Blogi Mama’s garden Koristekasvit Yleinen Joulutunnelmaa oman kylän kauppapuutarhalta Joulu lähestyy ja pian alkavat isoimmat urakat kotosalla olemaan valmiina. Hain aamulla vielä viimeisen lahjapaketin ja samalla kurvasin läheisen kauppapuutarhan kautta. Sieltä jos mistä löytyy ihanien kasvien ja koristeiden lisäksi kotiin viemisiksi sylillinen joulufiilistä. Monesti käyn tuolla myös kevät-talvella, silloin kun kevään kaipuu käy ylitse pääsemättömäksi. Kostea kasvihuoneen ja mullan tuoksu lievittävät ikävää kummasti. Vihreä nurmikko näytti niin kauniilta kasvihuoneesta tulvivassa valossa. Jo ulkona jäin ihailemaan kasvihuoneen loistetta ja kauniita asetelmia. Sisäänkäynnin edessä paloivat roihut ja istutusten koristekaalit olivat säilyneet erityisen kauniina lauhan alkutalven ansioista. [columns_row width=”half”] [column][/column] [column][/column] [/columns_row] Olin jo aiemmin viikolla käynyt ostamassa puutarhalta ihania istutustulppaaneja. Punainen ja matala Tulipa `Brilliant Star` nimettiin Hollannissa jo vuonna 1906. Sen avulla saa ihastuttavia istutuksia ja jo muutamalla kasvilla saa aikaiseksi ihanaa hieman keväistäkin fiilistä. Tänään istutin omani mutta pimeys yllätti enkä ehtinyt vielä kuvaamaan. Tarkoitus olisi vielä joulun pyhinä postata omistakin asetelmista ja joulukasveista. Kunpa vain saataisiin vähän auringon paistetta niin olisi mukavampi kuvailla. Istutustulppaaneissa on jokaisessa mukana myös sipulit. Kasvihuoneella valoa riitti. Monen väriset joulutähdet saivat paistatella lämpimässä valojen alla. Joulutähti ei kuulu omiin suosikkeihini mutta nykyään siitä on kyllä saatavissa aika erikoisiakin sävyjä ja lehtimuotoja. Eniten minua kiehtoo tuolla lämpimällä puolella kasvava valtava viiniköynnös joka on koko pitkän kasvihuoneen pituinen ja runkokin hulppean kokoinen. Ikää kasvilla on varmasti melkoisesti! Mielettömän kätevä idea kasvihuoneen verhoiksi löytyi myös huoneessa kuvaillessani. Miten en ollut tuota tullut itse aikaisemmin ajatelleeksi, että hallaharsollahan saisi toteutettua upeita verhoratkaisuja omaankin kasvariin! [columns_row width=”third”] [column][/column] [column][/column] [column][/column] [/columns_row] Lämpimällä puolella on myös ihastuttava valkoisten kasvien nurkkaus jonka hyllytasot kiinnittivät huomioni. Minullakin olisi säästössä komeita puunrunkoja joista saisi tuollaiset pöllijalat. Lankut vain uupuvat, hm… Kuvatessa sitä löytää niin monenlaisia yksityiskohtia joita ei ilman kameraa tulisi välttämättä huomioituakaan. Ja tietysti sitä imee joka kerta itselleen uusia ideoita, vaikka entisetkin on vielä toteuttamatta :) [columns_row width=”half”] [column][/column] [column][/column] [/columns_row] Kylmällä puolella ihastelin upeita leikkoamarylliksiä. Itse en vain oikein pysty ostamaan leikkoja vaikka ne niin kauniita ovatkin. Kestän kukkien kuihtumisen paljon paremmin jos ne ovat kiinni sipulissa tai juurissa :) Niinpä matkaan lähti jouluruusu tuollaisessa ihastuttavassa saviruukussa. Pidän sitäkin ulkona kuistilla ja siirrän sitten kellariin kun/jos kelit kylmenevät. [columns_row width=”third”] [column][/column] [column][/column] [column][/column] [/columns_row] Kasvihuoneiden välitilaan on sijoitettu useita upeita yksityiskohtia. Peräseinältä kuuluu veden solinaa ja sieltä voi löytää ihastuttavia