Blogi Mama’s garden Koristekasvit Keväinen hetki lumen ympäröimässä kasvihuoneessa Edellisessä postauksessa suunnittelin käyntiä jossain lähitaimistolla mutta johonkin se aika eilen sitten vain tuhraantui ja reissu jäi tekemättä. Tällaiselle kotihiirelle tämä eristyneisyyden aika aiheuttaa sen, että ei tule liikuttua sitä vähääkään. Elämän piiri pienenee ja kaikki kontaktit ovat töissä, kotona tai somessa. No onneksi on kuitenkin työ missä saan jutella ihmisten kanssa<3 Niin ja onneksi on oma kasvihuone mihin voi suunnata ihmettelemään valoa ja kasveja. Vuodenvaihteessa saapuneet lumikellot ja jouluruusut ovat jakselleet kellarissa oikein hyvin mutta nyt halusin ihastella niitä ihan oikeassa luonnonvalossa. Ja varmasti teki kasveillekin hyvää päästä vähän totuttelemaan elämään kellarin ulkopuolella. Varovainen saa kuitenkin olla, etteivät kasvit kärsi liian nopeista valon, lämpötilan ja kosteuden vaihteluista. Lumikellot eivät olleet moksiskaan parin tunnin kasvihuoneessa olosta mutta yhden jouluruusun lehdet hieman lurpahtivat. Auringon valo on jo ihmeen voimakasta joten varovaisempi täytyy jatkossa olla. [columns_row width=”half”] [column][/column] [column][/column] [/columns_row] Lämpötilojen tarkkailua ja varjostamista tarpeen mukaan Valon lisäksi lämpötilan täytyy olla sopiva jotta kasveja voi näin ulkoilutella. Onneksi pahimmat pakkaset näyttäisivät nyt ainakin päivisin jo helpottavan, joten vastaavia retkiä saattaa toteuttaa näille jatkossakin. Jouluruusut täytyy kuitenkin vaikka suojata alkuunsa harsolla. Luulen että niiden kasvualustat saattoivat olla myös jonkin verran kohmeessa jolloin lehdet ehkäpä lurpahtivat ihan veden puutteestakin. Taimiparat altistuivat keväiselle ilmiölle nimeltään ahava. Kun juuristoalue on vielä jäinen mutta aurinko jo paistaa niin kasvien haiduttaman veden tilalle ei virtaakaan uutta. Yleensä tästä ilmiöstä kärsivät ikivihreät kasvit. Viime kesänä istuttamieni marjakuusiaitojen yllä on vielä lumisuoja mutta kunhan kevät etenee niin heitän niiden päälle säkkikankaan varjostamaan. Tukikehikko kangasta varten on jo paikoillaan. [columns_row width=”third”] [column][/column] [column][/column] [column][/column] [/columns_row] Ihanaahan näitä on kyllä seurata ja suuri ilo on ollut taimista jo tähänkin mennessä. Jouluruusujen nuput kuitenkin pullistelevat niin lupaavasti, että toivottavasti paras esitys on vielä edessä päin kunhan nuput alkavat avautumaan. Suurin osa lumikelloista on joko jo kukkinut tai eivät vielä ole ihan kukinta kokoisia. Onneksi kuitenkin ainakin kahdessa näyttäisi melko varmasti yhdet nuput avautuvan. Myös jokunen jouluruusu on niin pieni, että tulee todennäköisesti esittelemään kukintaansa vasta tulevina vuosina. Kasvihuoneen ympärillä on vielä kovin talvista. Vaan nyt toivotan kaikille oikein mukavaa yhdistettyä ystävänpäivää ja laskiaissunnuntaita. Pitkiä pellavia ja iso vadillinen sydänmunkkeja Share to: facebook Share to: twitter Share to: pinterest Julkaistu 14.2.2021 Avainsanat Helleborus jouluruusu kasvien talvisuojaus lumikello talvi talvinen puutarha Kommentoi Lue kommentit (16) Hyvää ystävänpäivää! Voi