Jouluisia istutuksia — koristeet löytyivät puutarhasta

Viimeinen viikonloppu ennen aattoa on ollut jokseenkin täynnä kaikkea. Kahteen päivään mahtui pieni toimenpide naistenklinikalla, kuusen ja jouluruokien haku, sekä tänään vierailu Nummelle Saarelman puutarhalle hyasinttejä hakemaan. Kiireisiä päiviä mutta niin täynnä tunteita ja päällimmäisenä iloa. Iloitsin onnistuneesta toimenpiteestä ja ennen kaikkea tänään tästä ihanasta säästä ja mahdollisuudesta puuhailla vierailun jälkeen jouluistutusten parissa terassilla. Kuinka ihanaa kun ulkona on niin lämmintä, että siellä tarkenee hyvin puuhastella. Myös asetelmien kasvit säilyvät siellä paljon kauniimpina kuin kuivassa sisäilmassa. Toki olen varautunut ilmojen mahdolliseen kylmenemiseen mutta siihen asti nautin kasveista ulkona ja keittiön ikkunasta silloin kun olen sisätiloissa. Aatoksi ja pyhiksi nostan kuitenkin osan asetelmista myös sisätiloihin. Tällä hetkellä sisällä oleva hyasintti vetelee viimeisiään, joten kyllä sisälle on jouluksi saatava lisää huumaavaa sintin tuoksua.

En voinut vastustaa tätä kaunista orjanlaakeria. Se kestää myös hieman kylmää, joten on senkin tähden hyvä valinta ulkoasetelmiin.

Asetelmien kasveina Multiflora hyasinttejä

Lähdin hakemaan puutarhalta ainoastaan Multiflora hyasinttejä mutta tarttuihan sieltä sitten muutakin mukaan. Ale-pöydältä löytyi lisäksi kaksi kaunista jalallista istutusastiaa, jotka näin heti näiden suloisten hyasinttieni kantajina. Tuo Multiflora taitaa muuten olla vähän sellainen varjeltu salaisuus. Aikaisemmin olen mielestäni lukenut, että hyasintin sipulia käsitellään jollakin tavalla, jotta se jakautuisi ja muodostaisi rykelmän pieni ja herkkiä hyasintin kukkavarsia. Nyt sipulien kasvattajan sivuilla kuitenkin luki, että useita pieniä hyasintin sipuleita liitetään yhteen. No niin tai näin, ihania ovat joka tapauksessa. Olen myös vuosien myötä laittanut merkille, että nämä Multiflorat jaksavat kukkia puutarhassa vuodesta toiseen paljon paremmin kuin tavalliset ison kukkapatukan omaavat hyasintit.

Hyasinttien lisäksi valitsin asetelmiin kaksi kaunista mehiruusuketta. Ne eivät pakkasia kestä. Siispä laitoin ne samaan asetelmaan, jonka otan sitten heti sisälle mikäli lämpötilat alkavat putoamaan.

Mullan pinta peittyi hortensian kukinnoilla

Aikaisemmin olen suosinut asetelmissani sammalta multapinnan peittämiseen mutta tällä kertaa käytin sitä mitä oli saatavilla. Sammaleet jäi syyslomalla hakematta, enkä hennonut repiä niitä puutarhasta. Istutusastian sävy johdatteli lopulta käyttämään kuihtuneita pallohortensian kukintoja. Ne ovat kauniita myös puutarhassa talventörröttäjinä mutta alimpia kukkia hennoin kuitenkin leikata. Kiinnitin kukinnot alustaan rautalangasta taivuttamillani hakasilla. Ilman kiinnitystä tuuli veisi ne kyllä mennessään. Laitoin kulhoihin myös syksyllä keräämiäni punapähkinän pähkinöitä ja hevoskastanjan kastanjoita. Kastanjat kiinnitin alustaan hammastikuilla. Pahoin pelkään, että nämä herkut saattavat kuitenkin kadota joulun pyhinä parempiin suihin. Tinttien ainakin on ollut tapana käydä tutkailemassa asetelmiani. Vaan eipä se haittaa, ihanaa jos niistä on iloa myös puutarhan linnuille.

Hortensioiden lisäksi puutarhasta löytyi edelleen kauniina säilynyttä ja huumaavan hyvälle tuoksuvaa laventelia. Tein varsista ja kuihtuneista kukinnoista pieniä kimppuja jotka kiinnitin mullan pintaan hakasilla. Oli kyllä todella ihanaa työstää laventelia näihin asetelmiin!

Saimikin tuli katselemaan mamman puuhasteluja.

Laitan tähän loppuun vielä muutamia tunnelmakuvia Saarelman puutarhalta. Oli niin mukavaa käydä moikkaamassa omistajia ja nähdä vihdoin myös Riikan tupa. Sain myös kuulla tuvan mielenkiintoisesta historiasta ja sen asukkaista. Kiitos ystävällisyydestänne❤️

Ja hei oikein ihanaa ja rauhallista joulua kaikille lukijoilleni. Pian vaihtuu myös uusi puutarhavuosi ja päästään aloittamaan se edelleen yhdessä. Kiitos vielä kaikille tästä kuluneesta vuodesta. Niin ihanaa on saada jakaa näitä omia puutarhapuuhia teidän kanssanne. Olkoon uusi puutarhavuosi meille kaikille iloinen ja hedelmällinen💚

  1. Kiitos sinulle hienoista postauksista kuluvan vuoden aikana.
    Kunhan vatsa on täytetty jouluherkuilla, siirrymmekin odottamaan lähestyvää kevättä.
    Toivotan sinulle oikein hyvää ja rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2026!

    • Kiitos itsellesi kun jaksat käydä täällä lueskelemassa❤️ Minun joulun pyhien ohjelmana onkin käydä kaikki bloggerin vanhat kamut läpi ja päivittää heidän kuulumisiaan.

  2. Kauniita asetelmia! Mukava kuulla, että kaikki on hyvin. Hyvää joulua!

    • Kiitos ja nyt riennän sun blogiin päivittämään kuulumisesi❤️

  3. Kiva idea laittaa hortensian kuivuneita kukintoja multapinnan katteeksi!
    Ja ihanaa uutta puutarhavuotta 2026 sinulle!

    • Kiitos itsekin tuohon niin tykästyin🤎 Säilyvät yhtä kauniina sisällä kun ovat jo valmiiksi kuivuneet ulkona. Sammal ei sisälle tuotaessa pysy kovin kauan sellaisena samettisena. Kait sitä voisi yrittää suihkuttamalla vähän freesata kyllä.
      Ihanaa uutta vuotta myös sinulle ja koko perheelle puutarhaa unohtamatta💚

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

Lähetä kommentti

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

Tilaa Kotipuutarha-lehti

Tutustumistarjous: 4 lehteä + digi 29 €
Tilaa nyt
Tietosuoja

Lue tarkemmin tietosuojaselosteestamme.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet ovat sivuston toiminnan kannalta pakollisia toiminnallisia evästeitä.

Kolmannen osapuolen evästeet

Kolmannen osapuolen evästeitä käytetään kävijätilastointia ja käyttäjien tekemien valintojen tallentamista varten.

Sivustolla seurataan verkkosivujen kävijämääriä ja käyttötapoja Google Analyticsin avulla. Evästeiden avulla kerätään tietoja esim:
- sivuston kävijämäärästä
- käytetystä selaimesta
- käytettävistä sivustoista ja toiminnoista

Lisätietoa verkkosivulla käytettävistä evästeistä saat tietosuojaselosteestamme.