Blogi Mama’s garden Blogi Keittiötarha Talvivalkkareiden istutus mamman tapaan Olipas vierähtänyt ihan kymmenen vuotta siitä kun viimeksi kirjoitin valkosipuleiden istuttamisesta. Eipä ole kovinkaan paljon homma siinä ajassa muuttunut, samat työkalut ja tavat ovat käytössä edelleen. Ja sama valkosipulikantakin, jonka olen saanut alkujaan sukulaisiltani. Vuosien varrella olen joskus uudistanut kantaa itusilmuista ja joskus joltain ruokamarkkinoilta hankin toisenkin lajikkeen jonka olen ainakin yrittänyt pitää erillään. Tähän kohtaan lisään nyt jälkeen päin lukijalta tulleen mielenkiintoisen tiedon. Mietin noiden kahden eri kantani mahdollista risteytymistä keskenään mutta se ei olekaan suvullisesti mahdollista meidän ilmastossamme. Valkosipuli ei nimittäin ehdi kukia ja tuottaa itävää siementä. Ne kukkavarteen kasvavat itusilmut ovat emokasvinsa klooneja! Kiitos Sari kun valaisit asiaa, en ole tullut tätä koskaan tarkemmin ajatelleeksi. Vaan nyt kun tämä tuli esille niin tottahan se on, että en ole koskaan nähnyt valkosipulin kukkivan. Uuden sadon pulleiden kynsien lisäksi kokeilen tänä vuonna kasvatusta myös vanhan sadon kynsillä. Erillään pitämäni lajike jonka nimen olen unohtanut. Erikoinen kokeilu Olen tarkoituksella vuosien varrella pienentänyt viljeltävää alaa, sillä meidän perheen valkosipulin kulutuksemme on melko pientä. Joka vuosi on joutunut laittamaan loput vanhasta sadosta kompostiin mutta nyt päätinkin kokeilla käyttää niitä lisäykseen! Näinhän ei siis kuuluisi toimia, sen tiedän, mutta kuinka näin terhakkaana kasvuun lähdössä olevan kynnen istutus voisi olla kovin väärin?! En tietenkään uskaltanut laittaa koko ensi kesän sato-odotuksia vain näiden vanhojen kynsien varaan vaan toisen puolen istutin uuden sadon pulleimmista kynsistä. Joskus on kuitenkin todella mielenkiintoista kokeilla ja rikkoa vähän rajoja. Olen jo vuosia tätä kokeilua ollut tekemässä mutta aina se on vain jäänyt. Nyt on kynnet maassa ja ensi kesänä nähdään sitten tulokset. Vanhan sadon kynsistä oli osa jo lähtenyt iloisesti versomaan. Minun silmiini ne näyttävät erittäin elinkelpoisilta. Valkosipulit maahan juurikastelijan avulla Istutin valkosipulit tällä kertaa alueelle, missä on kasvanut peräti kahtena vuotena peräkkäin hernettä (rakentamani kehikko kesti kaksi kautta). Niinpä alustan luulisi olevan täynnä herneiden juurinystyröissä valmistuvaa typpeä. Täysin herneiden varaan en kuitenkaan lannoitusta jättänyt, sillä valkosipulit ovat varsinaisia ravinnesyöppöjä. Istutusvaiheessa annan joka syksy kourallisen kanankakkaa/kynsi. Kakan ripsautan suoraan istutusreikään, minkä poraan kätevästi selkäsuorana juurikastelijan avulla. Juurikastelijalla on helppo painaa reiät istukassipuleille. Teen aika syvät reiät, joihin mahtuu kynnen lisäksi myös kourallinen kanankakkaa. Ja kun reiät on lannoitettu, työnnän jokaiseen reikään kynnen niin syvälle kuin käsi yltää. Saatan istuttaa sipulit hieman liian tiuhaan, noin 15-20 cm välein mutta toisaalta syvällä kasvaessaan niille riittää paremmin kosteutta. Keväällä tulee kasteltua korkeintaan pari kertaa ja annettua 1-2 kertaa nurmisilppua katteeksi. Muuten en oikeastaan hoida sipuleita mitenkään. Kanankakan lisäksi olen joskus käyttänyt myös palanutta hevosen lantaa. Nurmisilpun lisäksi olen joskus kattanut sipulipenkkejä