Blogi Mama’s garden Koristekasvit Puutarhanhoito Pionin siirtäminen ja juurakon käsittely ennen istutusta Tässäpä ilosanoma kaikille pionin kukkia rakastaville. Pioneja uskaltaa ja voi oikein hyvin siirtää ja jakaa, kunhan sen tekee vain näin syksyisin! Silloin vahingoittaa vähiten pieniä hiusjuuria jotka kasvavat runsaampana keväisin. Minulle koitti viikolla tilaisuus saada jakopaloja vanhasta pionista ja nyt ajattelinkin näyttää mitä tein juurakolle ennen istuttamista. Olen siirtänyt aikaisemminkin vanhoja juurakoita mutta silloin kaivoin ne maahan samanlaisena möykkynä, mitä ne olivat maasta nostettaessa. Ihan kauniisti ovat nekin pionit kyllä vuosien mittaan kukkineet mutta nyt päätin tehdä eri tavalla, ihan vertailunkin vuoksi. Tämän uuden tavan olen oppinut Suomen pioniseurassa, heidän sivuillaan olevista ohjeistuksista. [columns_row width=”half”] [column] Siistitty pionin juurakko. [/column] [column] Kaivaessa katkennut paksu juuri. [/column] [/columns_row] Tapa on melkoisen radikaali mutta tällä tavalla jakamalla on mahdollista saada yhdestä möykystä mahdollisimman monta hyvinvoivaa kasvia. Juurakon siistiminen Pionin juurakko on yleensä todella suuri ja sen varastojuuret voivat olla ranteenpaksuisia. Juuret ulottuvat syvälle maahan joten usein juurakkoa kaivaessa paksuja juuria katkeilee. Se ei kuitenkaan haittaa. Repeilleet ja katkenneet juuren osat kannattaa kuitenkin siistiä puukolla ennen uudelleen istutusta. Nyt kun maa oli todella kuivaa, olikin helppo karistella kaikki multa juurakon ympäriltä. Tällainen suuri juurakko on kyllä komea näky kaikkine haaroineen ja silmuineen! Ensi kesän kasvu on näissä suurissa silmuissa jo valmiina. Juurakon jakaminen ja sen alkuperä Mikäli pionin haluaa jakaa, käy sekin helpoiten ihan puukolla. Tämän kokoluokan juurakosta saa jakamalla ainakin kolme uutta yksilöä. Jokaiseen jää runsaasti silmuja mutta periaatteessa vain yksikin silmu riittää uuden kasvin alkuun. Tällä kyseisellä pionilla on valtava kasvuvoima ja se on levinnyt alkuperäisellä paikallaan todella voimakkaasti, joten uskon sen lähtevän eloon hyvinkin pienestä alusta. Ihan kokeeksi laitan ruukkuun myös pelkät juurenpötikät joissa ei näy silmuja. Katsotaan lähteekö niistäkin versomaan uutta. Tämä pioni tekee kuulemani mukaan runsaasti siemenjälkeläisiä. Pienet pionivauvat ovatkin erittäin tervetulleita itämään Kauhurinteen multiin. Pioni on valeanpunainen ja yksinkertaisella kukalla kukkiva kaunotar. Peter Joy on sen joskus 90-luvulla Hardy Plant Sociaty:ltä saamistaan siemenistä kylvänyt. Pionin arvellaan olevan Amerikkalaista alkuperää oleva hybridi, eli useamman lajin risteymä. Näin suuren juurakon voi huoletta jakaa vaikka kolmeen osaan. Juurakkoa kaivaessa irtoili kolme pienempää juurakkoa ja ne istutin tyrnikukkulan rinteeseen. Suuri juurakko pääsi Kauhurinteeseen, missä myyrät ovat nyt parina vuonna olleet riesana. Koska ne eivät koske pioneihin, pitäisi tämän elo ainakin niiden osalta olla siellä turvattuna. Kolme pientä juurakkoa. Pionin istutus Pionin istuttamisesta olenkin kirjoittanut jo aiemmin täällä. Niinpä en menekään nyt sen syvällisemmin istutuksen saloihin. Halutessasi voit käydä lukemassa tuolta vanhasta postauksesta, kuinka minulla on ollut tapana juurakot syksyllä istuttaa. Tapani mukaan lannoitin jälleen juurakon ympäristön luujauholla ja rinteeseen kun pionin istuttaa niin ei tarvitse pelätä sen joutuvan kokemaan liikaa märkyyttä, mistä se ei pidä laisinkaan. Kuivuutta pioni kestää vallan erinomaisesti paksun varastojuurakkonsa avulla. Toki se kastellaan aina istutuksen yhteydessä huolellisesti. Siirrettävän pionin varret katkaistaan, haihdunnan