Blogi Mama’s garden Yleinen Kekrijuhlat Lohjansaaressa ja omia kuulumisia Työteliäs ja mukava päivä vietettiin tänään sekä kellarityömaalla, että Lohjansaaren kekrijuhlien loppuhuipennuksen merkeissä. Tänä vuonna emme osallistuneet päivällä järjestettäviin varsinaisiin kekrijuhliin, sillä halusimme saada myös jumissa ollutta kellarityömaata hieman eteenpäin. Ruuvit kuitenkin loppuivat sopivasti ja kauppareissun yhteydessä hurautimme sateiseen Lohjansaaren ja sen Paavolan sillalle. Pukki tuotiin viime vuotiseen tapaan suoraan juhlapaikalta komeassa saattueessa pitkin kylätietä ja silloin vielä oli taivas pilvinen ja vettä tuli ripsakkaasti. Vaan kuin tilauksesta alkoi taivas repeillä ja aurinko paistaa juuri kun pukkia laskettiin paikallisen VPK:n avustuksella veteen. [columns_row width=”half”] [column][/column] [column][/column] [/columns_row] Niinpä liekehtivää kekripukkia saatiin ihailla viime vuoden tapaan upeassa syyskuisessa auringon paisteessa. Oli vallan uskomatonta miten äkkiä pilvet väistyivät ja upea aurinko tuli esiin. Olimme jo kääntyä kotiin kesken ajomatkan kun vettä satoi niin rivakasti. Onneksi ei luovutettu ja saatiin nyt toistamiseen kokea tuo hetki saarelaisten kanssa. Siinä ihmisten kanssa jutustellessani kuulin, että päivällä varsinaisten kekrijuhlien aikana oli pukin suuhun saanut laittaa lapun, johon oli kirjannut joko toiveensa tai murheensa. Murheet palaisivat pukin kanssa ja toiveet lähtivät lentoon, toteutuakseen jossakin vaiheessa<3 Päivällä pidetyissä juhlissa oli viime vuoden tapaan ollut paljon ohjelmaa lapsille ja tietysti päivään kuului herkuttelu satokauden vihanneksilla ja hedelmillä. Puuhastelua omalla pihalla Vaan enpä malta olla laittamatta tähän postauksen loppuun muutamaa kuvaa myös omasta pihasta. Saimme nimittäin tänään aika mukavasti kellaria eteenpäin ja pääsimme sovittelemaan ensimmäisiä holviharkkoja. Vain yksi sadekuuro ajoi meidät välissä päiväkahville, muuten puuhasimme aamusta lähtien aurinkoisessa säässä. Huomiseksi on luvassa vieläkin kuivempaa keliä joten hommat jatkuu… Ähelsimme koko päivän holvikaton tukipuiden kanssa ja olipa siinä pähkäilemistä. Kolme ensimmäistä holviharkkoa mallattiin lopuksi paikoilleen ja ihan mukavasti osuivat ainakin nuo ensimmäiset kohdilleen. Painoivat vain paljon enemmän kuin rakenteen perusharkko, joten on siinä vielä hommaa, ennen kuin kaikki holviharkot ovat paikoillaan katolle asennettuna, huh-huh. Pienoista kisaväsymystä on jo ilmassa mutta ei tässä nyt auta luovuttaa kun ollaan jo näin pitkällä. Jaksaa, jaksaa vaan, kyllä se viimein valmistuu :) Viime viikonloppuna puuhasin loppuun varjotarhan laajennuksen. Sain siivottua kivikasat alueen alta ja suurimman osan kivistä käytinkin suoraan tuohon alueelle. Jokusen murikan hurautin nokkakärryillä yläpihalle odottamaan kivikon peruskorjausta ja loput lammikolle. Alueen muotoa hain jonkin aikaa, kunnes sitten saunan jälkeen terassilla vilvoitellessani tajusin, että muoto täytyykin tietysti hakea viereisen lammikon muodosta! Niinpä päädyinkin sitten pyöristämään alueen samaan muotoon kauempana näkyvän lammikon reunuksen kanssa. Ehkä tuosta voisi kyllä ihan vähän vielä leikata ja pullistaa aluetta hieman keskivaiheilta mutta sen ehtii vaikka sitten ensi keväänä. Tärkeintä on, että nyt minulla on valmiina paljon tilaa mihin istuttaa kevään ja kesän kasvaneet siemenkylvöni. Melkein kaikki muut taimet ovatkin jo maassa ja enää on istuttamatta tietysti sipulit ja yksi tilaus on Sulevilta vielä saapumatta :) Touhua siis vielä piisaa, eikä