen tullut aika kääntää kasvien virtaa myös toiseen suuntaan. Olisiko tässä seuraava kurittamista vaativa kasvusto ;) Siemenestä kasvatetut heiveröiset valkopallo-ohdakkeen taimet ovat rehahtaneet ja luulevat omistavansa koko penkin :) Näitä on ihan pakko vähentää viimeistään keväällä. Mutta nyt on ihan pakko pätkäistä tämä postaus ennen kuin se pursuaa pallo-ohdakkeen tavoin :D Aurinko paistaa ja Virkkalapäivien kierros odottaa meitä. Ihania loppukesän päiviä kaikille! Eikä, ihan pakko vielä laittaa yksi kuva… Todistettavasti ainakin yksi lukijani oli jäänyt kovasti odottelemaan kuvaa tästä Billnäsin antiikkipäiviltä kotiutuneesta pyörylästäni. Loman aikana kasvihuoneen edustan liuskekivialue valmistui ja pyörylä pääsi osaksi askelmaa. Tykkään siitä kovasti, kyllä kannatti raahata tuo kotiin :) Share to: facebook Share to: twitter Share to: pinterest Julkaistu 5.8.2017 Avainsanat koristekasvit metsäpuutarha Kommentoi Lue kommentit (16) Mukavan näköisiä kivi juttuja sinunkin pihalla, minä niin tykkään nuista kivikkopenkeistä. Vastaa Kiitos! Kohtalotovereita siis ollaan, kivet lähellä sydäntä ⛰️ Vastaa Kaunis pyörylä. Mikähän sen historia mahtaa olla? Lammen ympäristö liuskekivipolkuineen näyttää oikein viihtyisältä. Vastaa Eikös olekin, en voinut mitenkään vastustaa tuota kaunista pyörylää, jonka historia on minulle täysin hämärän peitossa. Jonkinlainen kampi siinä on saattanut keskellä olla ja pyörinyt se on varmasti tuohon nuolen suuntaan mutta nämä on vain omia arvailujani. Olenkin muuten seuraillut teidän uuden puutarhasivuston perustamista ja kovin vaikuttaa hienolle projektille Vastaa Tuo lampesi on vaan niin ihana! Pientä metsäpuutarhaa itsekin teen. Pyörylä on kiva. Vastaa Kiitos Vilma <3 Kävin illalla vielä ennen nukkumaan menoa käyskentelemässä lammikolla kuoharilasin kanssa ja tunsin siellä suurta onnea! Pieniä, suuria tunteita puutarhassa <3 Vastaa Pyörylä on tosi kaunis! Ihania ostoslöytöjä olet tehnyt, oli kiva lukea niistä. Onnea kovasti maakellariprojektillenne! Valkopallo-ohdakkeet näyttävät upeille. Hauska tuo rokkifestarielämys, välillä pitää irroitella elämässä :) Vastaa Pallo-ohdakkeet todellakin mahtailevat koko komeudessaan, vaan pakko niitä on kyllä vähän ojentaa vaikkei se oikein tapoihini ole kuulunutkaan. Rock, rock Ensi vuonna tuo tapahtuma olisi kolme päiväinen Vastaa Voin uskoa sen! Kerro sitten siitä metsäpuutarhan teosta. Kiinnostaa tietää. Vastaa Toki kerron, kunhan vain pääsisin sen homman kimppuun. Ja vielä on vähän suunnitelmatkin auki alueen suhteen kun alue on lasten mäenlaskupaikalla. Olisi ihanaa laittaa siihen yksi puu ja pensaskin mutta ovatkohan keväällä enää hengissä!? Pensaan voi kyllä leikata alas vaikka joka kevät mutta puu täytyy ainakin tukea hyvin heinäseipäillä ja verkolla Vastaa Ennen on käyttöesineetkin tehty niin kauniiksi! Hauska arvailla mikä pyörylän käyttötarkoitus on ollut. Kiva, että olet seuraillut projektiamme. :) Vähän verkkaisestihan se etenee, kun sivutoimisesti sitä teemme. Toivottavasti puutarhaihmiset löytävät sivustomme ja innostuvat tästä vähän erilaisesta puutarhasivustosta. Tervetuloa mukaan sivuston tekoon! Bloggaajat voivat jo rekisteröityä sivustolle. Vastaa Kiitos kutsusta, täytyypä tutustua tuohon rekisteröitymiseen tarkemmin, toki olisi mukavaa olla mukana Vastaa Enpä ollut tajunnut, että lammen ympärillä oli noin komea liuskekivialue! Koskas