Blogi Mama’s garden Yleinen Juhlintaa Enpä malta olla jälleen esittelemättä leipomuksiani, vaikka viimeksi sainkin aika kirvelevää arvostelua osakseni ;) Innostuin lapsenomaisesti nuorimmaiseni tulevista syntymäpäiväjuhlista jo muutama viikko sitten ja ensimmäistä kertaa oikein tilasin leivontatuotteita juhlia varten. Setä musta vallan ihmetteli, että kuinka nyt noin innostuinkaan jostakin muusta kuin puutarha hommeleista. Vaan niinhän siinä taas kävi, että kun näin tuon lumpeenkukkaisen silikonimuotin, en voinut vastustaa sen tilaamista! Samalla kun valoin suklaata, haaveilin oikeista lumpeenkukista lammikon rannalla. Suklaakukat eivät sitten kuitenkaan lapsen kakkuun oikein sopineet, vaan suunnitelmissa onkin hyödyntää muottia seuraavissa aikuisten juhlissa. Mamma itse nimittäin täyttää keväällä pyöreitä, apua ;) [columns_row width=”half”] [column] Kakkutikkarit kuuluvat perheemme jokaisille lastenkutsuille. [/column] [column] Valmiita koristelemattomia kakkupalloja. [/column] [/columns_row] Kakkutikkareita ollaan väännetty jo usean vuoden ajan jokaisille lastenkutsuille. Koskaan en ole kuitenkaan niiden kanssa oikein onnistunut hifistelemään, vaan lopulta on aina päädytty samanlaisiin suklaalla päällystettyihin ja nonparellein koristeltuihin peruspalloihin. Tänä vuonna innostuin noista kirjassa näkyvistä lumiukoista. Teimme esikoisen kanssa muutaman koevedoksen sillä seurauksella, että saimme päivän parhaat naurut :) [columns_row width=”half”] [column] Valmiita kakkutikkareita. [/column] [column] Kaikki tarjottavat ovat gluteenittomia. [/column] [/columns_row] Niinpä tikkareista tuli jälleen ihan perusmatskua. Kakku puolestaan onnistui mielestäni ihan mukavasti! Esikoinen teki sokerimassasta nuo lumihiutaleet, jotka töpöttelin syötävällä hopeapölyllä. Päälle kaulitsin sokerimassan, jonka painoin kauttaaltaan kuvioille tilaamallani sabloonalla. Kakun täytteenä kokeilin ensimmäistä kertaa voikreemiä, mutta yhdessä imelän päällisen kanssa olisi kyllä paremmin sopinut ihan tavallinen banaanimössä hillon, rahkan tai kermavaahdon kera. Lähikuva kakun pinnasta. Nyt on sitten juhlat juhlittu ja ajatukset voidaan kääntää kokonaan tulevaan kevääseen ja mihinkäs muuhun kuin siemenkylvöihin :) Monissa blogeissa ollaankin jo kylvöjä aloiteltu ja itsekin pienen hankikylvöksen olen jo tehnyt. Vaan tarkoitus olisi nyt viimeistään saada sisällekin jo jotakin kylvettyä. Tänään kuitenkin ensin ulkoillaan, aurinko on jo korkealla ja paistaa niin ihanasti <3 Share to: facebook Share to: twitter Share to: pinterest Julkaistu 22.1.2017 Avainsanat leivonta Kommentoi Lue kommentit (6) Olet aika leipuri, siis tosi taitava! Lumpeenkukka kakun päällä kuulostaa lumoavalta. Onkos joku kehdannut arvostella leipomisiasi, tosi törkeää. Mitä kylvit jo? Mukavaa ulkoilupäivää teille! Toivottavasti osasin toimia oikein täällä uudessa blogissasi, en ollut ihan varma.. Vastaa Heh, olisitpa nähnyt ne lumiukon tekeleet :) Hitsi en vielä saanutkaan aikaiseksi laittaa kylvöjä sisälle. Keijunmekkoa ainakin ajattelin laittaa. Vastaa Herkullista ja kauniin näköistä! Puutarhurit eivät kai osaa olla toimettomina, jotain täytyy olla aina luomassa :) Vastaa Tämä päivä onkin sitten mennyt ihan villasukissa, vähän ulkona köpöteltiin muksujen kanssa. Aurinko paistoi niin ihanasti <3 Vastaa Todella kaunis kakku! Ja upeat nuo suklaiset lumpeenkukat. Vastaa Kiitos Katja! Jätin tosiaan