Blogi Somepuutarhuri Johanna Rönnlöf

Blogi Omenapuut

Omenapuiden jalontaminen säilyttää vanhat puut

Omenapuiden jalontaminen (tai omenapuiden varttaminen) kuuluu puutarhuriopintojen perusteisiin ja senpä vuoksi meidänkin puutarhaan on jo päässyt kaksi ihan omin kätösin koulussa jalonnettua puuta.

Omenapuiden jalontaminen on tosi koukuttavaa ja hauskaa. Yhden puun, tai pitäisikö sanoa tikun, olen jalontanut isoäitini kotipihasta haetulla jalo-osalla. Emopuu on vanha ja tekee punaisia, kuulemma hyviä hedelmiä, mutta lajikkeesta ei ole tarkempaa tietoa. Puusta suuri osa kaatui myrskyssä ja se meinattiin jo kokonaan pätkiä, mutta onneksi ehdin pelastaa muutaman oksan ja itse puukin taisi myöhemmin saada vielä lisäaikaa. Toivotaan, että ehdin vielä joskus hakea siitä lisää jalo-oksia, sillä aika epävarmaahan tuon tikun elämä täällä meidän myyräpellolla on. Parasta olisi saada sitä kasvamaan useampaan eri puutarhaan ja siksi jätinkin heti yhden kappaleen koululle kasvamaan.

Piti vähän kaivella kuva-arkistoja ja sieltä selvisikin, että tikku sai nykyisen elämänmuotonsa käsissäni 25.3.2021. Kesän tikku vietti muistaakseni purkissaan ja vasta syksyllä -21 sain sen istutettua paikalleen talon edustalle, kasvimaan alkuun, yhden paljon vanhemman puun pariksi. Myyrien varalta upotin jyrsijäverkon maan alle reilun puolen metrin syvyyteen puun ympärille.

Puiden väliin on suunnitteilla joskus ihan kunnollinen käytävä nykyisen kinttupolun tilalle. On myös enemmän kuin todennäköistä, että vanhan puun tilalle pitää istuttaa piakkoin uusi puu, sillä nämä kaksi puuta eivät koskaan voi kukoistaa samaan aikaan siten, että ne kehystäisivät kauniisti kasvimaan sisäänkäyntiä. Vaikka vanhat omenapuut ovatkin ihania ja kauniita, on niidenkin elinikä rajallinen ja näiden kahden puun kohdalla lisäksi vielä hyvin eriaikainen.

Tämän vanhan puun kohtalo oli sinetöity käytännnössä siinä vaiheessa kun edellinen emäntä ei ole ollut enää paikalla leikkaamassa sitä. Vesiversot ovat kasvaneet valtan painaviksi kilpalatvoiksi jo muutoinkin heikkoon kohtaan ja sen seurauksena runko lopulta halkesi. Tämän olisi voinut ehkä välttää jos olisin osannut leikata puuta ajoissa, mutta valitettavasti en tuolloin vielä tajunnut näkemääni, enkä sitä miten nopeasti puu lopulta pettää painon lisääntyessä.

Vasta puutarhurikoulun ja näiden puuvanhusten myötä oon tajunnut, että tarhaomenapuut ovat tosiaan niin pitkälle jalostettuja kasveja, että niiden kasvutapa aiheuttaa ilman ihmisen määrätietoista ja säännöllistä leikkausta vääjäämättömän itsetuhon. ”Luomusti” villinä ja vapaana kasvava omenapuu ei ole hyvä idea. Käyttäkää siis ihmiset puutarhuria pihoissanne leikkaamassa tai ainakin katsomassa ja neuvomassa, jos teillä on vanhoja omenapuita, joita arvostatte ja haluatte ihailla vielä tulevinakin vuosina! Jos sulla on vanhoja omenapuita, niin käy katsomassa myös tämä mun aiempi video, jossa kerron miten niitä leikataan.

Meidän puutarhassa on 1900-luvun alkupuolella kasvanut suhteellisen paljon hedelmäpuita ja edellinen emäntä, puutarhuri Aune on jalontanut itse satoja puita. Vanhoja puita on vielä muutamia jäljellä, mutta niistä suurin osa on auttamattomasti matkalla kohti tuonpuoleista. Osan runko on sahattu aikoinaan jostain syystä ihan poikki, mikä on aiheuttanut sen, että puut ovat vähitellen kuolemassa.

Näistä puista mulla olisi kuitenkin tarkoitus ottaa jalo-oksia ja siten saada puut jatkamaan elämäänsä vielä vuosikymmeniä eteenpäin. Omenapuiden jalontaminen onkin näin ajateltuna vanhan puutarhan omistajalle tosi hyödyllinen taito!

Toinen itse jalontamani omenapuu on jokin tarkemmin määrittelemätön marjaomenapuu, jonka jalo-oksan sain koululla kasvavasta puusta ja istutin haaveilemani uimalammen rannalle.

Tämäkin puu on tarkasti suojeltu ja näkyy kasvattaneen melkoisen kilpalatvan, joka onneksi lähtee kuitenkin jalo-osasta eikä perusrungosta.

Vanhoista omenapuista voi joskus olla tosi hankala löytää sopivia oksia, sillä niissä ei saisi olla kukkasilmuja ja vanhoissa puissa on usein lähestulkoon vain kukkasilmuja. Tästä syystä olenkin leikannut osaa puista hiukan jo kevättalvella, jotta ne innostuisivat puskemaan uutta kasvua jalontamista varten. Ensi vuonna ehdin sitten toivottavasti tähän hommaan paneutua vähän enemmän.

Puutarhurikoulussa omenapuiden jalontamista harjoiteltiin ensin liitejalontamalla pajuja. Meillä oli käytössä ihan tarkoitukseen tehtyä teippiäkin, mutta halusin kokeilla myös tätä edullisempaa vaihtoehtoa, eli sähkötöissä käytettävää teippiä. Se on hiukan tönkömpää käsitellä ja pitää muistaa käydä ottamassa erikseen pois sitten kun liitos on kasvanut yhteen, toisinkuin jalonneteippi, joka sulaa ja hapertuu pois omia aikojaan.

Opettajan mukaan siinä vaiheessa kun on vuollut 200 pajunoksaa, alkaa tuntuma löytyä ja se vaikutti pitävän ihan paikkansa.

Näitä puutarhahommia olisi kyllä kiva taas päästä tekemään pitkästä aikaa. Täällä talvi vain jatkuu ja lunta on vielä polveen saakka.

Miltä siellä kevät näyttää? Onko omenapuiden jalontaminen teille ihan tuttua tai ootteko ajatelleet kokeilla?

Meillä olisi koulussa heti huhtikuun alussa taas mahdollisuus käydä harjoittelemassa näitä taitoja ja vähän kyllä houkuttaisi rynniä mukaan uudelleen :D