Lupaus kesästä

PÄÄKIRJOITUS 1/2025

Tammikuussa se aina alkaa, kukkahuuma. Ei haittaa, vaikka talvi on tuikeimmillaan, nyt on aika rapistella siemenpusseja ja tutkia, mitä uutta on tarjolla. Kotipuutarha avaa uuden vuoden perinteisesti kukkajutulla. Olemme koonneet sivuille kattavan valikoiman kiinnostavia lajeja ja lajikkeita, joita voi kasvattaa kotona siemenestä. Toinen toistaan ihmeellisimmissä väreissä ja sävyissä kukkivia tsinnioita, runollisia unikoita, muhkeita kiiinanastereita, leijonankitaa ja myös muhkeita daalioita, joiden juurakoiden myynti alkaa vuosi vuodelta aikaisemmin. Mukana on myös kotimaisia siemeniä enemmän kuin aikaisemmin.

Kukkia voi kasvattaa monella tavalla. erityisellä kukkamaalla kylvökukkia hoidetaan kuin vihanneksia niin, että sato on mahdollisimman runsas. Siitä riittää poimittavaa kimppuihin, kavereille, naapureille ja kukkia jopa myytäväksi asti. Meillä kotona harrastetaan rennompaa tapaa, siemeniä ja pikkutaimia laitetaan sinne, minne niitä mahtuu. Kasvimaalla on tilaa kosmoksille, unikoille, auringonkukille ja tsinnioille. Ei haittaa, vaikka värit eivät ole sävy sävyyn ja naapurina on peruna ja porkkana, kukat löytävät paikkansa, ja toisinaan myös kylväytyvät itsekseen. Myös perennapenkin aukkopaikoissa on tilaa. Daalioita kasvatan ihan vain siksi, että saisin elokuussa muutaman runsaan kimpun keittiön pöydälle.

Leikkokukkabuumi on tuonut uusia näkymiä puutarhaan ja myös floristiikkaan, ammattimaiseen kukkien tuotantoon, niiden myyntiin ja kukkasidontaan. Perinteisten kukkalaitteiden rinnalla sijansa ovat saaneet lähellä tuotetut leikkokukat, rennot kimput ja asetelmat. Pihamaan kukkapenkin antimista koottu kimppu on tekijälleen rakas. Innostus ei jäänyt muutaman vuoden mittaiseksi muoti-ilmiöksi, vaan kasvaa ja ulottaa kärhiään moneen suuntaan. Tervetuloa mukaan – kukkahuuma antaa lupauksen tulevasta kesästä!

Minna Siltala
päätoimittaja

Kiinnostuitko?

Tilaa Kotipuutarha-lehti nyt tutustumishintaan.
Saat seuraavat 4 lehteä + kaikki digisisällöt vain 29 €!

Tilaa nyt

Tilaa Kotipuutarha-lehti

Tutustumistarjous: 4 lehteä + digi 29 €
Tilaa nyt
Tietosuoja

Lue tarkemmin tietosuojaselosteestamme.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet ovat sivuston toiminnan kannalta pakollisia toiminnallisia evästeitä.

Kolmannen osapuolen evästeet

Kolmannen osapuolen evästeitä käytetään kävijätilastointia ja käyttäjien tekemien valintojen tallentamista varten.

Sivustolla seurataan verkkosivujen kävijämääriä ja käyttötapoja Google Analyticsin avulla. Evästeiden avulla kerätään tietoja esim:
- sivuston kävijämäärästä
- käytetystä selaimesta
- käytettävistä sivustoista ja toiminnoista

Lisätietoa verkkosivulla käytettävistä evästeistä saat tietosuojaselosteestamme.