Blogi Somepuutarhuri Johanna Rönnlöf Hiiliviljely – pelasta maailma ja sato <3 Hiiliviljely on kaikin puolin järkevää ja lopulta suhteellisen koukuttavaa puuhaa. Tässä videossa kerron vähän tarkemmin mistä siinä oikein on kyse. Hiiliviljelyn edut Parempi sato Maan multavuuden ja pienelietoiminnan lisääntyminen, sekä maan kunnon parantuminen kaiken kaikkiaan tuottavat ajan kuluessa paremman sadon Parantaa ääriolosuhteiden sietokykyä Maasta tulee poudankestävämpi, eli maa pidättää vettä ja selviää paremmin kuivista jaksoista. Toisaalta maa selviää paremmin myös silloin, kun vettä tulee paljon. Suojaa vesistöjä & Itämerta Hiiliviljely vähentää ravinteiden huuhtoutumista Sitoo hiiltä ilmakehästä Maaperä on valtamerien jälkeen maailman suurin hiilivarasto. Nykytiedon mukaisilla viljelytoimilla myös kasvimaa voi muuttua hiilipäästöstä hiilivarastoksi. Näin aloitat* Syksyllä Älä käännä maata paitsi jos maassa on paljon monivuotisia juuririkkoja. Poista ne tai tukahduta peittämällä. Levitä maan päälle katetta tai kompostia. Jos teet syyskylvöjä, levitä kylvörivien väliin jotain hienojakoista katetta, kuten hamppusilppua tai vaikka lehtiä. Jätä kaikki kasvit (joissa ei ole maassa säilyviä kasvitauteja) paikalleen. Älä kisko mitään kasveja pois maasta turhaan, esimerkiksi maissit ovat parhaimmillaan törröttämässä maassa talven yli. Kalkitse maa tarvittaessa. Haraa kalkki kevyesti pintamaahan. Merkitse ylös kesän onnistumiset ja mitä missäkin penkissä on kasvanut. Keskity suunnittelemaan tulevaa kasvukautta: etenkin viljelykiertoa ja kasvikumppaneita <3 Keväällä Älä käännä maata paitsi jos poistat monivuotisia juuririkkoja. Siirrä katteita varovasti sivuun muutamaksi päiväksi niistä penkeistä, joihin teet aikaisia kylvöjä, jotta penkkien multa lämpenisi nopeammin. Lisää katteita heti kylvön jälkeen rivien väliin ja kylvä myös kumppanuus- ja aluskasveja. Maassa törröttävät kasvijätteet voit kasata kurpitsan kasvupaikalle keoksi, haudata maahan, tai jättää paikalleen pintakompostoitumaan. Lisää katetta vanhojen katteiden päälle. Kalkitse tarvittaessa haraamalla kalkki kevyesti maan pintaan. *Mukaeltu Jaana Laitisen ”Hiiliviljely” -oppaasta Videon sisältö: 02:01 Hiiliviljely dos and dont’s – älä käännä maata 02:35 Pidä maa peitettynä 03:41 Suosi viljelykiertoa, sekaviljelyä ja kasvikumppaneita 03:25 Lisää monivuotisia ja syväjuurisia 03:48 Unohda kasvinsuojeluaineet 04:16 Lisää lantaa, kompostia, biohiiltä ja kompostiteetä 04:43 Älä vie pois kasvimassaa 05:19 Lannoita Ja tässä vielä hyviä linkkejä, joihin kannattaa tutustua jos aihe kiinnostaa: Aikaisempi postaus monivuotisista vihanneksista https://www.kotipuutarha.fi/somepuutarhuri/monivuotiset-vihannekset/ Kirjavinkki: ”Monivuotiset vihannekset” Philipp Weiss, Annevi Sjöberg, Daniel Larsson 2016. Katso myös blogipostaus jossa kerron mm. tästä kirjasta: https://www.kotipuutarha.fi/somepuutarhuri/parhaat-puutarhakirjat/ Mitä mieltä hiiliviljelystä? Ainakin itse huomaan, että vaikka