Blogi Somepuutarhuri Johanna Rönnlöf

Kielon kukkia jouluksi!

Vielä ehtii hyötää kielon kukkaan jouluksi! Leudon alkutalven vuoksi tämmöiset myöhäisheränneetkin ehtivät nyt kokeilla vanhan ajan joulukukan kasvattamista!

Ennen vanhaan kaikki oli paremmin. Ainakin joulukukkien osalta. Silloin nimittäin yleinen joulukukka oli kielo. Siis oikeasti. Tämän asian äärelle voisi hetkeksi hiljentyä. Miettikää mikä elämys on kielon tuoksu jouluaattona verrattuna myrkkyjä täyteen pumpattuihin ja epäekologisiin joulutähtiin tai nykyään lähinnä kaamean hajuisiin hyasintteihin (joista ainut oikeasti hyvältä tuoksuva hyasintti, johon itse olen törmännyt lapsuuden joulujen jälkeen on ’Woodstock’, vinkvink).

Mutta miettikää nyt tätä kuvaa. Yksi kynttilä pöydällä, valkoisella liinalla. Sen päällä saviruukku, jossa syvänvihreän sammalen pulleudesta nousee maailman hienostunein kukka, jonka tuoksu täyttää koko huoneen. Miten tämmöinen asia on voitu jättää historiaan? Terveisin legendaarinen KysyMpävaan!11?!?

Siis välillä, ja etenkin näinä aikoina, on ihmistä vaan vaikea ymmärtää.

Jos et yhtään ymmärrä mistä puhun, niin ajatellaanpa yleisesti kaikkia aisteilla havaittavia asioita, tavaroita, vaatteita jne. Moni asia on mennyt ja menee huonompaan, sori vaan. Harva enää tietää miltä tuntuu vaikkapa mittojen mukaan tehdyt vaatteet (en itsekään tiedä, mutta voin kuvitella), tai pellavaiset petivaatteet puhumattakaan suopakuuratusta lankkulattiasta varpaiden alla. Silti aika moni ostaa lankkulattiaa jäljittelevää vinyylilankkua, joka tuntuu jalan alla oikeaan puuhun verrattuna ja kalleimmillaankin vain yksinkertaisesti epämiellyttävältä muovilta. Ja kun se ei ole edes a. helpompi tai b. halvempi, puhumattakaan ympäristöystävällisyydestä niin… Eikä nyt edes mennä ruoan, kuten vaikkapa perunoiden makuun tai laatuun. Tämä kehitys ei tietenkään ole kenenkään vika. Asiat vain unohtuvat kun, niin? Seuraamme laumaa ja trendejä? Emme ole tarpeeksi kriittisiä? Emme vaadi parempaa tai emme edes välitä? Kuka tietää mikä kaikki tähän on johtanut ja mikä on todellinen syy siihen, että lounasravintoloissa ei enää saa edes pyytämällä tarjotinta. Mutta saatte ehkä kiinni siitä mitä ajan takaa?

Mutta että kieloja. Sen lisäksi että kielo on Suomen kansalliskukka, se on kaunein ja ihanimman tuoksuinen kukka jonka tiedän. Kielo on silkkaa upeutta.

Oon haaveillut joulukieloista varmaan 10-15 vuotta ja nyt kun tämä lämmin syksy ei meinaa kääntyä talveksi millään tajusin, että siinähän on sentään jotain positiivista, sillä nythän voi vielä kaivaa kieloja!

Kieloluksuksen saavuttaminen ei kuitenkaan oo tässä maailmassa enää ihan jokaisen ulottuvilla. Pitää olla maanomistajan lupa kaivella juurakoita juuri oikeaan aikaan vuodesta ja sitten pitää säilytellä juurakoita jossain sateelta suojassa ulkosalla. No, oikeastaan luulin että tää logistiikka olisi ollut vaikeampaa kuin mitä se sitten olikaan, sillä ei siinä oikeasti sen kummempaa ole. Kun juurakot on säilytetty kylmässä, niin noin 6 viikkoa ennen haluttua kukintaa juurakot otetaan huoneenlämpöön. That’s it. Mutta olihan siinä pari muuta muttaa toki…

Netistä löytyy jonkin verran tietoa kielon hyötämisestä ja tässä pieni kooste:

• Kerää juurakot maanomistajan luvalla. Yritä löytää pulleita silmuja. Kielolla kestää kolme vuotta päästä kukka-asteelle, joten etsi noin lyijykynän paksuisia pulleita silmuja, joissa näkyy aavistus lilaa väriä. Muista kehittyy vain lehtiä ja näitä lehtisilmuja löytyy helposti. Pulleita taas ei löydy helposti. Tietenkään, muutenhan homma olisi aivan liian helppoa.

