Blogi Mama’s garden Koristekasvit Talvikylvöjen aika on nyt parhaimmillaan Voi miten ihanan parituntisen vietinkään tänään kasvihuoneessa. Aurinkokin paistoi koko marraskuisessa loistossaan ja kun alkoi kolmen jälkeen hämärtää niin tein talvikylvökseni loppuun kasvarin katossa viime talvesta asti roikkuneen kasvivalon turvin. Arjen pientä luksusta tuo valo, vaikka sähkö kasvihuoneelle tuleekin vain roikalla. Kylvömullan voi sekoittaa myös itse Olen jo jonkin aikaa tehnyt itse kylvömullan ja viimeksi myös mehikasvien istutusmullan. Lisään vain tavallisen pussimullan joukkoon erilaisia määriä hienoa hiekkaa ja 0-8 mm soraa. Soralla korvaan aikaisemmin käyttämäni perliitin joka olisi muuten ihan ok mutta se pölisee niin ikävästi. Ja onhan tuo ruskean eri sävyillä kirjoma sora paljon kauniimpaakin kylvösten pinnalla kuin valkoinen perliitti. Mehikasvien kasvualustassa oli jonkin verran enemmän soraa ja hiekkaa joten niiden istutuksesta jääneeseen sekoitukseen lisäsin hieman lisää multaa. Kylvömullan ei tarvitse olla kovin ravinteikasta mutta koska itselläni kylvökset saattavat jumittaa melko pitkäänkin ennen koulintaa, niin sen tähden tein seoksesta vähän multaisamman. Tarkkaa reseptiä en osaa antaa, sillä toimin oikeastaan niin sanotulla näppituntumalla. Jos heittäisin jotain arvoita niin uskoisin, että käyttämässäni kylvömullassa olisi ollut puolet pussimultaa ja toinen puoli hiekkaa ja soraa kumpaakin puolet ja puolet. Jännä nähdä miten siemenet nyt tuossa seoksessa itävät. Kylvökset peitin ohuella kerroksella soraa jotta kosteus säilyisi niissä paremmin. Mitä pienempi siemen, sitä ohuempi sorakerros. [columns_row width=”half”] [column] Mullan tiivistäjä on oiva apuväline kylvöksia laitettaessa. [/column] [column] Soraa siementen suojaksi ja keventämään kylvömultaa. [/column] [/columns_row] Olin tilannut siemenerän jo elokuussa ja silloin kylvinkin jo sellaiset siemenet, jotka ohjeistettiin kylvämään niin pian kuin mahdollista. Silloin jo vähän arvelin, että osa kylvöksistä saattaisi ehtiä hyvinkin itää ennen talven tuloa ja niinhän siinä sitten kävikin. Eniten ihmettelin kahden syklaamin siemenen nopeaa heräämistä ja voi miten paljon noista pikkuisista onkaan ollut iloa syksyn aikana. Pikkuinen syklaamin siementaimi. Pienoiskasvihuone suuresta muovipussista Itäneet kylvökset keräsin eräänlaiseen pienoiskasvihuoneeseen jonka kyhäsin töistä tuomastani läpinäkyvästä isosta muovipussista. Eipä siinä muuta kuin pussi vain kylvösten päälle löyhästi ja pikkutaimet ovat tarjenneet ”kasvihuoneessaan” tänne asti. Olen kyllä varautunut siirtämään ne kellariin mikäli kovat pakkaset saapuvat. Vien sitten kasvilampun niiden mukana ja saavat sen turvin kitkutella kevääseen. Ja taitavatpa muuten saada vielä lumikellojakin seurakseen! Tein eilen tilauksen Irlantiin ja odotettavissa on jälleen `in the green` lähetys, heti ensi vuoden alussa. Ihanaa kun on mitä odottaa<3 Osa isommista taimistakin vielä kasvihuoneessa Menneenä kesänä tuli kylvettyä monenlaista ja osa koristetupakan taimista juroi ja juroi koulittuna