vähentämiseksi. Eikä juurakon istuttamisella ole mitään kiirettä! Kunhan varret vain katkaisee olisi varmasti jopa eduksi, että siistityt juurenpäät ehtisivät hieman kuivahtaa ennen istutusta. Juurakon istutussyvyys on silloin oikea kun kruunun päälle tulee 3-5 cm maata. Juurakon kruunuhan on se alue, missä uudet silmut sijaitsevat. Kruunun päällä tulee olla 3-5 cm multaa. Tästä juurakosta näkeekin tosi hyvin juurakon aiemman istutussyvyyden kun varsien väri vaihtuu siinä ruskeasta vihreäksi. Ei vaan nyt täytyy rientää vielä hetkeksi ulos puutarhaan ennen töihin lähtöä. Ihanan aurinkoinen päivä taas alkamassa, taivas on sininen ja täysin pilvetön☀️ Share to: facebook Share to: twitter Share to: pinterest Julkaistu 12.9.2022 Avainsanat pioni pionien syysistutus pionin jakaminen Kommentoi Lue kommentit (3) Komean kokoinen pionin juurakko. Olen siirtänyt pioneja ihan mihin aikaan vaan kasvukaudella, ehkä paras kasvu on ollut juuri syksyllä siirretyillä. Vastaa Mahtavan kokoinen juurakko! Minkähän ikäinen se mahtaa olla? Vastaa Enpäs osaakaan nyt sanoa tuosta juurakon iästä. Toivottavasti sillä on vielä edessään monta hyvää vuotta… Vastaa Vastaa Peruuta vastausSähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *Nimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Lähetä kommentti Peruuta vastausNimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Mama's garden Puutarhanhoitoa Mamman puutarhassa ja intoilua kaikesta vihreästä. Häärään täällä Ib vyöhykkeellä, tonttimme koko on reilut 5000 m2, josta vajaa puolet on luonnontilaista kalliota. Facebook Instagram Pinterest mammanpuutarha@gmail.com Arkisto 2024 (21) 2023 (29) 2022 (46) 2021 (54) 2020 (72) 2019 (49) 2018 (47) 2017 (68) Kategoriat Valitse kategoria Blogi kasvikokoelma Kaupallinen yhteistyö Keittiötarha Koristekasvit Metsäpuutarha Piharakentaminen Pihasuunnittelu Puutarhamatkailu Puutarhanhoito Vihersisustus Yleinen Avainsanat Valitse avainsanaa `Bougie` acis autumnalis adventtiasetelma Aeonium agave aikainen kevätkukkija amaryllis amppeli amurinpioni Anemone Anemone `Wild Swan` antiikki- ja perinnepäivät araucaria Araucaria araucana arboretum arvonta asetelmia askartelu asteri auringonkukka Avoimet puutarhat avokomposti balkaninsyklaami Barnhaven betoni betoniaskartelu betonivalu Billnäsin ruukki biohiili BirdLife Suomi blogihaaste blogille logo blogitapaaminen bonsai broccoli C. coum C. hederifolium callicarpa clematis viorna cordon corydalis corydalis Craighton Blue cottage garden Crocus Crocus speciosus Cyclamen Cyclamen coum daalia daalian jakaminen daalioiden kasvatus ja hoito daalioiden talvisäilytys Dahlia Eco Weedkiller Eija`s garden Epimedium erikoisperuna esikko esikkokylvöt espalier espanjansiruetana etanoiden torjunta euroopanmarjakuusi floristi Flör Fritillaria Galanthus haaste haisujouluruusu hanami hankikylvöt harjateräs harokataja havutyöt hedelmäpuiden leikkaus heinäkuu puutarhassa Helleborus Helleborus thibetanus helmimarja helmivillakko helokämmekkä Helsingin kevätpuutarha messut 2017 herneenversot hiekka hiilipuutarhurointi hirvenkieli hitsaus hoitosuunnitelma holvikatto hopearikko hortensia hortensia Wim`s Red hosta Hosta minor huonekasvit huonemänty huosiain huurteinen puutarha Hvitträsk hyasintti hyönteisverkko hyötykasvit hyötykasviyhdistys hyötypuutarha hyötytarha hyötyviljely hyötäminen höyhenpensas idänsinililja iiris ikivihreät ilmanvaihdon läpiviennit imikkä isoniittyhumala istutusalueen perustaminen istutustulppaani jalkalehti japanilainen puutarha japaninhiirenporras japaninkurjenmiekka japaninmagnolia japaninmarjakuusi japaninvaahtera joriini joulukoristeet joulukukka jouluruusu