miten ihanaa, että sinulla kukkii jo! Pitääkö käydä joka päivä ihastelemassa näitä kaunottaria? Vastaa Oikein kylmään aikaan en ole ihan joka päivä käynyt. Käynnit kellarissa kyllä nyt tihenee kun kevät etenee. Ihanaa kanniskella sieltä ruukkuja valoon ja eloon☀️ Vastaa Onpa ihana näky siellä kasvihuoneessa! Sääennuste näyttää melko lupaavalta, saat varmaan tulevinakin päivinä roudata noita valohoitoon kasvihuoneeseen :-) Hyvää ystävänpäivää! Vastaa Juu kyllä nyt tosiaan lupaillaan lämpenevää. Huomenna taitaa olla vielä melko kipakkaa pakkasta. Lunta on kyllä niin paljon, että saa nähdä tuleeko kevät vasta huhtikuun lopulla Vastaa Hyvää ystävänpäivää! Vautsi mitä nuppuja. Nuatahan on tarkistettava päivittäin, ettei vaan mee parahin aika ohitte. Siinä saa ittekki kevääsen viherkylyvyn. Vastaa Näiden kukintaa en todellakaan haluaisi missata. Kumpa lauhtuisi niin, että voisi tuoda ruukkuja jo terassille Vastaa Hyvää ystävänpäivää. Minäkin laitoin hienosti kaikki varjostinkankaiden tuet paikoilleen ja nyt totesin havukasvien olevan hyvässä turvassa lumen alla. Kevätaurinko voi muuttaa tilanteen nopeasti ja sitten on saatava varjostukset nopeasti paikoilleen. Lupaavat jouluruusujen alut :) Vastaa Juu, tuet ne vain minullakin vähän hangen alta pilkistää. Tosin niin kuin sanoit niin kyllä niillä on varmasti vielä käyttöä, etsitään vaan jo varjostinkankaat käden ulottuville Vastaa Niin kauniit nuput jouluruusussa, oi sentään! Ystävänpäivä alkaa olla jo illassa, mutta mukavaa alkavaa viikkoa sinulle! Vastaa Totta, on ne jo kyllä nuppuisinakin ihania. Tästäpä se uusi viikko taasen käynnistyi ja maanantain työpäivä jo pulkassa. Hetkessä ollaankin sitten jälleen perjantaissa Valoa ja iloa myös sinun viikkoosi☀️ Vastaa Ihanat jouluruusut. Auringon valo on voimakas meillä mökillä oli lasitetulla terassilla jopa +17.4 astetta joitakin aikoja viikonloppuna. Vastaa Tosiaan ei ihme, että jouluruusuni lehdet hieman kurtistelivat Tosi korkeaksi saattaa sitten jo lämpö hetkellisesti nousta. Vastaa Niin lupaavan näköiset nuput jouluruusuissa <3 Tuo yksihän jo alkaa raotella terälehtiään. Auringon valo tekee hyvää niin kasveille kuin itsellekin. Ystävänpäivä hujahti ohi ennen kuin ehdin näin tuoreisiin postauksiin, mutta toivottelen sinulle aurinkoista uutta viikkoa! Vastaa Totta, tuo raottunut lehti oli lupaavan pilkullinen. Ihan jännittää että millaisia kukkia noista avautuukaan. Useiden pitäisi olla melkoisen kerrottuja mutta nähtäväksi jää ovatko kuvien kaltaisia lopulta kuitenkaan. Ihanaa viikkoa sinullekin Vastaa Uskomattoman kauniita! Siis onko sinulla jouluruusut kellarissa ja lumikellotkin ja näyttääkö ne jo okeesti nuppujakin. mulla kaikki lumen alla maassa, laitanko siis syksyllä ne kellariin? Vastaa Ei kun nämä tilasin vasta nyt vuoden vaihteessa. Ovat olleet kellarissa kasvivalojen alla. Jouluruusut tulivat ruukutettuina mutta nuo lumikellot ilman multaa eli ’in the green’. Siksi ne ovat tuollaisia luikeroita ja vasta ensi vuonna odotan niiden kukkivan ja kasvavan kauniisti puutarhassa. Kaikki taimet siis nyt vain odottelevat kellarissa kevättä Vastaa Vastaa Peruuta vastausSähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *Nimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Lähetä kommentti Peruuta vastausNimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Mama's garden Puutarhanhoitoa Mamman puutarhassa ja intoilua kaikesta vihreästä. Häärään täällä Ib vyöhykkeellä, tonttimme koko on reilut 5000 m2, josta vajaa puolet on luonnontilaista kalliota. Facebook Instagram Pinterest mammanpuutarha@gmail.com Arkisto 2023 (23) 2022 (46) 2021 (54) 2020 (72) 2019 (49) 2018 (47) 2017 (68) Kategoriat Valitse kategoria Blogi Kaupallinen yhteistyö Keittiötarha Koristekasvit Metsäpuutarha Piharakentaminen Pihasuunnittelu Puutarhamatkailu Puutarhanhoito Vihersisustus Yleinen Avainsanat Valitse avainsanaa `Bougie` acis autumnalis adventtiasetelma Aeonium agave aikainen kevätkukkija amaryllis amppeli amurinpioni Anemone Anemone `Wild Swan` antiikki- ja perinnepäivät araucaria Araucaria araucana arboretum arvonta askartelu asteri auringonkukka Avoimet puutarhat avokomposti balkaninsyklaami Barnhaven betoni betoniaskartelu betonivalu Billnäsin ruukki biohiili BirdLife Suomi blogihaaste blogille logo blogitapaaminen bonsai broccoli C. coum C. hederifolium callicarpa clematis viorna cordon corydalis corydalis Craighton Blue cottage garden Crocus Crocus speciosus Cyclamen Cyclamen coum daalia daalian jakaminen daalioiden kasvatus ja hoito daalioiden talvisäilytys Dahlia Eco Weedkiller Eija`s garden Epimedium erikoisperuna esikko esikkokylvöt espalier espanjansiruetana etanoiden torjunta euroopanmarjakuusi floristi Flör Galanthus haaste haisujouluruusu hanami hankikylvöt harjateräs harokataja havutyöt hedelmäpuiden leikkaus heinäkuu puutarhassa Helleborus Helleborus thibetanus helmimarja helmivillakko helokämmekkä Helsingin kevätpuutarha messut 2017 herneenversot hiekka hirvenkieli hitsaus hoitosuunnitelma holvikatto hopearikko hortensia hortensia Wim`s Red hosta Hosta minor huonekasvit huonemänty huosiain huurteinen puutarha Hvitträsk hyasintti hyönteisverkko hyötykasvit hyötykasviyhdistys hyötypuutarha hyötytarha hyötyviljely hyötäminen höyhenpensas idänsinililja iiris ikivihreät ilmanvaihdon läpiviennit imikkä isoniittyhumala istutusalueen perustaminen istutustulppaani jalkalehti japanilainen puutarha japaninhiirenporras japaninkurjenmiekka japaninmagnolia japaninmarjakuusi japaninvaahtera joriini joulukoristeet joulukukka jouluruusu jouluvalmistelut JR Holvikellari juurekset jäkäläpuutarha jättiagaave kaalien kasvatus kaalikasvit kaariportti Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha kallio kallioketo kalliopuutarha kanelisaniainen karhunlaukka kartanon puutarha kartiomarjakuusi kastelu kasvatuskokeilu kasvien talvetus kasvien talvisuojaus kasvien väriyhdistelmät kasvihuone kasvihuoneet kasvimaa kasvivalo kasvivaras kasvualusta kate kateviljely kattaminen Kauhurinne kaupallinen yhteistyö Kauppapuutarha Sohlman kausivalot kehäkukka keijunkukka keijunmekko keittiötarha kekrijuhlat kekripukki kellarin rinne kellohyasintti kellovaivero keltainen keltapeippi kermesmarja kesäkeittiö kesämalvikki kesäpäivänhattu keto-orvokki ketokasvit