Kolumni

Harminkappaleita

KOLUMNI 7/2023

Vieraslajit ovat levinneet uusille alueille ihmisen toiminnan tuloksena. Useimmat niistä ovat haitallisia – jotkut haitallisempia kuin toiset. Lajin kokonaishaitallisuutta ei ole ihan helppo arvioida, koska haittavaikutuksia on monenlaisia. Syrjäyttääkö vieraslaji luonnonvaraisia, ehkä uhanalaisia lajeja? Miten ja kuinka laajalti, minkälaisissa ympäristöissä? Muuttaako se maaperää tai vesiä huonommaksi luonnonvaraisille lajeille? Ryövääkö se pölyttäjät omaan käyttöönsä? Onko se myrkyllinen ihmisille tai eläimille? Tuoko se mukanaan tauteja? Risteytyykö se luonnonvaraisten lajien kanssa, ja jos risteytyy, mitä siitä seuraa? Kuinka vaikea sitä on torjua?

Tietääkseni minkäänlaista tieteellistä haittaluokitusta Suomen vieraslajikasveista ei ole toistaiseksi tehty. Siksi minunkin käsitykseni haitallisimmista vieraslajeista perustuvat kokemuksiin ja siihen mitä olen nähnyt, eivät tutkimukseen. Ykkössijan nappaa komealupiini (Lupinus polyphyllus). Teiden vierillä ja niityillä sinipunaisina vellovat lupiinipellot ovat minun silmissäni hautausmaita. Kadonneet ovat niin kissan-, peuran- ja harakankellot kuin kissankäpälät, keltanot, päivänkakkarat, ketoneilikat ja keltamataratkin. Lupiinin syntilistaan kuuluvat ainakin lajien syrjäyttäminen, maaperän muuttaminen ja pölyttäjien ryövääminen. Kaiken lisäksi lupiinien siitepöly on ilmeisesti myrkyllistä kimalaisille eivätkä lupiinit myrkyllisyytensä vuoksi kelpaa ravinnoksi päiväperhosten toukille.

Kakkoseksi valitsen tympeänhajuisen, kosteilla mailla rehottavan jättipalsamin (Impatiens glandulifera). Sen nopeakasvuiset, yhtenäiset kasvustot tukahduttavat muut ruohovartiset lajit. Palsamit ovat yksivuotisia ja lisääntyvät vain siemenistä, joita yksi kasvi voi singota ympäriinsä tuhansittain. Versojen tuhoaminen ennen siementen kypsymistä ei kuitenkaan riitä poistamaan lajia paikalta. Kasvupaikan mukaan siemenet voivat säilyä itämiskykyisinä ainakin neljä vuotta, joten kasveja joutunee tuhoamaan ainakin muutaman vuoden. Kuten hanakalta tilanvaltaajalta voi odottaa, jättipalsamin siementen itävyys on paljon parempi kuin luonnonvaraisen, samanlaisilla kasvupaikoilla viihtyvän lehtopalsamin (I. noli-tangere).

Pronssille yltää kurtturuusu (Rosa rugosa). Sitä on istutettu pihoille ja teiden varsille, ja se on lintujen avulla herkkä leviämään sopiviin paikkoihin, kuten merenrannoille. Jopa hehtaarien kokoisissa tiheissä kasvustoissa eivät muut kasvit pärjää. Jos juurakot pääsevät rauhassa kasvamaan, kurtturuusun poistaminen vaatii raivaussahaa ja lapiota, eikä se niilläkään välttämättä onnistu.

Huomaan, että sanavalintani kertovat vieraslajien päässeen ihoni alle. Toisaalta, jos en uskaltaisi sanoa mitä asiantuntijana ajattelen tai tunnen, minun olisi parempi olla kirjoittamatta. Eihän minulla oikeasti ole mitään yhtäkään kasvilajia vastaan. Pahaa tarkoittamattomat ihmiset ovat vain tehneet asioita, joilla on harmillisia seurauksia.

– Johannes Enroth

Kolumnisti on eläkkeellä oleva kasvitieteilijä ja sammaltutkija Helsingistä. Hän kertoo kasvimaailman ilmiöiden taustoista.