Blogi Mama’s garden Koristekasvit Puutarhamatkailu Kaisaniemen kasvitieteellisen vehreyttä sateisen päivän iloksi Taannoiselta Kaisaniemen vierailultani esittelinkin jo edellisissä postauksissa marjakuuset ja mehipuut. Koska ulkona sataa lähes taukoamatta jo toista päivää, on hyvää aikaa uppoutua vierailulta jääneiden kuvien kauneuteen. Harmittaa tuo sade sillä ehdin parahiksi torstaina aloitella kauhurinteen parissa ja nyt tekisi kovasti mieleni päästä jatkamaan. Eilinen sadepäivä kului mukavasti lasten kanssa vesipuiston riemuissa mutta tänään olisi ollut jo ihanaa päästä kärräämään maa-aineksia rinteeseen. Ehkäpä iltapäivällä puenkin sadeasun päälleni ja uhmaan koiranilmaa! Vaan palataanpa takaisin aiheeseen eli Kaisaniemeen. Vierailun varmasti näyttävimmästä kukinnasta vastasivat itseoikeutetusti lumikuningattaret. Vaikka lunta ei kasvihuoneen ikkunoista näkynytkään olivat nämä orkideat pitäneet kiinni rutiineistaan ja kukkivat täysillä. Näiden läheisyyteen oli sijoitettu kauniit valkoiset rautakalusteet joille saattoi istahtaa hetkeksi ihailemaan kasvien kauneutta. Samanlaisen kasvutavan omaava helokämmekkä kukki myös ihanasti. Sen kukinta oli selvästi sirompaa kuin kuningattarella mutta omalla tavallaan jopa viehättävämpää. Aina kun näen kauniisti kukkivia orkideoja ihmettelen miksen ole niistä itse oikein koskaan kovin innostunut?! Ehkäpä siksi, että suurin osa helposti kotona kasvatettavista ovat perhoskämmeköitä joiden kukat ovat minusta hieman tekokukan oloisia. Niistä puuttuu juuri tuo sirous ja aitous, kauneus jota pitää hieman etsiä sen löytääkseen. Lisäksi orkideoissa istuu vahvasti se mielikuva, että ne ovat todella vaativia kasvatettavia ja vaatisivat vähintään lasikon viihtyäkseen kunnolla. Ehkäpä pitäisi joskus vain rohkeasti hankkia joku pienempi kukkainen orkidea kaveriksi Ludisialleni ja kokeilla josko se vaikka viihtyisikin hoidossani. [columns_row width=”half”] [column][/column] [column][/column] [/columns_row] Sitten hetkeksi yltäkylläisestä kukinnasta vähän toisenlaiseen, rouheampaan kauneuteen. Kaisaniemen jättiagaave on aina pysäyttävä näky jota on pakko jäädä hetkeksi ihastelemaan. Onneksi sitäkin varten oli tuotu erityisen kaunis penkki aivan aitiopaikalle! Myös chilenaraucaria on lähemmän tarkastelun arvoinen. Se muistuttaa kovasti itsellänikin kasvavaa huonekuusta eli norfolkinaraucariaa ja eipä ihme sillä sukulaisiahan ne ovatkin. Viileällä käytävällä chileläinen näytti viihtyvän oikein hyvin. Lämpimässä huonetilassa kotona talvehtiva huonekuuseni on vuosien aikana tiputtanut alimmat oksansa. Se viihtyisi paljon paremmin jos sille olisi antaa viileä ja valoisa tila talven ajaksi. Kesät se viettää ulkona syreenimajan suojissa. [columns_row width=”fourth”] [column][/column] [column][/column] [column][/column] [column][/column] [/columns_row] Vaikka lehtimuodot ja värit ovatkin mielenkiintoisia niin katse kuitenkin etsi jatkuvasti myös kukintaa. Tässä joitakin löytämiäni kukkasia. Ensimmäisen kuvan hento kukka muistuttaa kovasti hibiscuksen kukkaa. Löysinkin tiedon, että tämä Alyogyne huegelii on aiemmin kuulunut kiinanruusuihin mutta sittemmin nimi on vaihtunut tarkempien tutkimusten myötä. Tästä löytyi myös paljon kuvia sinikukkaisena ja