Blogi Somepuutarhuri Johanna Rönnlöf

Taistelu lumimarjapensasta vastaan

Valitse taistelusi, kuuluu kuuluisa sanonta. No, sen voi ainakin todeta, että tällä tontilla riittää valinnanvaraa! Löytyy kurtturuusua, lupiinia, viitapihlaja-angervoa ja ruttojuurta

Mutta tänä kesänä valitsin lumimarjan. Lumimarja ei löydy vieraslajilistoilta, mutta tämän pihan kokemusten perusteella voisi hyvin löytyäkin. Niin paljon alaa se on vallannut.

Lumimarjapensas oli kylläkin aikoinaan mun must have -kasvien listalla, koska sopivassa paikassa se on tosi kaunis, terve ja kiitollinen kasvi. Esim. kaupungissa, jos toisella puolella on rakennus ja toisella puolella asfaltti ;D

Täällä meillä sitä löytyy puutarhasta pari laikkua, kooltaan noin 10x10metriä.

Halusin tässä ensin muutaman vuoden tarkastella pensaan habitusta ennen hävityspuuhiin ryhtymistä. Huomasin, että loppusyksyn kauniiden marjojen lisäksi sillä on yllättävä ominaisuus. Se kukkii tosi myöhään ja silloin siinä käy kova kuhina, kun kimalaiset pörräävät kukissa. Tämä oli yksi syy miksi annoin pensaan viedä kasvimaalta leijonanosan näinkin pitkään. Toinen syy oli se, että en saanut päätettyä miten lähtisin hävittämään pensasta.

Tänä keväänä satuin tuskailemaan ääneen, että kasvimaata pitäisi saada laajennettua ja sen sattui kuulemaan perheen maanrakentaja. Maanrakentaja tokaisi, että miksi ei kuorittaisi vaan kaivinkoneella puska pois päiväjärjestyksestä. Niinpä. Vaikka meillä onkin kaivinkone omasta takaa, niin on myös yksi pieni taloremontti (FYI olen liittynyt heihin, jotka sanovat, että älkää koskaan ryhtykö vanhan talon kunnostamiseen) ja siksi en oo kehdannut ottaa tätä lumimarjapensasasiaa esiin. Mutta nyt sattui semmoinen sopiva hetki, että maanrakentaja näki projektissa kai pienen (ja kivan) hengähdystauon remppahommista ja vips vaan vuosien ongelma oli poissa!

Yritin Facebookin ötökkäryhmästä kysellä etukäteen, että mikä olisi talvehtivien kimalaisten kannalta paras aika suorittaa mylläysoperaatio, mutta kukaan ei oikein sanonut asiaan juuta eikä jaata. Huoleni oli, että kuningatarkimalaisia olisi siellä pensaan alla maakoloissa vielä talvehtimassa tai että ne olisivat jo alkaneet rakentaa koloihin uusia pesiä. Pohdin pääni puhki, että mikä hetki haittaisi heidän elämäänsä mahdollisimman vähän, mutta kun en löytänyt tähän vastausta, niin päädyin siihen, että jos kaivinkone nyt liikahtaa, niin se asia on nyt vain onnellisesti hyväksyttävä.

Kaivinkoneen käyttö pensaiden hävittämisessä arvelutti mua myös siksi, että sen mukana lähtisi myös reilu kerros ruokamultaa. Mutta lopulta pintamaata hävisi nimellinen määrä, joten tämä vaihtoehto toimi oikein hyvin.

Toinen vaihtoehto olisi ollut vetää kasvusto alas raivaussahalla ja sen jälkeen leikata uusia versoja ahkerasti pois, eli koittaa näännyttää pensas vähitellen. Tämä oli se vaihtoehto jonka luulin olevan rempan keskellä ainoa mahdollinen, mutta tällä tavoin ei paikalla olisi päässyt viljelemään mitään pariin vuoteen. Tätä kokeilin myös tänä kesänä toisella puolella kasvimaata olevalla kasvustolla…

Kolmas vaihtoehto olisi ollut raivata kasvusto ensin pois ja sen jälkeen peittää paksulla muovilla, mutta tässä on se ongelma, että pensaan tyvet ovat aika järeitä ja ne olisi pitänyt raivaussahalla saada lähes maata myöten katki jottei peitteenä käytettävä matsku olisi sitten repeillyt rikki heti ensimmäisenä talvena. Säästin raivaussaharaukan tältä kaltoinkohtelulta.

Summasummarum kaivinkone alkoi kuulostaa oikein mukavalta vaihtoehdolta.

Pensaan kuoriminen kaivinkoneella oli niin helpon näköinen operaatio, että tulipahan taas tyhmä olo kun olin niin kauan pähkäillyt tämänkin ongelman kanssa. Toisaalta taas on ihan turha soimata itseään tästä, sillä viimeiset vuodet rempan keskellä on olleet niin kuluttavia, että ei tämmöisiä pikkuisia lisäprojekteja ole kehdannut ottaa edes puheeksi. Nyt oli kuitenkin lumimarjapensaan aika tullut.

Juuret heitettiin kasaan pellolle, jossa niitä käydään aika ajoin mylläämässä kaivinkoneella jotta uusi kasvu vähitellen näivettyy.

Pensaiden alta paljastui ihanaa mehevää multaa. Koska tiedossa on, että maa on meillä hapanta ja ravinneköyhää, lisäsin runsaasti kalkkia ja luonnonlannoitetta ja sitten iskin paikalle mansikkamaan, vähän perunoita ja väliaikaissijoitukseen tädiltä saamani perennalastin. Mansikkapenkkeihin sekoitin myös reilusti hevonkakkakompostia.

Lopputuloksena uusi viljelyalue on hyvässä vauhdissa. Mansikat teki jo pikkuisen satoakin ja perennapakun floksit on kukassa.

Epäilin, että lumimarjaa olisi puskenut maasta kaikesta huolimatta sieltä täältä, mutta ilmeisesti pensas ei ole kuitenkaan ole ihan niin elinvoimainen. Vanhasta kasvustosta lähinnä horsma on puskenut sieltä täältä pintaan.

Mutta se toinen alue, jonne kaivinkone ei tänä kesänä ehtinyt?

Sen vedin raivaussahalla alas alkukesästä ja nyt poppukesästä se on hyvässä ja rehevässä kasvussa :D Monet pensaathan siis rakastaa tämmöstä nuorennusleikkausta, monet kestää jopa ihan tämmösen alasleikkauksen. Nyt olisi tietysti viimeistään se hetki, kun tää uusi kasvusto pitäisi vetää alas. Ennen kuin ruskan myötä kaikki energia on siirtynyt juuriin odottelemaan ensi kevättä.

Vaan meninpä tässä myös leikkaamaan sormestani palan, joten multa- ja puutarhahommat on nyt multa pannassa ainakin vielä muutaman viikon. Lisäksi noi pitäis varmaankin vetästä trimmerillä. Ja trimmerin käyttöä oon nyt alkanu vähän karsastaa, sillä ootteko koskaan miettineet mihin se muovinaru oikein häviää? Niinpä, sinne puutarhaan se hiutuu ja mikromuoviksi muuttuu.

Kaikenlaisia valintoja sitä joutuukin elämässä pohtimaan :D