Blogi Mama’s garden Koristekasvit Corydalis — kaunis kuin koru Viime vuonna puutarhaystäväni Sirpa innostui Corydaliksista eli kiurunkannuksista ja niinhän siinä kävi, että tuo innostus tarttui minuunkin. Emme suunnitelmistamme huolimatta onnistuneet saamaan aikaiseksi yhteistä kimppatilausta mutta kun laitoin joka syksyistä sipulitilaustani Suleville, hupsahteli ostoskoriin myös joitakin kiurunkannuksen mukuloita. Vuosien saatossa olen hankkinut näitä ”kasvikoruja” myös taimivaihdoista ja kylvänyt siemenistäkin. Lisäksi lehtomaisella tontillamme ja lähiluonnossa kasvaa myös luonnonvaraista pystykiurunkannusta, C. solida ja sen kasvustoja olen vaalinut siitä lähtien kun tälle tontille saavuimme. Corydalis solida `Falls of Nimrodel` on ollut niin kaunis, että olen hankkinut sitä kahteen kertaan. Joidenkin corydalisten kauneuden edessä olen näköjään sortunut pariinkin eri kertaan. Näitä kasveja kuvaillessani huomasin nimittäin, että tuota ensimmäisten kuvien kiurunkannusta on tullut hankittua kahteenkin eri kertaan. No eipä ihme, niin suloisen kaunis tuo Nimrodel joen putousten kaunotar on. Hieman hennomman punainen on tämä tänä keväänä ensimmäistä kertaa kukkiva C. solida `Zbraslav`. Tarkkasilmäisimmät muuten voivat nähdä pikkuruisen esikon siementaimen tuossa kuvan oikeassa reunassa. Ilahduttavasti viime kesänä koulimatta jääneet esikoiden siemenkylvöt ovat talvesta selvinneet. Mikäli tuo esikko tuosta jaksaa edelleen kasvaa ja vahvistua, on se erinomainen kasvikumppani aikaisin kukkivalle kiurunkannukselle. Nämä pienet mukulalliset kiurunkannukset nimittäin häviävät kukinnan jälkeen melko nopeasti ja antavat tilaa seuraaville kukkijoille. [columns_row width=”half”] [column] Corydalis malkensis on kauniin kermanvalkoinen. [/column] [column] Nimetön sinisen sävyinen kiurunkannus. [/column] [/columns_row] Harmillisesti tämän sinisen kiurunkannuksen läheisyydestä oli nimilappunen lennähtänyt taivaan tuuliin, enkä nyt jaksanut alkaa kaivelemaan muistiinpanoja kasvin nimen selvittämiseksi. Mikäli kiurunkannusten laajahko kirjo kiinnostaa sinua syvällisemmin, löytyy täältä Pacific Bulb Society:n sivuilta paljon lisää tietoa. Loppuun vielä kuva sekalaisen sävyisistä kiurunkannuksista jotka olen vuosia sitten kylvänyt harrastajalta saamistani C. solida `Beth Evans`:in siemenistä. Nämä kukkivat nyt parhaillaan ensimmäistä kevättään ja niiden värikirjo tuo iloa keväiseen perjantai-iltaan <3 Share to: facebook Share to: twitter Share to: pinterest Julkaistu 26.4.2019 Avainsanat corydalis kiurunkannus Kommentoi Lue kommentit (6) Voi kun ovat ihania! Noita Tolkien-nimisiä olen suunnitellut tilaavani, mutta olin siinä luulossa, ettei niitä saa – tai olivat ainakin loppu siinä vaiheessa syksyllä, kun tajusin alkaa asiaa tutkia. Pitäisi varmaan olla aikaisin liikkeellä. Nimrodelin putous on tosiaan mielettömän kaunis. Vastaa Sinä tulitkin mulle heti mieleen kun selvitin tuo kasvin nimen taustaa. Muistin että keräilet juurikin tuohon elokuva-sarjaan liittyviä kasveja. Hyvä nimi on aina bonusta kauniille kasville Vastaa Ihananaisia ovat! Enpä tiennytkään että näistäkin löytyy näin monen näköisiä. Meillä mökillä kasvaa huisin paljon sinertävää kiurunkannusta, Taitaa olla pystykiurunkannus…. Vastaa Kiurunkannuksia on todellakin suuri joukko ja näiden mukulallisten lisäksi vielä juurellisesti lisääntyviä perennamaisia. Minulla kasvaa yhtä juurellista ’Craighton Blue’ joka on Corydalis flexuosan (safiirikiurunkannus) ja C. elatan välinen hybridi. Vastaa ’Falls of Nimrodel’ pysäytti minutkin niin kauneudellaan kuin nimelläänkin. Sailan tapaan yritän keräillä Sormusten herran mukaan nimettyjä kasveja. Minulta löytyy tosin vasta sinipiikkiputki ’Blue Hobbit’, mutta