myös hevosenlannalla. Koen kuitenkin, että suoraan reikään ripsauttamani kanankakka menee ainakin varmasti sipulin käyttöön, eikä se tuo kasvimaahan rikkakasvejakaan hevosenlannan tavoin. Myös olkikatteen mukana tulee helposti kylväneeksi ainakin viljakasveja. Sain kauraa kasvimaalleni toissa kesänä ja jyvät näköjään myös talvehtii, sillä tänäkin kesänä kauraa versoi sieltä täältä. Tänä vuonna ajattelin kokeilla kattaa ainakin käytävät omalla lehtipuuhakkeella. Se näyttäisi maatuvan nopeasti, mutta antaa kuitenkin kivasti talvisuojaa ja ennen kaikkea näyttää mukavammalle kuin rikkaruohoiset käytävät. Vaan nyt aamupäivän pitelen sadetta pirtissä, katsotaan sitten iltapäivästä jos sade lakkaa niin voisin aloitellakin tuota hakkeen kärräämistä. Muuten onkin syystyöt oikeastaan todella hyvällä mallilla. Ruukut kellarissa ja eilisen urakoinnin tuloksena kaikki talvisuojatkin paikoilleen. Puolestani talvi saa tulla vaikken sitä ihan vielä toivoisikaan… Share to: facebook Share to: twitter Share to: pinterest Julkaistu 22.10.2023 Avainsanat talvivalkosipuli Kommentoi Lue kommentit (12) Itusilmujen kautta ei synny risteymiä, se minisipuli on klooni emokasvista. Kukka-aihiot kyllä sijaitsevat siellä itusilmujen väleissä mutta Suomen oloissa ne harvoin ehtii kukkia ja kypsiä siemeniä tuottaa. Sen sijaan mutaatiot ovat hyvinkin mahdollisia. Ja kaikesta huolimatta pitkään viljellyn tulos on oma kanta. Vastaa Hei kiitos tiedosta💚 Minäpä ihan korjaan tuonne tekstiin ettei tule väärinymmärryksiä lukijoille. Eihän niillä tosiaan ole edeltävää kukintaa kuten vaikka kiinansipulilla. Aina oppii uutta kun vanhaksi elää😊 Vastaa Lannoitus on heikko kohtani, siksi olenkin kasvatellut yhtä ja samaa valkosipulia jo viitisen vuotta ja aina se lakastuu jo keskikesällä :-D Satoa en ole arvannut siitä edes etsiä, kun kasvia ei enää löydäkään näin syksyllä, tai siis pitäisi kaivaa niin laaja kuoppa, että en ole ryhtynyt. Kaipa se sieltä taas keväällä nousee ;-D Minä kyllä rakastan valkosipulia ja tungen sitä joka ruokaan ja myös voileivän päälle, niin että käyttöä olisi. Vastaa Sama juttu minulla noiden markkinoilta ostamieni sipulien kanssa. Vuosia kasvoi vaan paikoillaan ja nyt penkasin vasta maata. Ihan oikeita pieniä monikyntisiä sipuleitakin sieltä löytyi mutta myös sellaisia yhden kynnen pyöreitä minisipuleita. Jännä nähdä kasvaako niistä nyt lannoituksen kanssa yhtään isompia… Vastaa Jostain luin, että valkosipulista ei kasva niin suurta, jos kynnet istuttaa liian syvälle. Toisaalta noin reilu kanankakkamäärä varmaan tasapainottaa tilannetta ja tosiaan kosteuttakin saavat hyvin sieltä syvempää. Konstit on monet ja jos onnistuu noin, niin mikäpä sitä hyvää systeemiä muuttamaan. Enpä ole tullut kokeilleeksi ylivuotisia kynsiä istuttaa. Selvästi ovat innokkaina jo kasvuun lähdössä. Ainakin ruukkuun istutettuna niistä saisi helposti tuoretta vihreää loppusyksyn ruokapöytään. Raportoi kokeilustasi ensi kesänä. Olisi mielenkiintoista kuulla, kuinka se onnistui. Omat valkosipulini ovat tällä hetkellä ainakin 15cm:n syvyydessä, sillä kasasin niiden päälle reilun kummun kasvijätteitä ja multaa. Saavat vähän pidempään aikaa juurtua. Viiden sentin syvyyteen istutettuina olisivat jo roudan sisässä kun tuli yllättäen näin napakat pakkaset. Aion kyllä keväällä varovasti