ketunleipä kevät kevätesikko kevätkello kevätkukkijat kevätkurjenmiekka kevätkylvöt kevätleikkaus kevätlinnunsilmä kevätlumipisara kevätpuutarha kiinanlaikkuköynnös kiinanpioni kilpiangervo kilpihärkylä kirja-arvonta kirjakatsaus kirjopikarililja kirjosalvia Kirkniemen kartano kirppislöytöjä kirsikkaluumu kissankäpälä kiurunkannus kivi kivikko kivikkokasvit kivilyhty kivimuuri kivirakentaminen kivituhka klorofylli kodin sisustus kohopenkki koikarppi koiranhammas kokedama kolmilehti kompostilieroja kompostointi koristeheinät koristekasvit koristepensas koristeraparperi koristevalot kosmoskukka kotkansiipi koulinta krookus kuivakukat kukka-asetelma kukkakurssi kukkasipuli kultatesma Kumpulan kasvitieteellinen kuningassaniainen kuorikate kuriilienkirsikka kurjenpolvi kuunlilja kuurainen puutarha kylvökukat käsityöt kääpiökataja köynnöskaari köynnöspinaatti lahottajasieni lammikko lammikon hoito lammikon tekniikka lannoitus lantakomposti lasikupu latva-artisokan talvetus latva-artisokka led-valo lehtimulta lehtimuodot lehtiperenna lehtipistokas lehtopalsami leivonta libanoninlaukka linnan puutarha linnunpönttö lintujen ruokintaa liuskavaleangervo liuskekiven asennus liuskekivi Lohjan asuntomessut Lohjan museo loveaminen Ludisia discolor lumikello lumikellofestivaalit lumikellojen istutus lumikuningatar lumikurjenmiekka `George` lumityöt lumme luonnonalue luonnonkasvit luonnonkukat luonnonmateriaali maa-artisokka maakellari maakellarin eristäminen maakellarin ilmanvaihto maakellarin maatäyttö maakellarin perustus maakellarin routasuojaus maakellarin salaojitus maakellarin tukirakenteet maakellarin vesieristys maakellarin väliseinät maalattia maanrakennuskangas maaorkidea maaperän hoito magnolian istuttaminen maisemapuutarha maksaruoho maljakko mantsurianaralia marjakranssi marjakuusi marjakuusiaita marjamehu Marjamäki Marketanpuisto mehikasvi mehikuusi mehipuu mehiruusuke messurakentaminen Metsäpirtinmulta metsäpuutarha metsätyöt miljoonalinnunpönttöä mullanvaihto multaus muotoonleikkaus muotopuutarha muratti murattisyklaami mustaselja Mustilan arboretum Mustilan taimipäivä 2019 Mustilan ystävät mustilanhortensia Mustion Linna mykorritsa myyräjahti myyrätuhot mänty mätäslaukkaneilikka narsissi narsissitupakka naruamppeli neidonkieli neilikka niitty niittykasvit niityn hoitaminen niityn perustaminen norjanalvejuuri Nuppula obeliski Ojamon kartano oka oma metsä omenapuiden hoito omenapuu omenapuuaita onnenpensas opuntia Oristone Oriveden ruskea osterivinokas oven päällisten valaminen Oxalis tuberosa pahvikate paljasjuurinen palloesikko parsa parsakaali parsan kasvattaminen patiohortensia pehmytmesiheinä pelargoni pelargonien hoito- ja säilytys pelargoninäyttely pensasaita pensaskirsikka pensaspapu pensasruusu pensasruusujen hoito perennat perhe-elämä persianpikarililja peruna perunalajikkeet perunamaa perunan idätys perunan istutus perunan kukinta perunan taudit perustusten raudoitus perustustustyöt Piha&Puutarha-messut pihabongaus piharakentaminen piikkihärkylä pikarililja pilvikirsikka pinseeraus Pinus pinea pioni Pioni `Olga` pionien hiekkakuivatus pionien syysistutus