Blogi Mama’s garden Koristekasvit Daaliat talviunille — juurakoiden nosto ja käsittely Jo muutamana yönä on meillä ollut melkoisen kylmää. Niinpä daalian varret olivatkin saaneet hallan puraisun osakseen ja näyttivät todella surkeilta. Oli aika tarttua talikkoon! Sanotaan, että daalia pitäisi nostaa vasta kun varret ovat saaneet pakkasta mutta itse uskon niiden talvetuksen onnistuvan ihan hyvin vaikka ei ihan niin pitkään odottelisikaan. Aina ei ole mahdollisuutta odotella ja nosto täytyy tehdä silloin kun se aikatauluun sopii, joten parempi on ehdottomasti kuitenkin nostaa kuin jättää hyvät juurakot talven tapettavaksi. Daalian juurakoiden nostaminen Sanotaan, että varsien leikkauksen jälkeen olisi hyvä antaa juurakoiden olla jonkin aikaa vielä maassa. Itse leikkasin varret ja nostin juurakot samana päivänä sillä halusin hyödyntää seuraavaksi yöksi luvatun hallan juurakoiden kuivatuksessa. Ajoitusta tärkeämpää on mielestäni olla huolellinen juurakoiden nostossa. Talikolla kannattaa kiertää koko juurakko ympäri tarpeeksi kaukaa ja pikkuisen nykytellä ensin joka suunnasta juurakkoa irti kasvualustasta. Tällöin juurakko nousee maasta mahdollisimman ehjänä! Kaikki katkenneet juuripötkylät ovat talven aikana alttiina mätänemiselle joten pahoin nostossa vaurioituneet osat kannattaakin heti poistaa. Daalian varsien laikkaaminen n. 15-20 cm tapeille. Juurakosta rapsin aina niin paljon multaa pois kun vain saan mutta koskaan en ole lähtenyt niitä pesemään. Multaiset perunatkin säilyvät pestyjä paremmin joten itse en usko juurakon pesun tuovan mitään lisäarvoa säilyvyyden suhteen. Ainoa hyöty pesusta olisi se, että bakteeriäkämän saastuttamat juurakot olisi helpompi löytää ja laittaa poistoon. Sen verran hyvin multa kuitenkin juurakosta lähtee ravistelemallakin, että mielestäni yhtään sairasta juurakkoa ei omissa juurakoissani näkynyt. Tauti ilmenee kukkakaalimaisen röhelönä kasvuna yleensä varren ja juuren liittymäkohdassa, juurenniskassa. Mikäli vain mahdollista, nosto olisi tietysti hyvä ajoittaa mahdollisimman kuivaan ajankohtaan mutta itse tein homman tihkusateessa. Myös edellinen päivä oli sadepäivä. Nosti sitten millaisella ilmalla tahansa, kannattaa juurakko noston jälkeen kääntää ylösalaisin koska onttojen varsien sisällä saattaa olla vettä joka täytyy kaataa pois. Se miten pitkälle tapille juurakot jättää on mielestäni aika makuasia. Itse jätän niin pitkästi vartta, että siitä on helppo ottaa kiinni ja nimitikun pystyy vaivatta siihen kiinnittämään. Voi olla, että kun pakkaan juurakot kellariin niin lyhennän siinä vaiheessa vielä vähän noita varren tynkiä. Nimisäle kannattaa kiinnittää heti noston yhteydessä paikoilleen. Juurakoiden säilöminen kellariin Näin syksylläkin on kasvihuoneemme melko kuiva paikka. Räystäiden aluset ovat avonaiset joten ilma kiertää siellä hyvin eivätkä ikkunalasit ole tuskin koskaan huurussa. Tänä vuonna nostin suurimman osan juurakoista kasvihuoneen hyllylle kuivahtamaan. Joskus olen levittänyt lattialle pressun jonka päällä juurakot ovat olleet mutta tuo hylly voi olla parempikin paikka. Viime yönä oli hallaa joten peittelin juurakot illalla kaksinkertaisen harson alle. Ainakin viikon jos ei toisenkin saavat juurakot nyt kasvihuoneessa kuivua ennen kuin pakkaan ne kaikki laatikoihinsa. Maatiaiset laitoin jo valmiiksi laatikoihin. Suuret maatiaisdaalioiden juurakot