sammalia ja kallioimarretta. Asetelmassa oli myös muhkean komea ampiaispesä joka oli kuulemma löytö vintiltä. [columns_row width=”half”] [column][/column] [column][/column] [/columns_row] Kasvien lisäksi myytävänä on myös monenlaista koristusta. Itse lankesin noihin lasipalloihin joiden sisälle oli pujoteltu havunoksat. Somisteena olevat luistimet ovat suloinen muisto lapsuudesta. Kierrellessäni puutarhalla tajusin miten suuri työ on jo pelkässä paikan somistamisessa. Kauniilla puitteilla on kyllä valtava merkitys! Varmasti moni asiakas tulee joka vuosi uudestaan ja uudestaan hyvien kasvien ja erityisesti tuon upean tunnelman houkuttelemana. [columns_row width=”third”] [column][/column] [column][/column] [column][/column] [/columns_row] Ja pakkohan sitä oli vähän ohi mennen hypistellä myös tuota muhevaa istutusalustaa. Oi, ollapa kotona paikka mihin saisi tuollaisen pöydällisen multaa. Kellariin voisin kyllä saada sijoitettua jonkun pienemmän viritelmän ja onhan se jo todella ihanaa kun saan siellä säilytettyä mullan sulana myös talven yli. Vaikka sulaa tuo oli tänään vielä ulkonakin säilytetty multa kun istuttelin tuomisiani puutarhalta. Paljain käsin tarkeni hyvin touhuta ja monenlaista asetelmaa sainkin aikaiseksi tulppaaneista, hyasinteistä ja sammaleesta. Pyhille jäi vielä iso nippu havunoksia joista haaveilen jonkinlaista köynnöstä tai kranssia kellarin sisäänkäynnille. Niistä kuitenkin sitten myöhemmin lisää mikäli ehdin toteuttaa omat pienet somistukseni. Rauhallista joulun odotusta<3 Share to: facebook Share to: twitter Share to: pinterest Julkaistu 22.12.2019 Avainsanat amaryllis istutustulppaani joulukoristeet joulukukka jouluruusu Kauppapuutarha Sohlman Kommentoi Lue kommentit (8) Oi, mikä ihana paikka! Mahtava juttu, että se somistetaan noin kauniiksi ja sinne pääsee fiilistelemään samalla, kun tekee jouluhankintoja. Vastaa Totta, fiilis on ainakin monelle naisasiakkaalle todella tärkeä kylkiäinen. Marketeista saa tietysti edullisemmin mutta laadun, palvelun ja fiiliksen vuoksi moni edelleen hankkii joulukukkansa suoraan tarhoilta. Vastaa Onpa kauniita tunnelmia ja niin paljon kaikkea kaunista. Nuo tulppaanit ovat suosikkejani. Oikein ihanaa joulunaikaa! <3 Vastaa Tulppaanit ovat todellakin hurmaavia! Ja minusta on niin kutkuttavaa, että voin yrittää säilyttää ne hengissä kun niillä on sipulit mukana<3 Vastaa Ihanaa joulun ajan jatkoa ♥ Vastaa Kiitos samoin vaikka kohtahan tässä ollaan jo uuden vuoden kynnyksellä. Vastaa Hyvää tapaninpäivää! Mielenkiintoisia kuvia puutarhalta, min ulla tuli lapsuusmuistot mieleen. Vastaa Tuolla puutarhalla onkin tosi paljon katseltavaa myös lapsille. On upea junarata (joka ei tosin viime vuosina ole tainnut enää olla käynnissä) ja nukkuva tonttu jonka rinta kohoilee, kuin olisi vallan elävä. Vastaa Vastaa Peruuta vastausSähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *Nimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Lähetä kommentti Peruuta vastausNimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Mama's garden Puutarhanhoitoa Mamman puutarhassa ja intoilua kaikesta vihreästä. Häärään täällä Ib vyöhykkeellä, tonttimme koko on reilut 5000 m2, josta vajaa puolet on luonnontilaista kalliota. Facebook Instagram Pinterest mammanpuutarha@gmail.com Arkisto 2023 (27) 2022 (46) 