Blogi Mama’s garden Piharakentaminen Helpot kasvituet ja kaariportit harjateräksestä Muistaakohan kukaan kun kerroin viime joulukuussa aloittaneeni hitsausopinnot! Sen jälkeen olen hitsannut kolme obeliskia nuolenkärki koristein mutta sitten homma jostakin syystä jäi tauolle. Vieläkään en saanut konetta otettua esille vaan tällä kertaa taivuttelinkin rautaa ihan paljain käsin. Jo keväällä tein portin Marjamäelle ja tuon ensimmäisissä kuvissa näkyvän kasvituen kiinanlaikkuköynnökselle. Viimeksi eilen ohjailin hieman köynnöstä viereisestä pähkinäpensaan taimesta tuohon tukeen ja huomasin, että se taitaa olla ihan toimiva. Tietysti aika näyttää kestääkö kaksi kaarelle pingotettua ja syvälle maahan työnnettyä harjaterästankoa köynnöksen painon mutta sitten mietin tuohon jonkin lisätuen. Nyt nautin kevyen näköisestä tuesta joka kantaa kasvinsa kauniisti, jääden itse taka-alalle. Pidän tuesta jossa kasvi saa näytellä pääosaa. Oma paikkansa on sitten tietysti myös näyttäville kasvituille mutta tuonne lammikon rannalle sellaiset eivät mielestäni sovi ollenkaan. [columns_row width=”half”] [column] Kasvitukea tuskin erottaa kasvillisuuden joukosta. [/column] [column] Kaaren toisessa päässä on ruotsinköynnöskuusama `Serotina`. [/column] [/columns_row] Portti Marjamäelle Myös Marjamäen sisäänkäynti sai oman kaariporttinsa jo keväällä. Yksinkertainen portti koostuu samoin kahdesta pitkästä teräksestä jotka risteävät kiinni toisiinsa portin keskikohdan vasemmalla puolella. Ajatuksena oli hitsata teräkset tuosta kohdin yhteen mutta niin hyvin on portti pysynyt pystyssä, että se on jäänyt tekemättä. Marjamäelle kuljetaan nyt kevyen portin alitse. Mitään raskasta köynnöstä en ole ainakaan vielä tähän istuttanut, totta puhuen en ole osannut päättää mikä se voisi olla?! Ajatuksissa on ollut sitruunaköynnös tai humala mutta humalan hylkäsin koska luin jostain, että se on ikävän karhea kasvi porttiin mistä kuljetaan läpi. Köynnöspinaatti oli myös mielessä sillä sen taimia olisi jo ylimääräisiä mutta se taas siementää niin runsaasti, että toistaiseksi ainakaan en ole istuttanut tuohon sitäkään. Olisiko sinulla ehdottaa jotakin köynnöstävää, mieluusti hyötykasvia tuohon kaareen? Tällä hetkellä kaaressa aloittelee kiipeilyään siemenstä kasvatetut kesäkukat. Ruusukaari Kauhurinteeseen Viimeisin harjateräs viritelmä syntyi viime viikolla Kauhurinteeseen. Kuvasta ei oikein erotu mutta kaaren yläpäässä on istutettuna pikkuinen köynnösruusu `Pohjantähti`. Instan puolella epäiltiin, että kunhan ruusu pääsee kasvuvauhtiin niin se vähät välittää tuosta tuestaan vaan röyhyää vapaasti mihin haluaa. Voihan siinä niinkin käydä mutta mielessäni on ainakin yrittää sitoa ja leikata köynnös kiinni kaareensa ja pitää se aisoissa samalla tavalla kuin takana olevat säleikköpuut. Tuossakin kaaressa voisi kyllä sen verran hitsata ennen kuin ruusu röyhähtää, että nappaisi kiinni nuo teräkset niiden risteyskohdista! Se voisi vähän vankistaa rakennetta. Aika sitten näyttää miten nämä rakennelmani kestävät mutta ainakin ne on helppo purkaa pois jos ovat ihan epäkäytännöllisiä tai muuten huonoja. Viimeinen lomaviikkoni on muuten pian alkamassa, mitähän sitä oikein keksisi? Share to: facebook Share to: twitter Share to: pinterest Julkaistu 25.7.2020 Avainsanat harjateräs hitsaus kaariportti köynnöskaari Kommentoi Lue