Blogi Somepuutarhuri Johanna Rönnlöf

Lemmenmaja löytyi

74 vuotta sitten istutettu syreenimaja löytyi ja raivaus alkoi.

Tänä keväänä tein taas huikean löydön. Löysin syreenimajan, tai ”lemmenmajan”, joksi talon entinen puutarhuriemäntä syreenimajaa kutsui. Aune oli kirjoitttanut puutarhan vaiheet ylös vanhaan muistikirjaan, jonka löysin muutama vuosi sitten vintiltä. Siinä mainitaan vuoden 1951 kohdalla näin:

”Toisessa puutarhassa päätettiin keskikäytävän työt ns. (lemmenmajaan?). Kirsikkapuu hävitettiin pois.”

Hassua, että juuri tänä kesänä, kun kirsikkapuukin odottaa istuttamistaan, löydän tämän lemmenmajan. Mutta näitä sattumiahan on riittänyt. Kuten kerran, kun olin istuttamassa päärynäpuuta ja iskin lapion parin hehtaarin tontilla juuri siihen paikkaan, johon Aune oli aikoinaan heittänyt roskapussin, jonka sisään oli (varmastikin vahingossa) päätynyt vanha hopealusikka. Mikäköhän on oikeasti todennäköisyys tälle? Veikkaan että aika pieni :D Mutta nyt on lusikkakin tallessa!

No, lemmenmajan löytyminen oli tavallaan paljon todennäköisempää. Kivet paljastivat paikan. Jotenkin on uskomatonta miten en ollut huomannut asiaa jo aikoja sitten. Siis toki syreenit olin huomannut. Ne rehottavat talon edustalla semmoisessa juurikin syreenimajan kokoisessa pyöreässä muodostelmassa. Mutta jotenkin vaan ajattelin, että niitä on varmaan aikojen saatossa voitu siirtää eikä mitenkään voisi olla varma, että ne ovat edelleen ”the lemmenmajan” paikalla.

Mutta kyllä ne taisivat olla. Kivistä päätellen.

Keväällä huomasin kivet, jotka ovat olleet lemmenmajan sisäänkäynti. Hyvin kapea, umpeenkasvanut kulkuaukko, josta mennään sisään majaan. Molemmin puolin penkit, joiden rajaukseen on käytetty tuommoisia vähän kämmentä suurempia kivenmurikoita.

Sisällä majassa reunat siis jatkuvat ja keskelle jää melko pieni, ehkäpä alle 2 metrin halkaisijaltaan tila. Eli todellakin tämmönen ”pussauskoppi”, ei mikään mihin mahtuisi pöytä ja tuolit kahvittelua varten. Sisääntulon vastakkaisella laidalla on suurempia, puolisen metriä korkeita kiviä, jotka on olleet varmaankin liian työläitä siirtää, tai sitten ovat olleet vain kauniita. Yksi vanha kuvakin on olemassa, jossa tyttäret istuvat kivellä ja takana on syreenejä, joten epäilen sen olevan tuo kohta. Ainakin kivi on hyvin samanmuotoinen. Isojen kivien toisella puolella kasvaa tuoksuvaa ruusua, jota tapaan kuivata teesekoituksiin.

Syreenit on olleet huonossa kunnossa jo silloin kun ostettiin talo. Joukossa on paljon vanhuuttaan kuolleita oksia ja nyt viime vuosina joukkoon oli kasvanut jo suhteellisen suuri pihlaja, pari koivua ja iso tuomi. Muut sahasin pois, mutta tuomi sai vielä jäädä. Tuomihan on yksi mun lempipuista ja niiden poistaminen on mulle vaikeaa. Annan sen nyt siis vielä olla ja jään harkitsemaan sen poistoa vielä.

Onneksi puut olivat sen verran pieniä vielä, että niistä pystyi hyvin näkemään, ettei missään ollut linnunpesiä. Asia joka kannattaa kesällä puita kaataessa aina huolellisesti tarkistaa <3

Kunhan aurinko taas näyttäytyy niin pääsisi jatkamaan hommia. Jos viime kesänä satoi koko heinäkuun, niin tänä kesänä onkin sitten satanut koko kesän :D

Jotenkin mulla oli jo talvella semmonen tunne, että vaikka hyötykasviasioista aina innostunkin, niin tämä kesä ei ole heitä varten. Tämä kesä on raivausta varten. Muuten meidän piha on kohta pelkkää metsää. Raivaussaha ja moottorisaha saa siis tänä kesänä laulaa.