kaapia ylimääräiset mullat pois sitä mukaa kun maanpinta sulaa, jotta versot pääsevät nopeammin nauttimaan valosta. Täytyy hyödyntää kevään ja alkukesän runsas valomäärä maksimaalisesti. Kivaa syksyä! Vastaa Onhan se kyllä totta, että syvemmältä kestää pidempään päästä versojen valoon sitten keväällä. Vaan vuodetkin kyllä vaikuttaa tosi paljon. Vaikka samalla tavalla istuttaa nuin joskus sipulit ovat suuria ja joskus pieniä. Voihan siinä kyllä olla itse tarhurin laiskuudellakin jotakin tekemistä😅 Olen niin huono hoitelemaan näitä hyötykasveja, mieluummin hyysään perennoja ja puuvartisia💚 Hei varmasti tosi hyvä, että sipulien päällä on sinulla nyt eristettä, melkoisen kylmäksi heitti kelin siellä teidän huudeilla. Täälläkin oli pakkasta mutta tänään on taas tihuuttanut vettä ja ollut lämmintä… Vastaa Minäkin kokeilin laittaa valkosipuleita, mutta taisin istuttaa aivan liian lähelle maanpintaa. No katsotaan keväällä tuleeko mitään pintaan:) Vastaa Laita vielä vaikka haravoituja lehtiä päälle niin ehtivät paremmin juurtua. Voi olla, että itse taas tulee aina laitettua vähän liiankin syvälle. Vastaa Olen kyllä laittanut edellisvuoden kynsiä maahan ja saman tein tänäkin vuonna kun vanhaa satoa oli niin paljon ja mukavat pulleat juuret valmiina. Nyt taisi mennä enemmän vanhaa kuin uutta, ei tullut mieleenkään, että niin ei voisi tehdä. Mitähän satoni on ensi kesänä? Minulla on valkosipuli kasvanut viime vuosina hyvin, muhkeita sipuleita jättikynsillä. Olen laittanut vakoon kanankakkaa ja biohiiltä, kesällä nurmisilppua katteeksi. Vettä kuivina viimeisinä kesinä ovat saaneet aika vähän kun kasteltavia hyötykasveja on niin paljon. Vastaa No onpas mukava kuulla, että sipulit ovat onnistuneet vanhoistakin kynsistä. Minulla tuli uudesta sadosta aika pieni, niin sen tähden laitoin vanhojakin kokeeksi. Vastaa Oi, meillä menee hirmuisesti valkosipulia. Harvoin jää ylimääräisiä kynsiä kevääseen. Joskus olen kasvattanut niistä ruukuissa versoja joita olen laittanut ruokiin, niissä on kivasti makua. Meidän kulutuksesta kertoo, että tänään käytin tomaattisoseeseen yhden kokonaisen valkosipulin (6 kynttä) ja mies käytti lasagneen 4 kynttä. Vastaa Mahtavaa, että teillä menee sipulit hyötykäyttöön👍 Minun tulee laitettua vain lihapatoihin ja pitsaan, jota tulee tehtyä todella harvoin. Pitäisi ryhdistäytyä valkkareiden käytössä, nehän sopisivat lähes jokaiseen ruokaan… Vastaa Vastaa Peruuta vastausSähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *Nimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Lähetä kommentti Peruuta vastausNimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Mama's garden Puutarhanhoitoa Mamman puutarhassa ja intoilua kaikesta vihreästä. Häärään täällä Ib vyöhykkeellä, tonttimme koko on reilut 5000 m2, josta vajaa puolet on luonnontilaista kalliota. Facebook Instagram Pinterest mammanpuutarha@gmail.com Arkisto 2024 (21) 2023 (29) 2022 (46) 2021 (54) 2020 (72) 2019 (49) 2018 (47) 2017 (68) Kategoriat Valitse kategoria Blogi kasvikokoelma Kaupallinen yhteistyö Keittiötarha Koristekasvit Metsäpuutarha Piharakentaminen Pihasuunnittelu Puutarhamatkailu Puutarhanhoito Vihersisustus Yleinen Avainsanat Valitse avainsanaa `Bougie` acis autumnalis adventtiasetelma Aeonium agave aikainen kevätkukkija amaryllis amppeli amurinpioni Anemone