pionin jakaminen pionin juurakko pionin luonnonlaji pionin siemenkylvö pisarakärhö pistokas pistokaslisäys pohdintoja porkkana posliinikukka potager puistolumikello puksipuu punalehtiruusu puukuitu puutarhajäte puutarhakirjoja puutarhakissa puutarhakoristeet puutarhalampi puutarhamatkailu puutarhamietteitä puutarhan kevättyöt puutarhan rakenteet puutarhan valaistus Puutarhasuunnittelu puutarhaterapia puutarhatyyli puutarhatyöt puutarhavadelma puutarhavierailu pähkinälehto päivänhattu pääsiäinen pääsiäismuna pölkkyviljely raivaussaha rauniokilkka rautapatsas rautasulfaatti Rautatienomenapuu rautavihtrilli ravintola Linnankrouvi reikätiili rikkakasvi rikkakasvien torjunta rikko rinnepuutarha rippijuhlat rotkolemmikki `Jacks Frost` rudbeckia ruiskukka Ruissalo ruska rusokirsikka ruukkuistutus ruukkukasvit ruukkupuutarha ruusu ruusuaidanne ruusukaali ruusupapu rönsytiarella salaoja salkoruusu samettiruusu sammal sammalkasvualusta sammalkranssi sammalkuusi sammalpallo sammalpuutarha saniainen scilla Scilla bifolia seinien muuraus sekaistutus seljankukkamehu shiitake siemenarvonta siemenkylvöt siementaimi sieniviljely sieniymppi sinikämmen sinipiikkiputki sinivaleunikko sinivuokko sipulien istutus sipulikori sipulikukat sisäkasvit sitruuna-ajuruoho soihtulilja sora sormivaleangervo sulkahibiskus suovehka syklaami syksy syksyi syksyinen puutarha syreeni `Annala` syysasteri syyshohdekukka syyshortensia syysistutus syyskrookus syyskukkijat syyskylvöt syyslannoitus syysleimu syysmaksaruoho syysmyrkkylilja syyspuutarha syysraparperi syystyöt syysvilja syysvuokko syötävä metsäpuutarha sähkökaapelin asentaminen säleikköaita särkynytsydän taikinamarja taimikasvatus Taimipäivä Mustilassa taimitarha taimivaihto taivukas taivukaslisäys talvensuojaturve talventähti talvi talvikylvöt talvinen puutarha talvipistokas talvipuutarha talvisia puutarhatöitä talvivalkosipuli talvivihreä tarha-adiantum tasetti terttuselja tiililattia tomaatti Tommolan tila tulipa `Brilliant Star` tulppaani tulppaanipuu tummaraunioinen tuohipesin tuohisykerö tuoksuesikko Tuoksumiekkalilja turveharkko turveharkkomuuri typistys tyrnimarja tyrnipensas tyräkki tähkäverbena tähtilumikello täpläpunalatva Unelmien viljelylaatikko unikko vadelmapenkki vadelmatarha Vakka-taimi valkoinen puutarhassa valkotäpläimikkä valkovarjohiippa valkovuokko valokuvaus vappu varjohiippa varjolehti varjopuutarha varjosontikka varjotarha verkkokori vesikasvit vierailu vieraslaji viherkasvit viherlannoitus Viherpaja vihersisustus viherterapia vihreä joulu virkkaus virvalilja vuorimänty värinokkonen väriperuna värit puutarhassa Kotipuutarhan blogit Mama's garden Minna Räisänen Somepuutarhuri Johanna Rönnlöf Uusimmat Blogi Puutarhanhoito Vihdoinkin lehtimultaa omasta tehtaasta Blogi Kaupallinen yhteistyö Koristekasvit Värikäs istutusalue — angervojen ensimmäinen kesä Blogi Yleinen Puutarhakrapula — ikävä seuralainen Sinua saattaisi kiinnostaa myös: Puutarhanhoito Rakkaudesta humalaan Ajankohtaiset vinkit Syyssiivous puutarhassa Pihasuunnittelu Parhaat ruskakasvit Huonekasvien hoito Huonekasvit sisäilman puhdistajina Lataa lisää