sen sanotaankin olevan väritykseltään kovin vaihteleva. Vaikuttaneeko lienee maan pH kukan väriin samalla tavalla kuin hortensioilla?! Maata myöten suikerteleva isotalvio, Vinca Major oli nostanut muutaman kukan kohti valoa. Ja varmasti kaikkien tuntema kolibrinkukka keikaili tällä kertaa keltaisena. Viimeisessä kuvassa sädehtivä pikkuinen pelargonin kukka kuuluu ruusupelargonille, Pelargonium capitatum. Pelargoneistakin olen alkanut vuosien myötä ihastumaan aina vain enemmän näihin pienikukkaisempiin. Tuossa läppärini takana pöydällä onkin itänyt viisi terhakkaa pelakan siementä (P. mollicomum) joten se siitä päätöksestäni vähentää jatkossa pelargonikokoelmaani. Ehkäpä se vain muuttuu hieman erilaiseksi. Ainakin siihen liittyy jatkossa ananakselle tuoksuvat kukat mikäli nuo pikkuiset taimet kasvavat täysikasvuisiksi, kukkiviksi kasveiksi. [columns_row width=”half”] [column] Piikkihärkylä Polystichum aculeatum minulla kasvaa ulkona puutarhassa. [/column] [column] Ituraunioinen, Asplenium bulbiferum. [/column] [/columns_row] Saniaiset ovat yksi kasvisuku johon olen ollut jo pitkää todella pahasti addiktoitunut. Silti niitä ei kasva meillä sisällä yhtäkään. Kerran olen yrittänyt mutta suloinen neidonhiussaniainen, adiantum kuihtui nopeasti hoidossani. Tiedän kyllä syynkin sillä olen aina ollut kerran viikkoon kastelija ja saviruukkujen vannoutunut käyttäjä. Adiantumit pitävät tasaisesta kosteudesta joten kasvi varmasti vain pääsi kuivumaan liikaa. Ehkäpä kokeilen vielä joskus uudestaan vaikkapa altakasteltavassa muoviruukussa. Ulkona sen sijaan saniaisia kurkistelee vähän sieltä sun täältä. Tälläkin hetkellä osa on kauniin vihreitä mutta harmillisesti ne maistuvat puutarhan eläimille. Ensimmäisen kuvan piikkihärkylä on kuitenkin saanut kasvaa rauhassa ehkäpä siksi, että se on nimensä mukaan hieman ”karhea” ja tanakkaruotinen. Ei pehmeä ja helposti mutusteltava kuin vaikkapa viereisellä alueella kasvava hirvenkieli joka vaikuttaa olevan varsinaisen herkullinen. Vaan loppuun vielä kuva mielestäni hurmaavimmasta kukasta jonka näin tuolloin Kaisaniemessä. Suloinen sulkahibiskus, Hibiscus schizopetalus oli pysäyttävä ja kohtasinkin sen sopivasti juuri katseeni korkeudella. Myöskään kiinanruusua ei löydy sisäkasveistani kuten ei orkideojakaan mutta jos tuollainen sulkahibiskus joskus tulee eteeni jossakin niin aivan varmasti hankin sen itselleni ja opettelen hoitamaan sitä arvoisellaan tavalla. Ensimmäisiä sisäkylvöjä voisi nyt hyvin jo alkaa laittelemaan mutta itseäni ne eivät nyt jotenkin innosta. Olen kylvänyt 22 pussillista erilaisia siemeniä ulos kasvihuoneeseen joten aion nyt tänä vuonna keskittyä niihin. Jos jotakin kesäkukkaa laitan niin tuoksuherneitä jäi viime vuodelta ja niitä voisin sitten suorakylvää. Myös uusia daalioita on tulossa joitakin joten eiköhän hommaa piisaa ilman aikaisia sisäkylvöjäkin. Vanhat daaliat laitan tänä vuonna suoraan maahan ilman esikasvatuksia. Vaan nyt etsimään sadeasun housuja, ei anneta kelin haitata harrastuksia! Share to: facebook Share to: twitter Share to: pinterest Julkaistu 22.2.2020 Avainsanat araucaria helokämmekkä jättiagaave Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha lumikuningatar saniainen sulkahibiskus Kommentoi