jouluvalmistelut JR Holvikellari juurekset jäkäläpuutarha jättiagaave kaalien kasvatus kaalikasvit kaariportti Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha kallio kallioketo kalliopuutarha kanelisaniainen karhunlaukka kartanon puutarha kartiomarjakuusi kastelu kasvatuskokeilu kasvien talvetus kasvien talvisuojaus kasvien väriyhdistelmät kasvihuone kasvihuoneet kasvimaa kasvivalo kasvivaras kasvualusta kate kateviljely kattaminen Kauhurinne kaupallinen yhteistyö Kauppapuutarha Sohlman kausivalot kehäkukka keijunkukka keijunmekko keittiötarha kekrijuhlat kekripukki kellarin rinne kellohyasintti kellovaivero keltainen keltapeippi kermesmarja kesäkeittiö kesämalvikki kesäpäivänhattu keto-orvokki ketokasvit ketunleipä kevät kevätesikko kevätkello kevätkukkijat kevätkurjenmiekka kevätkylvöt kevätleikkaus kevätlinnunsilmä kevätlumipisara kevätpuutarha kiinanlaikkuköynnös kiinanpioni kilpiangervo kilpihärkylä kirja-arvonta kirjakatsaus kirjopikarililja kirjosalvia Kirkniemen kartano kirppislöytöjä kirsikkaluumu kissankäpälä kiurunkannus kivi kivikko kivikkokasvit kivilyhty kivimuuri kivirakentaminen kivituhka klorofylli kodin sisustus kohopenkki koikarppi koiranhammas kokedama kolmilehti kompostilieroja kompostointi koristeheinät koristekasvit koristepensas koristeraparperi koristevalot kosmoskukka kotkansiipi koulinta krookus kuivakukat kukka-asetelma kukkakurssi kukkasipuli kultatesma Kumpulan kasvitieteellinen kuningassaniainen kuorikate kuriilienkirsikka kurjenpolvi kurpitsa kuunlilja kuurainen puutarha kylvökukat käsityöt kääpiökataja köynnöskaari köynnöspinaatti lahottajasieni lammikko lammikon hoito lammikon tekniikka lannoitus lantakomposti lasikupu latva-artisokan talvetus latva-artisokka led-valo lehtimulta lehtimuodot lehtiperenna lehtipistokas lehtopalsami leikkokukat leivonta libanoninlaukka limasieni linnan puutarha linnunpönttö lintujen ruokintaa liuskavaleangervo liuskekiven asennus liuskekivi Lohjan asuntomessut Lohjan museo loveaminen Ludisia discolor lumikello lumikellofestivaalit lumikellojen istutus lumikuningatar lumikurjenmiekka `George` lumityöt lumme luonnonalue luonnonkasvit luonnonkukat luonnonmateriaali maa-artisokka maakellari maakellarin eristäminen maakellarin ilmanvaihto maakellarin maatäyttö maakellarin perustus maakellarin routasuojaus maakellarin salaojitus maakellarin tukirakenteet maakellarin vesieristys maakellarin väliseinät maalattia maanrakennuskangas maaorkidea maaperän hoito magnolian istuttaminen maisemapuutarha maksaruoho maljakko mantsurianaralia marjakranssi marjakuusi marjakuusiaita marjamehu Marjamäki Marketanpuisto mehikasvi mehikuusi mehipuu mehiruusuke messurakentaminen metsämansikka Metsäpirtinmulta metsäpuutarha metsätyöt miljoonalinnunpönttöä mullanvaihto multaus muotoonleikkaus muotopuutarha muratti murattisyklaami mustaselja Mustilan arboretum Mustilan taimipäivä 2019 Mustilan ystävät mustilanhortensia Mustion Linna mykorritsa myyräjahti myyrätuhot mänty mätäslaukkaneilikka narsissi narsissitupakka naruamppeli neidonkieli neilikka niitty niittykasvit niityn hoitaminen niityn perustaminen norjanalvejuuri Nuppula näsiä obeliski Ojamon kartano oka oma metsä omenapuiden hoito omenapuu omenapuuaita onnenpensas opuntia Oristone Oriveden ruskea osterivinokas oven päällisten valaminen Oxalis tuberosa pahvikate paljasjuurinen palloesikko parsa parsakaali parsan kasvattaminen patiohortensia pehmytmesiheinä pelargoni pelargonien hoito- ja säilytys pelargoninäyttely pensasaita pensaskirsikka pensaspapu pensasruusu pensasruusujen hoito perennat perhe-elämä persianpikarililja peruna perunalajikkeet perunamaa perunan idätys perunan