se on siihen ilmestynyt? Kärsivällisyyttä varmasti vaatii myös liuskekivien asentaminen, kun ovat kaikki eri korkuisia ja kokoisia. Hirmun hienolta näytti! Mullakin on muutamat hortensiat liian kuivalla paikalla. Eivät näytä menestyvän kovin hyvin toisten vettä maasta kuluttavien kasvien lähellä kuten ison pähkinäpensaan lähellä tai kuusen lähellä. Meillä maa pidättää hyvin vettä, mutta olen huomannut, että isojen pensaiden ja puiden lähettyville on alkanut muodostua kuivempiakin alueita. Tykkäisin niin kumminkin laittaa pensaita kavereiksi keskenään. Kiva, että rokkifestareillekin ennätit tuulettumaan. Vastaa Liuskeet tuli lammen ympärille jo aikas alkupuolella kesää olikohan vielä ihan kevät vasta silloin. Nyt mietin kuumeisesti miten yhdistää lammikko viereisen metsäpuutarhan laajennuksen kanssa. Ja pitää vielä lasten mäenlaskukin huomioida sitä tehdessä Puut ja pensaan saavat talvella kyytiä mikäli istutan ne laskujen tielle. Vastaa Ihania näkymiä puutarhassasi! Vastaa Kiitos! Vastaa Vastaa Peruuta vastausSähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *Nimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Lähetä kommentti Peruuta vastausNimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Mama's garden Puutarhanhoitoa Mamman puutarhassa ja intoilua kaikesta vihreästä. Häärään täällä Ib vyöhykkeellä, tonttimme koko on reilut 5000 m2, josta vajaa puolet on luonnontilaista kalliota. Facebook Instagram Pinterest mammanpuutarha@gmail.com Arkisto 2023 (23) 2022 (46) 2021 (54) 2020 (72) 2019 (49) 2018 (47) 2017 (68) Kategoriat Valitse kategoria Blogi Kaupallinen yhteistyö Keittiötarha Koristekasvit Metsäpuutarha Piharakentaminen Pihasuunnittelu Puutarhamatkailu Puutarhanhoito Vihersisustus Yleinen Avainsanat Valitse avainsanaa `Bougie` acis autumnalis adventtiasetelma Aeonium agave aikainen kevätkukkija amaryllis amppeli amurinpioni Anemone Anemone `Wild Swan` antiikki- ja perinnepäivät araucaria Araucaria araucana arboretum arvonta askartelu asteri auringonkukka Avoimet puutarhat avokomposti balkaninsyklaami Barnhaven betoni betoniaskartelu betonivalu Billnäsin ruukki biohiili BirdLife Suomi blogihaaste blogille logo blogitapaaminen bonsai broccoli C. coum C. hederifolium callicarpa clematis viorna cordon corydalis corydalis Craighton Blue cottage garden Crocus Crocus speciosus Cyclamen Cyclamen coum daalia daalian jakaminen daalioiden kasvatus ja hoito daalioiden talvisäilytys Dahlia Eco Weedkiller Eija`s garden Epimedium erikoisperuna esikko esikkokylvöt espalier espanjansiruetana etanoiden torjunta euroopanmarjakuusi floristi Flör Galanthus haaste haisujouluruusu hanami hankikylvöt harjateräs harokataja havutyöt hedelmäpuiden leikkaus heinäkuu puutarhassa Helleborus Helleborus thibetanus helmimarja helmivillakko helokämmekkä Helsingin kevätpuutarha messut 2017 herneenversot hiekka hirvenkieli hitsaus hoitosuunnitelma holvikatto hopearikko hortensia hortensia Wim`s Red hosta Hosta minor huonekasvit huonemänty huosiain huurteinen puutarha Hvitträsk hyasintti hyönteisverkko hyötykasvit hyötykasviyhdistys hyötypuutarha hyötytarha hyötyviljely hyötäminen höyhenpensas idänsinililja iiris ikivihreät ilmanvaihdon läpiviennit imikkä isoniittyhumala istutusalueen perustaminen istutustulppaani jalkalehti japanilainen puutarha japaninhiirenporras japaninkurjenmiekka japaninmagnolia japaninmarjakuusi