Anemone `Wild Swan` antiikki- ja perinnepäivät araucaria Araucaria araucana arboretum arvonta asetelmia askartelu asteri auringonkukka Avoimet puutarhat avokomposti balkaninsyklaami Barnhaven betoni betoniaskartelu betonivalu Billnäsin ruukki biohiili BirdLife Suomi blogihaaste blogille logo blogitapaaminen bonsai broccoli C. coum C. hederifolium callicarpa clematis viorna cordon corydalis corydalis Craighton Blue cottage garden Crocus Crocus speciosus Cyclamen Cyclamen coum daalia daalian jakaminen daalioiden kasvatus ja hoito daalioiden talvisäilytys Dahlia Eco Weedkiller Eija`s garden Epimedium erikoisperuna esikko esikkokylvöt espalier espanjansiruetana etanoiden torjunta euroopanmarjakuusi floristi Flör Fritillaria Galanthus haaste haisujouluruusu hanami hankikylvöt harjateräs harokataja havutyöt hedelmäpuiden leikkaus heinäkuu puutarhassa Helleborus Helleborus thibetanus helmimarja helmivillakko helokämmekkä Helsingin kevätpuutarha messut 2017 herneenversot hiekka hiilipuutarhurointi hirvenkieli hitsaus hoitosuunnitelma holvikatto hopearikko hortensia hortensia Wim`s Red hosta Hosta minor huonekasvit huonemänty huosiain huurteinen puutarha Hvitträsk hyasintti hyönteisverkko hyötykasvit hyötykasviyhdistys hyötypuutarha hyötytarha hyötyviljely hyötäminen höyhenpensas idänsinililja iiris ikivihreät ilmanvaihdon läpiviennit imikkä isoniittyhumala istutusalueen perustaminen istutustulppaani jalkalehti japanilainen puutarha japaninhiirenporras japaninkurjenmiekka japaninmagnolia japaninmarjakuusi japaninvaahtera joriini joulukoristeet joulukukka jouluruusu jouluvalmistelut JR Holvikellari juurekset jäkäläpuutarha jättiagaave kaalien kasvatus kaalikasvit kaariportti Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha kallio kallioketo kalliopuutarha kanelisaniainen karhunlaukka kartanon puutarha kartiomarjakuusi kastelu kasvatuskokeilu kasvien talvetus kasvien talvisuojaus kasvien väriyhdistelmät kasvihuone kasvihuoneet kasvimaa kasvivalo kasvivaras kasvualusta kate kateviljely kattaminen Kauhurinne kaupallinen yhteistyö Kauppapuutarha Sohlman kausivalot kehäkukka keijunkukka keijunmekko keittiötarha kekrijuhlat kekripukki kellarin rinne kellohyasintti kellovaivero keltainen keltapeippi kermesmarja kesäkeittiö kesämalvikki kesäpäivänhattu keto-orvokki ketokasvit ketunleipä kevät kevätesikko kevätkello kevätkukkijat kevätkurjenmiekka kevätkylvöt kevätleikkaus kevätlinnunsilmä kevätlumipisara kevätpuutarha kiinanlaikkuköynnös kiinanpioni kilpiangervo kilpihärkylä kirja-arvonta kirjakatsaus kirjopikarililja kirjosalvia Kirkniemen kartano kirppislöytöjä kirsikkaluumu kissankäpälä kiurunkannus kivi kivikko kivikkokasvit kivilyhty kivimuuri kivirakentaminen kivituhka klorofylli kodin sisustus kohopenkki koikarppi koiranhammas kokedama kolmilehti kompostilieroja kompostointi koristeheinät koristekasvit koristepensas koristeraparperi koristevalot kosmoskukka kotkansiipi koulinta krookus kuivakukat kukka-asetelma kukkakurssi kukkasipuli kultatesma Kumpulan kasvitieteellinen kuningassaniainen kuorikate kuriilienkirsikka kurjenpolvi kurpitsa kuunlilja kuurainen puutarha kylvökukat käsityöt kääpiökataja köynnöskaari köynnöspinaatti lahottajasieni lammikko lammikon hoito lammikon tekniikka lannoitus lantakomposti lasikupu latva-artisokan talvetus