Blogi Mama’s garden

Koristekasvit Puutarhamatkailu

Kaisaniemen kasvitieteellisen vehreyttä sateisen päivän iloksi

Taannoiselta Kaisaniemen vierailultani esittelinkin jo edellisissä postauksissa marjakuuset ja mehipuut. Koska ulkona sataa lähes taukoamatta jo toista päivää, on hyvää aikaa uppoutua vierailulta jääneiden kuvien kauneuteen. Harmittaa tuo sade sillä ehdin parahiksi torstaina aloitella kauhurinteen parissa ja nyt tekisi kovasti mieleni päästä jatkamaan. Eilinen sadepäivä kului mukavasti lasten kanssa vesipuiston riemuissa mutta tänään olisi ollut jo ihanaa päästä kärräämään maa-aineksia rinteeseen. Ehkäpä iltapäivällä puenkin sadeasun päälleni ja uhmaan koiranilmaa!

Vaan palataanpa takaisin aiheeseen eli Kaisaniemeen. Vierailun varmasti näyttävimmästä kukinnasta vastasivat itseoikeutetusti lumikuningattaret. Vaikka lunta ei kasvihuoneen ikkunoista näkynytkään olivat nämä orkideat pitäneet kiinni rutiineistaan ja kukkivat täysillä. Näiden läheisyyteen oli sijoitettu kauniit valkoiset rautakalusteet joille saattoi istahtaa hetkeksi ihailemaan kasvien kauneutta.

Samanlaisen kasvutavan omaava helokämmekkä kukki myös ihanasti. Sen kukinta oli selvästi sirompaa kuin kuningattarella mutta omalla tavallaan jopa viehättävämpää. Aina kun näen kauniisti kukkivia orkideoja ihmettelen miksen ole niistä itse oikein koskaan kovin innostunut?! Ehkäpä siksi, että suurin osa helposti kotona kasvatettavista ovat perhoskämmeköitä joiden kukat ovat minusta hieman tekokukan oloisia. Niistä puuttuu juuri tuo sirous ja aitous, kauneus jota pitää hieman etsiä sen löytääkseen. Lisäksi orkideoissa istuu vahvasti se mielikuva, että ne ovat todella vaativia kasvatettavia ja vaatisivat vähintään lasikon viihtyäkseen kunnolla. Ehkäpä pitäisi joskus vain rohkeasti hankkia joku pienempi kukkainen orkidea kaveriksi Ludisialleni ja kokeilla josko se vaikka viihtyisikin hoidossani.

[columns_row width=”half”]
[column][/column]
[column][/column]
[/columns_row]

Sitten hetkeksi yltäkylläisestä kukinnasta vähän toisenlaiseen, rouheampaan kauneuteen. Kaisaniemen jättiagaave on aina pysäyttävä näky jota on pakko jäädä hetkeksi ihastelemaan. Onneksi sitäkin varten oli tuotu erityisen kaunis penkki aivan aitiopaikalle!

Myös chilenaraucaria on lähemmän tarkastelun arvoinen. Se muistuttaa kovasti itsellänikin kasvavaa huonekuusta eli norfolkinaraucariaa ja eipä ihme sillä sukulaisiahan ne ovatkin. Viileällä käytävällä chileläinen näytti viihtyvän oikein hyvin. Lämpimässä huonetilassa kotona talvehtiva huonekuuseni on vuosien aikana tiputtanut alimmat oksansa. Se viihtyisi paljon paremmin jos sille olisi antaa viileä ja valoisa tila talven ajaksi. Kesät se viettää ulkona syreenimajan suojissa.

[columns_row width=”fourth”]
[column][/column]
[column][/column]
[column][/column]
[column][/column]
[/columns_row]

Vaikka lehtimuodot ja värit ovatkin mielenkiintoisia niin katse kuitenkin etsi jatkuvasti myös kukintaa. Tässä joitakin löytämiäni kukkasia. Ensimmäisen kuvan hento kukka muistuttaa kovasti hibiscuksen kukkaa. Löysinkin tiedon, että tämä Alyogyne huegelii on aiemmin kuulunut kiinanruusuihin mutta sittemmin nimi on vaihtunut tarkempien tutkimusten myötä. Tästä löytyi myös paljon kuvia sinikukkaisena ja sen sanotaankin olevan väritykseltään kovin vaihteleva. Vaikuttaneeko lienee maan pH kukan väriin samalla tavalla kuin hortensioilla?!