laitoin myös kasvihuoneeseen kuivahtamaan mutta jätin ne jo laatikoihinsa. Ovat todella suuria ja säilyvät yleensä hyvin joten niiden kanssa en ole ollut ihan niin tarkka. Löysin vielä vajaan pussillisen talvensuojaturvetta varastosta mutta olen jo päättänyt jatkossa luopua turpeen käytöstä daalioiden talvettamisessa. Ajatuksenani olisi kääriä jokainen juurakko sanomalehteen ja lisätä lehtisilppua juurakoiden väleihin. Lopuksi peittäisin juurakoiden säilytyslaatikot sivulla sanomalehteä. Myös kuivan lehtipuuhakkeen käyttöä olen miettinyt. Turpeen käytön lopettaminen tai ainakin vähentäminen on ollut muutenkin mielessäni jo pitkään joten tästä on hyvä aloittaa. Daalioiden aikaa ja kukintaa jään jälleen kaipaamaan ja odottamaan. Vaan nyt saavat juurakot huilia puolisen vuotta ennen kuin pääsevät taas Tammelan multiin kasvattelemaan juuripötkylöitään ja kauniita kukkasiaan. Share to: facebook Share to: twitter Share to: pinterest Julkaistu 24.10.2021 Avainsanat daalia daalioiden kasvatus ja hoito daalioiden talvisäilytys Kommentoi Lue kommentit (4) Daaliat ovat ihastuttavia. Toki kukkaloiston eteen pitää myös tehdä aika lailla työtä ja huolenpitoa niin syksyllä kuin myös keväällä. Täällä kaupunkikodin pihassa minulla on muutamia daalioita ja niiden kanssa ei paljoa aikaa tuhraannu, tosin uusi talvisäilytysmuoto on pitänyt kehitellä. Säilytän kuivahtaneet juurakot sanomalehteen käärittynä ja kääröt on tyhjissä siisteissä kissojen kuivaraksupusseissa. Leikattu pussin suu on suljettu yhdellä pyykkipojalla ja ilma pääsee kiertämään pusseissa ja näin ei juurakot kuivu liikaa tai jos kosteutta on kuitenkin juurakoissa liikaa ne eivät ainakaan pääse mätänemään. Ainakin kerran alkutalven aikana käyn tarkastamassa säilytyspussit. No ei siinäkään työssä mene paljoa aikaa sillä pussit ovat hyvässä järjestyksessä terassin oven sisäpuolella ja peittyvät paksun ikkunaverhon taakse. Sinulla on oivallinen juurakoitten välivarasto kasvihuoneen hyllyillä, juurakot kuivahtavat hyvin ja näin lopullinen talvisäilytys onnistuu hyvin. Onnea daalioiden talvilepoon ja keväällä taas odottaa uudet kasvun ihmeet. Vastaa Kun vaan saisi pysymään juurakoiden määrän maltillisena niin silloin pysyisi myös työmäärä aisoissa. Vaan pahoin pelkään, että jokunen uusi on ensi vuonnakin hommattava. Se täydellinen tumma luumu puuttuu edelleen Kätevälle kuulostaa nuo kisun ruokapussit juurakoiden säilytyksessä. Aikoinaan kun ei ollut meillä kellaria niin minäkin säilytin juurakot ihan huoneenlämmössä yläkerran aulassa. Jätesäkeissä joiden suut oli puoliksi auki. Kamalan rumiahan ne säkit olivat, en saanut niitä piilotettua yhtä hyvin kuin sinulla verhon takana Vastaa Sinulla on aika muhkea kokoelma daalioita. En minäkään ole lähtenyt juurakoita pesemään, ravistellut vain enimmät mullat pois. En ole kyllä erikseen niitä kuivatellutkaan, vaan laittanut ne siltään avonaiseen pahvilaatikkoon kellariin. Kellarin lämpötilasta ja kosteudesta kyllä riippuu paljon, ovatko juurakot vaarassa kuivua vai homehtua talven aikana. Meillä yleensä halla ehtii palelluttaa varret ennen kuin itselle on tullut edes mieleen nostaa juurakoita talviteloille. Tänäkin syksynä minulla oli juurakko maassa varmaan lähemmäs kuukauden ennen kuin sain aikaiseksi nostaa sen pois. Varret kyllä kävin leikkaamassa tapeille jo aiemmin. Juurakon kääntäminen ylösalaisin oli hyvä