japaninvaahtera joriini joulukoristeet joulukukka jouluruusu jouluvalmistelut JR Holvikellari juurekset jäkäläpuutarha jättiagaave kaalien kasvatus kaalikasvit kaariportti Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha kallio kallioketo kalliopuutarha kanelisaniainen karhunlaukka kartanon puutarha kartiomarjakuusi kastelu kasvatuskokeilu kasvien talvetus kasvien talvisuojaus kasvien väriyhdistelmät kasvihuone kasvihuoneet kasvimaa kasvivalo kasvivaras kasvualusta kate kateviljely kattaminen Kauhurinne kaupallinen yhteistyö Kauppapuutarha Sohlman kausivalot kehäkukka keijunkukka keijunmekko keittiötarha kekrijuhlat kekripukki kellarin rinne kellohyasintti kellovaivero keltainen keltapeippi kermesmarja kesäkeittiö kesämalvikki kesäpäivänhattu keto-orvokki ketokasvit ketunleipä kevät kevätesikko kevätkello kevätkukkijat kevätkurjenmiekka kevätkylvöt kevätleikkaus kevätlinnunsilmä kevätlumipisara kevätpuutarha kiinanlaikkuköynnös kiinanpioni kilpiangervo kilpihärkylä kirja-arvonta kirjakatsaus kirjopikarililja kirjosalvia Kirkniemen kartano kirppislöytöjä kirsikkaluumu kissankäpälä kiurunkannus kivi kivikko kivikkokasvit kivilyhty kivimuuri kivirakentaminen kivituhka klorofylli kodin sisustus kohopenkki koikarppi koiranhammas kokedama kolmilehti kompostilieroja kompostointi koristeheinät koristekasvit koristepensas koristeraparperi koristevalot kosmoskukka kotkansiipi koulinta krookus kuivakukat kukka-asetelma kukkakurssi kukkasipuli kultatesma Kumpulan kasvitieteellinen kuningassaniainen kuorikate kuriilienkirsikka kurjenpolvi kuunlilja kuurainen puutarha kylvökukat käsityöt kääpiökataja köynnöskaari köynnöspinaatti lahottajasieni lammikko lammikon hoito lammikon tekniikka lannoitus lantakomposti lasikupu latva-artisokan talvetus latva-artisokka led-valo lehtimulta lehtimuodot lehtiperenna lehtipistokas lehtopalsami leivonta libanoninlaukka linnan puutarha linnunpönttö lintujen ruokintaa liuskavaleangervo liuskekiven asennus liuskekivi Lohjan asuntomessut Lohjan museo loveaminen Ludisia discolor lumikello lumikellofestivaalit lumikellojen istutus lumikuningatar lumikurjenmiekka `George` lumityöt lumme luonnonalue luonnonkasvit luonnonkukat luonnonmateriaali maa-artisokka maakellari maakellarin eristäminen maakellarin ilmanvaihto maakellarin maatäyttö maakellarin perustus maakellarin routasuojaus maakellarin salaojitus maakellarin tukirakenteet maakellarin vesieristys maakellarin väliseinät maalattia maanrakennuskangas maaorkidea maaperän hoito magnolian istuttaminen maisemapuutarha maksaruoho maljakko mantsurianaralia marjakranssi marjakuusi marjakuusiaita marjamehu Marjamäki Marketanpuisto mehikasvi mehikuusi mehipuu mehiruusuke messurakentaminen Metsäpirtinmulta metsäpuutarha metsätyöt miljoonalinnunpönttöä mullanvaihto multaus muotoonleikkaus muotopuutarha muratti murattisyklaami mustaselja Mustilan arboretum Mustilan taimipäivä 2019 Mustilan ystävät mustilanhortensia Mustion Linna mykorritsa myyräjahti myyrätuhot mänty mätäslaukkaneilikka narsissi narsissitupakka naruamppeli neidonkieli neilikka niitty niittykasvit niityn hoitaminen niityn perustaminen norjanalvejuuri Nuppula obeliski Ojamon kartano oka oma metsä omenapuiden hoito omenapuu omenapuuaita onnenpensas opuntia Oristone Oriveden ruskea osterivinokas oven päällisten valaminen Oxalis tuberosa pahvikate paljasjuurinen palloesikko parsa parsakaali