Maata myöten suikerteleva isotalvio, Vinca Major oli nostanut muutaman kukan kohti valoa. Ja varmasti kaikkien tuntema kolibrinkukka keikaili tällä kertaa keltaisena. Viimeisessä kuvassa sädehtivä pikkuinen pelargonin kukka kuuluu ruusupelargonille,  Pelargonium capitatum. Pelargoneistakin olen alkanut vuosien myötä ihastumaan aina vain enemmän näihin pienikukkaisempiin. Tuossa läppärini takana pöydällä onkin itänyt viisi terhakkaa pelakan siementä (P. mollicomum)  joten se siitä päätöksestäni vähentää jatkossa pelargonikokoelmaani. Ehkäpä se vain muuttuu hieman erilaiseksi. Ainakin siihen liittyy jatkossa ananakselle tuoksuvat kukat mikäli nuo pikkuiset taimet kasvavat täysikasvuisiksi, kukkiviksi kasveiksi.

[columns_row width=”half”]
[column]

[/column]
[column]

[/column]
[/columns_row]

Saniaiset ovat yksi kasvisuku johon olen ollut jo pitkää todella pahasti addiktoitunut. Silti niitä ei kasva meillä sisällä yhtäkään. Kerran olen yrittänyt mutta suloinen neidonhiussaniainen, adiantum kuihtui nopeasti hoidossani. Tiedän kyllä syynkin sillä olen aina ollut kerran viikkoon kastelija ja saviruukkujen vannoutunut käyttäjä. Adiantumit pitävät tasaisesta kosteudesta joten kasvi varmasti vain pääsi kuivumaan liikaa. Ehkäpä kokeilen vielä joskus uudestaan vaikkapa altakasteltavassa muoviruukussa.

Ulkona sen sijaan saniaisia kurkistelee vähän sieltä sun täältä. Tälläkin hetkellä osa on kauniin vihreitä mutta harmillisesti ne maistuvat puutarhan eläimille. Ensimmäisen kuvan piikkihärkylä on kuitenkin saanut kasvaa rauhassa ehkäpä siksi, että se on nimensä mukaan hieman ”karhea” ja tanakkaruotinen. Ei pehmeä ja helposti mutusteltava kuin vaikkapa viereisellä alueella kasvava hirvenkieli joka vaikuttaa olevan varsinaisen herkullinen.

Vaan loppuun vielä kuva mielestäni hurmaavimmasta kukasta jonka näin tuolloin Kaisaniemessä. Suloinen sulkahibiskus, Hibiscus schizopetalus oli pysäyttävä ja kohtasinkin sen sopivasti juuri katseeni korkeudella. Myöskään kiinanruusua ei löydy sisäkasveistani kuten ei orkideojakaan mutta jos tuollainen sulkahibiskus joskus tulee eteeni jossakin niin aivan varmasti hankin sen itselleni ja opettelen hoitamaan sitä arvoisellaan tavalla.

Ensimmäisiä sisäkylvöjä voisi nyt hyvin jo alkaa laittelemaan mutta itseäni ne eivät nyt jotenkin innosta. Olen kylvänyt 22 pussillista erilaisia siemeniä ulos kasvihuoneeseen joten aion nyt tänä vuonna keskittyä niihin. Jos jotakin kesäkukkaa laitan niin tuoksuherneitä jäi viime vuodelta ja niitä voisin sitten suorakylvää. Myös uusia daalioita on tulossa joitakin joten eiköhän hommaa piisaa ilman aikaisia sisäkylvöjäkin. Vanhat daaliat laitan tänä vuonna suoraan maahan ilman esikasvatuksia.

Vaan nyt etsimään sadeasun housuja, ei anneta kelin haitata harrastuksia!