kommentit (19) Oma köynnöstukituotanto on ihailtavaa ja tarpeellista! Ompa kauniit, samaa mieltä tuosta, että nuo eivät erotu, tai ruosteinen rauta, jos jostain pilkottaakin, on niin kaunis kasvillisuuden vierellä. Vastaa On ne tosiaan ihan kivoja, kun vain jaksaisivat sitten kantaa kasvien painon kun ovat melko ohutta tankoa. Hurjia kasvuennusteita Katja tuolla kommentissaan povasi ’Pohjantähti’ köynnösruusulle Vastaa Hianot ja niin yksinkertaaset, mutta toimivat. Harijateräs ja petooniverkko on mun suasikkimateriaalia puutarhas ja muutenki kaikki ruasteene, justihin siitä syystä, ettei erootu liiaksi. Vastaa Tuota verkkoa meillä ei vielä olekaan kun on talossa rossipohja niin ei jäänyt rakennusajoilta tähteeksi. Sellaisia metallisia nauhoja kyllä olisi joita saisi kivasti punottua verkkoon. Nauhat tulivat kellarin tiilien mukana, olivat tiilet niillä sidottu kuormalavan päälle tiukoiksi kasoiksi. Vastaa Mukavaa viimeistä lomaviikkoa, sama on täälläkin. Pohjantähti on oman kokemuksen mukaan voimakas ruusu, vie kaikki köynnöskaaret matkaansa jos oikein hyvin viihtyy. Ei auta maahan työnnetyt tukevat raudat tai tolppajalat jossa tukevat puutuet. Yhden kesän kasvu voi olla jopa neljä metriä pitkää piikkistä ja vaikeasti hallittavaa versoa. Tästä kaikesta huolimatta tykkään ruususta yli kaiken. Meillä jäi paljon harjaterästä kun kasvihuoneen suunnitelmat muuttuivat, tästä sain ideaa mitä niistä voisi tehdä puutarhan hyödyksi. Vastaa Hui, kuulostaa melko hurjalta tuo ’Pohjantähti’ Voipi olla että en saa pidettyä sitä hallinnassa tuossa rinteessä kun siinä on hieman haasteellista liikkuakin. No, se olkoon sitten maanpeiteruusuna jos ihan mahdottomaksi heittäytyy. Vastaa Vau, minäkin haluaisin oppia hitsaamaan… Juurikin köynnöstukia tekisin :) Vastaa Kaikki nämä itsetehdyt kasvituet ja kaaret kiinnostavat tällä hetkellä kovasti.Hankin jo vähän raudoitusverkkoa ja harjateräksiä – vain toteutus puuttuu. Kaikki ideat ovat tarpeen ja hyödyksi. Nuo tekemäsi tuet maastoutuvat kauniisti kasvillisuuden sekaan. Vastaa Kauniita tukia ja yksinkertaisia. Vanha Pohjantähti kasvaa tätini aittaa vasten. Sitä joutuu kurittamaan paljon, että kukaan pystyy menemään tietyistä ovista sisään. Vie aitan seinästä tilaa ihan useita neliöitä ylös sekä sivuille. Kaunis kukkiessaan, kun juuresta 5 metrin päässäkin kasvaa kukkia. Vastaa harjateräs onkin mainio materiaali. Pidän siitä kovasti, kun ruostuukin vielä. En osaisi tuollaisia itse tehdä! Vastaa Oi, näitä ei oikeastaan tarvinnut varsinaisesti tehdä ollenkaan Tökkäsin vain rautojen päät syvälle maahan Vastaa On se aikamoisen hurja kasvussaan Saa nähdä olenko vielä vaikeuksissa?! Vastaa Tässä linkki minun Pinterestiin jonne olen kerännyt rautaisia ideoita Käyhän katsomassa jos sieltä löytyisi jotakin https://pin.it/1xENkCt Vastaa Kiitos Minna!! Hienoja ideoita olit kerännyt :). Vastaa Ei se ihan kamalan vaikeaa ole kun ei mitään monimutkaisia rakennelmia ihan ensimmäisenä yritä. Kunnolliseen kypärään olisi kannattanut satsata, sen venkslaaminen edes takaisin on vähän ärsyttävää. Vastaa Hauska miten nuo terästuet piiloutuvat tuonne kasvien joukkoon! Ostimme puolisoni kanssa tänä vuonna uuden talon Helsingin seudulta ja ensi kesänä olisi tarkoitus aloittaa kunnon piharakentaminen ja etsiskelen inspiraatiota. Tänä vuonna laitoin vain muutamia kesäkukkia