jostainhan keräilykin on aloitettava. :) Nuo kiurunkannuksen lehdetkin on niin suloiset. Ihanaa vappua sinulle! :) Vastaa Todellakin, jostain se on aloitettava ja tuo sininen Hobitti ei ole ollenkaan hassumpi kokoelman ensimmäiseksi. Nyt vain metsästämään seuraavaksi tuota Nimrodelin putousta Vastaa Vastaa Peruuta vastausSähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *Nimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Lähetä kommentti Peruuta vastausNimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Mama's garden Puutarhanhoitoa Mamman puutarhassa ja intoilua kaikesta vihreästä. Häärään täällä Ib vyöhykkeellä, tonttimme koko on reilut 5000 m2, josta vajaa puolet on luonnontilaista kalliota. Facebook Instagram Pinterest mammanpuutarha@gmail.com Arkisto 2023 (23) 2022 (46) 2021 (54) 2020 (72) 2019 (49) 2018 (47) 2017 (68) Kategoriat Valitse kategoria Blogi Kaupallinen yhteistyö Keittiötarha Koristekasvit Metsäpuutarha Piharakentaminen Pihasuunnittelu Puutarhamatkailu Puutarhanhoito Vihersisustus Yleinen Avainsanat Valitse avainsanaa `Bougie` acis autumnalis adventtiasetelma Aeonium agave aikainen kevätkukkija amaryllis amppeli amurinpioni Anemone Anemone `Wild Swan` antiikki- ja perinnepäivät araucaria Araucaria araucana arboretum arvonta askartelu asteri auringonkukka Avoimet puutarhat avokomposti balkaninsyklaami Barnhaven betoni betoniaskartelu betonivalu Billnäsin ruukki biohiili BirdLife Suomi blogihaaste blogille logo blogitapaaminen bonsai broccoli C. coum C. hederifolium callicarpa clematis viorna cordon corydalis corydalis Craighton Blue cottage garden Crocus Crocus speciosus Cyclamen Cyclamen coum daalia daalian jakaminen daalioiden kasvatus ja hoito daalioiden talvisäilytys Dahlia Eco Weedkiller Eija`s garden Epimedium erikoisperuna esikko esikkokylvöt espalier espanjansiruetana etanoiden torjunta euroopanmarjakuusi floristi Flör Galanthus haaste haisujouluruusu hanami hankikylvöt harjateräs harokataja havutyöt hedelmäpuiden leikkaus heinäkuu puutarhassa Helleborus Helleborus thibetanus helmimarja helmivillakko helokämmekkä Helsingin kevätpuutarha messut 2017 herneenversot hiekka hirvenkieli hitsaus hoitosuunnitelma holvikatto hopearikko hortensia hortensia Wim`s Red hosta Hosta minor huonekasvit huonemänty huosiain huurteinen puutarha Hvitträsk hyasintti hyönteisverkko hyötykasvit hyötykasviyhdistys hyötypuutarha hyötytarha hyötyviljely hyötäminen höyhenpensas idänsinililja iiris ikivihreät ilmanvaihdon läpiviennit imikkä isoniittyhumala istutusalueen perustaminen istutustulppaani jalkalehti japanilainen puutarha japaninhiirenporras japaninkurjenmiekka japaninmagnolia japaninmarjakuusi japaninvaahtera joriini joulukoristeet joulukukka jouluruusu jouluvalmistelut JR Holvikellari juurekset jäkäläpuutarha jättiagaave kaalien kasvatus kaalikasvit kaariportti Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha kallio kallioketo kalliopuutarha kanelisaniainen karhunlaukka kartanon puutarha kartiomarjakuusi kastelu kasvatuskokeilu kasvien talvetus kasvien talvisuojaus kasvien väriyhdistelmät kasvihuone kasvihuoneet kasvimaa kasvivalo kasvivaras kasvualusta kate kateviljely kattaminen Kauhurinne kaupallinen yhteistyö Kauppapuutarha Sohlman kausivalot kehäkukka keijunkukka keijunmekko keittiötarha kekrijuhlat kekripukki kellarin rinne kellohyasintti kellovaivero keltainen keltapeippi kermesmarja kesäkeittiö kesämalvikki kesäpäivänhattu keto-orvokki ketokasvit ketunleipä kevät kevätesikko kevätkello kevätkukkijat kevätkurjenmiekka kevätkylvöt kevätleikkaus kevätlinnunsilmä kevätlumipisara kevätpuutarha kiinanlaikkuköynnös kiinanpioni kilpiangervo kilpihärkylä kirja-arvonta kirjakatsaus kirjopikarililja kirjosalvia