purkeissaan koko kesän. Vasta nyt niistä on muutama kasvanut istutuskokoon mutta hieman myöhäisheränneitä siis. Taimet ovat kuitenkin säilyneet kasvihuoneessa lauhan sään vuoksi oikeinkin hyvinä ja tiedä vaikka saisin ne ensi keväänä vihdoinkin istutettua. Vain vuoden myöhässä :) No voihan se olla, että hyvinkin vielä ehtivät kuolla ennen kevättä, ainakin mikäli joudun siirtämään ne kellarin puolelle. Terhakka koristetupakan taimi. Sen sijaan vuosia sitten kylvetyt esikon taimet uskon saavani menemään kevääseen. Pelastin ne kesällä kuivumiselta purkkeihin kun mustarastas oli käynyt kuopimassa niiden kohdalla lammikon rannan kaarevassa penkissä. Siitä lähtien ovat nyt kasvarissa majailleet. Haluaisin tilata näille keväällä ihan oikeat Esikkoruukut (Auricula pot). Jospa ne vihdoin sitten jo kukkisivatkin. Siemenet olen kylvänyt vuosien 2017 ja 2018 välisenä talvena. Niiden pitäisi kukkia kerrottuina. [columns_row width=”half”] [column][/column] [column][/column] [/columns_row] Kesäiset pistokkaatkin ovat vielä kasvihuoneessa Esikoiden ja tupakoiden lisäksi kasvihuoneessa on mm. koulimattomia keijunkukan taimia, erilaisia perennoja ja kivikkokasvejakin. Myös heinäkuussa ottamani hortensian pistokkaat ovat yhä kasvihuoneessa ja annankin niiden olla siellä siihen asti kun/jos pakkaset kiristyvät. Kellarissa helpommin saavat homekasvustoa vaivoikseen kun siellä on lämmintä ja kosteaa. Lehtensä pistokkaat ovat jo pudottaneet mutta pulleat, punertavat silmut lupailevat uusien lehtien puhkeamista sitten kun kevät joskus koittaa. [columns_row width=”half”] [column] Etualalla koulimatta jääneitä keijunkukan taimia. [/column] [column] Kivikkokasvi jonka pitäisi ajan kanssa muodostaa kaunista tyynymäistä kasvustoa. [/column] [/columns_row] Samalla kun tein uusia kylvöksiä niin annoin elokuussa itäneiden taimien paistatella auringossa ilman puovipussia. Ihmeen hyvin tuo pussi kylvöksiä suojaa ja kasvihuoneesta lähtiessäni virittelinkin toisen samanlaisen jättipussin uusien kylvösten suojaksi. Pussi antaa jonkin verran suojaa myös hiiriltä jotka alku talvesta kaivelivat joissakin purkeissa multaa. Nyt niistä ei ole enää ollut onneksi havaintoja vähään aikaan. Ei mutta nyt saunan lämpöön suunnittelemaan, että mitähän kivaa sitä huomenna puuhaisikaan. Kyllä on ihanaa olla vaan kotona, en koe minkäänlaista kaipausta esimerkiksi kulttuuririentojen pariin. Riittää, kunhan vain on perhe ympärillä ja multaa kynsien alla <3 Share to: facebook Share to: twitter Share to: pinterest Julkaistu 28.11.2020 Avainsanat siemenkylvöt siementaimi talvikylvöt talvisia puutarhatöitä Kommentoi Lue kommentit (6) Minä en ole tehnyt koskaan muuta kuin hankikylvöjä ja joka kevät tietenkin ja joka vuosi päätän että ensi vuonna en tee mitään kylvöjä. Onhan niitä siemeniä taas tullut kerättyä. Sinulla kun on kasvihuone niin mukavaa on varmasti siellä työskennellä. Vastaa Hih, juu sitä ei kannata edes ajatellakaan, että jokainen kylvös mahdollisesti itäisi Aika usein käy niin, että lopulta itäneitä on kuitenkin ihan kohtalainen määrä tai sitten olen