On aika myös istuttaa hedelmäpuita, sillä yksi syy miksi halusin takaisin maalle asumaan on tietenkin se, että lapset saisi syödä suoraan puusta makeita luumuja, omenoita ja kirsikoita Typeristä typerintä on, että en oo alkanut istuttamaan niitä kaikesta pikkulapsiarjesta, eri paikkakunnalla asumisesta ja rempasta huolimatta heti. Nyt niistä saataisiin jo satoa. Tää kyllä ärsyttää niin paljon, etten kestä edes kirjoittaa tästä sen enempää, alkaa keittää yli ihan liikaa.

Mutta niin, syreeninkukkia on nyt ainakin tiedossa muutaman vuoden kuluttua toivottavasti hiukan enemmän kun lemmenmaja saa enemmän valoa ja vanhimpia runkoja lähtee poistoon. Vuohenputkeahan tuossa on kauttaaltaan niin paljon, että ajattelin ensi hätään laittaa majan sisälle vaikka sanomalehteä ja kuorikatetta, jotta saadaan vähän fiilistä. Vuohenputkea ei varmaan koskaan saa tuosta pois (eikä tarvitsekaan, sillä sitä pitää kuitenkin riittää syötäväksikin), mutta pitää katsoa, että alue rajautuisi sitten joskus esim. leikattavaan ruohoon, niin ei vuohenputki toivottavasti leviä koko tontille.

Kun löysin majan oli hätkähdyttävää tajuta, miten hyvä rajausmateriaali luonnonkivi oikeasti on. Se on ikuinen.

Näin vanhan pihan laittajana musta on mielenkiintoista se, että kun ihminen rakentaa puutarhaa, sitä tehdään nykyään usein vain itselle, tähän hetkeen. Harva varmaan ajattelee, että laitanpa tähän rajaukset luonnonkivistä, niin sitten jos joku 100 vuoden päästä kaivelee täällä, niin hän löytää tämän ja voi päätellä missä istutusalueen rajat ovat kulkeneet. Ehkä tätäkin voisi ajatella, jos siltä tuntuu. Kirjoittaa puutarhan vaiheita ylös tuleville polville, ottaa ja tallettaa kuvia.

Kun me ostettiin tämä paikka vuonna 2015, välittäjä oli tosi pahoillaan siitä, että taloa ei oltu tyhjennetty. En muistaakseni sanonut siihen mitään, kun olin niin järkyttynyt koko ajatuksesta (+ olin juuri synnyttänyt esikoiseni ja olin aivan vauvahuuruissa, joten harvaan asiaan osasin juuri silloin sanoa yhtään mitään muuta kuin ”Ai. Jaa.”). Olisi kyllä pitänyt sanoa siihen harkittu vastalause, jotta loppuis tommonen kummallinen toiminta.

Mun mielestä vanhojen talojen tyhjääminen ennen myyntiä pitäisi yksinkertaisesti kieltää. Miettikää miten paljon valokuvia, päiväkirjoja ja historiaa häviää tuommoisen käsittämättömän toiminnan vuoksi. Harva varmaan ostaa vanhaa taloa haluamatta tietää sen historiasta?!?

Me ollaan saatu onneksi tietää tämän paikan puutarhan historiasta niin paljon, että oon vieläkin ihan pöllämystynyt kaikesta. Nyt vaan täytyy todella jatkaa raivausta. Ja raivaukseen liittyen kuva parin vuoden takaa ja terveiset kaikille raivaajille; Raivaus on rankkaa. Jos et itse raivaa, trimmaa, tai sahaa paarmojen syötävänä ja auringon paahteessa paita märkänä, vaan joku tekee sitä sulle ystävällisyyttään (tai puoliksi pakotettuna :D) niin älä valita siitä, jos pari taimea silloin tällöin saa osumaa. Rapatessa roiskuu. Välillä oon itsekin vetänyt kumoon itse istuttamiani asioita, semmosta vaan välillä sattuu.

Lämmitä siis sun raivaajalle sauna, tee suolaista ruokaa ja laita olut kylmään. Tää on oikeesti yks niistä asioista, joita ei oikein hyvin osaa hahmottaa ennenku sitte, kun sen on itse kokenut.

Tähän loppuun vielä yksi kuva-arkiston aarre, joka ei oo tainnu täällä blogissa vielä vilahtaa. Aunen runkoruusut on jääneet pihassa vierailleiden mieleen ja mikä jottei. Suhteellisen upeita ovat vai mitä?

Ehkäpä jo parin vuoden päästä meillä on tuo sisäpihakin remontin osalta siinä kunnossa että voi laittaa jotain kivaa sisääntulon koristeeksi. Kaikki ajallaan <3

Kärsivällisyyttä ja voimia kaikille pihanlaittajille kaikkiin mahdollisiin olosuhteisiin ja nauttikaa auringonpilkahduksista!

Jotain meistä aina jää. Vaikka pihassa olisi vain yksi kasvi jäljellä menneistä ajoista, on sen merkitys sitäkin suurempi.