• Jos keräät juuret syksyllä, säilytä niitä ulkona sateelta suojassa. Jos maa on sulaa marraskuun puolivälissä, voit kaivaa juuret suoraan hyödettäväksi.
• Monissa ohjeissa neuvottiin lyhentämään juuria, mutta itse en sitä tee purjoille, enkä tehnyt kieloraukoillekaan. Sain tungettua juuret purkkiin, joten en nähnyt sille tarvetta. Ohje perustuukin varmaan siihen, että käsitteleminen olisi helpompaa ja että ruukkuun saisi tungettua enemmän silmuja, mikä tarkoittaa tietysti enemmän kukkia.
• Lämpökäsittely edesauttaa kasvua, joten juurakoita neuvotaan liottamaan lämpimässä (36 asteisessa) vedessä 12 tuntia. Veden lämpimänä pitämiseen en keksinyt kotioloissa mitään järkevää vaihtoehtoa, joten tässä fuskasin ja iskin juuret pesun jälkeen suoraan ruukkuihin
• Yhteen pieneen ruukkuun pitäisi saada tungettua noin 15–20 kielon juurakkoa. Kukkasilmullisten joukkoon kannattaa ottaa myös ohuita lehtisilmuja, jotta istutuksesta tulee kauniimpi. Luen tätä ohjetta niin, että tähän on varattu hiukan hävikin mahdollisuutta.

• Laita ruukun pohjalle salaojitus ruukunsirpaleista, kivistä tms. Itse käytin multana pihalta kaivettua multaa, sillä se on lähes aina parempaa kuin kaupan kuollut pussimulta. (Ihmisethän käytti ennen vanhaan myös parempaa multaa, sillä se sekoitettiin itse ;D) Tässä kohtaa myös mietin, että olisikohan ensin kannattanut istuttaa juurakot johonkin muovitonkkaan ja sitten vasta siirtää lopullisiin ruukkuihin kun kasvua näkyy ja myöhemmin luin jostain netin syövereistä, että juuri näin olisi kannattanut toimia…
• Kielojen silmut jätetään aavistuksen mullan pinnalle ja pinta peitetään sammalella tai muovipussilla.

• Osa ohjeista neuvoo säilyttämään kielot ruukutuksen jälkeen n. 15 asteessa ja pimeässä, osa taas sanoo että suoraan huoneenlämpöön ja valoon. Uskoin jälkimmäistä koska muu ei oikein ollut mahdollista ilman säätöä.
• Kukinnan aikana kannattaa lannoittaa ja keväällä juurakot voi istuttaa takaisin maahan. Itse istuttaisin kuitenkin kauas kukkapenkeistä, sillä kielo tukahduttaa muut kasvit tehokkaasti.

Ensi kerralla taidan sittenkin koittaa kaivella kielot maasta jo syksyllä, kun lehdet ovat lakastuneet. Tämä siksi, että nyt ulkona on jo tympeän kylmää. Mun kielopaikassa maa on aika savista ja totesin että juurien erotteluun kaikesta muusta heinästä tarvii vettä. Lempeän lämpimänä syyspäivänä homma olisi ulkona ehkä huomattavasti mukavampaa kuin nyt pikkupakkasessa ja jopa vesiletku voisi olla vielä käytettävissä. Siirryinkin lopulta kylppäriin, mutta sotkuahan siitäkin tuli. Etenkin siinä vaiheessa homma alkoi tympiä, kun perehdyin tähän silmujen pulleusasiaan. Onneksi vesi saa sentään olla tuossa hommassa lämmintä.

Ensi kerralla voisin myös sinä lämpinä syyspäivänä kaikessa rauhassa perehtyä pulleiden silmujen etsintään. Nyt nimittäin taitaa käydä niin kuin monelle muullekin, että saan jouluksi pelkkiä kielon lehtiä :D

Tässä on taas matkan varrella opittu hurjasti ja seuraavana vuonna sitten vaan uusi yritys!

Tässä vielä pari mielenkiintoista lukuvinkkiä kieloista kiinnostuneille:

Kattavasti historiaa, pohdintaa siitä miksi kielo joulukukkana joutui unohduksiin sekä hyötämisen käytäntöjä löytyy Varsinais-Suomen kulttuuriperintöblogin mainiosta postauksesta. Suosittelen ehdottomasti lukemaan tämän!

Tässä yksi hauska Instagram -tili, jota pitivät aikoinaan puutarhuriopiskelijat, jotka kokeilivat erilaisten vanhan ajan joulukukkien hyötöä.