istutus perunan kukinta perunan taudit perustusten raudoitus perustustustyöt Piha&Puutarha-messut pihabongaus piharakentaminen piikkihärkylä pikarililja pilvikirsikka pinseeraus Pinus pinea pioni Pioni `Olga` pionien hiekkakuivatus pionien syysistutus pionin jakaminen pionin juurakko pionin luonnonlaji pionin siemenkylvö pisarakärhö pistokas pistokaslisäys podcast pohdintoja porkkana posliinikukka potager puistolumikello puksipuu punalehtiruusu puukuitu puutarhajäte puutarhakirjoja puutarhakissa puutarhakoristeet puutarhalampi puutarhamatkailu puutarhamietteitä puutarhan kevättyöt puutarhan rakenteet puutarhan valaistus Puutarhasuunnittelu puutarhaterapia puutarhatyyli puutarhatyökalut puutarhatyöt puutarhavadelma puutarhavierailu pähkinälehto päivänhattu pääsiäinen pääsiäismuna pölkkyviljely raivaussaha rauniokilkka rautapatsas rautasulfaatti Rautatienomenapuu rautavihtrilli ravintola Linnankrouvi reikätiili rikkakasvi rikkakasvien torjunta rikko rinnepuutarha rippijuhlat rotkolemmikki `Jacks Frost` rudbeckia ruiskukka Ruissalo ruska rusokirsikka ruukkuistutus ruukkukasvit ruukkupuutarha ruusu ruusuaidanne ruusukaali ruusupapu rönsytiarella salaoja salkoruusu samettiruusu sammal sammalkasvualusta sammalkranssi sammalkuusi sammalpallo sammalpuutarha saniainen scilla Scilla bifolia seinien muuraus sekaistutus seljankukkamehu shiitake siemenarvonta siemenkylvöt siementaimi sienet puutarhassa sieniviljely sieniymppi sinikämmen sinipiikkiputki sinivaleunikko sinivuokko sipulien istutus sipulikori sipulikukat sisäkasvit sitruuna-ajuruoho soihtulilja sora sormivaleangervo suklaakosmos sulkahibiskus suovehka syklaami syksy syksyi syksyinen puutarha syreeni `Annala` syysasteri syyshohdekukka syyshortensia syysistutus syyskrookus syyskukkijat syyskylvöt syyslannoitus syysleimu syysmaksaruoho syysmyrkkylilja syyspuutarha syysraparperi syystyöt syysvilja syysvuokko syötävä metsäpuutarha sähkökaapelin asentaminen säleikköaita särkynytsydän taikinamarja taimikasvatus Taimipäivä Mustilassa taimitarha taimivaihto taivukas taivukaslisäys talvensuojaturve talventähti talvi talvikylvöt talvinen puutarha talvipistokas talvipuutarha talvisia puutarhatöitä talvivalkosipuli talvivihreä tarha-adiantum tasetti terttuselja tiililattia tomaatti Tommolan tila tulipa `Brilliant Star` tulppaani tulppaanipuu tummaraunioinen tuohipesin tuohisykerö tuoksuesikko Tuoksumiekkalilja turveharkko turveharkkomuuri typistys tyrnimarja tyrnipensas tyräkki tähkäverbena tähtilumikello täpläpunalatva Unelmien viljelylaatikko unikko vadelmapenkki vadelmatarha Vakka-taimi valkoinen puutarhassa valkotäpläimikkä valkovarjohiippa valkovuokko valokuvaus vappu varjohiippa varjolehti varjopuutarha varjosontikka varjotarha verkkokori vesikasvit vierailu vieraslaji viherkasvit viherlannoitus Viherpaja vihersisustus viherterapia vihreä joulu virkkaus virvalilja vuorimänty värinokkonen väriperuna värit puutarhassa Kotipuutarhan blogit Mama's garden Minna Räisänen Somepuutarhuri Johanna Rönnlöf Uusimmat Blogi Keittiötarha Kurpitsajuhlat kasvimaalla Blogi Puutarhanhoito Puutarhatyökaluni Blogi Koristekasvit Vihersisustus Leikot juhlapöytään — daaliaa, parsaa ja porkkanaa Sinua saattaisi kiinnostaa myös: Lukijamatka Suojattu: Puutarhamatka Irlantiin 4.–9.8.2025 Ajankohtaiset vinkit Talvikompostointi Kolumni Puut ja me Pääkirjoitus Asenteella kohti talvea Lataa lisää
Komean kokoinen pionin juurakko. Olen siirtänyt pioneja ihan mihin aikaan vaan kasvukaudella, ehkä paras kasvu on ollut juuri syksyllä siirretyillä. Vastaa
Enpäs osaakaan nyt sanoa tuosta juurakon iästä. Toivottavasti sillä on vielä edessään monta hyvää vuotta… Vastaa