Kirkniemen kartano kirppislöytöjä kirsikkaluumu kissankäpälä kiurunkannus kivi kivikko kivikkokasvit kivilyhty kivimuuri kivirakentaminen kivituhka klorofylli kodin sisustus kohopenkki koikarppi koiranhammas kokedama kolmilehti kompostilieroja kompostointi koristeheinät koristekasvit koristepensas koristeraparperi koristevalot kosmoskukka kotkansiipi koulinta krookus kuivakukat kukka-asetelma kukkakurssi kukkasipuli kultatesma Kumpulan kasvitieteellinen kuningassaniainen kuorikate kuriilienkirsikka kurjenpolvi kuunlilja kuurainen puutarha kylvökukat käsityöt kääpiökataja köynnöskaari köynnöspinaatti lahottajasieni lammikko lammikon hoito lammikon tekniikka lannoitus lantakomposti lasikupu latva-artisokan talvetus latva-artisokka led-valo lehtimulta lehtimuodot lehtiperenna lehtipistokas lehtopalsami leivonta libanoninlaukka linnan puutarha linnunpönttö lintujen ruokintaa liuskavaleangervo liuskekiven asennus liuskekivi Lohjan asuntomessut Lohjan museo loveaminen Ludisia discolor lumikello lumikellofestivaalit lumikellojen istutus lumikuningatar lumikurjenmiekka `George` lumityöt lumme luonnonalue luonnonkasvit luonnonkukat luonnonmateriaali maa-artisokka maakellari maakellarin eristäminen maakellarin ilmanvaihto maakellarin maatäyttö maakellarin perustus maakellarin routasuojaus maakellarin salaojitus maakellarin tukirakenteet maakellarin vesieristys maakellarin väliseinät maalattia maanrakennuskangas maaorkidea maaperän hoito magnolian istuttaminen maisemapuutarha maksaruoho maljakko mantsurianaralia marjakranssi marjakuusi marjakuusiaita marjamehu Marjamäki Marketanpuisto mehikasvi mehikuusi mehipuu mehiruusuke messurakentaminen Metsäpirtinmulta metsäpuutarha metsätyöt miljoonalinnunpönttöä mullanvaihto multaus muotoonleikkaus muotopuutarha muratti murattisyklaami mustaselja Mustilan arboretum Mustilan taimipäivä 2019 Mustilan ystävät mustilanhortensia Mustion Linna mykorritsa myyräjahti myyrätuhot mänty mätäslaukkaneilikka narsissi narsissitupakka naruamppeli neidonkieli neilikka niitty niittykasvit niityn hoitaminen niityn perustaminen norjanalvejuuri Nuppula obeliski Ojamon kartano oka oma metsä omenapuiden hoito omenapuu omenapuuaita onnenpensas opuntia Oristone Oriveden ruskea osterivinokas oven päällisten valaminen Oxalis tuberosa pahvikate paljasjuurinen palloesikko parsa parsakaali parsan kasvattaminen patiohortensia pehmytmesiheinä pelargoni pelargonien hoito- ja säilytys pelargoninäyttely pensasaita pensaskirsikka pensaspapu pensasruusu pensasruusujen hoito perennat perhe-elämä persianpikarililja peruna perunalajikkeet perunamaa perunan idätys perunan istutus perunan kukinta perunan taudit perustusten raudoitus perustustustyöt Piha&Puutarha-messut pihabongaus piharakentaminen piikkihärkylä pikarililja pilvikirsikka pinseeraus Pinus pinea pioni Pioni `Olga` pionien hiekkakuivatus pionien syysistutus pionin jakaminen pionin juurakko pionin luonnonlaji pionin siemenkylvö pisarakärhö pistokas pistokaslisäys pohdintoja porkkana posliinikukka potager puistolumikello puksipuu punalehtiruusu puukuitu puutarhajäte puutarhakirjoja puutarhakissa puutarhakoristeet puutarhalampi puutarhamatkailu puutarhamietteitä puutarhan kevättyöt puutarhan rakenteet puutarhan valaistus Puutarhasuunnittelu puutarhaterapia puutarhatyyli puutarhatyöt puutarhavadelma puutarhavierailu pähkinälehto päivänhattu pääsiäinen pääsiäismuna pölkkyviljely raivaussaha rauniokilkka rautapatsas rautasulfaatti Rautatienomenapuu rautavihtrilli ravintola Linnankrouvi reikätiili rikkakasvi rikkakasvien torjunta rikko rinnepuutarha rippijuhlat rotkolemmikki `Jacks Frost` rudbeckia ruiskukka Ruissalo ruska rusokirsikka ruukkuistutus ruukkukasvit ruukkupuutarha ruusu ruusuaidanne