kaunistamaan pihaa. Vastaa Harjateräs sopii tosiaan hyvin puutarhan rakenteisiin ja tuollaisina ohuina tankoina katoaa helposti kasvillisuuden keskelle nostaen kuitenkin kannattelemansa köynnökset esille. Vastaa Hei, taidampa kokeilla tänä kesänä näitä kaaria, näyttävät hyvältä! Kuinka paksua tankoa sinulla on, että jaksaa taivuttaa? Vastaa Nuo ovat melko ohutta muistaakseni 6 mm tankoa. Vastaa Vastaa Peruuta vastausSähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *Nimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Lähetä kommentti Peruuta vastausNimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Mama's garden Puutarhanhoitoa Mamman puutarhassa ja intoilua kaikesta vihreästä. Häärään täällä Ib vyöhykkeellä, tonttimme koko on reilut 5000 m2, josta vajaa puolet on luonnontilaista kalliota. Facebook Instagram Pinterest mammanpuutarha@gmail.com Arkisto 2024 (21) 2023 (29) 2022 (46) 2021 (54) 2020 (72) 2019 (49) 2018 (47) 2017 (68) Kategoriat Valitse kategoria Blogi kasvikokoelma Kaupallinen yhteistyö Keittiötarha Koristekasvit Metsäpuutarha Piharakentaminen Pihasuunnittelu Puutarhamatkailu Puutarhanhoito Vihersisustus Yleinen Avainsanat Valitse avainsanaa `Bougie` acis autumnalis adventtiasetelma Aeonium agave aikainen kevätkukkija amaryllis amppeli amurinpioni Anemone Anemone `Wild Swan` antiikki- ja perinnepäivät araucaria Araucaria araucana arboretum arvonta asetelmia askartelu asteri auringonkukka Avoimet puutarhat avokomposti balkaninsyklaami Barnhaven betoni betoniaskartelu betonivalu Billnäsin ruukki biohiili BirdLife Suomi blogihaaste blogille logo blogitapaaminen bonsai broccoli C. coum C. hederifolium callicarpa clematis viorna cordon corydalis corydalis Craighton Blue cottage garden Crocus Crocus speciosus Cyclamen Cyclamen coum daalia daalian jakaminen daalioiden kasvatus ja hoito daalioiden talvisäilytys Dahlia Eco Weedkiller Eija`s garden Epimedium erikoisperuna esikko esikkokylvöt espalier espanjansiruetana etanoiden torjunta euroopanmarjakuusi floristi Flör Fritillaria Galanthus haaste haisujouluruusu hanami hankikylvöt harjateräs harokataja havutyöt hedelmäpuiden leikkaus heinäkuu puutarhassa Helleborus Helleborus thibetanus helmimarja helmivillakko helokämmekkä Helsingin kevätpuutarha messut 2017 herneenversot hiekka hiilipuutarhurointi hirvenkieli hitsaus hoitosuunnitelma holvikatto hopearikko hortensia hortensia Wim`s Red hosta Hosta minor huonekasvit huonemänty huosiain huurteinen puutarha Hvitträsk hyasintti hyönteisverkko hyötykasvit hyötykasviyhdistys hyötypuutarha hyötytarha hyötyviljely hyötäminen höyhenpensas idänsinililja iiris ikivihreät ilmanvaihdon läpiviennit imikkä isoniittyhumala istutusalueen perustaminen istutustulppaani jalkalehti japanilainen puutarha japaninhiirenporras japaninkurjenmiekka japaninmagnolia japaninmarjakuusi japaninvaahtera joriini joulukoristeet joulukukka jouluruusu jouluvalmistelut JR Holvikellari juurekset jäkäläpuutarha jättiagaave kaalien kasvatus kaalikasvit kaariportti Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha kallio kallioketo kalliopuutarha kanelisaniainen karhunlaukka kartanon puutarha kartiomarjakuusi kastelu kasvatuskokeilu kasvien talvetus kasvien talvisuojaus kasvien väriyhdistelmät kasvihuone kasvihuoneet kasvimaa kasvivalo kasvivaras kasvualusta kate kateviljely kattaminen Kauhurinne