Kolumni

Perunan matka Suomeen

KOLUMNI 3/2024

Jokapäiväisiä asioita pidetään helposti itsestäänselvyyksinä. Kuten perunaa ruokapöydässä. Mielestäni mikään inkojen Perusta Suomeen päätynyt asia ei ole itsestään selvä.

Espanjalaiset valloittajat tekivät Etelä-Amerikassa aikoinaan paljon pahaa, mutta saivat aikaan jotain hyvääkin: toivat Eurooppaan perunan, tomaatin ja kaakaon. Andien alueella perunaa on kasvatettu ainakin nelisen tuhatta vuotta, ja siellä on edelleen paljon alkuperäiskantoja. Euroopassa peruna on tunnettu vasta puoli vuosituhatta, täällä meillä melko tarkkaan kolmesataa vuotta. Liikemies Jonas Alströmer kasvatti Ruotsissa perunaa eli ”perulaisia koisoja” ruoaksi 1724, ja kolmisen vuotta myöhemmin hän ilmoitti perunan kasvavan Suomenkin puolella oikein hyvin. Ensimmäisiä viljelykokeita tehtiin Fagervikin kartanon mailla Inkoossa joko Alströmerin toimesta tai sitten vierailevat saksalaiset peltisepät toivat siemenperunoita mukanaan, varmuutta ei ole.

Tultaessa 1700-luvulle perunan ilosanomaa yrittivät valistusajan hengessä levittää niin sanotut perunapapit, jotka saarnasivat perunan siunauksellisuudesta ja sen antamasta turvasta katovuosien varalle. Yksi tunnetuimmista perunapapeista oli suomen kielen kehittäjänäkin tunnettu tyrvääläinen Antti (Anders) Lizelius (1708–1795). Ehdittiin kuitenkin reilusti 1800-luvun puolelle, ennen kuin perunaa alettiin viljellä laajalti. Ruotsin puolella perunasta tehtiin viinaa, joka ilmeisesti maistui ihmisille. Suomessa edes viinanteko ei edistänyt perunan viljelyä, kumma kyllä.

Katovuodet vakiinnuttivat perunan aseman.

Yksi syy varhaisen perunanviljelyn kangerteluun oli puute siemenperunoista. Tilanne parani 1700-luvun puolivälissä, jolloin siemenperunoita riitti Ruotsin valtakunnassa jaettavaksi Suomenkin puolelle. Pommerin sodasta 1760-luvun alussa palaavat suomalaiset ruotusotamiehet toivat mukanaan perunoita, joita alettiin viljellä ainakin Kiukaisissa nykyisen Euran alueella. Hämmästyttävää kyllä, ainakin yksi tuolloin tuotu lajike, punaviolettikuorinen, Vaaniin kartanosta nimensä saanut Vaaniin Herkku on edelleen olemassa. Viljelijä otti vuonna 2015 yhteyttä Luonnonvarakeskukseen, jonka tutkijat kiinnostuivat ikivanhasta perunasta heti.

Myöhään 1700-luvulla perustettu Suomen Talousseura alkoi voimakkaasti ajaa perunan asiaa ja jakoi ilmaisia siemenperunoita Keski-Suomessa 1830-luvulla. Katovuodet 1860-luvulla vakiinnuttivat perunan aseman tärkeänä viljelykasvina Suomessa. Varsinainen perunanjalostus alkoi Suomessa 1920-luvulla, ensin Hankkijan ja vähän myöhemmin Valtion maatalouskoelaitoksen toimesta. Ensimmäinen jalostuksen tuloksena syntynyt lajike Tammiston Aikainen tuli kaupalliseen levitykseen 1930. Nimi viittaa jalostuksessa tavoiteltuun ominaisuuteen: satoa pitäisi saada mahdollisimman aikaisin kesällä.

Muutamat 1950–1970-luvuilla Suomessa jalostetut lajikkeet ovat kadonneet johonkin, mutta onneksi suurin osa on turvassa Pohjoismaiden Geenivarakeskuksessa (NordGen). Ruokavirasto valvoo lajikkeiden puhtautta ja omistusoikeuksia tarkasti ja viranomaisvastuulla.

– Johannes Enroth

Kolumnisti on eläkkeellä oleva kasvitieteilijä ja sammaltutkija Helsingistä. Hän kertoo kasvimaailman ilmiöiden taustoista.