vinkki. Varsistahan se kosteus pääsee helpoiten mädännyttämään juuret, jos niihin on vettä jäänyt. Nyt vain toivotaan hyvää talvehtimista kaikille daaliakaunottarille. Vastaa Tajusin itsekin vasta postausta kirjoittaessani, että nuo juurakothan olisi voinut vielä asetella nurinpäin tuohon hyllylle niin olisi ainakin kaikki vesi valunut tarkasti pois sieltä varsien sisältä. En kuitenkaan jaksanut enää lähteä niitä kääntelemään, joten ensi vuonna yritän sitten muistaa. Ja niinhän se on, että varmasti kaikista tärkein asia juurakoiden säilymiseen on ne säilytyspaikan olosuhteet. Meillä riippuu olosuhteet kellarissa paljon talvesta ja siitäkin kuinka paljon siellä on tavaraa eli kasveja ja multaa joista kosteutta kellariin haihtuu. Joskus olen miettinyt jonkinlaista kosteudenpoistajaakin mutta en sitten kuitenkaan ole hommannut. Vastaa Vastaa Peruuta vastausSähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *Nimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Lähetä kommentti Peruuta vastausNimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Mama's garden Puutarhanhoitoa Mamman puutarhassa ja intoilua kaikesta vihreästä. Häärään täällä Ib vyöhykkeellä, tonttimme koko on reilut 5000 m2, josta vajaa puolet on luonnontilaista kalliota. Facebook Instagram Pinterest mammanpuutarha@gmail.com Arkisto 2023 (23) 2022 (46) 2021 (54) 2020 (72) 2019 (49) 2018 (47) 2017 (68) Kategoriat Valitse kategoria Blogi Kaupallinen yhteistyö Keittiötarha Koristekasvit Metsäpuutarha Piharakentaminen Pihasuunnittelu Puutarhamatkailu Puutarhanhoito Vihersisustus Yleinen Avainsanat Valitse avainsanaa `Bougie` acis autumnalis adventtiasetelma Aeonium agave aikainen kevätkukkija amaryllis amppeli amurinpioni Anemone Anemone `Wild Swan` antiikki- ja perinnepäivät araucaria Araucaria araucana arboretum arvonta askartelu asteri auringonkukka Avoimet puutarhat avokomposti balkaninsyklaami Barnhaven betoni betoniaskartelu betonivalu Billnäsin ruukki biohiili BirdLife Suomi blogihaaste blogille logo blogitapaaminen bonsai broccoli C. coum C. hederifolium callicarpa clematis viorna cordon corydalis corydalis Craighton Blue cottage garden Crocus Crocus speciosus Cyclamen Cyclamen coum daalia daalian jakaminen daalioiden kasvatus ja hoito daalioiden talvisäilytys Dahlia Eco Weedkiller Eija`s garden Epimedium erikoisperuna esikko esikkokylvöt espalier espanjansiruetana etanoiden torjunta euroopanmarjakuusi floristi Flör Galanthus haaste haisujouluruusu hanami hankikylvöt harjateräs harokataja havutyöt hedelmäpuiden leikkaus heinäkuu puutarhassa Helleborus Helleborus thibetanus helmimarja helmivillakko helokämmekkä Helsingin kevätpuutarha messut 2017 herneenversot hiekka hirvenkieli hitsaus hoitosuunnitelma holvikatto hopearikko hortensia hortensia Wim`s Red hosta Hosta minor huonekasvit huonemänty huosiain huurteinen puutarha Hvitträsk hyasintti hyönteisverkko hyötykasvit hyötykasviyhdistys hyötypuutarha hyötytarha hyötyviljely hyötäminen höyhenpensas idänsinililja iiris ikivihreät ilmanvaihdon läpiviennit imikkä isoniittyhumala istutusalueen perustaminen istutustulppaani jalkalehti japanilainen puutarha japaninhiirenporras japaninkurjenmiekka japaninmagnolia japaninmarjakuusi japaninvaahtera joriini joulukoristeet joulukukka jouluruusu jouluvalmistelut JR Holvikellari juurekset jäkäläpuutarha jättiagaave kaalien kasvatus