kaupallinen yhteistyö Kauppapuutarha Sohlman kausivalot kehäkukka keijunkukka keijunmekko keittiötarha kekrijuhlat kekripukki kellarin rinne kellohyasintti kellovaivero keltainen keltapeippi kermesmarja kesäkeittiö kesämalvikki kesäpäivänhattu keto-orvokki ketokasvit ketunleipä kevät kevätesikko kevätkello kevätkukkijat kevätkurjenmiekka kevätkylvöt kevätleikkaus kevätlinnunsilmä kevätlumipisara kevätpuutarha kiinanlaikkuköynnös kiinanpioni kilpiangervo kilpihärkylä kirja-arvonta kirjakatsaus kirjopikarililja kirjosalvia Kirkniemen kartano kirppislöytöjä kirsikkaluumu kissankäpälä kiurunkannus kivi kivikko kivikkokasvit kivilyhty kivimuuri kivirakentaminen kivituhka klorofylli kodin sisustus kohopenkki koikarppi koiranhammas kokedama kolmilehti kompostilieroja kompostointi koristeheinät koristekasvit koristepensas koristeraparperi koristevalot kosmoskukka kotkansiipi koulinta krookus kuivakukat kukka-asetelma kukkakurssi kukkasipuli kultatesma Kumpulan kasvitieteellinen kuningassaniainen kuorikate kuriilienkirsikka kurjenpolvi kurpitsa kuunlilja kuurainen puutarha kylvökukat käsityöt kääpiökataja köynnöskaari köynnöspinaatti lahottajasieni lammikko lammikon hoito lammikon tekniikka lannoitus lantakomposti lasikupu latva-artisokan talvetus latva-artisokka led-valo lehtimulta lehtimuodot lehtiperenna lehtipistokas lehtopalsami leikkokukat leivonta libanoninlaukka limasieni linnan puutarha linnunpönttö lintujen ruokintaa liuskavaleangervo liuskekiven asennus liuskekivi Lohjan asuntomessut Lohjan museo loveaminen Ludisia discolor lumikello lumikellofestivaalit lumikellojen istutus lumikuningatar lumikurjenmiekka `George` lumityöt lumme luonnonalue luonnonkasvit luonnonkukat luonnonmateriaali maa-artisokka maakellari maakellarin eristäminen maakellarin ilmanvaihto maakellarin maatäyttö maakellarin perustus maakellarin routasuojaus maakellarin salaojitus maakellarin tukirakenteet maakellarin vesieristys maakellarin väliseinät maalattia maanrakennuskangas maaorkidea maaperän hoito magnolian istuttaminen maisemapuutarha maksaruoho maljakko mantsurianaralia marjakranssi marjakuusi marjakuusiaita marjamehu Marjamäki Marketanpuisto mehikasvi mehikuusi mehipuu mehiruusuke messurakentaminen metsämansikka Metsäpirtinmulta metsäpuutarha metsätyöt miljoonalinnunpönttöä mullanvaihto multaus muotoonleikkaus muotopuutarha muratti murattisyklaami mustaselja Mustilan arboretum Mustilan taimipäivä 2019 Mustilan ystävät mustilanhortensia Mustion Linna mykorritsa myyräjahti myyrätuhot mänty mätäslaukkaneilikka narsissi narsissitupakka naruamppeli neidonkieli neilikka niitty niittykasvit niityn hoitaminen niityn perustaminen norjanalvejuuri Nuppula näsiä obeliski Ojamon kartano oka oma metsä omenapuiden hoito omenapuu omenapuuaita onnenpensas opuntia Oristone Oriveden ruskea osterivinokas oven päällisten valaminen Oxalis tuberosa pahvikate paljasjuurinen palloesikko parsa parsakaali parsan kasvattaminen patiohortensia pehmytmesiheinä pelargoni pelargonien hoito- ja säilytys pelargoninäyttely pensasaita pensaskirsikka pensaspapu pensasruusu pensasruusujen hoito perennat perhe-elämä persianpikarililja peruna perunalajikkeet perunamaa perunan idätys perunan istutus perunan kukinta perunan taudit perustusten raudoitus perustustustyöt Piha&Puutarha-messut pihabongaus piharakentaminen piikkihärkylä