Leikkiä perusasioilla

PÄÄKIRJOITUS 2/2024

Alakouluikäisenä kaupan paprikan siemenestä kasvanut taimi on tehnyt pesän muistiin. Paprika maistui hyvältä, vaikka ei ehtinytkään kypsyä keskisuomalaisen kesämökin portaikolla. Kokeilut jatkuivat. Kerrostalon takapihalla menestystä ei tullut. Rusakot napsivat herneenversot ja joku myös kesäkurpitsan taimet. Sittemmin mopo – tai jyrsin – lähti käsistä.

Kun pääsin asumaan maalle, into omien vihannesten kasvattamiseen ja kokeiluihin ei hellittänyt, vaikka vakituisena seurana ovat olleet niin kuivuus, kauriit kuin kiire. Kirsikkatomaateilla ja makeilla porkkanoilla oli jälkikasvun parissa menekkiä silloin ja on edelleen. Nykyään kelpaavat myös kurpitsat, perunat ja kaalit – perusvihannekset. Opiskelijan arkibudjetti tekee nöyräksi.

Nöyryys on läsnä myös kuokan varressa. Siksi tarkistan vuosittain monia viljelyn perusasioita: taimikasvatuksen aikatauluja ja optimaalisia lämpötiloja, rivivälejä ja kasvien muita toiveita. Heli Einesalon tähän numeroon koostama kattava paketti taimikasvatuksen ydintietoa (s. 10) tulee tähän tarpeeseen – perustiedolle on aina paikkansa. Helin tarjoaman tiedon varassa siemenkylvöt ovat turvallisissa käsissä.

Omien vihannesten kasvattaminen tuntuu erityisen hyvältä nyt, kun ruoka kaupassa on kallista ja monia arkisia asioita leimaa epävarmuus. Leikinomaiselta innostukselta ei kuitenkaan voi eikä tarvitse välttyä. Siitä pitää omalta osaltaan huolen Ella Räty, kasviasiantuntija ja intohimoinen kotitarveviljelijä itsekin. Ellan koostama siemenjuttu (lehden sivulla 26) herättää viljelijän talviuniltaan. Miten olisi, laitetaanko härkäpavun seuraksi mustakauraa ja chilien kaveriksi etiopialaista munakoisoa, vai pitäydytäänkö perusasioissa, porkkanassa ja pavuissa?

Rakkaat kanssaviljelijät, kasvukauden alku on käsillä!

Minna Siltala
päätoimittaja

Kiinnostuitko?

Tilaa Kotipuutarha-lehti nyt tutustumishintaan.
Saat seuraavat 4 lehteä + kaikki digisisällöt vain 29 €!

Tilaa nyt

Tilaa Kotipuutarha-lehti

Tutustumistarjous: 4 lehteä + digi 29 €
Tilaa nyt
Tietosuoja

Lue tarkemmin tietosuojaselosteestamme.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet ovat sivuston toiminnan kannalta pakollisia toiminnallisia evästeitä.

Kolmannen osapuolen evästeet

Kolmannen osapuolen evästeitä käytetään kävijätilastointia ja käyttäjien tekemien valintojen tallentamista varten.

Sivustolla seurataan verkkosivujen kävijämääriä ja käyttötapoja Google Analyticsin avulla. Evästeiden avulla kerätään tietoja esim:
- sivuston kävijämäärästä
- käytetystä selaimesta
- käytettävistä sivustoista ja toiminnoista

Lisätietoa verkkosivulla käytettävistä evästeistä saat tietosuojaselosteestamme.