2021 (54) 2020 (72) 2019 (49) 2018 (47) 2017 (68) Kategoriat Valitse kategoria Blogi Kaupallinen yhteistyö Keittiötarha Koristekasvit Metsäpuutarha Piharakentaminen Pihasuunnittelu Puutarhamatkailu Puutarhanhoito Vihersisustus Yleinen Avainsanat Valitse avainsanaa `Bougie` acis autumnalis adventtiasetelma Aeonium agave aikainen kevätkukkija amaryllis amppeli amurinpioni Anemone Anemone `Wild Swan` antiikki- ja perinnepäivät araucaria Araucaria araucana arboretum arvonta askartelu asteri auringonkukka Avoimet puutarhat avokomposti balkaninsyklaami Barnhaven betoni betoniaskartelu betonivalu Billnäsin ruukki biohiili BirdLife Suomi blogihaaste blogille logo blogitapaaminen bonsai broccoli C. coum C. hederifolium callicarpa clematis viorna cordon corydalis corydalis Craighton Blue cottage garden Crocus Crocus speciosus Cyclamen Cyclamen coum daalia daalian jakaminen daalioiden kasvatus ja hoito daalioiden talvisäilytys Dahlia Eco Weedkiller Eija`s garden Epimedium erikoisperuna esikko esikkokylvöt espalier espanjansiruetana etanoiden torjunta euroopanmarjakuusi floristi Flör Galanthus haaste haisujouluruusu hanami hankikylvöt harjateräs harokataja havutyöt hedelmäpuiden leikkaus heinäkuu puutarhassa Helleborus Helleborus thibetanus helmimarja helmivillakko helokämmekkä Helsingin kevätpuutarha messut 2017 herneenversot hiekka hiilipuutarhurointi hirvenkieli hitsaus hoitosuunnitelma holvikatto hopearikko hortensia hortensia Wim`s Red hosta Hosta minor huonekasvit huonemänty huosiain huurteinen puutarha Hvitträsk hyasintti hyönteisverkko hyötykasvit hyötykasviyhdistys hyötypuutarha hyötytarha hyötyviljely hyötäminen höyhenpensas idänsinililja iiris ikivihreät ilmanvaihdon läpiviennit imikkä isoniittyhumala istutusalueen perustaminen istutustulppaani jalkalehti japanilainen puutarha japaninhiirenporras japaninkurjenmiekka japaninmagnolia japaninmarjakuusi japaninvaahtera joriini joulukoristeet joulukukka jouluruusu jouluvalmistelut JR Holvikellari juurekset jäkäläpuutarha jättiagaave kaalien kasvatus kaalikasvit kaariportti Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha kallio kallioketo kalliopuutarha kanelisaniainen karhunlaukka kartanon puutarha kartiomarjakuusi kastelu kasvatuskokeilu kasvien talvetus kasvien talvisuojaus kasvien väriyhdistelmät kasvihuone kasvihuoneet kasvimaa kasvivalo kasvivaras kasvualusta kate kateviljely kattaminen Kauhurinne kaupallinen yhteistyö Kauppapuutarha Sohlman kausivalot kehäkukka keijunkukka keijunmekko keittiötarha kekrijuhlat kekripukki kellarin rinne kellohyasintti kellovaivero keltainen keltapeippi kermesmarja kesäkeittiö kesämalvikki kesäpäivänhattu keto-orvokki ketokasvit ketunleipä kevät kevätesikko kevätkello kevätkukkijat kevätkurjenmiekka kevätkylvöt kevätleikkaus kevätlinnunsilmä kevätlumipisara kevätpuutarha kiinanlaikkuköynnös kiinanpioni kilpiangervo kilpihärkylä kirja-arvonta kirjakatsaus kirjopikarililja kirjosalvia Kirkniemen kartano kirppislöytöjä kirsikkaluumu kissankäpälä kiurunkannus kivi kivikko kivikkokasvit kivilyhty kivimuuri kivirakentaminen kivituhka klorofylli kodin sisustus kohopenkki koikarppi koiranhammas kokedama kolmilehti kompostilieroja kompostointi koristeheinät koristekasvit koristepensas koristeraparperi koristevalot kosmoskukka kotkansiipi koulinta krookus