Hyvää ystävänpäivää! Voi miten ihanaa, että sinulla kukkii jo! Pitääkö käydä joka päivä ihastelemassa näitä kaunottaria? Vastaa
Oikein kylmään aikaan en ole ihan joka päivä käynyt. Käynnit kellarissa kyllä nyt tihenee kun kevät etenee. Ihanaa kanniskella sieltä ruukkuja valoon ja eloon☀️ Vastaa
Onpa ihana näky siellä kasvihuoneessa! Sääennuste näyttää melko lupaavalta, saat varmaan tulevinakin päivinä roudata noita valohoitoon kasvihuoneeseen :-) Hyvää ystävänpäivää! Vastaa
Juu kyllä nyt tosiaan lupaillaan lämpenevää. Huomenna taitaa olla vielä melko kipakkaa pakkasta. Lunta on kyllä niin paljon, että saa nähdä tuleeko kevät vasta huhtikuun lopulla Vastaa
Hyvää ystävänpäivää! Vautsi mitä nuppuja. Nuatahan on tarkistettava päivittäin, ettei vaan mee parahin aika ohitte. Siinä saa ittekki kevääsen viherkylyvyn. Vastaa
Näiden kukintaa en todellakaan haluaisi missata. Kumpa lauhtuisi niin, että voisi tuoda ruukkuja jo terassille Vastaa
Hyvää ystävänpäivää. Minäkin laitoin hienosti kaikki varjostinkankaiden tuet paikoilleen ja nyt totesin havukasvien olevan hyvässä turvassa lumen alla. Kevätaurinko voi muuttaa tilanteen nopeasti ja sitten on saatava varjostukset nopeasti paikoilleen. Lupaavat jouluruusujen alut :) Vastaa
Juu, tuet ne vain minullakin vähän hangen alta pilkistää. Tosin niin kuin sanoit niin kyllä niillä on varmasti vielä käyttöä, etsitään vaan jo varjostinkankaat käden ulottuville Vastaa
Niin kauniit nuput jouluruusussa, oi sentään! Ystävänpäivä alkaa olla jo illassa, mutta mukavaa alkavaa viikkoa sinulle! Vastaa
Totta, on ne jo kyllä nuppuisinakin ihania. Tästäpä se uusi viikko taasen käynnistyi ja maanantain työpäivä jo pulkassa. Hetkessä ollaankin sitten jälleen perjantaissa Valoa ja iloa myös sinun viikkoosi☀️ Vastaa
Ihanat jouluruusut. Auringon valo on voimakas meillä mökillä oli lasitetulla terassilla jopa +17.4 astetta joitakin aikoja viikonloppuna. Vastaa
Tosiaan ei ihme, että jouluruusuni lehdet hieman kurtistelivat Tosi korkeaksi saattaa sitten jo lämpö hetkellisesti nousta. Vastaa
Niin lupaavan näköiset nuput jouluruusuissa <3 Tuo yksihän jo alkaa raotella terälehtiään. Auringon valo tekee hyvää niin kasveille kuin itsellekin. Ystävänpäivä hujahti ohi ennen kuin ehdin näin tuoreisiin postauksiin, mutta toivottelen sinulle aurinkoista uutta viikkoa! Vastaa
Totta, tuo raottunut lehti oli lupaavan pilkullinen. Ihan jännittää että millaisia kukkia noista avautuukaan. Useiden pitäisi olla melkoisen kerrottuja mutta nähtäväksi jää ovatko kuvien kaltaisia lopulta kuitenkaan. Ihanaa viikkoa sinullekin Vastaa
Uskomattoman kauniita! Siis onko sinulla jouluruusut kellarissa ja lumikellotkin ja näyttääkö ne jo okeesti nuppujakin. mulla kaikki lumen alla maassa, laitanko siis syksyllä ne kellariin? Vastaa
Ei kun nämä tilasin vasta nyt vuoden vaihteessa. Ovat olleet kellarissa kasvivalojen alla. Jouluruusut tulivat ruukutettuina mutta nuo lumikellot ilman multaa eli ’in the green’. Siksi ne ovat tuollaisia luikeroita ja vasta ensi vuonna odotan niiden kukkivan ja kasvavan kauniisti puutarhassa. Kaikki taimet siis nyt vain odottelevat kellarissa kevättä Vastaa