kaalikasvit kaariportti Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha kallio kallioketo kalliopuutarha kanelisaniainen karhunlaukka kartanon puutarha kartiomarjakuusi kastelu kasvatuskokeilu kasvien talvetus kasvien talvisuojaus kasvien väriyhdistelmät kasvihuone kasvihuoneet kasvimaa kasvivalo kasvivaras kasvualusta kate kateviljely kattaminen Kauhurinne kaupallinen yhteistyö Kauppapuutarha Sohlman kausivalot kehäkukka keijunkukka keijunmekko keittiötarha kekrijuhlat kekripukki kellarin rinne kellohyasintti kellovaivero keltainen keltapeippi kermesmarja kesäkeittiö kesämalvikki kesäpäivänhattu keto-orvokki ketokasvit ketunleipä kevät kevätesikko kevätkello kevätkukkijat kevätkurjenmiekka kevätkylvöt kevätleikkaus kevätlinnunsilmä kevätlumipisara kevätpuutarha kiinanlaikkuköynnös kiinanpioni kilpiangervo kilpihärkylä kirja-arvonta kirjakatsaus kirjopikarililja kirjosalvia Kirkniemen kartano kirppislöytöjä kirsikkaluumu kissankäpälä kiurunkannus kivi kivikko kivikkokasvit kivilyhty kivimuuri kivirakentaminen kivituhka klorofylli kodin sisustus kohopenkki koikarppi koiranhammas kokedama kolmilehti kompostilieroja kompostointi koristeheinät koristekasvit koristepensas koristeraparperi koristevalot kosmoskukka kotkansiipi koulinta krookus kuivakukat kukka-asetelma kukkakurssi kukkasipuli kultatesma Kumpulan kasvitieteellinen kuningassaniainen kuorikate kuriilienkirsikka kurjenpolvi kuunlilja kuurainen puutarha kylvökukat käsityöt kääpiökataja köynnöskaari köynnöspinaatti lahottajasieni lammikko lammikon hoito lammikon tekniikka lannoitus lantakomposti lasikupu latva-artisokan talvetus latva-artisokka led-valo lehtimulta lehtimuodot lehtiperenna lehtipistokas lehtopalsami leivonta libanoninlaukka linnan puutarha linnunpönttö lintujen ruokintaa liuskavaleangervo liuskekiven asennus liuskekivi Lohjan asuntomessut Lohjan museo loveaminen Ludisia discolor lumikello lumikellofestivaalit lumikellojen istutus lumikuningatar lumikurjenmiekka `George` lumityöt lumme luonnonalue luonnonkasvit luonnonkukat luonnonmateriaali maa-artisokka maakellari maakellarin eristäminen maakellarin ilmanvaihto maakellarin maatäyttö maakellarin perustus maakellarin routasuojaus maakellarin salaojitus maakellarin tukirakenteet maakellarin vesieristys maakellarin väliseinät maalattia maanrakennuskangas maaorkidea maaperän hoito magnolian istuttaminen maisemapuutarha maksaruoho maljakko mantsurianaralia marjakranssi marjakuusi marjakuusiaita marjamehu Marjamäki Marketanpuisto mehikasvi mehikuusi mehipuu mehiruusuke messurakentaminen Metsäpirtinmulta metsäpuutarha metsätyöt miljoonalinnunpönttöä mullanvaihto multaus muotoonleikkaus muotopuutarha muratti murattisyklaami mustaselja Mustilan arboretum Mustilan taimipäivä 2019 Mustilan ystävät mustilanhortensia Mustion Linna mykorritsa myyräjahti myyrätuhot mänty mätäslaukkaneilikka narsissi narsissitupakka naruamppeli neidonkieli neilikka niitty niittykasvit niityn hoitaminen niityn perustaminen norjanalvejuuri Nuppula obeliski Ojamon kartano oka oma metsä omenapuiden hoito omenapuu omenapuuaita onnenpensas opuntia Oristone Oriveden ruskea osterivinokas oven päällisten valaminen Oxalis tuberosa pahvikate paljasjuurinen palloesikko parsa parsakaali parsan kasvattaminen patiohortensia pehmytmesiheinä pelargoni pelargonien hoito- ja säilytys pelargoninäyttely pensasaita