joskus tenhnyt niinkin, että istutan vaan tuppaissa suoraan kasvupaikalle ja koulinta vaihe jää väliin. Sitten myöhemmin jakanut tuppaita jos ovat liian tiuhassa. Aikaisemmin tein kylvöksiä vasta joskus tammikuussa sisällä talossa mutta nyt kun olen aikaistanut tähän vuoden loppuun niin paremmin tarkenee ulkonakin laitella. Jää sotkut pihalle. Kasvihuone on kyllä ihana juttu, toivottavasti sinäkin saisit sellaisen joskus. Jospa laittaisit toiveen pukille Vastaa :) Vastaa Vastaa Kasvihuoneestasi löytyy kyllä vaikka mitä ihanaa! Toivottavasti kylvöt itävät hyvin. Minä aion tehdä tässä myöhemmin hankikylvöjä. Hyvää joulukuun alkua! Vastaa Sinulla onkin onni saada oikeaa lumipeittoa hankikylvöillesi Täällä usein hangen virkaa toimittavat styroksilaatikot. Nyt on niin helppoa kyllä kantaa kylvökset vain kellariin jos kylmenee kovasti, että taitavat laatikot jäädä virattomaksi. Vaikka toisaalta laatikoissa voisi kyllä enemmän tulla sitä lämpötilojen sahaamista joka auttaa laukaisemaan siementen itämisen sitten kun kevät lämpenee. No mutta päivä kerrallaan mennään tässä maailman tilanteessa nyt muutenkin joten sama metodi on hyvä siemenkylvöjenkin suhteen, ei kannata liikaa suunnitella etukäteen. Vastaa Vastaa Peruuta vastausSähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *Nimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Lähetä kommentti Peruuta vastausNimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Mama's garden Puutarhanhoitoa Mamman puutarhassa ja intoilua kaikesta vihreästä. Häärään täällä Ib vyöhykkeellä, tonttimme koko on reilut 5000 m2, josta vajaa puolet on luonnontilaista kalliota. Facebook Instagram Pinterest mammanpuutarha@gmail.com Arkisto 2023 (23) 2022 (46) 2021 (54) 2020 (72) 2019 (49) 2018 (47) 2017 (68) Kategoriat Valitse kategoria Blogi Kaupallinen yhteistyö Keittiötarha Koristekasvit Metsäpuutarha Piharakentaminen Pihasuunnittelu Puutarhamatkailu Puutarhanhoito Vihersisustus Yleinen Avainsanat Valitse avainsanaa `Bougie` acis autumnalis adventtiasetelma Aeonium agave aikainen kevätkukkija amaryllis amppeli amurinpioni Anemone Anemone `Wild Swan` antiikki- ja perinnepäivät araucaria Araucaria araucana arboretum arvonta askartelu asteri auringonkukka Avoimet puutarhat avokomposti balkaninsyklaami Barnhaven betoni betoniaskartelu betonivalu Billnäsin ruukki biohiili BirdLife Suomi blogihaaste blogille logo blogitapaaminen bonsai broccoli C. coum C. hederifolium callicarpa clematis viorna cordon corydalis corydalis Craighton Blue cottage garden Crocus Crocus speciosus Cyclamen Cyclamen coum daalia daalian jakaminen daalioiden kasvatus ja hoito daalioiden talvisäilytys Dahlia Eco Weedkiller Eija`s garden Epimedium erikoisperuna esikko esikkokylvöt espalier espanjansiruetana etanoiden torjunta euroopanmarjakuusi floristi Flör Galanthus haaste haisujouluruusu hanami hankikylvöt harjateräs harokataja havutyöt hedelmäpuiden leikkaus heinäkuu puutarhassa Helleborus Helleborus thibetanus helmimarja helmivillakko helokämmekkä Helsingin kevätpuutarha messut 2017 herneenversot hiekka