Lue kommentit (2) Ihania kuvia – olispa jo kesä <3 Vastaa Niinpä☀️ Vaikka minusta tämä odottaminen on oikeastaan vielä mukavampaa koska nyt tietää, että kesä on edessä päin Vastaa Vastaa Peruuta vastausSähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *Nimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Lähetä kommentti Peruuta vastausNimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Mama's garden Puutarhanhoitoa Mamman puutarhassa ja intoilua kaikesta vihreästä. Häärään täällä Ib vyöhykkeellä, tonttimme koko on reilut 5000 m2, josta vajaa puolet on luonnontilaista kalliota. Facebook Instagram Pinterest mammanpuutarha@gmail.com Arkisto 2023 (23) 2022 (46) 2021 (54) 2020 (72) 2019 (49) 2018 (47) 2017 (68) Kategoriat Valitse kategoria Blogi Kaupallinen yhteistyö Keittiötarha Koristekasvit Metsäpuutarha Piharakentaminen Pihasuunnittelu Puutarhamatkailu Puutarhanhoito Vihersisustus Yleinen Avainsanat Valitse avainsanaa `Bougie` acis autumnalis adventtiasetelma Aeonium agave aikainen kevätkukkija amaryllis amppeli amurinpioni Anemone Anemone `Wild Swan` antiikki- ja perinnepäivät araucaria Araucaria araucana arboretum arvonta askartelu asteri auringonkukka Avoimet puutarhat avokomposti balkaninsyklaami Barnhaven betoni betoniaskartelu betonivalu Billnäsin ruukki biohiili BirdLife Suomi blogihaaste blogille logo blogitapaaminen bonsai broccoli C. coum C. hederifolium callicarpa clematis viorna cordon corydalis corydalis Craighton Blue cottage garden Crocus Crocus speciosus Cyclamen Cyclamen coum daalia daalian jakaminen daalioiden kasvatus ja hoito daalioiden talvisäilytys Dahlia Eco Weedkiller Eija`s garden Epimedium erikoisperuna esikko esikkokylvöt espalier espanjansiruetana etanoiden torjunta euroopanmarjakuusi floristi Flör Galanthus haaste haisujouluruusu hanami hankikylvöt harjateräs harokataja havutyöt hedelmäpuiden leikkaus heinäkuu puutarhassa Helleborus Helleborus thibetanus helmimarja helmivillakko helokämmekkä Helsingin kevätpuutarha messut 2017 herneenversot hiekka hirvenkieli hitsaus hoitosuunnitelma holvikatto hopearikko hortensia hortensia Wim`s Red hosta Hosta minor huonekasvit huonemänty huosiain huurteinen puutarha Hvitträsk hyasintti hyönteisverkko hyötykasvit hyötykasviyhdistys hyötypuutarha hyötytarha hyötyviljely hyötäminen höyhenpensas idänsinililja iiris ikivihreät ilmanvaihdon läpiviennit imikkä isoniittyhumala istutusalueen perustaminen istutustulppaani jalkalehti japanilainen puutarha japaninhiirenporras japaninkurjenmiekka japaninmagnolia japaninmarjakuusi japaninvaahtera joriini joulukoristeet joulukukka jouluruusu jouluvalmistelut JR Holvikellari juurekset jäkäläpuutarha jättiagaave kaalien kasvatus kaalikasvit kaariportti Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha kallio kallioketo kalliopuutarha kanelisaniainen karhunlaukka kartanon puutarha kartiomarjakuusi kastelu kasvatuskokeilu kasvien talvetus kasvien talvisuojaus kasvien väriyhdistelmät kasvihuone kasvihuoneet kasvimaa kasvivalo kasvivaras kasvualusta kate kateviljely kattaminen Kauhurinne kaupallinen yhteistyö Kauppapuutarha Sohlman kausivalot kehäkukka keijunkukka keijunmekko keittiötarha kekrijuhlat kekripukki kellarin rinne kellohyasintti kellovaivero