latva-artisokka led-valo lehtimulta lehtimuodot lehtiperenna lehtipistokas lehtopalsami leikkokukat leivonta libanoninlaukka limasieni linnan puutarha linnunpönttö lintujen ruokintaa liuskavaleangervo liuskekiven asennus liuskekivi Lohjan asuntomessut Lohjan museo loveaminen Ludisia discolor lumikello lumikellofestivaalit lumikellojen istutus lumikuningatar lumikurjenmiekka `George` lumityöt lumme luonnonalue luonnonkasvit luonnonkukat luonnonmateriaali maa-artisokka maakellari maakellarin eristäminen maakellarin ilmanvaihto maakellarin maatäyttö maakellarin perustus maakellarin routasuojaus maakellarin salaojitus maakellarin tukirakenteet maakellarin vesieristys maakellarin väliseinät maalattia maanrakennuskangas maaorkidea maaperän hoito magnolian istuttaminen maisemapuutarha maksaruoho maljakko mantsurianaralia marjakranssi marjakuusi marjakuusiaita marjamehu Marjamäki Marketanpuisto mehikasvi mehikuusi mehipuu mehiruusuke messurakentaminen metsämansikka Metsäpirtinmulta metsäpuutarha metsätyöt miljoonalinnunpönttöä mullanvaihto multaus muotoonleikkaus muotopuutarha muratti murattisyklaami mustaselja Mustilan arboretum Mustilan taimipäivä 2019 Mustilan ystävät mustilanhortensia Mustion Linna mykorritsa myyräjahti myyrätuhot mänty mätäslaukkaneilikka narsissi narsissitupakka naruamppeli neidonkieli neilikka niitty niittykasvit niityn hoitaminen niityn perustaminen norjanalvejuuri Nuppula näsiä obeliski Ojamon kartano oka oma metsä omenapuiden hoito omenapuu omenapuuaita onnenpensas opuntia Oristone Oriveden ruskea osterivinokas oven päällisten valaminen Oxalis tuberosa pahvikate paljasjuurinen palloesikko parsa parsakaali parsan kasvattaminen patiohortensia pehmytmesiheinä pelargoni pelargonien hoito- ja säilytys pelargoninäyttely pensasaita pensaskirsikka pensaspapu pensasruusu pensasruusujen hoito perennat perhe-elämä persianpikarililja peruna perunalajikkeet perunamaa perunan idätys perunan istutus perunan kukinta perunan taudit perustusten raudoitus perustustustyöt Piha&Puutarha-messut pihabongaus piharakentaminen piikkihärkylä pikarililja pilvikirsikka pinseeraus Pinus pinea pioni Pioni `Olga` pionien hiekkakuivatus pionien syysistutus pionin jakaminen pionin juurakko pionin luonnonlaji pionin siemenkylvö pisarakärhö pistokas pistokaslisäys podcast pohdintoja porkkana posliinikukka potager puistolumikello puksipuu punalehtiruusu puukuitu puutarhajäte puutarhakirjoja puutarhakissa puutarhakoristeet puutarhalampi puutarhamatkailu puutarhamietteitä puutarhan kevättyöt puutarhan rakenteet puutarhan valaistus Puutarhasuunnittelu puutarhaterapia puutarhatyyli puutarhatyökalut puutarhatyöt puutarhavadelma puutarhavierailu pähkinälehto päivänhattu pääsiäinen pääsiäismuna pölkkyviljely raivaussaha rauniokilkka rautapatsas rautasulfaatti Rautatienomenapuu rautavihtrilli ravintola Linnankrouvi reikätiili rikkakasvi rikkakasvien torjunta rikko rinnepuutarha rippijuhlat rotkolemmikki `Jacks Frost` rudbeckia ruiskukka Ruissalo ruska rusokirsikka ruukkuistutus ruukkukasvit ruukkupuutarha ruusu ruusuaidanne ruusukaali ruusupapu rönsytiarella salaoja salkoruusu samettiruusu sammal sammalkasvualusta sammalkranssi sammalkuusi sammalpallo sammalpuutarha saniainen scilla Scilla bifolia seinien muuraus sekaistutus seljankukkamehu shiitake siemenarvonta