puutarhaväsymystä ole ainakaan vielä ilmaantunut. Minulla on myös tiedossa odotettu syyslomaviikko ensi kuun alussa, joka onkin tänä vuonna eri aikaan kuin lasten loma. Kokonaista viisi päivää aikaa vain puutarhalle ja loppuviikosta sitten neljä päivää yhteistä lomaa työnjohtajan kanssa. Toiveissa olisi, että saisimme silloin kellarin siihen pisteeseen jotta voisi vaikka jo talvikin tulla. Vaan nyt saunan lämpöön ja unten maille, jotta huomenna taas jaksetaan puuhastella <3 Share to: facebook Share to: twitter Share to: pinterest Julkaistu 16.9.2017 Avainsanat JR Holvikellari kekrijuhlat kekripukki varjotarha Kommentoi Lue kommentit (6) Vaikuttaa mukavalle tapahtumalle tuo kekrijuhlat. Olet ollut pihalla ahkerana :) Toivotaan, että lomallesi sattuu hyvät kelit :) Vastaa Totta, juhla on mukavan pieni ja sympaattinen. Eikä mikään oikein ole kivaa kovassa vesisateessa, joten täytyy tosiaan alkaa toivomaan suosiollisia säitä myös lomani ajaksi. Vastaa Hauska olkipukki. Melkoinen homma tuossa kellarissa, mutta onpa se mahtava olla olemassa sitten kun valmistuu. Mukavaa, että saat pitää lomaa nyt syksyllä. :) Vastaa Julmettu työmäärä on tosiaan kellarin kanssa jo tehty mutta pian aletaan sentään olla voiton puolella. Tultiin juuri ruokatauolle ja saunan lämpiämistä odotellessa mennään vielä tekemään muutama ilmanvaihdon läpivienti. Tai siis työnjohtaja poraa ja minä hermoilen vieressä, että tulevatko reiät varmasti samoihin kohtiin tiilen molemmin puolin Pakotin harjoittelemaan ensin yhden reiän irtonaiseen tiileen Vastaa Tuollainen maakellari olisi kyllä oivallinen niin sadon, kuin talvetettavien kasvienkin kannalta. Naapurissa sellainen on ja joskus olen pohtinut, josko vuokraisin sen heiltä, kun eivät itse käytä. Olisi sopivasti tonttiemme rajalla. Kas, enpä ole kuullutkaan Lohjansaaren kekrijuhlista, vaikka parinkymmenen vuoden ajan on tullut Lohjan seudun tapahtumia aika kiinteästi seurattua. Taas opin uutta. Varmasti hauska tapahtuma etenkin lapsille. Kiitos vielä tätä kautta linkitysvinkeistä. Vihdoin saan postauksesi luettelooni ja pystyn niitä seuraamaan ajantasaisesti. Vastaa Hyvä idea tuo kellarin vuokraaminen Rohkeasti vain kysymään ja sinne sitten daaliat ja kaikki talvetettavat sipulikukat ja ruukkukasvit. Itse odotan eniten sitä, että voin syksyllä istuttaa kevätsipuleita ruukkuihin ja hakea niitä sitten sieltä pitkin kevättä Myös oman sadon jouluomenat on haaveissa vaikka myöhäinen talviomenapuu onkin vasta muutama viikko sitten istutettu Lohjalla tapahtuu paljon. Harmikseni itsekin monesti luen niistä vasta jälkeen päin. Nytkin olisi ollut Kirkniemen kartanolla kierroksia, joista luin vasta sitten kun olivat jo olleet Vastaa Vastaa Peruuta vastausSähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *Nimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Lähetä kommentti Peruuta vastausNimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Mama's garden Puutarhanhoitoa Mamman puutarhassa ja intoilua kaikesta vihreästä. Häärään täällä Ib vyöhykkeellä, tonttimme koko on reilut 5000 m2, josta vajaa puolet on luonnontilaista kalliota. Facebook Instagram Pinterest mammanpuutarha@gmail.com Arkisto 2023 (28) 2022 (46) 2021 (54) 2020 (72) 2019 (49) 2018 (47) 2017 (68) Kategoriat Valitse kategoria Blogi Kaupallinen yhteistyö Keittiötarha Koristekasvit Metsäpuutarha Piharakentaminen Pihasuunnittelu Puutarhamatkailu Puutarhanhoito Vihersisustus Yleinen Avainsanat Valitse avainsanaa `Bougie` acis autumnalis adventtiasetelma Aeonium agave aikainen kevätkukkija amaryllis amppeli