keltainen keltapeippi kermesmarja kesäkeittiö kesämalvikki kesäpäivänhattu keto-orvokki ketokasvit ketunleipä kevät kevätesikko kevätkello kevätkukkijat kevätkurjenmiekka kevätkylvöt kevätleikkaus kevätlinnunsilmä kevätlumipisara kevätpuutarha kiinanlaikkuköynnös kiinanpioni kilpiangervo kilpihärkylä kirja-arvonta kirjakatsaus kirjopikarililja kirjosalvia Kirkniemen kartano kirppislöytöjä kirsikkaluumu kissankäpälä kiurunkannus kivi kivikko kivikkokasvit kivilyhty kivimuuri kivirakentaminen kivituhka klorofylli kodin sisustus kohopenkki koikarppi koiranhammas kokedama kolmilehti kompostilieroja kompostointi koristeheinät koristekasvit koristepensas koristeraparperi koristevalot kosmoskukka kotkansiipi koulinta krookus kuivakukat kukka-asetelma kukkakurssi kukkasipuli kultatesma Kumpulan kasvitieteellinen kuningassaniainen kuorikate kuriilienkirsikka kurjenpolvi kuunlilja kuurainen puutarha kylvökukat käsityöt kääpiökataja köynnöskaari köynnöspinaatti lahottajasieni lammikko lammikon hoito lammikon tekniikka lannoitus lantakomposti lasikupu latva-artisokan talvetus latva-artisokka led-valo lehtimulta lehtimuodot lehtiperenna lehtipistokas lehtopalsami leivonta libanoninlaukka linnan puutarha linnunpönttö lintujen ruokintaa liuskavaleangervo liuskekiven asennus liuskekivi Lohjan asuntomessut Lohjan museo loveaminen Ludisia discolor lumikello lumikellofestivaalit lumikellojen istutus lumikuningatar lumikurjenmiekka `George` lumityöt lumme luonnonalue luonnonkasvit luonnonkukat luonnonmateriaali maa-artisokka maakellari maakellarin eristäminen maakellarin ilmanvaihto maakellarin maatäyttö maakellarin perustus maakellarin routasuojaus maakellarin salaojitus maakellarin tukirakenteet maakellarin vesieristys maakellarin väliseinät maalattia maanrakennuskangas maaorkidea maaperän hoito magnolian istuttaminen maisemapuutarha maksaruoho maljakko mantsurianaralia marjakranssi marjakuusi marjakuusiaita marjamehu Marjamäki Marketanpuisto mehikasvi mehikuusi mehipuu mehiruusuke messurakentaminen Metsäpirtinmulta metsäpuutarha metsätyöt miljoonalinnunpönttöä mullanvaihto multaus muotoonleikkaus muotopuutarha muratti murattisyklaami mustaselja Mustilan arboretum Mustilan taimipäivä 2019 Mustilan ystävät mustilanhortensia Mustion Linna mykorritsa myyräjahti myyrätuhot mänty mätäslaukkaneilikka narsissi narsissitupakka naruamppeli neidonkieli neilikka niitty niittykasvit niityn hoitaminen niityn perustaminen norjanalvejuuri Nuppula obeliski Ojamon kartano oka oma metsä omenapuiden hoito omenapuu omenapuuaita onnenpensas opuntia Oristone Oriveden ruskea osterivinokas oven päällisten valaminen Oxalis tuberosa pahvikate paljasjuurinen palloesikko parsa parsakaali parsan kasvattaminen patiohortensia pehmytmesiheinä pelargoni pelargonien hoito- ja säilytys pelargoninäyttely pensasaita pensaskirsikka pensaspapu pensasruusu pensasruusujen hoito perennat perhe-elämä persianpikarililja peruna perunalajikkeet perunamaa perunan idätys perunan istutus perunan kukinta perunan taudit perustusten raudoitus perustustustyöt Piha&Puutarha-messut pihabongaus piharakentaminen piikkihärkylä pikarililja pilvikirsikka pinseeraus Pinus pinea pioni Pioni `Olga` pionien hiekkakuivatus pionien syysistutus pionin