siemenkylvöt siementaimi sienet puutarhassa sieniviljely sieniymppi sinikämmen sinipiikkiputki sinivaleunikko sinivuokko sipulien istutus sipulikori sipulikukat sisäkasvit sitruuna-ajuruoho soihtulilja sora sormivaleangervo suklaakosmos sulkahibiskus suovehka syklaami syksy syksyi syksyinen puutarha syreeni `Annala` syysasteri syyshohdekukka syyshortensia syysistutus syyskrookus syyskukkijat syyskylvöt syyslannoitus syysleimu syysmaksaruoho syysmyrkkylilja syyspuutarha syysraparperi syystyöt syysvilja syysvuokko syötävä metsäpuutarha sähkökaapelin asentaminen säleikköaita särkynytsydän taikinamarja taimikasvatus Taimipäivä Mustilassa taimitarha taimivaihto taivukas taivukaslisäys talvensuojaturve talventähti talvi talvikylvöt talvinen puutarha talvipistokas talvipuutarha talvisia puutarhatöitä talvivalkosipuli talvivihreä tarha-adiantum tasetti terttuselja tiililattia tomaatti Tommolan tila tulipa `Brilliant Star` tulppaani tulppaanipuu tummaraunioinen tuohipesin tuohisykerö tuoksuesikko Tuoksumiekkalilja turveharkko turveharkkomuuri typistys tyrnimarja tyrnipensas tyräkki tähkäverbena tähtilumikello täpläpunalatva Unelmien viljelylaatikko unikko vadelmapenkki vadelmatarha Vakka-taimi valkoinen puutarhassa valkotäpläimikkä valkovarjohiippa valkovuokko valokuvaus vappu varjohiippa varjolehti varjopuutarha varjosontikka varjotarha verkkokori vesikasvit vierailu vieraslaji viherkasvit viherlannoitus Viherpaja vihersisustus viherterapia vihreä joulu virkkaus virvalilja vuorimänty värinokkonen väriperuna värit puutarhassa Kotipuutarhan blogit Mama's garden Minna Räisänen Somepuutarhuri Johanna Rönnlöf Uusimmat Blogi Keittiötarha Kurpitsajuhlat kasvimaalla Blogi Puutarhanhoito Puutarhatyökaluni Blogi Koristekasvit Vihersisustus Leikot juhlapöytään — daaliaa, parsaa ja porkkanaa Sinua saattaisi kiinnostaa myös: Lukijamatka Suojattu: Puutarhamatka Irlantiin 4.–9.8.2025 Ajankohtaiset vinkit Talvikompostointi Kolumni Puut ja me Pääkirjoitus Asenteella kohti talvea Lataa lisää
Itusilmujen kautta ei synny risteymiä, se minisipuli on klooni emokasvista. Kukka-aihiot kyllä sijaitsevat siellä itusilmujen väleissä mutta Suomen oloissa ne harvoin ehtii kukkia ja kypsiä siemeniä tuottaa. Sen sijaan mutaatiot ovat hyvinkin mahdollisia. Ja kaikesta huolimatta pitkään viljellyn tulos on oma kanta. Vastaa
Hei kiitos tiedosta💚 Minäpä ihan korjaan tuonne tekstiin ettei tule väärinymmärryksiä lukijoille. Eihän niillä tosiaan ole edeltävää kukintaa kuten vaikka kiinansipulilla. Aina oppii uutta kun vanhaksi elää😊 Vastaa
Lannoitus on heikko kohtani, siksi olenkin kasvatellut yhtä ja samaa valkosipulia jo viitisen vuotta ja aina se lakastuu jo keskikesällä :-D Satoa en ole arvannut siitä edes etsiä, kun kasvia ei enää löydäkään näin syksyllä, tai siis pitäisi kaivaa niin laaja kuoppa, että en ole ryhtynyt. Kaipa se sieltä taas keväällä nousee ;-D Minä kyllä rakastan valkosipulia ja tungen sitä joka ruokaan ja myös voileivän päälle, niin että käyttöä olisi. Vastaa
Sama juttu minulla noiden markkinoilta ostamieni sipulien kanssa. Vuosia kasvoi vaan paikoillaan ja nyt penkasin vasta maata. Ihan oikeita pieniä monikyntisiä sipuleitakin sieltä löytyi mutta myös sellaisia yhden kynnen pyöreitä minisipuleita. Jännä nähdä kasvaako niistä nyt lannoituksen kanssa yhtään isompia… Vastaa