amurinpioni Anemone Anemone `Wild Swan` antiikki- ja perinnepäivät araucaria Araucaria araucana arboretum arvonta asetelmia askartelu asteri auringonkukka Avoimet puutarhat avokomposti balkaninsyklaami Barnhaven betoni betoniaskartelu betonivalu Billnäsin ruukki biohiili BirdLife Suomi blogihaaste blogille logo blogitapaaminen bonsai broccoli C. coum C. hederifolium callicarpa clematis viorna cordon corydalis corydalis Craighton Blue cottage garden Crocus Crocus speciosus Cyclamen Cyclamen coum daalia daalian jakaminen daalioiden kasvatus ja hoito daalioiden talvisäilytys Dahlia Eco Weedkiller Eija`s garden Epimedium erikoisperuna esikko esikkokylvöt espalier espanjansiruetana etanoiden torjunta euroopanmarjakuusi floristi Flör Galanthus haaste haisujouluruusu hanami hankikylvöt harjateräs harokataja havutyöt hedelmäpuiden leikkaus heinäkuu puutarhassa Helleborus Helleborus thibetanus helmimarja helmivillakko helokämmekkä Helsingin kevätpuutarha messut 2017 herneenversot hiekka hiilipuutarhurointi hirvenkieli hitsaus hoitosuunnitelma holvikatto hopearikko hortensia hortensia Wim`s Red hosta Hosta minor huonekasvit huonemänty huosiain huurteinen puutarha Hvitträsk hyasintti hyönteisverkko hyötykasvit hyötykasviyhdistys hyötypuutarha hyötytarha hyötyviljely hyötäminen höyhenpensas idänsinililja iiris ikivihreät ilmanvaihdon läpiviennit imikkä isoniittyhumala istutusalueen perustaminen istutustulppaani jalkalehti japanilainen puutarha japaninhiirenporras japaninkurjenmiekka japaninmagnolia japaninmarjakuusi japaninvaahtera joriini joulukoristeet joulukukka jouluruusu jouluvalmistelut JR Holvikellari juurekset jäkäläpuutarha jättiagaave kaalien kasvatus kaalikasvit kaariportti Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha kallio kallioketo kalliopuutarha kanelisaniainen karhunlaukka kartanon puutarha kartiomarjakuusi kastelu kasvatuskokeilu kasvien talvetus kasvien talvisuojaus kasvien väriyhdistelmät kasvihuone kasvihuoneet kasvimaa kasvivalo kasvivaras kasvualusta kate kateviljely kattaminen Kauhurinne kaupallinen yhteistyö Kauppapuutarha Sohlman kausivalot kehäkukka keijunkukka keijunmekko keittiötarha kekrijuhlat kekripukki kellarin rinne kellohyasintti kellovaivero keltainen keltapeippi kermesmarja kesäkeittiö kesämalvikki kesäpäivänhattu keto-orvokki ketokasvit ketunleipä kevät kevätesikko kevätkello kevätkukkijat kevätkurjenmiekka kevätkylvöt kevätleikkaus kevätlinnunsilmä kevätlumipisara kevätpuutarha kiinanlaikkuköynnös kiinanpioni kilpiangervo kilpihärkylä kirja-arvonta kirjakatsaus kirjopikarililja kirjosalvia Kirkniemen kartano kirppislöytöjä kirsikkaluumu kissankäpälä kiurunkannus kivi kivikko kivikkokasvit kivilyhty kivimuuri kivirakentaminen kivituhka klorofylli kodin sisustus kohopenkki koikarppi koiranhammas kokedama kolmilehti kompostilieroja kompostointi koristeheinät koristekasvit koristepensas koristeraparperi koristevalot kosmoskukka kotkansiipi koulinta krookus kuivakukat kukka-asetelma kukkakurssi kukkasipuli kultatesma Kumpulan kasvitieteellinen kuningassaniainen kuorikate kuriilienkirsikka kurjenpolvi kuunlilja kuurainen puutarha kylvökukat käsityöt kääpiökataja köynnöskaari köynnöspinaatti lahottajasieni lammikko lammikon hoito lammikon tekniikka lannoitus lantakomposti lasikupu latva-artisokan talvetus latva-artisokka led-valo lehtimulta lehtimuodot lehtiperenna lehtipistokas lehtopalsami leivonta libanoninlaukka limasieni linnan puutarha linnunpönttö lintujen ruokintaa liuskavaleangervo liuskekiven asennus liuskekivi Lohjan asuntomessut