parsan kasvattaminen patiohortensia pehmytmesiheinä pelargoni pelargonien hoito- ja säilytys pelargoninäyttely pensasaita pensaskirsikka pensaspapu pensasruusu pensasruusujen hoito perennat perhe-elämä persianpikarililja peruna perunalajikkeet perunamaa perunan idätys perunan istutus perunan kukinta perunan taudit perustusten raudoitus perustustustyöt Piha&Puutarha-messut pihabongaus piharakentaminen piikkihärkylä pikarililja pilvikirsikka pinseeraus Pinus pinea pioni Pioni `Olga` pionien hiekkakuivatus pionien syysistutus pionin jakaminen pionin juurakko pionin luonnonlaji pionin siemenkylvö pisarakärhö pistokas pistokaslisäys pohdintoja porkkana posliinikukka potager puistolumikello puksipuu punalehtiruusu puukuitu puutarhajäte puutarhakirjoja puutarhakissa puutarhakoristeet puutarhalampi puutarhamatkailu puutarhamietteitä puutarhan kevättyöt puutarhan rakenteet puutarhan valaistus Puutarhasuunnittelu puutarhaterapia puutarhatyyli puutarhatyöt puutarhavadelma puutarhavierailu pähkinälehto päivänhattu pääsiäinen pääsiäismuna pölkkyviljely raivaussaha rauniokilkka rautapatsas rautasulfaatti Rautatienomenapuu rautavihtrilli ravintola Linnankrouvi reikätiili rikkakasvi rikkakasvien torjunta rikko rinnepuutarha rippijuhlat rotkolemmikki `Jacks Frost` rudbeckia ruiskukka Ruissalo ruska rusokirsikka ruukkuistutus ruukkukasvit ruukkupuutarha ruusu ruusuaidanne ruusukaali ruusupapu rönsytiarella salaoja salkoruusu samettiruusu sammal sammalkasvualusta sammalkranssi sammalkuusi sammalpallo sammalpuutarha saniainen scilla Scilla bifolia seinien muuraus sekaistutus seljankukkamehu shiitake siemenarvonta siemenkylvöt siementaimi sieniviljely sieniymppi sinikämmen sinipiikkiputki sinivaleunikko sinivuokko sipulien istutus sipulikori sipulikukat sisäkasvit sitruuna-ajuruoho soihtulilja sora sormivaleangervo sulkahibiskus suovehka syklaami syksy syksyi syksyinen puutarha syreeni `Annala` syysasteri syyshohdekukka syyshortensia syysistutus syyskrookus syyskukkijat syyskylvöt syyslannoitus syysleimu syysmaksaruoho syysmyrkkylilja syyspuutarha syysraparperi syystyöt syysvilja syysvuokko syötävä metsäpuutarha sähkökaapelin asentaminen säleikköaita särkynytsydän taikinamarja taimikasvatus Taimipäivä Mustilassa taimitarha taimivaihto taivukas taivukaslisäys talvensuojaturve talventähti talvi talvikylvöt talvinen puutarha talvipistokas talvipuutarha talvisia puutarhatöitä talvivalkosipuli talvivihreä tarha-adiantum tasetti terttuselja tiililattia tomaatti Tommolan tila tulipa `Brilliant Star` tulppaani tulppaanipuu tummaraunioinen tuohipesin tuohisykerö tuoksuesikko Tuoksumiekkalilja turveharkko turveharkkomuuri typistys tyrnimarja tyrnipensas tyräkki tähkäverbena tähtilumikello täpläpunalatva Unelmien viljelylaatikko unikko vadelmapenkki vadelmatarha Vakka-taimi valkoinen puutarhassa valkotäpläimikkä valkovarjohiippa valkovuokko valokuvaus vappu varjohiippa varjolehti varjopuutarha varjosontikka varjotarha verkkokori vesikasvit vierailu vieraslaji viherkasvit viherlannoitus Viherpaja vihersisustus viherterapia vihreä joulu virkkaus virvalilja vuorimänty värinokkonen väriperuna värit puutarhassa Kotipuutarhan blogit Mama's garden Minna Räisänen Somepuutarhuri Johanna Rönnlöf Uusimmat Blogi Puutarhanhoito Vihdoinkin lehtimultaa omasta tehtaasta Blogi Kaupallinen yhteistyö Koristekasvit Värikäs istutusalue — angervojen ensimmäinen kesä Blogi Yleinen Puutarhakrapula — ikävä seuralainen Sinua saattaisi kiinnostaa myös: Lukijamatka Suojattu: Puutarhamatka Rivieralta Alpeille 14.–20.4.2024 Lukijamatka Suojattu: Puutarhamatka Reinin laaksoon 10.–15.6.2024 Lukijamatka Suojattu: Puutarhamatka Irlantiin 13.–18.5.2024 Puutarhanhoito Rakkaudesta humalaan Lataa lisää