pikarililja pilvikirsikka pinseeraus Pinus pinea pioni Pioni `Olga` pionien hiekkakuivatus pionien syysistutus pionin jakaminen pionin juurakko pionin luonnonlaji pionin siemenkylvö pisarakärhö pistokas pistokaslisäys podcast pohdintoja porkkana posliinikukka potager puistolumikello puksipuu punalehtiruusu puukuitu puutarhajäte puutarhakirjoja puutarhakissa puutarhakoristeet puutarhalampi puutarhamatkailu puutarhamietteitä puutarhan kevättyöt puutarhan rakenteet puutarhan valaistus Puutarhasuunnittelu puutarhaterapia puutarhatyyli puutarhatyökalut puutarhatyöt puutarhavadelma puutarhavierailu pähkinälehto päivänhattu pääsiäinen pääsiäismuna pölkkyviljely raivaussaha rauniokilkka rautapatsas rautasulfaatti Rautatienomenapuu rautavihtrilli ravintola Linnankrouvi reikätiili rikkakasvi rikkakasvien torjunta rikko rinnepuutarha rippijuhlat rotkolemmikki `Jacks Frost` rudbeckia ruiskukka Ruissalo ruska rusokirsikka ruukkuistutus ruukkukasvit ruukkupuutarha ruusu ruusuaidanne ruusukaali ruusupapu rönsytiarella salaoja salkoruusu samettiruusu sammal sammalkasvualusta sammalkranssi sammalkuusi sammalpallo sammalpuutarha saniainen scilla Scilla bifolia seinien muuraus sekaistutus seljankukkamehu shiitake siemenarvonta siemenkylvöt siementaimi sienet puutarhassa sieniviljely sieniymppi sinikämmen sinipiikkiputki sinivaleunikko sinivuokko sipulien istutus sipulikori sipulikukat sisäkasvit sitruuna-ajuruoho soihtulilja sora sormivaleangervo suklaakosmos sulkahibiskus suovehka syklaami syksy syksyi syksyinen puutarha syreeni `Annala` syysasteri syyshohdekukka syyshortensia syysistutus syyskrookus syyskukkijat syyskylvöt syyslannoitus syysleimu syysmaksaruoho syysmyrkkylilja syyspuutarha syysraparperi syystyöt syysvilja syysvuokko syötävä metsäpuutarha sähkökaapelin asentaminen säleikköaita särkynytsydän taikinamarja taimikasvatus Taimipäivä Mustilassa taimitarha taimivaihto taivukas taivukaslisäys talvensuojaturve talventähti talvi talvikylvöt talvinen puutarha talvipistokas talvipuutarha talvisia puutarhatöitä talvivalkosipuli talvivihreä tarha-adiantum tasetti terttuselja tiililattia tomaatti Tommolan tila tulipa `Brilliant Star` tulppaani tulppaanipuu tummaraunioinen tuohipesin tuohisykerö tuoksuesikko Tuoksumiekkalilja turveharkko turveharkkomuuri typistys tyrnimarja tyrnipensas tyräkki tähkäverbena tähtilumikello täpläpunalatva Unelmien viljelylaatikko unikko vadelmapenkki vadelmatarha Vakka-taimi valkoinen puutarhassa valkotäpläimikkä valkovarjohiippa valkovuokko valokuvaus vappu varjohiippa varjolehti varjopuutarha varjosontikka varjotarha verkkokori vesikasvit vierailu vieraslaji viherkasvit viherlannoitus Viherpaja vihersisustus viherterapia vihreä joulu virkkaus virvalilja vuorimänty värinokkonen väriperuna värit puutarhassa Kotipuutarhan blogit Mama's garden Minna Räisänen Somepuutarhuri Johanna Rönnlöf Uusimmat Blogi Keittiötarha Kurpitsajuhlat kasvimaalla Blogi Puutarhanhoito Puutarhatyökaluni Blogi Koristekasvit Vihersisustus Leikot juhlapöytään — daaliaa, parsaa ja porkkanaa Sinua saattaisi kiinnostaa myös: Lukijamatka Puutarhamatka Irlantiin 4.–9.8.2025 Ajankohtaiset vinkit Talvikompostointi Kolumni Puut ja me Pääkirjoitus Asenteella kohti talvea Lataa lisää
Oma köynnöstukituotanto on ihailtavaa ja tarpeellista! Ompa kauniit, samaa mieltä tuosta, että nuo eivät erotu, tai ruosteinen rauta, jos jostain pilkottaakin, on niin kaunis kasvillisuuden vierellä. Vastaa