pensaskirsikka pensaspapu pensasruusu pensasruusujen hoito perennat perhe-elämä persianpikarililja peruna perunalajikkeet perunamaa perunan idätys perunan istutus perunan kukinta perunan taudit perustusten raudoitus perustustustyöt Piha&Puutarha-messut pihabongaus piharakentaminen piikkihärkylä pikarililja pilvikirsikka pinseeraus Pinus pinea pioni Pioni `Olga` pionien hiekkakuivatus pionien syysistutus pionin jakaminen pionin juurakko pionin luonnonlaji pionin siemenkylvö pisarakärhö pistokas pistokaslisäys pohdintoja porkkana posliinikukka potager puistolumikello puksipuu punalehtiruusu puukuitu puutarhajäte puutarhakirjoja puutarhakissa puutarhakoristeet puutarhalampi puutarhamatkailu puutarhamietteitä puutarhan kevättyöt puutarhan rakenteet puutarhan valaistus Puutarhasuunnittelu puutarhaterapia puutarhatyyli puutarhatyöt puutarhavadelma puutarhavierailu pähkinälehto päivänhattu pääsiäinen pääsiäismuna pölkkyviljely raivaussaha rauniokilkka rautapatsas rautasulfaatti Rautatienomenapuu rautavihtrilli ravintola Linnankrouvi reikätiili rikkakasvi rikkakasvien torjunta rikko rinnepuutarha rippijuhlat rotkolemmikki `Jacks Frost` rudbeckia ruiskukka Ruissalo ruska rusokirsikka ruukkuistutus ruukkukasvit ruukkupuutarha ruusu ruusuaidanne ruusukaali ruusupapu rönsytiarella salaoja salkoruusu samettiruusu sammal sammalkasvualusta sammalkranssi sammalkuusi sammalpallo sammalpuutarha saniainen scilla Scilla bifolia seinien muuraus sekaistutus seljankukkamehu shiitake siemenarvonta siemenkylvöt siementaimi sieniviljely sieniymppi sinikämmen sinipiikkiputki sinivaleunikko sinivuokko sipulien istutus sipulikori sipulikukat sisäkasvit sitruuna-ajuruoho soihtulilja sora sormivaleangervo sulkahibiskus suovehka syklaami syksy syksyi syksyinen puutarha syreeni `Annala` syysasteri syyshohdekukka syyshortensia syysistutus syyskrookus syyskukkijat syyskylvöt syyslannoitus syysleimu syysmaksaruoho syysmyrkkylilja syyspuutarha syysraparperi syystyöt syysvilja syysvuokko syötävä metsäpuutarha sähkökaapelin asentaminen säleikköaita särkynytsydän taikinamarja taimikasvatus Taimipäivä Mustilassa taimitarha taimivaihto taivukas taivukaslisäys talvensuojaturve talventähti talvi talvikylvöt talvinen puutarha talvipistokas talvipuutarha talvisia puutarhatöitä talvivalkosipuli talvivihreä tarha-adiantum tasetti terttuselja tiililattia tomaatti Tommolan tila tulipa `Brilliant Star` tulppaani tulppaanipuu tummaraunioinen tuohipesin tuohisykerö tuoksuesikko Tuoksumiekkalilja turveharkko turveharkkomuuri typistys tyrnimarja tyrnipensas tyräkki tähkäverbena tähtilumikello täpläpunalatva Unelmien viljelylaatikko unikko vadelmapenkki vadelmatarha Vakka-taimi valkoinen puutarhassa valkotäpläimikkä valkovarjohiippa valkovuokko valokuvaus vappu varjohiippa varjolehti varjopuutarha varjosontikka varjotarha verkkokori vesikasvit vierailu vieraslaji viherkasvit viherlannoitus Viherpaja vihersisustus viherterapia vihreä joulu virkkaus virvalilja vuorimänty värinokkonen väriperuna värit puutarhassa Kotipuutarhan blogit Mama's garden Minna Räisänen Somepuutarhuri Johanna Rönnlöf Uusimmat Blogi Puutarhanhoito Vihdoinkin lehtimultaa omasta tehtaasta Blogi Kaupallinen yhteistyö Koristekasvit Värikäs istutusalue — angervojen ensimmäinen kesä Blogi Yleinen Puutarhakrapula — ikävä seuralainen Sinua saattaisi kiinnostaa myös: Lukijamatka Suojattu: Puutarhamatka Rivieralta Alpeille 14.–20.4.2024 Lukijamatka Suojattu: Puutarhamatka Reinin laaksoon 10.–15.6.2024 Lukijamatka Suojattu: Puutarhamatka Irlantiin 13.–18.5.2024 Puutarhanhoito Rakkaudesta humalaan Lataa lisää