ensimmäiset tekeleet kuvaamatta :) Vastaa Vastaa Peruuta vastausSähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *Nimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Lähetä kommentti Peruuta vastausNimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Mama's garden Puutarhanhoitoa Mamman puutarhassa ja intoilua kaikesta vihreästä. Häärään täällä Ib vyöhykkeellä, tonttimme koko on reilut 5000 m2, josta vajaa puolet on luonnontilaista kalliota. Facebook Instagram Pinterest mammanpuutarha@gmail.com Arkisto 2023 (23) 2022 (46) 2021 (54) 2020 (72) 2019 (49) 2018 (47) 2017 (68) Kategoriat Valitse kategoria Blogi Kaupallinen yhteistyö Keittiötarha Koristekasvit Metsäpuutarha Piharakentaminen Pihasuunnittelu Puutarhamatkailu Puutarhanhoito Vihersisustus Yleinen Avainsanat Valitse avainsanaa `Bougie` acis autumnalis adventtiasetelma Aeonium agave aikainen kevätkukkija amaryllis amppeli amurinpioni Anemone Anemone `Wild Swan` antiikki- ja perinnepäivät araucaria Araucaria araucana arboretum arvonta askartelu asteri auringonkukka Avoimet puutarhat avokomposti balkaninsyklaami Barnhaven betoni betoniaskartelu betonivalu Billnäsin ruukki biohiili BirdLife Suomi blogihaaste blogille logo blogitapaaminen bonsai broccoli C. coum C. hederifolium callicarpa clematis viorna cordon corydalis corydalis Craighton Blue cottage garden Crocus Crocus speciosus Cyclamen Cyclamen coum daalia daalian jakaminen daalioiden kasvatus ja hoito daalioiden talvisäilytys Dahlia Eco Weedkiller Eija`s garden Epimedium erikoisperuna esikko esikkokylvöt espalier espanjansiruetana etanoiden torjunta euroopanmarjakuusi floristi Flör Galanthus haaste haisujouluruusu hanami hankikylvöt harjateräs harokataja havutyöt hedelmäpuiden leikkaus heinäkuu puutarhassa Helleborus Helleborus thibetanus helmimarja helmivillakko helokämmekkä Helsingin kevätpuutarha messut 2017 herneenversot hiekka hirvenkieli hitsaus hoitosuunnitelma holvikatto hopearikko hortensia hortensia Wim`s Red hosta Hosta minor huonekasvit huonemänty huosiain huurteinen puutarha Hvitträsk hyasintti hyönteisverkko hyötykasvit hyötykasviyhdistys hyötypuutarha hyötytarha hyötyviljely hyötäminen höyhenpensas idänsinililja iiris ikivihreät ilmanvaihdon läpiviennit imikkä isoniittyhumala istutusalueen perustaminen istutustulppaani jalkalehti japanilainen puutarha japaninhiirenporras japaninkurjenmiekka japaninmagnolia japaninmarjakuusi japaninvaahtera joriini joulukoristeet joulukukka jouluruusu jouluvalmistelut JR Holvikellari juurekset jäkäläpuutarha jättiagaave kaalien kasvatus kaalikasvit kaariportti Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha kallio kallioketo kalliopuutarha kanelisaniainen karhunlaukka kartanon puutarha kartiomarjakuusi kastelu kasvatuskokeilu kasvien talvetus kasvien talvisuojaus kasvien väriyhdistelmät kasvihuone kasvihuoneet kasvimaa kasvivalo kasvivaras kasvualusta kate kateviljely kattaminen Kauhurinne kaupallinen yhteistyö Kauppapuutarha Sohlman kausivalot kehäkukka keijunkukka keijunmekko keittiötarha kekrijuhlat kekripukki kellarin rinne kellohyasintti kellovaivero keltainen keltapeippi kermesmarja kesäkeittiö kesämalvikki kesäpäivänhattu keto-orvokki ketokasvit ketunleipä kevät kevätesikko kevätkello kevätkukkijat kevätkurjenmiekka kevätkylvöt kevätleikkaus kevätlinnunsilmä kevätlumipisara kevätpuutarha kiinanlaikkuköynnös kiinanpioni kilpiangervo kilpihärkylä