jakaminen pionin juurakko pionin luonnonlaji pionin siemenkylvö pisarakärhö pistokas pistokaslisäys pohdintoja porkkana posliinikukka potager puistolumikello puksipuu punalehtiruusu puukuitu puutarhajäte puutarhakirjoja puutarhakissa puutarhakoristeet puutarhalampi puutarhamatkailu puutarhamietteitä puutarhan kevättyöt puutarhan rakenteet puutarhan valaistus Puutarhasuunnittelu puutarhaterapia puutarhatyyli puutarhatyöt puutarhavadelma puutarhavierailu pähkinälehto päivänhattu pääsiäinen pääsiäismuna pölkkyviljely raivaussaha rauniokilkka rautapatsas rautasulfaatti Rautatienomenapuu rautavihtrilli ravintola Linnankrouvi reikätiili rikkakasvi rikkakasvien torjunta rikko rinnepuutarha rippijuhlat rotkolemmikki `Jacks Frost` rudbeckia ruiskukka Ruissalo ruska rusokirsikka ruukkuistutus ruukkukasvit ruukkupuutarha ruusu ruusuaidanne ruusukaali ruusupapu rönsytiarella salaoja salkoruusu samettiruusu sammal sammalkasvualusta sammalkranssi sammalkuusi sammalpallo sammalpuutarha saniainen scilla Scilla bifolia seinien muuraus sekaistutus seljankukkamehu shiitake siemenarvonta siemenkylvöt siementaimi sieniviljely sieniymppi sinikämmen sinipiikkiputki sinivaleunikko sinivuokko sipulien istutus sipulikori sipulikukat sisäkasvit sitruuna-ajuruoho soihtulilja sora sormivaleangervo sulkahibiskus suovehka syklaami syksy syksyi syksyinen puutarha syreeni `Annala` syysasteri syyshohdekukka syyshortensia syysistutus syyskrookus syyskukkijat syyskylvöt syyslannoitus syysleimu syysmaksaruoho syysmyrkkylilja syyspuutarha syysraparperi syystyöt syysvilja syysvuokko syötävä metsäpuutarha sähkökaapelin asentaminen säleikköaita särkynytsydän taikinamarja taimikasvatus Taimipäivä Mustilassa taimitarha taimivaihto taivukas taivukaslisäys talvensuojaturve talventähti talvi talvikylvöt talvinen puutarha talvipistokas talvipuutarha talvisia puutarhatöitä talvivalkosipuli talvivihreä tarha-adiantum tasetti terttuselja tiililattia tomaatti Tommolan tila tulipa `Brilliant Star` tulppaani tulppaanipuu tummaraunioinen tuohipesin tuohisykerö tuoksuesikko Tuoksumiekkalilja turveharkko turveharkkomuuri typistys tyrnimarja tyrnipensas tyräkki tähkäverbena tähtilumikello täpläpunalatva Unelmien viljelylaatikko unikko vadelmapenkki vadelmatarha Vakka-taimi valkoinen puutarhassa valkotäpläimikkä valkovarjohiippa valkovuokko valokuvaus vappu varjohiippa varjolehti varjopuutarha varjosontikka varjotarha verkkokori vesikasvit vierailu vieraslaji viherkasvit viherlannoitus Viherpaja vihersisustus viherterapia vihreä joulu virkkaus virvalilja vuorimänty värinokkonen väriperuna värit puutarhassa Kotipuutarhan blogit Mama's garden Minna Räisänen Somepuutarhuri Johanna Rönnlöf Uusimmat Blogi Puutarhanhoito Vihdoinkin lehtimultaa omasta tehtaasta Blogi Kaupallinen yhteistyö Koristekasvit Värikäs istutusalue — angervojen ensimmäinen kesä Blogi Yleinen Puutarhakrapula — ikävä seuralainen Sinua saattaisi kiinnostaa myös: Puutarhanhoito Rakkaudesta humalaan Ajankohtaiset vinkit Syyssiivous puutarhassa Pihasuunnittelu Parhaat ruskakasvit Huonekasvien hoito Huonekasvit sisäilman puhdistajina Lataa lisää
Niinpä☀️ Vaikka minusta tämä odottaminen on oikeastaan vielä mukavampaa koska nyt tietää, että kesä on edessä päin Vastaa