ruusukaali ruusupapu rönsytiarella salaoja salkoruusu samettiruusu sammal sammalkasvualusta sammalkranssi sammalkuusi sammalpallo sammalpuutarha saniainen scilla Scilla bifolia seinien muuraus sekaistutus seljankukkamehu shiitake siemenarvonta siemenkylvöt siementaimi sieniviljely sieniymppi sinikämmen sinipiikkiputki sinivaleunikko sinivuokko sipulien istutus sipulikori sipulikukat sisäkasvit sitruuna-ajuruoho soihtulilja sora sormivaleangervo sulkahibiskus suovehka syklaami syksy syksyi syksyinen puutarha syreeni `Annala` syysasteri syyshohdekukka syyshortensia syysistutus syyskrookus syyskukkijat syyskylvöt syyslannoitus syysleimu syysmaksaruoho syysmyrkkylilja syyspuutarha syysraparperi syystyöt syysvilja syysvuokko syötävä metsäpuutarha sähkökaapelin asentaminen säleikköaita särkynytsydän taikinamarja taimikasvatus Taimipäivä Mustilassa taimitarha taimivaihto taivukas taivukaslisäys talvensuojaturve talventähti talvi talvikylvöt talvinen puutarha talvipistokas talvipuutarha talvisia puutarhatöitä talvivalkosipuli talvivihreä tarha-adiantum tasetti terttuselja tiililattia tomaatti Tommolan tila tulipa `Brilliant Star` tulppaani tulppaanipuu tummaraunioinen tuohipesin tuohisykerö tuoksuesikko Tuoksumiekkalilja turveharkko turveharkkomuuri typistys tyrnimarja tyrnipensas tyräkki tähkäverbena tähtilumikello täpläpunalatva Unelmien viljelylaatikko unikko vadelmapenkki vadelmatarha Vakka-taimi valkoinen puutarhassa valkotäpläimikkä valkovarjohiippa valkovuokko valokuvaus vappu varjohiippa varjolehti varjopuutarha varjosontikka varjotarha verkkokori vesikasvit vierailu vieraslaji viherkasvit viherlannoitus Viherpaja vihersisustus viherterapia vihreä joulu virkkaus virvalilja vuorimänty värinokkonen väriperuna värit puutarhassa Kotipuutarhan blogit Mama's garden Minna Räisänen Somepuutarhuri Johanna Rönnlöf Uusimmat Blogi Puutarhanhoito Vihdoinkin lehtimultaa omasta tehtaasta Blogi Kaupallinen yhteistyö Koristekasvit Värikäs istutusalue — angervojen ensimmäinen kesä Blogi Yleinen Puutarhakrapula — ikävä seuralainen Sinua saattaisi kiinnostaa myös: Puutarhanhoito Rakkaudesta humalaan Ajankohtaiset vinkit Syyssiivous puutarhassa Pihasuunnittelu Parhaat ruskakasvit Huonekasvien hoito Huonekasvit sisäilman puhdistajina Lataa lisää
Voi kun ovat ihania! Noita Tolkien-nimisiä olen suunnitellut tilaavani, mutta olin siinä luulossa, ettei niitä saa – tai olivat ainakin loppu siinä vaiheessa syksyllä, kun tajusin alkaa asiaa tutkia. Pitäisi varmaan olla aikaisin liikkeellä. Nimrodelin putous on tosiaan mielettömän kaunis. Vastaa
Sinä tulitkin mulle heti mieleen kun selvitin tuo kasvin nimen taustaa. Muistin että keräilet juurikin tuohon elokuva-sarjaan liittyviä kasveja. Hyvä nimi on aina bonusta kauniille kasville Vastaa
Ihananaisia ovat! Enpä tiennytkään että näistäkin löytyy näin monen näköisiä. Meillä mökillä kasvaa huisin paljon sinertävää kiurunkannusta, Taitaa olla pystykiurunkannus…. Vastaa
Kiurunkannuksia on todellakin suuri joukko ja näiden mukulallisten lisäksi vielä juurellisesti lisääntyviä perennamaisia. Minulla kasvaa yhtä juurellista ’Craighton Blue’ joka on Corydalis flexuosan (safiirikiurunkannus) ja C. elatan välinen hybridi. Vastaa
’Falls of Nimrodel’ pysäytti minutkin niin kauneudellaan kuin nimelläänkin. Sailan tapaan yritän keräillä Sormusten herran mukaan nimettyjä kasveja. Minulta löytyy tosin vasta sinipiikkiputki ’Blue Hobbit’, mutta jostainhan keräilykin on aloitettava. :) Nuo kiurunkannuksen lehdetkin on niin suloiset. Ihanaa vappua sinulle! :) Vastaa
Todellakin, jostain se on aloitettava ja tuo sininen Hobitti ei ole ollenkaan hassumpi kokoelman ensimmäiseksi. Nyt vain metsästämään seuraavaksi tuota Nimrodelin putousta Vastaa