On ne tosiaan ihan kivoja, kun vain jaksaisivat sitten kantaa kasvien painon kun ovat melko ohutta tankoa. Hurjia kasvuennusteita Katja tuolla kommentissaan povasi ’Pohjantähti’ köynnösruusulle Vastaa
Hianot ja niin yksinkertaaset, mutta toimivat. Harijateräs ja petooniverkko on mun suasikkimateriaalia puutarhas ja muutenki kaikki ruasteene, justihin siitä syystä, ettei erootu liiaksi. Vastaa
Tuota verkkoa meillä ei vielä olekaan kun on talossa rossipohja niin ei jäänyt rakennusajoilta tähteeksi. Sellaisia metallisia nauhoja kyllä olisi joita saisi kivasti punottua verkkoon. Nauhat tulivat kellarin tiilien mukana, olivat tiilet niillä sidottu kuormalavan päälle tiukoiksi kasoiksi. Vastaa
Mukavaa viimeistä lomaviikkoa, sama on täälläkin. Pohjantähti on oman kokemuksen mukaan voimakas ruusu, vie kaikki köynnöskaaret matkaansa jos oikein hyvin viihtyy. Ei auta maahan työnnetyt tukevat raudat tai tolppajalat jossa tukevat puutuet. Yhden kesän kasvu voi olla jopa neljä metriä pitkää piikkistä ja vaikeasti hallittavaa versoa. Tästä kaikesta huolimatta tykkään ruususta yli kaiken. Meillä jäi paljon harjaterästä kun kasvihuoneen suunnitelmat muuttuivat, tästä sain ideaa mitä niistä voisi tehdä puutarhan hyödyksi. Vastaa
Hui, kuulostaa melko hurjalta tuo ’Pohjantähti’ Voipi olla että en saa pidettyä sitä hallinnassa tuossa rinteessä kun siinä on hieman haasteellista liikkuakin. No, se olkoon sitten maanpeiteruusuna jos ihan mahdottomaksi heittäytyy. Vastaa
Kaikki nämä itsetehdyt kasvituet ja kaaret kiinnostavat tällä hetkellä kovasti.Hankin jo vähän raudoitusverkkoa ja harjateräksiä – vain toteutus puuttuu. Kaikki ideat ovat tarpeen ja hyödyksi. Nuo tekemäsi tuet maastoutuvat kauniisti kasvillisuuden sekaan. Vastaa
Kauniita tukia ja yksinkertaisia. Vanha Pohjantähti kasvaa tätini aittaa vasten. Sitä joutuu kurittamaan paljon, että kukaan pystyy menemään tietyistä ovista sisään. Vie aitan seinästä tilaa ihan useita neliöitä ylös sekä sivuille. Kaunis kukkiessaan, kun juuresta 5 metrin päässäkin kasvaa kukkia. Vastaa
harjateräs onkin mainio materiaali. Pidän siitä kovasti, kun ruostuukin vielä. En osaisi tuollaisia itse tehdä! Vastaa
Oi, näitä ei oikeastaan tarvinnut varsinaisesti tehdä ollenkaan Tökkäsin vain rautojen päät syvälle maahan Vastaa
Tässä linkki minun Pinterestiin jonne olen kerännyt rautaisia ideoita Käyhän katsomassa jos sieltä löytyisi jotakin https://pin.it/1xENkCt Vastaa
Ei se ihan kamalan vaikeaa ole kun ei mitään monimutkaisia rakennelmia ihan ensimmäisenä yritä. Kunnolliseen kypärään olisi kannattanut satsata, sen venkslaaminen edes takaisin on vähän ärsyttävää. Vastaa
Hauska miten nuo terästuet piiloutuvat tuonne kasvien joukkoon! Ostimme puolisoni kanssa tänä vuonna uuden talon Helsingin seudulta ja ensi kesänä olisi tarkoitus aloittaa kunnon piharakentaminen ja etsiskelen inspiraatiota. Tänä vuonna laitoin vain muutamia kesäkukkia kaunistamaan pihaa. Vastaa
Harjateräs sopii tosiaan hyvin puutarhan rakenteisiin ja tuollaisina ohuina tankoina katoaa helposti kasvillisuuden keskelle nostaen kuitenkin kannattelemansa köynnökset esille. Vastaa
Hei, taidampa kokeilla tänä kesänä näitä kaaria, näyttävät hyvältä! Kuinka paksua tankoa sinulla on, että jaksaa taivuttaa? Vastaa