Juurekset Kasvimaa ja lavatarha KEITTIÖTARHA Sato ja säilöntä Juurikkaat Punajuurikas eli kotoisammin punajuuri on juurikkaista tunnetuin ja käytetyin. Kelta-, valko- ja raitajuurikkaat ovat punajuurikkaan miedompia ja makeampia värimuotoja. Punajuuren käyttö Punajuuren värjäävyys tuntuu joskus hankalalta ruokaa laittaessa, mutta monen mielestä juuri tumman punajuurikkaan maku on kaikkein paras! Käytä juurikkaita keittoihin ja patoihin tai paahda uunissa öljyn ja yrttien kera. Säilötyt etikkapunajuuret ovat jo klassikko. Pieniä versoja voi käyttää salaatteihin ja miniversoina leivän päälle. Juurikkaiden maku on raikkaimmillaan juuri maasta nostettuna. Perinteisen punajuuren lisäksi kannattaa kokeilla sen miedompia sisaruksia kelta-, valko- ja raitajuurikasta. Ne ovat annoksen piristys silloin, jos koko ruuan ei haluta värjäytyvän perinteisen punajuurikkaan sävyiseksi. Raitajuurikkaan siivut ovat koristeellisia, mutta ”vuosirenkaiden” sävykontrasti tosin tasoittuu jonkin verran keitettäessä. Punajuurikkaan syvänpunainen väri on peräisin betalaiineista. Juurikkaat ovat mestarikokkien ja ruokaharrastajien suosikkeja niiden monipuolisuuden ja upeiden värien vuoksi. Punajuuren kasvatus Juurikkaat viihtyvät aurinkoisella kasvupaikalla kosteahkossa maassa. Varjoisuus ja kuivuus yhdessä voimakkaan typpilannoituksen kanssa kasvattaa helposti juurikkaiden nitraattipitoisuutta. Pidä sekä lannoitus että kalkitus maltillisina. Huolehdi, että maa pysyy kosteana, haraa rivivälejä säännöllisesti tai käytä katteita. Ruohosilppu soveltuu katteeksi vain kerran-pari kesässä annosteltuna, sillä se on voimakkaan typpipitoista. Punajuuren kylväminen Vältä liian aikaista kylvöä ja odota maan lämpenemistä. Viileys virittää helposti juurikkaat kukkimaan mukulan kasvun kustannuksella. Pieniä mukuloita muodostuu jo parin kuukauden kuluttua kylvöstä, ja hieman keskenkasvuiset juurikkaat ovat maukkaimpia. Voit tehdä pari-kolme kylvöä kesässä. Varastoitavat juurikkaat kannattaa kylvää aikaisintaan juhannuksen tienoilla. Sopiva kylvöväli pieninä korjattaville juurikkaille on noin 5 senttiä. Varastojuurikkaat kannattaa kylvää noin 10 sentin välein, jotta mukula mahtuu kasvamaan. Sopiva kylvösyvyys on 2 cm ja riviväli 30 cm. Yhdestä siemenestä muodostuu useamman sirkkataimen rypäs. Harvenna siten, että jätät ryppään vahvimman taimen kasvamaan. Lavassa ja kohopenkissä maa lämpenee nopeammin. Punajuurikkaita ei pidä kylvää kylmään maahan. Juurikkaita kannattaa harventaa kesän mittaan. Pienet harvennustaimet kannattaa hyödyntää keittiössä. Punajuuren sadonkorjuu Korjaa juurespenkin satoa suoraan keittiökäyttöön heinäkuulta myöhäiseen syksyyn saakka. Nosta sato kuivalla, aurinkoisella säällä. Käytä juurikkaat kypsennettynä, se vähentää nitraatin määrää. Jos et omista kellaria tai muuta sopivaa säilytyspaikkaa, pidä sato maassa mahdollisimman pitkään. Kasaa rivin päälle multaa tai suojaa sato ensimmäisiltä hallaöiltä oljilla, naateilla ja puiden lehdillä. Juurikkaat (Beta vulgaris) on vuoden vihannes 2019. Tunnustus on ansaittu, sillä nämä helppohoitoiset vihannekset ovat monikäyttöisiä, terveellisiä ja helppoja kasvattaa. Kuvassa keltajuurikas ’Golden’. Viikon luetuimmat 1. Ajankohtaiset vinkit Talvikompostointi 2. Puutarhanhoito Sipulikukkien istutus 3. KEITTIÖTARHA Marjapensaiden istutus Share to: facebook Share to: twitter Share to: pinterest Julkaistu 9.5.2019 Teksti Outi Tynys Lähde Oman maan juurekset (nro 8/2021), Muhkeiden juuresten aika (nro 9/2015), Satoisa punajuurikas (nro 5/2014) Kuvat Teija Tuisku, Maija Astikainen Avainsanat juurikkaatkeltajuurikaspunajuuren kasvatuspunajuuripunajuurikasraitajuurikasvalkojuurikasvuoden vihannes 2019 Kiinnostuitko? Tilaa Kotipuutarha-lehti nyt tutustumishintaan. Saat seuraavat 4 lehteä vain 29 €! Tilaa nyt Sinua saattaisi kiinnostaa myös: Juurekset 10 x hyvä perunalajike Kasvimaa ja lavatarha Peruna Juurekset Porkkana Juurekset Juuresten kasvatus Kasvimaa ja lavatarha Maa-artisokka Lataa lisää