Kaunis pyörylä. Mikähän sen historia mahtaa olla? Lammen ympäristö liuskekivipolkuineen näyttää oikein viihtyisältä. Vastaa
Eikös olekin, en voinut mitenkään vastustaa tuota kaunista pyörylää, jonka historia on minulle täysin hämärän peitossa. Jonkinlainen kampi siinä on saattanut keskellä olla ja pyörinyt se on varmasti tuohon nuolen suuntaan mutta nämä on vain omia arvailujani. Olenkin muuten seuraillut teidän uuden puutarhasivuston perustamista ja kovin vaikuttaa hienolle projektille Vastaa
Kiitos Vilma <3 Kävin illalla vielä ennen nukkumaan menoa käyskentelemässä lammikolla kuoharilasin kanssa ja tunsin siellä suurta onnea! Pieniä, suuria tunteita puutarhassa <3 Vastaa
Pyörylä on tosi kaunis! Ihania ostoslöytöjä olet tehnyt, oli kiva lukea niistä. Onnea kovasti maakellariprojektillenne! Valkopallo-ohdakkeet näyttävät upeille. Hauska tuo rokkifestarielämys, välillä pitää irroitella elämässä :) Vastaa
Pallo-ohdakkeet todellakin mahtailevat koko komeudessaan, vaan pakko niitä on kyllä vähän ojentaa vaikkei se oikein tapoihini ole kuulunutkaan. Rock, rock Ensi vuonna tuo tapahtuma olisi kolme päiväinen Vastaa
Toki kerron, kunhan vain pääsisin sen homman kimppuun. Ja vielä on vähän suunnitelmatkin auki alueen suhteen kun alue on lasten mäenlaskupaikalla. Olisi ihanaa laittaa siihen yksi puu ja pensaskin mutta ovatkohan keväällä enää hengissä!? Pensaan voi kyllä leikata alas vaikka joka kevät mutta puu täytyy ainakin tukea hyvin heinäseipäillä ja verkolla Vastaa
Ennen on käyttöesineetkin tehty niin kauniiksi! Hauska arvailla mikä pyörylän käyttötarkoitus on ollut. Kiva, että olet seuraillut projektiamme. :) Vähän verkkaisestihan se etenee, kun sivutoimisesti sitä teemme. Toivottavasti puutarhaihmiset löytävät sivustomme ja innostuvat tästä vähän erilaisesta puutarhasivustosta. Tervetuloa mukaan sivuston tekoon! Bloggaajat voivat jo rekisteröityä sivustolle. Vastaa
Kiitos kutsusta, täytyypä tutustua tuohon rekisteröitymiseen tarkemmin, toki olisi mukavaa olla mukana Vastaa
Enpä ollut tajunnut, että lammen ympärillä oli noin komea liuskekivialue! Koskas se on siihen ilmestynyt? Kärsivällisyyttä varmasti vaatii myös liuskekivien asentaminen, kun ovat kaikki eri korkuisia ja kokoisia. Hirmun hienolta näytti! Mullakin on muutamat hortensiat liian kuivalla paikalla. Eivät näytä menestyvän kovin hyvin toisten vettä maasta kuluttavien kasvien lähellä kuten ison pähkinäpensaan lähellä tai kuusen lähellä. Meillä maa pidättää hyvin vettä, mutta olen huomannut, että isojen pensaiden ja puiden lähettyville on alkanut muodostua kuivempiakin alueita. Tykkäisin niin kumminkin laittaa pensaita kavereiksi keskenään. Kiva, että rokkifestareillekin ennätit tuulettumaan. Vastaa
Liuskeet tuli lammen ympärille jo aikas alkupuolella kesää olikohan vielä ihan kevät vasta silloin. Nyt mietin kuumeisesti miten yhdistää lammikko viereisen metsäpuutarhan laajennuksen kanssa. Ja pitää vielä lasten mäenlaskukin huomioida sitä tehdessä Puut ja pensaan saavat talvella kyytiä mikäli istutan ne laskujen tielle. Vastaa