Blogi Somepuutarhuri Johanna Rönnlöf

Kylmänkestävä rusomunakoiso

Innostuin keväällä itselleni täysin uudesta etiopialaisesta munakoisosta. Solanum aethiopicum, rusomunakoiso, ’Rosso Di Napoli’ kestää paremmin kylmiä säitä, kuin tunnetumpi Solanum melongena (joka on toki aivan eri kasvikin). Rusomunakoisoa voi syödä sekä vihreänä, että täysin kypsänä, joten kaiken kaikkiaan tämä kestävä rusomunakoiso vaikutti kokeilemisen arvoiselta täällä 3-4 vyöhykkeellä!

Kävi kuitenkin niin, että tänä kesänä puutarhurilla oli melkoisen paljon töitä ja minikasvihuone jäi vähän vaiheeseen. Muovikate oli hapertunut pilalle eikä sitä pelastanut enää edes teippaus, joten kääräisin rungon ympärille vain verkkoa Petteri kaniinin vierailuja estämään. Kanit nimittäin rakastavat ainakin sitä perinteistä munakoisoa ja syövät ne mielellään ihan maata myöten. Näiden rusomunakoisojen kanssa taitaa olla sama juttu, sillä osaa näistäkin Petteri ehti jo kyllä käydä latvomassa.

Hoito ei siis näillä ole ollut kaksista. Usein teenkin kyllä uusien kokeilujen kanssa niin, että annan niiden olla mahdollisimman huonolla hoidolla, jotta näen miten paljon _oikeasti_ on tarpeen panostaa :D Tällä kertaa ei rehellisyyden nimessä kuitenkaan ollut ihan siitä kyse. Näistä olisi toki ollut kiva saada ihan oikeaa satoakin.

Rusomunakoiso kasvaa kasvihuoneessa noin 80cm korkeaksi, mutta nämä mun kituvat kokeilut ovat yltäneet noin puolen metrin mittaan. Kukkia oli runsaasti jo 15 cm korkuisissa taimissa, mutta satoa ei ole alkanut kehittymään kuin osaan.

Rusomunakoison kehutaan olevan erityisen makea ja maun pehmeän voimainen. Sitä ei saa kuitenkaan kypsentää yli 150°C, sillä muuten se muuttuu kitkeräksi. Rusomunakoisoa kannattaakin hauduttaa hiljalleen esim pataruoissa, kookosmaidossa ja myös täytettynä se on kuulemma herkullista. Nämä mun omat ovat kyllä niin pieniä, että enpä taida jaksaa alkaa täyttelemään. Hedelmien pitäisi kasvaa yleensä suunnilleen luumun tai tennispallon kokoisiksi ja nämä mun omat jäivät ehkä juurikin suomalaisen pienen luumun kokoisiksi. Varmasti olisivat kasvaneet suuremmiksi kunnon kasvihuoneessa. Näistä kahdesta täytyy ottaa ehkä sen sijaan siemenet talteen, mikäli niitä ei ensi vuonna olisikaan missään saatavilla. Itse tilasin siemenet viime kevättalvella ruotsalaisen Fröbankenin valikoimasta.

Vaikka rusomunakoisoa kuvataankin usein sen ollessa herkullisen punainen, niin sato pitäisi ilmeisesti korjata jo sen ollessa juuri vaihtamassa väriään vihreästä kermaan. Ja kuten sanottu, sitä voi syödä myös vihreänä. Saattaa olla, että ensi vuonna panostan tähän rusomunakoisoon vähän enemmän, sillä olisihan se hauska maistaa satoakin! Voihan olla, ettei se ole lainkaan mieleistä, kuten kävi viime vuoden kokeilun Solanum sisymbriifolium, eli liuskakoiso ’Litschi’ kanssa.

Tuo järkyttävän piikkinen pensas muuten on kuin onkin jatkanut elämäänsä puutarhassa! Paikassa johon jätin satoa linnuille syötäväksi kasvaa nyt pienen pieniä kitukasvuisia liuskakoisoja ja yhdessä oli jo jopa kukkia! Joten etenkin etelämmässä ja kuumilla paikoilla tätä kannattaa hiukan varoa. Olisi varmasti järkyttävä kasvi levitessään luontoon.

Tämä vuosi on kyllä mennyt oman puutarhan kanssa täysin hukkaan, mutta ei se niin kauheasti haittaa. Tärkeintä on että nyt asutaan täällä talolla, päästään metsään keräämään marjoja ja voidaan vähitellen alkaa tottumaan siihen, että tämä on meidän koti <3

Näyttää siis siltä, että tällä tontilla ei kyllä ensi vuonnakaan ole vielä kunnollista kasvihuonetta, sillä talosta puuttuu vielä mm. yksi kokonainen lasikuisti. Mutta kaikki aikanaan, sitä ennen voi kokeilla vaikka mitä ja ehkä löytää taas lisää uusia tuttavuuksia!

Ottakaahan siis tekin tuo rusomunakoiso kokeiluun ja kertokaa sitten kokemuksista :)