hirvenkieli hitsaus hoitosuunnitelma holvikatto hopearikko hortensia hortensia Wim`s Red hosta Hosta minor huonekasvit huonemänty huosiain huurteinen puutarha Hvitträsk hyasintti hyönteisverkko hyötykasvit hyötykasviyhdistys hyötypuutarha hyötytarha hyötyviljely hyötäminen höyhenpensas idänsinililja iiris ikivihreät ilmanvaihdon läpiviennit imikkä isoniittyhumala istutusalueen perustaminen istutustulppaani jalkalehti japanilainen puutarha japaninhiirenporras japaninkurjenmiekka japaninmagnolia japaninmarjakuusi japaninvaahtera joriini joulukoristeet joulukukka jouluruusu jouluvalmistelut JR Holvikellari juurekset jäkäläpuutarha jättiagaave kaalien kasvatus kaalikasvit kaariportti Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha kallio kallioketo kalliopuutarha kanelisaniainen karhunlaukka kartanon puutarha kartiomarjakuusi kastelu kasvatuskokeilu kasvien talvetus kasvien talvisuojaus kasvien väriyhdistelmät kasvihuone kasvihuoneet kasvimaa kasvivalo kasvivaras kasvualusta kate kateviljely kattaminen Kauhurinne kaupallinen yhteistyö Kauppapuutarha Sohlman kausivalot kehäkukka keijunkukka keijunmekko keittiötarha kekrijuhlat kekripukki kellarin rinne kellohyasintti kellovaivero keltainen keltapeippi kermesmarja kesäkeittiö kesämalvikki kesäpäivänhattu keto-orvokki ketokasvit ketunleipä kevät kevätesikko kevätkello kevätkukkijat kevätkurjenmiekka kevätkylvöt kevätleikkaus kevätlinnunsilmä kevätlumipisara kevätpuutarha kiinanlaikkuköynnös kiinanpioni kilpiangervo kilpihärkylä kirja-arvonta kirjakatsaus kirjopikarililja kirjosalvia Kirkniemen kartano kirppislöytöjä kirsikkaluumu kissankäpälä kiurunkannus kivi kivikko kivikkokasvit kivilyhty kivimuuri kivirakentaminen kivituhka klorofylli kodin sisustus kohopenkki koikarppi koiranhammas kokedama kolmilehti kompostilieroja kompostointi koristeheinät koristekasvit koristepensas koristeraparperi koristevalot kosmoskukka kotkansiipi koulinta krookus kuivakukat kukka-asetelma kukkakurssi kukkasipuli kultatesma Kumpulan kasvitieteellinen kuningassaniainen kuorikate kuriilienkirsikka kurjenpolvi kuunlilja kuurainen puutarha kylvökukat käsityöt kääpiökataja köynnöskaari köynnöspinaatti lahottajasieni lammikko lammikon hoito lammikon tekniikka lannoitus lantakomposti lasikupu latva-artisokan talvetus latva-artisokka led-valo lehtimulta lehtimuodot lehtiperenna lehtipistokas lehtopalsami leivonta libanoninlaukka linnan puutarha linnunpönttö lintujen ruokintaa liuskavaleangervo liuskekiven asennus liuskekivi Lohjan asuntomessut Lohjan museo loveaminen Ludisia discolor lumikello lumikellofestivaalit lumikellojen istutus lumikuningatar lumikurjenmiekka `George` lumityöt lumme luonnonalue luonnonkasvit luonnonkukat luonnonmateriaali maa-artisokka maakellari maakellarin eristäminen maakellarin ilmanvaihto maakellarin maatäyttö maakellarin perustus maakellarin routasuojaus maakellarin salaojitus maakellarin tukirakenteet maakellarin vesieristys maakellarin väliseinät maalattia maanrakennuskangas maaorkidea maaperän hoito magnolian istuttaminen maisemapuutarha maksaruoho