kuivakukat kukka-asetelma kukkakurssi kukkasipuli kultatesma Kumpulan kasvitieteellinen kuningassaniainen kuorikate kuriilienkirsikka kurjenpolvi kuunlilja kuurainen puutarha kylvökukat käsityöt kääpiökataja köynnöskaari köynnöspinaatti lahottajasieni lammikko lammikon hoito lammikon tekniikka lannoitus lantakomposti lasikupu latva-artisokan talvetus latva-artisokka led-valo lehtimulta lehtimuodot lehtiperenna lehtipistokas lehtopalsami leivonta libanoninlaukka limasieni linnan puutarha linnunpönttö lintujen ruokintaa liuskavaleangervo liuskekiven asennus liuskekivi Lohjan asuntomessut Lohjan museo loveaminen Ludisia discolor lumikello lumikellofestivaalit lumikellojen istutus lumikuningatar lumikurjenmiekka `George` lumityöt lumme luonnonalue luonnonkasvit luonnonkukat luonnonmateriaali maa-artisokka maakellari maakellarin eristäminen maakellarin ilmanvaihto maakellarin maatäyttö maakellarin perustus maakellarin routasuojaus maakellarin salaojitus maakellarin tukirakenteet maakellarin vesieristys maakellarin väliseinät maalattia maanrakennuskangas maaorkidea maaperän hoito magnolian istuttaminen maisemapuutarha maksaruoho maljakko mantsurianaralia marjakranssi marjakuusi marjakuusiaita marjamehu Marjamäki Marketanpuisto mehikasvi mehikuusi mehipuu mehiruusuke messurakentaminen Metsäpirtinmulta metsäpuutarha metsätyöt miljoonalinnunpönttöä mullanvaihto multaus muotoonleikkaus muotopuutarha muratti murattisyklaami mustaselja Mustilan arboretum Mustilan taimipäivä 2019 Mustilan ystävät mustilanhortensia Mustion Linna mykorritsa myyräjahti myyrätuhot mänty mätäslaukkaneilikka narsissi narsissitupakka naruamppeli neidonkieli neilikka niitty niittykasvit niityn hoitaminen niityn perustaminen norjanalvejuuri Nuppula obeliski Ojamon kartano oka oma metsä omenapuiden hoito omenapuu omenapuuaita onnenpensas opuntia Oristone Oriveden ruskea osterivinokas oven päällisten valaminen Oxalis tuberosa pahvikate paljasjuurinen palloesikko parsa parsakaali parsan kasvattaminen patiohortensia pehmytmesiheinä pelargoni pelargonien hoito- ja säilytys pelargoninäyttely pensasaita pensaskirsikka pensaspapu pensasruusu pensasruusujen hoito perennat perhe-elämä persianpikarililja peruna perunalajikkeet perunamaa perunan idätys perunan istutus perunan kukinta perunan taudit perustusten raudoitus perustustustyöt Piha&Puutarha-messut pihabongaus piharakentaminen piikkihärkylä pikarililja pilvikirsikka pinseeraus Pinus pinea pioni Pioni `Olga` pionien hiekkakuivatus pionien syysistutus pionin jakaminen pionin juurakko pionin luonnonlaji pionin siemenkylvö pisarakärhö pistokas pistokaslisäys pohdintoja porkkana posliinikukka potager puistolumikello puksipuu punalehtiruusu puukuitu puutarhajäte puutarhakirjoja puutarhakissa puutarhakoristeet puutarhalampi puutarhamatkailu puutarhamietteitä puutarhan kevättyöt puutarhan rakenteet puutarhan valaistus Puutarhasuunnittelu puutarhaterapia puutarhatyyli puutarhatyöt puutarhavadelma puutarhavierailu pähkinälehto päivänhattu pääsiäinen pääsiäismuna pölkkyviljely raivaussaha rauniokilkka rautapatsas rautasulfaatti Rautatienomenapuu rautavihtrilli ravintola Linnankrouvi reikätiili rikkakasvi rikkakasvien torjunta rikko rinnepuutarha rippijuhlat rotkolemmikki `Jacks Frost` rudbeckia ruiskukka Ruissalo ruska rusokirsikka ruukkuistutus