Lohjan museo loveaminen Ludisia discolor lumikello lumikellofestivaalit lumikellojen istutus lumikuningatar lumikurjenmiekka `George` lumityöt lumme luonnonalue luonnonkasvit luonnonkukat luonnonmateriaali maa-artisokka maakellari maakellarin eristäminen maakellarin ilmanvaihto maakellarin maatäyttö maakellarin perustus maakellarin routasuojaus maakellarin salaojitus maakellarin tukirakenteet maakellarin vesieristys maakellarin väliseinät maalattia maanrakennuskangas maaorkidea maaperän hoito magnolian istuttaminen maisemapuutarha maksaruoho maljakko mantsurianaralia marjakranssi marjakuusi marjakuusiaita marjamehu Marjamäki Marketanpuisto mehikasvi mehikuusi mehipuu mehiruusuke messurakentaminen Metsäpirtinmulta metsäpuutarha metsätyöt miljoonalinnunpönttöä mullanvaihto multaus muotoonleikkaus muotopuutarha muratti murattisyklaami mustaselja Mustilan arboretum Mustilan taimipäivä 2019 Mustilan ystävät mustilanhortensia Mustion Linna mykorritsa myyräjahti myyrätuhot mänty mätäslaukkaneilikka narsissi narsissitupakka naruamppeli neidonkieli neilikka niitty niittykasvit niityn hoitaminen niityn perustaminen norjanalvejuuri Nuppula obeliski Ojamon kartano oka oma metsä omenapuiden hoito omenapuu omenapuuaita onnenpensas opuntia Oristone Oriveden ruskea osterivinokas oven päällisten valaminen Oxalis tuberosa pahvikate paljasjuurinen palloesikko parsa parsakaali parsan kasvattaminen patiohortensia pehmytmesiheinä pelargoni pelargonien hoito- ja säilytys pelargoninäyttely pensasaita pensaskirsikka pensaspapu pensasruusu pensasruusujen hoito perennat perhe-elämä persianpikarililja peruna perunalajikkeet perunamaa perunan idätys perunan istutus perunan kukinta perunan taudit perustusten raudoitus perustustustyöt Piha&Puutarha-messut pihabongaus piharakentaminen piikkihärkylä pikarililja pilvikirsikka pinseeraus Pinus pinea pioni Pioni `Olga` pionien hiekkakuivatus pionien syysistutus pionin jakaminen pionin juurakko pionin luonnonlaji pionin siemenkylvö pisarakärhö pistokas pistokaslisäys pohdintoja porkkana posliinikukka potager puistolumikello puksipuu punalehtiruusu puukuitu puutarhajäte puutarhakirjoja puutarhakissa puutarhakoristeet puutarhalampi puutarhamatkailu puutarhamietteitä puutarhan kevättyöt puutarhan rakenteet puutarhan valaistus Puutarhasuunnittelu puutarhaterapia puutarhatyyli puutarhatyöt puutarhavadelma puutarhavierailu pähkinälehto päivänhattu pääsiäinen pääsiäismuna pölkkyviljely raivaussaha rauniokilkka rautapatsas rautasulfaatti Rautatienomenapuu rautavihtrilli ravintola Linnankrouvi reikätiili rikkakasvi rikkakasvien torjunta rikko rinnepuutarha rippijuhlat rotkolemmikki `Jacks Frost` rudbeckia ruiskukka Ruissalo ruska rusokirsikka ruukkuistutus ruukkukasvit ruukkupuutarha ruusu ruusuaidanne ruusukaali ruusupapu rönsytiarella salaoja salkoruusu samettiruusu sammal sammalkasvualusta sammalkranssi sammalkuusi sammalpallo sammalpuutarha saniainen scilla Scilla bifolia seinien muuraus sekaistutus seljankukkamehu shiitake siemenarvonta siemenkylvöt siementaimi sienet puutarhassa sieniviljely sieniymppi sinikämmen sinipiikkiputki sinivaleunikko sinivuokko sipulien istutus sipulikori sipulikukat sisäkasvit sitruuna-ajuruoho soihtulilja sora sormivaleangervo sulkahibiskus suovehka syklaami syksy syksyi syksyinen puutarha syreeni `Annala` syysasteri syyshohdekukka syyshortensia syysistutus syyskrookus syyskukkijat syyskylvöt syyslannoitus syysleimu syysmaksaruoho syysmyrkkylilja syyspuutarha syysraparperi syystyöt syysvilja syysvuokko syötävä metsäpuutarha sähkökaapelin