syysraparperi

virvalilja-mamasgarden

Ihmeitä puutarhassa — sipulikukat tuovat kevään

by
Kyllä tämä ihmeellinen talvi 2020 on nyt ikuistettava tänne blogiin. Ei meinaa oikein itsekään uskoa vaikka omin silmin näkee, että kevät on tosiaan jo melkoisen pitkällä. Tällaista talvilomaa en ole koskaan saanut viettää. Yle uutisoi toissa päivänä kirsikoiden kukinnasta Turussa Aurajoen rannalla. Kyllä tekisi ihan mieli lähteä katsomaan moista ihmettä! Toisaalta omassakin puutarhassa on ihmeitä kerrakseen joten tuskin tulee lähdettyä. ...lue lisää

Talvi ei ole vieläkään täällä — puutarhapuuhat jatkukoon

by
Ihmeellisen leuto on ollut tämä talvi vai pitäisikö edelleen puhua syksystä?! Ennusteet näyttäisivät jatkuvan samanlaisina ainakin tammikuun puoleen väliin asti. Toisaalta ihanaa mutta samalla tietysti harmillista niiden puolesta, jotka haluaisivat harrastaa vaikkapa hiihtoa. Itsekin pidän hiihtämisestä mutta vielä paljon enemmän puutarhassa puuhailusta. Postauksen kuvat olen ottanut 1.1.2020 jolloin ilma oli erityisen lämmin ja aurinkoinen. Aurinkoa riitti vielä eilisellekin mutta tänään ...lue lisää