olenkin yrittänyt aina viljellä mahdollisimman luonnonmukaisesti parhaan tietoni mukaan, niin hiiliviljelyn näkökulma tuo hommaan vielä pieniä viilauksia, jotka voin aika helposti toteuttaa ja ottaa käyttöön. Kompostiteekin on vielä kokonaan kokeilematta, joten siitä ainakin tulee ensi kesän. projekti! Share to: facebook Share to: twitter Share to: pinterest Julkaistu 6.9.2023 Kommentoi Lue kommentit (0) Ei ole kommentteja. Lähetä kommentti Peruuta vastausNimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Somepuutarhuri Johanna Rönnlöf Somepuutarhuri Johanna Rönnlöf kunnostaa vihdoin, vuosien haaveilun jälkeen, 100-vuotiasta taloa ja puutarhaa Pohjanmaalla, vyöhykkeellä 3. Ruuhkavuosien keskellä käännetään kasvimaa talikolla lupiini-vadelmapöheikköön ja opiskellaan puutarhuriksi. Tästä blogista löydät videoita ja höpötystä kasveista ja tunteista. Päivittäinen luomisen tuska löytyy Somepuutarhuri -tililtä Instagramista ja Facebookista. Facebook Instagram somepuutarhuri@gmail.com Arkisto 2023 (15) 2022 (22) 2021 (9) Kategoriat Valitse kategoria Blogi DIY Joulu kasvihuone Kasvimaa kasvimaan perustaminen kateviljely Kukkasipulit Lavaviljely Lupiinisota maallemuutto maanparannus Niitty Omenapuut Puutarhasuunnittelu Ruuhkavuodet ruukkupuutarha Susipiha Talvikylvö vanhanajan huonekasvit Vieraslajit Villiyrtit Yleinen Avainsanat Valitse avainsanaa ahomansikka amaryllis avomaantomaatti DIY esikasvatus fingerlime hamppukate herttamerikaali huonekasvit hyötykasvit ihonhoito isoäidin kasvit jalomaarain joulu karhunlaukka kasvihuone kasvimaa kasvimaan kalkitseminen kasvimaan kevättyöt kasvimaan perustaminen kasvimaan syystyöt kasvulava kateviljely kaupunkiviljely kranssi Kukkasipulit kurtturuusu kylmäkylvö köynnöspinaatti lahjoja puutarhasta lavakaulus lavakaulusviljely lavapuutarha lavatarha lavaviljely limepuu limetti luonnonkosmetiikka lupiini maallemuutto maanparannus maanpeitekasvi mansikka marjatarha mesimarja metsämansikka minikasvihuone Monivuotiset vihannekset munakoiso Niitty nodig olkikate omenapuiden leikkaaminen omenapuu palstaviljely parsa pelastetaanvanhattalot Perennat perinnerakentaminen pihkasalva pihkavoide pillisipuli puutarhasuunnittelu remontti ruuhkavuodet ruukkupuutarha salsa verde siirtolapuutarha sitrukset sitruunapuu taimikasvatus talvikylvö terassi tomaatti tulppaani vanha puutarha Vanhan pihan kunnostus vanhan puutarhan kunnostus vanhanajan huonekasvit vanhanajan perennat vanhatpihat vanhattalot vieraslajit viherkasvit viherkate Vihreät tomaatit Villiyrtit Kotipuutarhan blogit Mama's garden Minna Räisänen Somepuutarhuri Johanna Rönnlöf Uusimmat Kasvimaan PARHAAT 2023 Perennojen kylvö siemenistä – osa kaksi Taklaa kuivuus kasvimaalla Sinua saattaisi kiinnostaa myös: Lukijamatka Suojattu: Puutarhamatka Rivieralta Alpeille 14.–20.4.2024 Lukijamatka Suojattu: Puutarhamatka Reinin laaksoon 10.–15.6.2024 Lukijamatka Suojattu: Puutarhamatka Irlantiin 13.–18.5.2024 Puutarhanhoito Rakkaudesta humalaan Lataa lisää