kirja-arvonta kirjakatsaus kirjopikarililja kirjosalvia Kirkniemen kartano kirppislöytöjä kirsikkaluumu kissankäpälä kiurunkannus kivi kivikko kivikkokasvit kivilyhty kivimuuri kivirakentaminen kivituhka klorofylli kodin sisustus kohopenkki koikarppi koiranhammas kokedama kolmilehti kompostilieroja kompostointi koristeheinät koristekasvit koristepensas koristeraparperi koristevalot kosmoskukka kotkansiipi koulinta krookus kuivakukat kukka-asetelma kukkakurssi kukkasipuli kultatesma Kumpulan kasvitieteellinen kuningassaniainen kuorikate kuriilienkirsikka kurjenpolvi kuunlilja kuurainen puutarha kylvökukat käsityöt kääpiökataja köynnöskaari köynnöspinaatti lahottajasieni lammikko lammikon hoito lammikon tekniikka lannoitus lantakomposti lasikupu latva-artisokan talvetus latva-artisokka led-valo lehtimulta lehtimuodot lehtiperenna lehtipistokas lehtopalsami leivonta libanoninlaukka linnan puutarha linnunpönttö lintujen ruokintaa liuskavaleangervo liuskekiven asennus liuskekivi Lohjan asuntomessut Lohjan museo loveaminen Ludisia discolor lumikello lumikellofestivaalit lumikellojen istutus lumikuningatar lumikurjenmiekka `George` lumityöt lumme luonnonalue luonnonkasvit luonnonkukat luonnonmateriaali maa-artisokka maakellari maakellarin eristäminen maakellarin ilmanvaihto maakellarin maatäyttö maakellarin perustus maakellarin routasuojaus maakellarin salaojitus maakellarin tukirakenteet maakellarin vesieristys maakellarin väliseinät maalattia maanrakennuskangas maaorkidea maaperän hoito magnolian istuttaminen maisemapuutarha maksaruoho maljakko mantsurianaralia marjakranssi marjakuusi marjakuusiaita marjamehu Marjamäki Marketanpuisto mehikasvi mehikuusi mehipuu mehiruusuke messurakentaminen Metsäpirtinmulta metsäpuutarha metsätyöt miljoonalinnunpönttöä mullanvaihto multaus muotoonleikkaus muotopuutarha muratti murattisyklaami mustaselja Mustilan arboretum Mustilan taimipäivä 2019 Mustilan ystävät mustilanhortensia Mustion Linna mykorritsa myyräjahti myyrätuhot mänty mätäslaukkaneilikka narsissi narsissitupakka naruamppeli neidonkieli neilikka niitty niittykasvit niityn hoitaminen niityn perustaminen norjanalvejuuri Nuppula obeliski Ojamon kartano oka oma metsä omenapuiden hoito omenapuu omenapuuaita onnenpensas opuntia Oristone Oriveden ruskea osterivinokas oven päällisten valaminen Oxalis tuberosa pahvikate paljasjuurinen palloesikko parsa parsakaali parsan kasvattaminen patiohortensia pehmytmesiheinä pelargoni pelargonien hoito- ja säilytys pelargoninäyttely pensasaita pensaskirsikka pensaspapu pensasruusu pensasruusujen hoito perennat perhe-elämä persianpikarililja peruna perunalajikkeet perunamaa perunan idätys perunan istutus perunan kukinta perunan taudit perustusten raudoitus perustustustyöt Piha&Puutarha-messut pihabongaus piharakentaminen piikkihärkylä pikarililja pilvikirsikka pinseeraus Pinus pinea pioni Pioni `Olga` pionien hiekkakuivatus pionien syysistutus pionin jakaminen pionin juurakko pionin luonnonlaji pionin siemenkylvö pisarakärhö pistokas pistokaslisäys pohdintoja porkkana posliinikukka potager puistolumikello puksipuu punalehtiruusu puukuitu puutarhajäte puutarhakirjoja puutarhakissa puutarhakoristeet puutarhalampi puutarhamatkailu puutarhamietteitä puutarhan kevättyöt puutarhan rakenteet puutarhan valaistus Puutarhasuunnittelu puutarhaterapia puutarhatyyli puutarhatyöt puutarhavadelma puutarhavierailu pähkinälehto