maljakko mantsurianaralia marjakranssi marjakuusi marjakuusiaita marjamehu Marjamäki Marketanpuisto mehikasvi mehikuusi mehipuu mehiruusuke messurakentaminen Metsäpirtinmulta metsäpuutarha metsätyöt miljoonalinnunpönttöä mullanvaihto multaus muotoonleikkaus muotopuutarha muratti murattisyklaami mustaselja Mustilan arboretum Mustilan taimipäivä 2019 Mustilan ystävät mustilanhortensia Mustion Linna mykorritsa myyräjahti myyrätuhot mänty mätäslaukkaneilikka narsissi narsissitupakka naruamppeli neidonkieli neilikka niitty niittykasvit niityn hoitaminen niityn perustaminen norjanalvejuuri Nuppula obeliski Ojamon kartano oka oma metsä omenapuiden hoito omenapuu omenapuuaita onnenpensas opuntia Oristone Oriveden ruskea osterivinokas oven päällisten valaminen Oxalis tuberosa pahvikate paljasjuurinen palloesikko parsa parsakaali parsan kasvattaminen patiohortensia pehmytmesiheinä pelargoni pelargonien hoito- ja säilytys pelargoninäyttely pensasaita pensaskirsikka pensaspapu pensasruusu pensasruusujen hoito perennat perhe-elämä persianpikarililja peruna perunalajikkeet perunamaa perunan idätys perunan istutus perunan kukinta perunan taudit perustusten raudoitus perustustustyöt Piha&Puutarha-messut pihabongaus piharakentaminen piikkihärkylä pikarililja pilvikirsikka pinseeraus Pinus pinea pioni Pioni `Olga` pionien hiekkakuivatus pionien syysistutus pionin jakaminen pionin juurakko pionin luonnonlaji pionin siemenkylvö pisarakärhö pistokas pistokaslisäys pohdintoja porkkana posliinikukka potager puistolumikello puksipuu punalehtiruusu puukuitu puutarhajäte puutarhakirjoja puutarhakissa puutarhakoristeet puutarhalampi puutarhamatkailu puutarhamietteitä puutarhan kevättyöt puutarhan rakenteet puutarhan valaistus Puutarhasuunnittelu puutarhaterapia puutarhatyyli puutarhatyöt puutarhavadelma puutarhavierailu pähkinälehto päivänhattu pääsiäinen pääsiäismuna pölkkyviljely raivaussaha rauniokilkka rautapatsas rautasulfaatti Rautatienomenapuu rautavihtrilli ravintola Linnankrouvi reikätiili rikkakasvi rikkakasvien torjunta rikko rinnepuutarha rippijuhlat rotkolemmikki `Jacks Frost` rudbeckia ruiskukka Ruissalo ruska rusokirsikka ruukkuistutus ruukkukasvit ruukkupuutarha ruusu ruusuaidanne ruusukaali ruusupapu rönsytiarella salaoja salkoruusu samettiruusu sammal sammalkasvualusta sammalkranssi sammalkuusi sammalpallo sammalpuutarha saniainen scilla Scilla bifolia seinien muuraus sekaistutus seljankukkamehu shiitake siemenarvonta siemenkylvöt siementaimi sieniviljely sieniymppi sinikämmen sinipiikkiputki sinivaleunikko sinivuokko sipulien istutus sipulikori sipulikukat sisäkasvit sitruuna-ajuruoho soihtulilja sora sormivaleangervo sulkahibiskus suovehka syklaami syksy syksyi syksyinen puutarha syreeni `Annala` syysasteri syyshohdekukka syyshortensia syysistutus syyskrookus syyskukkijat syyskylvöt syyslannoitus syysleimu syysmaksaruoho syysmyrkkylilja syyspuutarha syysraparperi syystyöt syysvilja syysvuokko syötävä metsäpuutarha sähkökaapelin asentaminen säleikköaita särkynytsydän taikinamarja taimikasvatus Taimipäivä