Daaliat ovat ihastuttavia. Toki kukkaloiston eteen pitää myös tehdä aika lailla työtä ja huolenpitoa niin syksyllä kuin myös keväällä. Täällä kaupunkikodin pihassa minulla on muutamia daalioita ja niiden kanssa ei paljoa aikaa tuhraannu, tosin uusi talvisäilytysmuoto on pitänyt kehitellä. Säilytän kuivahtaneet juurakot sanomalehteen käärittynä ja kääröt on tyhjissä siisteissä kissojen kuivaraksupusseissa. Leikattu pussin suu on suljettu yhdellä pyykkipojalla ja ilma pääsee kiertämään pusseissa ja näin ei juurakot kuivu liikaa tai jos kosteutta on kuitenkin juurakoissa liikaa ne eivät ainakaan pääse mätänemään. Ainakin kerran alkutalven aikana käyn tarkastamassa säilytyspussit. No ei siinäkään työssä mene paljoa aikaa sillä pussit ovat hyvässä järjestyksessä terassin oven sisäpuolella ja peittyvät paksun ikkunaverhon taakse. Sinulla on oivallinen juurakoitten välivarasto kasvihuoneen hyllyillä, juurakot kuivahtavat hyvin ja näin lopullinen talvisäilytys onnistuu hyvin. Onnea daalioiden talvilepoon ja keväällä taas odottaa uudet kasvun ihmeet. Vastaa
Kun vaan saisi pysymään juurakoiden määrän maltillisena niin silloin pysyisi myös työmäärä aisoissa. Vaan pahoin pelkään, että jokunen uusi on ensi vuonnakin hommattava. Se täydellinen tumma luumu puuttuu edelleen Kätevälle kuulostaa nuo kisun ruokapussit juurakoiden säilytyksessä. Aikoinaan kun ei ollut meillä kellaria niin minäkin säilytin juurakot ihan huoneenlämmössä yläkerran aulassa. Jätesäkeissä joiden suut oli puoliksi auki. Kamalan rumiahan ne säkit olivat, en saanut niitä piilotettua yhtä hyvin kuin sinulla verhon takana Vastaa
Sinulla on aika muhkea kokoelma daalioita. En minäkään ole lähtenyt juurakoita pesemään, ravistellut vain enimmät mullat pois. En ole kyllä erikseen niitä kuivatellutkaan, vaan laittanut ne siltään avonaiseen pahvilaatikkoon kellariin. Kellarin lämpötilasta ja kosteudesta kyllä riippuu paljon, ovatko juurakot vaarassa kuivua vai homehtua talven aikana. Meillä yleensä halla ehtii palelluttaa varret ennen kuin itselle on tullut edes mieleen nostaa juurakoita talviteloille. Tänäkin syksynä minulla oli juurakko maassa varmaan lähemmäs kuukauden ennen kuin sain aikaiseksi nostaa sen pois. Varret kyllä kävin leikkaamassa tapeille jo aiemmin. Juurakon kääntäminen ylösalaisin oli hyvä vinkki. Varsistahan se kosteus pääsee helpoiten mädännyttämään juuret, jos niihin on vettä jäänyt. Nyt vain toivotaan hyvää talvehtimista kaikille daaliakaunottarille. Vastaa
Tajusin itsekin vasta postausta kirjoittaessani, että nuo juurakothan olisi voinut vielä asetella nurinpäin tuohon hyllylle niin olisi ainakin kaikki vesi valunut tarkasti pois sieltä varsien sisältä. En kuitenkaan jaksanut enää lähteä niitä kääntelemään, joten ensi vuonna yritän sitten muistaa. Ja niinhän se on, että varmasti kaikista tärkein asia juurakoiden säilymiseen on ne säilytyspaikan olosuhteet. Meillä riippuu olosuhteet kellarissa paljon talvesta ja siitäkin kuinka paljon siellä on tavaraa eli kasveja ja multaa joista kosteutta kellariin haihtuu. Joskus olen miettinyt jonkinlaista kosteudenpoistajaakin mutta en sitten kuitenkaan ole hommannut. Vastaa