päivänhattu pääsiäinen pääsiäismuna pölkkyviljely raivaussaha rauniokilkka rautapatsas rautasulfaatti Rautatienomenapuu rautavihtrilli ravintola Linnankrouvi reikätiili rikkakasvi rikkakasvien torjunta rikko rinnepuutarha rippijuhlat rotkolemmikki `Jacks Frost` rudbeckia ruiskukka Ruissalo ruska rusokirsikka ruukkuistutus ruukkukasvit ruukkupuutarha ruusu ruusuaidanne ruusukaali ruusupapu rönsytiarella salaoja salkoruusu samettiruusu sammal sammalkasvualusta sammalkranssi sammalkuusi sammalpallo sammalpuutarha saniainen scilla Scilla bifolia seinien muuraus sekaistutus seljankukkamehu shiitake siemenarvonta siemenkylvöt siementaimi sieniviljely sieniymppi sinikämmen sinipiikkiputki sinivaleunikko sinivuokko sipulien istutus sipulikori sipulikukat sisäkasvit sitruuna-ajuruoho soihtulilja sora sormivaleangervo sulkahibiskus suovehka syklaami syksy syksyi syksyinen puutarha syreeni `Annala` syysasteri syyshohdekukka syyshortensia syysistutus syyskrookus syyskukkijat syyskylvöt syyslannoitus syysleimu syysmaksaruoho syysmyrkkylilja syyspuutarha syysraparperi syystyöt syysvilja syysvuokko syötävä metsäpuutarha sähkökaapelin asentaminen säleikköaita särkynytsydän taikinamarja taimikasvatus Taimipäivä Mustilassa taimitarha taimivaihto taivukas taivukaslisäys talvensuojaturve talventähti talvi talvikylvöt talvinen puutarha talvipistokas talvipuutarha talvisia puutarhatöitä talvivalkosipuli talvivihreä tarha-adiantum tasetti terttuselja tiililattia tomaatti Tommolan tila tulipa `Brilliant Star` tulppaani tulppaanipuu tummaraunioinen tuohipesin tuohisykerö tuoksuesikko Tuoksumiekkalilja turveharkko turveharkkomuuri typistys tyrnimarja tyrnipensas tyräkki tähkäverbena tähtilumikello täpläpunalatva Unelmien viljelylaatikko unikko vadelmapenkki vadelmatarha Vakka-taimi valkoinen puutarhassa valkotäpläimikkä valkovarjohiippa valkovuokko valokuvaus vappu varjohiippa varjolehti varjopuutarha varjosontikka varjotarha verkkokori vesikasvit vierailu vieraslaji viherkasvit viherlannoitus Viherpaja vihersisustus viherterapia vihreä joulu virkkaus virvalilja vuorimänty värinokkonen väriperuna värit puutarhassa Kotipuutarhan blogit Mama's garden Minna Räisänen Somepuutarhuri Johanna Rönnlöf Uusimmat Blogi Puutarhanhoito Vihdoinkin lehtimultaa omasta tehtaasta Blogi Kaupallinen yhteistyö Koristekasvit Värikäs istutusalue — angervojen ensimmäinen kesä Blogi Yleinen Puutarhakrapula — ikävä seuralainen Sinua saattaisi kiinnostaa myös: Lukijamatka Suojattu: Puutarhamatka Rivieralta Alpeille 14.–20.4.2024 Lukijamatka Suojattu: Puutarhamatka Reinin laaksoon 10.–15.6.2024 Lukijamatka Suojattu: Puutarhamatka Irlantiin 13.–18.5.2024 Puutarhanhoito Rakkaudesta humalaan Lataa lisää
Olet aika leipuri, siis tosi taitava! Lumpeenkukka kakun päällä kuulostaa lumoavalta. Onkos joku kehdannut arvostella leipomisiasi, tosi törkeää. Mitä kylvit jo? Mukavaa ulkoilupäivää teille! Toivottavasti osasin toimia oikein täällä uudessa blogissasi, en ollut ihan varma.. Vastaa
Heh, olisitpa nähnyt ne lumiukon tekeleet :) Hitsi en vielä saanutkaan aikaiseksi laittaa kylvöjä sisälle. Keijunmekkoa ainakin ajattelin laittaa. Vastaa
Herkullista ja kauniin näköistä! Puutarhurit eivät kai osaa olla toimettomina, jotain täytyy olla aina luomassa :) Vastaa
Tämä päivä onkin sitten mennyt ihan villasukissa, vähän ulkona köpöteltiin muksujen kanssa. Aurinko paistoi niin ihanasti <3 Vastaa