Mustilassa taimitarha taimivaihto taivukas taivukaslisäys talvensuojaturve talventähti talvi talvikylvöt talvinen puutarha talvipistokas talvipuutarha talvisia puutarhatöitä talvivalkosipuli talvivihreä tarha-adiantum tasetti terttuselja tiililattia tomaatti Tommolan tila tulipa `Brilliant Star` tulppaani tulppaanipuu tummaraunioinen tuohipesin tuohisykerö tuoksuesikko Tuoksumiekkalilja turveharkko turveharkkomuuri typistys tyrnimarja tyrnipensas tyräkki tähkäverbena tähtilumikello täpläpunalatva Unelmien viljelylaatikko unikko vadelmapenkki vadelmatarha Vakka-taimi valkoinen puutarhassa valkotäpläimikkä valkovarjohiippa valkovuokko valokuvaus vappu varjohiippa varjolehti varjopuutarha varjosontikka varjotarha verkkokori vesikasvit vierailu vieraslaji viherkasvit viherlannoitus Viherpaja vihersisustus viherterapia vihreä joulu virkkaus virvalilja vuorimänty värinokkonen väriperuna värit puutarhassa Kotipuutarhan blogit Mama's garden Minna Räisänen Somepuutarhuri Johanna Rönnlöf Uusimmat Blogi Puutarhanhoito Vihdoinkin lehtimultaa omasta tehtaasta Blogi Kaupallinen yhteistyö Koristekasvit Värikäs istutusalue — angervojen ensimmäinen kesä Blogi Yleinen Puutarhakrapula — ikävä seuralainen Sinua saattaisi kiinnostaa myös: Puutarhanhoito Rakkaudesta humalaan Ajankohtaiset vinkit Syyssiivous puutarhassa Pihasuunnittelu Parhaat ruskakasvit Huonekasvien hoito Huonekasvit sisäilman puhdistajina Lataa lisää
Minä en ole tehnyt koskaan muuta kuin hankikylvöjä ja joka kevät tietenkin ja joka vuosi päätän että ensi vuonna en tee mitään kylvöjä. Onhan niitä siemeniä taas tullut kerättyä. Sinulla kun on kasvihuone niin mukavaa on varmasti siellä työskennellä. Vastaa
Hih, juu sitä ei kannata edes ajatellakaan, että jokainen kylvös mahdollisesti itäisi Aika usein käy niin, että lopulta itäneitä on kuitenkin ihan kohtalainen määrä tai sitten olen joskus tenhnyt niinkin, että istutan vaan tuppaissa suoraan kasvupaikalle ja koulinta vaihe jää väliin. Sitten myöhemmin jakanut tuppaita jos ovat liian tiuhassa. Aikaisemmin tein kylvöksiä vasta joskus tammikuussa sisällä talossa mutta nyt kun olen aikaistanut tähän vuoden loppuun niin paremmin tarkenee ulkonakin laitella. Jää sotkut pihalle. Kasvihuone on kyllä ihana juttu, toivottavasti sinäkin saisit sellaisen joskus. Jospa laittaisit toiveen pukille Vastaa
Kasvihuoneestasi löytyy kyllä vaikka mitä ihanaa! Toivottavasti kylvöt itävät hyvin. Minä aion tehdä tässä myöhemmin hankikylvöjä. Hyvää joulukuun alkua! Vastaa
Sinulla onkin onni saada oikeaa lumipeittoa hankikylvöillesi Täällä usein hangen virkaa toimittavat styroksilaatikot. Nyt on niin helppoa kyllä kantaa kylvökset vain kellariin jos kylmenee kovasti, että taitavat laatikot jäädä virattomaksi. Vaikka toisaalta laatikoissa voisi kyllä enemmän tulla sitä lämpötilojen sahaamista joka auttaa laukaisemaan siementen itämisen sitten kun kevät lämpenee. No mutta päivä kerrallaan mennään tässä maailman tilanteessa nyt muutenkin joten sama metodi on hyvä siemenkylvöjenkin suhteen, ei kannata liikaa suunnitella etukäteen. Vastaa