asentaminen säleikköaita särkynytsydän taikinamarja taimikasvatus Taimipäivä Mustilassa taimitarha taimivaihto taivukas taivukaslisäys talvensuojaturve talventähti talvi talvikylvöt talvinen puutarha talvipistokas talvipuutarha talvisia puutarhatöitä talvivalkosipuli talvivihreä tarha-adiantum tasetti terttuselja tiililattia tomaatti Tommolan tila tulipa `Brilliant Star` tulppaani tulppaanipuu tummaraunioinen tuohipesin tuohisykerö tuoksuesikko Tuoksumiekkalilja turveharkko turveharkkomuuri typistys tyrnimarja tyrnipensas tyräkki tähkäverbena tähtilumikello täpläpunalatva Unelmien viljelylaatikko unikko vadelmapenkki vadelmatarha Vakka-taimi valkoinen puutarhassa valkotäpläimikkä valkovarjohiippa valkovuokko valokuvaus vappu varjohiippa varjolehti varjopuutarha varjosontikka varjotarha verkkokori vesikasvit vierailu vieraslaji viherkasvit viherlannoitus Viherpaja vihersisustus viherterapia vihreä joulu virkkaus virvalilja vuorimänty värinokkonen väriperuna värit puutarhassa Kotipuutarhan blogit Mama's garden Minna Räisänen Somepuutarhuri Johanna Rönnlöf Uusimmat Blogi Vihersisustus Kukkakurssilla ystävän kanssa Blogi Puutarhanhoito Yleinen Hiiliviisautta puutarhanhoitoon ja synninpäästö nurmikolle Blogi Vihersisustus Yleinen Askartelua luonnonmateriaaleista-pienet sammalpallot Sinua saattaisi kiinnostaa myös: Huonekasvien hoito Joulukukkien hoito Puut Kasvata puu siemenestä Ajankohtaiset vinkit Lintujen talviruokinta Puutarhanhoito Hiilensidonta puutarhassa Lataa lisää
Vaikuttaa mukavalle tapahtumalle tuo kekrijuhlat. Olet ollut pihalla ahkerana :) Toivotaan, että lomallesi sattuu hyvät kelit :) Vastaa
Totta, juhla on mukavan pieni ja sympaattinen. Eikä mikään oikein ole kivaa kovassa vesisateessa, joten täytyy tosiaan alkaa toivomaan suosiollisia säitä myös lomani ajaksi. Vastaa
Hauska olkipukki. Melkoinen homma tuossa kellarissa, mutta onpa se mahtava olla olemassa sitten kun valmistuu. Mukavaa, että saat pitää lomaa nyt syksyllä. :) Vastaa
Julmettu työmäärä on tosiaan kellarin kanssa jo tehty mutta pian aletaan sentään olla voiton puolella. Tultiin juuri ruokatauolle ja saunan lämpiämistä odotellessa mennään vielä tekemään muutama ilmanvaihdon läpivienti. Tai siis työnjohtaja poraa ja minä hermoilen vieressä, että tulevatko reiät varmasti samoihin kohtiin tiilen molemmin puolin Pakotin harjoittelemaan ensin yhden reiän irtonaiseen tiileen Vastaa
Tuollainen maakellari olisi kyllä oivallinen niin sadon, kuin talvetettavien kasvienkin kannalta. Naapurissa sellainen on ja joskus olen pohtinut, josko vuokraisin sen heiltä, kun eivät itse käytä. Olisi sopivasti tonttiemme rajalla. Kas, enpä ole kuullutkaan Lohjansaaren kekrijuhlista, vaikka parinkymmenen vuoden ajan on tullut Lohjan seudun tapahtumia aika kiinteästi seurattua. Taas opin uutta. Varmasti hauska tapahtuma etenkin lapsille. Kiitos vielä tätä kautta linkitysvinkeistä. Vihdoin saan postauksesi luettelooni ja pystyn niitä seuraamaan ajantasaisesti. Vastaa
Hyvä idea tuo kellarin vuokraaminen Rohkeasti vain kysymään ja sinne sitten daaliat ja kaikki talvetettavat sipulikukat ja ruukkukasvit. Itse odotan eniten sitä, että voin syksyllä istuttaa kevätsipuleita ruukkuihin ja hakea niitä sitten sieltä pitkin kevättä Myös oman sadon jouluomenat on haaveissa vaikka myöhäinen talviomenapuu onkin vasta muutama viikko sitten istutettu Lohjalla tapahtuu paljon. Harmikseni itsekin monesti luen niistä vasta jälkeen päin. Nytkin olisi ollut Kirkniemen kartanolla kierroksia, joista luin vasta sitten kun olivat jo olleet Vastaa