Toivo Rautavaaran perintö

Pajut ja lepät ovat suomalaisille perin tuttuja pensaita ja puita, mutta aika harvoin niitä näkee istutettuna puutarhoissa. Etenkin pajuja pidetään harmillisina tunkeilijoina, jotka revitään pois melkeinpä autopilotilla ja lasittunein silmin. Myönnän, olen tehnyt sitä itsekin mökkimme takapihalla, ”takapajulassa”. Olisikohan aika vähän hieraista silmiä ja tarkistaa asenne?

KOLUMNI 4/2023

Jos puhutaan tieteen popularisoinnista eli kansantajuistamisesta, monet nykytutkijat saisivat ottaa mallia Toivo Rautavaarasta (1905–1987). Hän oli maatalous- ja metsätieteiden tohtori ja sai ansioistaan professorin arvonimen. Energinen ja aikaansaava, ”mehumiehenä” tunnettu vankkumaton raittiusmies teki työurallaan paljon muutakin kuin tutkimusta. Nuorena hän toimi liike-elämässä ja paneutui erityisesti mainontaan. Kasvit merkitsivät hänelle vielä tuolloin lähinnä harrastusta, mutta hänen kestävimmät saavutuksensa ovat soveltavan kasvitieteen ja ravitsemuksen alalta. Jäätyään eläkkeelle maatilahallituksen puutarhatoimiston päällikön virasta 1972 Rautavaara otti kansanvalistuksen tärkeimmäksi tehtäväkseen.

Visionääri ja toisinajattelija Rautavaara oli valtavasti aikaansa edellä luonnonmukaisen ravinnon ja terveellisten elämäntapojen kiihkoilemattomana puolestapuhujana. Hänelle luonnonmukainen ravinto tarkoitti luonnosta kerättyjä tai ”puhtaasti” viljeltyjä kasveja ja sieniä. Maatalouden kemikalisoitumista hän arvosteli jo 1950-luvulla. Vuonna 1959 ilmestyneessä pamfletinomaisessa tekstissä Vaaroja terveydelle vedessä, ilmassa, ruuassa hän on huolissaan muun muassa kloorin ja fluorin lisäämisestä veteen sekä ravinnon lisäaineista.

Satojen lehtiartikkelien lisäksi Rautavaara julkaisi peräti 32 kirjaa, joissa hän sekä esitti uutta tietoa että nosti uudelleen esiin ikivanhaa kansanparantajien viisautta. Kaikki hänen suosituksensa ja käsityksensä eivät siis perustuneet kritiikin kestävään tieteeseen. Kirjojen nimiä olivat muun muassa Mihin kasvimme kelpaavat (1942), Syömällä solakaksi (1951) ja Miten luonto parantaa: kansanparannuskeinoja ja luontaislääketiedettä (1980). Ensin mainittu, jatkosodan aikana ilmestynyt teos oli tilaustyö 1939–1950 toimineelta kansanhuoltoministeriöltä. Rautavaaran ylivoimainen suosikkikasvi oli nokkonen, jota hän kuvaili kaloriarvoltaan perunan veroiseksi, kaksi kertaa ravitsevammaksi kuin porkkana ja kolme kertaa paremmaksi kuin pinaatti.

Säätiö- ja yhdistystoiminnassa Toivo Rautavaara sai paljon aikaan. Hän oli edelleen toimivan, kansanterveyttä edistävän Juho Vainion säätiön puheenjohtaja. 1977 hän keskusteli muutamien samanmielisten ihmisten kanssa tarpeesta perustaa Suomeen Hyötykasviyhdistys, koska Norjassakin sellainen oli ollut 1900-luvun alusta asti. Tuumasta toimeen: heti seuraavana päivänä Rautavaara tuli tapaamiseen yhdistyksen säännöt mukanaan ja asiat lähtivät rullaamaan. Yhdistyksen perusajatus on ehkä ajankohtaisempi kuin koskaan: kaupunkilaistuvien, luontopakoisten ihmisten lähentäminen luontoon uudestaan.

Tätä kirjoittaessani tajusin hiukan hämmästyen, miten vahvasti uranuurtaja Toivo Rautavaaran ajatukset ja pyrkimykset elävät 2020-luvun yhteiskunnassa. Hänen perintönsä on arvokas ja ainutlaatuinen. Jos olet joskus käyttänyt sanoja luonnonmukainen tai luontaistuote, olet puhunut rautavaaraa; hän keksi nuo sanat. Ja tietenkin mehumies keksi myös nimen Mehu-Maija.

– Johannes Enroth

Kolumnisti on eläkkeellä oleva kasvitieteilijä ja sammaltutkija Helsingistä. Hän kertoo kasvimaailman ilmiöiden taustoista.

Kiinnostuitko?

Tilaa Kotipuutarha-lehti nyt tutustumishintaan.
Saat seuraavat 4 lehteä vain 25 €!

Tilaa nyt

Tilaa Kotipuutarha-lehti

Tutustumistarjous 4 lehteä 25 €
Tilaa nyt