Jostain luin, että valkosipulista ei kasva niin suurta, jos kynnet istuttaa liian syvälle. Toisaalta noin reilu kanankakkamäärä varmaan tasapainottaa tilannetta ja tosiaan kosteuttakin saavat hyvin sieltä syvempää. Konstit on monet ja jos onnistuu noin, niin mikäpä sitä hyvää systeemiä muuttamaan. Enpä ole tullut kokeilleeksi ylivuotisia kynsiä istuttaa. Selvästi ovat innokkaina jo kasvuun lähdössä. Ainakin ruukkuun istutettuna niistä saisi helposti tuoretta vihreää loppusyksyn ruokapöytään. Raportoi kokeilustasi ensi kesänä. Olisi mielenkiintoista kuulla, kuinka se onnistui. Omat valkosipulini ovat tällä hetkellä ainakin 15cm:n syvyydessä, sillä kasasin niiden päälle reilun kummun kasvijätteitä ja multaa. Saavat vähän pidempään aikaa juurtua. Viiden sentin syvyyteen istutettuina olisivat jo roudan sisässä kun tuli yllättäen näin napakat pakkaset. Aion kyllä keväällä varovasti kaapia ylimääräiset mullat pois sitä mukaa kun maanpinta sulaa, jotta versot pääsevät nopeammin nauttimaan valosta. Täytyy hyödyntää kevään ja alkukesän runsas valomäärä maksimaalisesti. Kivaa syksyä! Vastaa
Onhan se kyllä totta, että syvemmältä kestää pidempään päästä versojen valoon sitten keväällä. Vaan vuodetkin kyllä vaikuttaa tosi paljon. Vaikka samalla tavalla istuttaa nuin joskus sipulit ovat suuria ja joskus pieniä. Voihan siinä kyllä olla itse tarhurin laiskuudellakin jotakin tekemistä😅 Olen niin huono hoitelemaan näitä hyötykasveja, mieluummin hyysään perennoja ja puuvartisia💚 Hei varmasti tosi hyvä, että sipulien päällä on sinulla nyt eristettä, melkoisen kylmäksi heitti kelin siellä teidän huudeilla. Täälläkin oli pakkasta mutta tänään on taas tihuuttanut vettä ja ollut lämmintä… Vastaa
Minäkin kokeilin laittaa valkosipuleita, mutta taisin istuttaa aivan liian lähelle maanpintaa. No katsotaan keväällä tuleeko mitään pintaan:) Vastaa
Laita vielä vaikka haravoituja lehtiä päälle niin ehtivät paremmin juurtua. Voi olla, että itse taas tulee aina laitettua vähän liiankin syvälle. Vastaa
Olen kyllä laittanut edellisvuoden kynsiä maahan ja saman tein tänäkin vuonna kun vanhaa satoa oli niin paljon ja mukavat pulleat juuret valmiina. Nyt taisi mennä enemmän vanhaa kuin uutta, ei tullut mieleenkään, että niin ei voisi tehdä. Mitähän satoni on ensi kesänä? Minulla on valkosipuli kasvanut viime vuosina hyvin, muhkeita sipuleita jättikynsillä. Olen laittanut vakoon kanankakkaa ja biohiiltä, kesällä nurmisilppua katteeksi. Vettä kuivina viimeisinä kesinä ovat saaneet aika vähän kun kasteltavia hyötykasveja on niin paljon. Vastaa
No onpas mukava kuulla, että sipulit ovat onnistuneet vanhoistakin kynsistä. Minulla tuli uudesta sadosta aika pieni, niin sen tähden laitoin vanhojakin kokeeksi. Vastaa
Oi, meillä menee hirmuisesti valkosipulia. Harvoin jää ylimääräisiä kynsiä kevääseen. Joskus olen kasvattanut niistä ruukuissa versoja joita olen laittanut ruokiin, niissä on kivasti makua. Meidän kulutuksesta kertoo, että tänään käytin tomaattisoseeseen yhden kokonaisen valkosipulin (6 kynttä) ja mies käytti lasagneen 4 kynttä. Vastaa
Mahtavaa, että teillä menee sipulit hyötykäyttöön👍 Minun tulee laitettua vain lihapatoihin ja pitsaan, jota tulee tehtyä todella harvoin. Pitäisi ryhdistäytyä valkkareiden käytössä, nehän sopisivat lähes jokaiseen ruokaan… Vastaa