ruukkukasvit ruukkupuutarha ruusu ruusuaidanne ruusukaali ruusupapu rönsytiarella salaoja salkoruusu samettiruusu sammal sammalkasvualusta sammalkranssi sammalkuusi sammalpallo sammalpuutarha saniainen scilla Scilla bifolia seinien muuraus sekaistutus seljankukkamehu shiitake siemenarvonta siemenkylvöt siementaimi sienet puutarhassa sieniviljely sieniymppi sinikämmen sinipiikkiputki sinivaleunikko sinivuokko sipulien istutus sipulikori sipulikukat sisäkasvit sitruuna-ajuruoho soihtulilja sora sormivaleangervo sulkahibiskus suovehka syklaami syksy syksyi syksyinen puutarha syreeni `Annala` syysasteri syyshohdekukka syyshortensia syysistutus syyskrookus syyskukkijat syyskylvöt syyslannoitus syysleimu syysmaksaruoho syysmyrkkylilja syyspuutarha syysraparperi syystyöt syysvilja syysvuokko syötävä metsäpuutarha sähkökaapelin asentaminen säleikköaita särkynytsydän taikinamarja taimikasvatus Taimipäivä Mustilassa taimitarha taimivaihto taivukas taivukaslisäys talvensuojaturve talventähti talvi talvikylvöt talvinen puutarha talvipistokas talvipuutarha talvisia puutarhatöitä talvivalkosipuli talvivihreä tarha-adiantum tasetti terttuselja tiililattia tomaatti Tommolan tila tulipa `Brilliant Star` tulppaani tulppaanipuu tummaraunioinen tuohipesin tuohisykerö tuoksuesikko Tuoksumiekkalilja turveharkko turveharkkomuuri typistys tyrnimarja tyrnipensas tyräkki tähkäverbena tähtilumikello täpläpunalatva Unelmien viljelylaatikko unikko vadelmapenkki vadelmatarha Vakka-taimi valkoinen puutarhassa valkotäpläimikkä valkovarjohiippa valkovuokko valokuvaus vappu varjohiippa varjolehti varjopuutarha varjosontikka varjotarha verkkokori vesikasvit vierailu vieraslaji viherkasvit viherlannoitus Viherpaja vihersisustus viherterapia vihreä joulu virkkaus virvalilja vuorimänty värinokkonen väriperuna värit puutarhassa Kotipuutarhan blogit Mama's garden Minna Räisänen Somepuutarhuri Johanna Rönnlöf Uusimmat Blogi Puutarhanhoito Yleinen Hiiliviisautta puutarhanhoitoon ja synninpäästö nurmikolle Blogi Vihersisustus Yleinen Askartelua luonnonmateriaaleista-pienet sammalpallot Blogi Keittiötarha Talvivalkkareiden istutus mamman tapaan Sinua saattaisi kiinnostaa myös: Huonekasvien hoito Joulukukkien hoito Puut Kasvata puu siemenestä Ajankohtaiset vinkit Lintujen talviruokinta Puutarhanhoito Hiilensidonta puutarhassa Lataa lisää
Oi, mikä ihana paikka! Mahtava juttu, että se somistetaan noin kauniiksi ja sinne pääsee fiilistelemään samalla, kun tekee jouluhankintoja. Vastaa
Totta, fiilis on ainakin monelle naisasiakkaalle todella tärkeä kylkiäinen. Marketeista saa tietysti edullisemmin mutta laadun, palvelun ja fiiliksen vuoksi moni edelleen hankkii joulukukkansa suoraan tarhoilta. Vastaa
Onpa kauniita tunnelmia ja niin paljon kaikkea kaunista. Nuo tulppaanit ovat suosikkejani. Oikein ihanaa joulunaikaa! <3 Vastaa
Tulppaanit ovat todellakin hurmaavia! Ja minusta on niin kutkuttavaa, että voin yrittää säilyttää ne hengissä kun niillä on sipulit mukana<3 Vastaa
Hyvää tapaninpäivää! Mielenkiintoisia kuvia puutarhalta, min ulla tuli lapsuusmuistot mieleen. Vastaa
Tuolla puutarhalla onkin tosi paljon katseltavaa myös lapsille. On upea junarata (joka ei tosin viime vuosina ole tainnut enää olla käynnissä) ja nukkuva tonttu jonka rinta kohoilee, kuin olisi vallan elävä. Vastaa