Blogi Mama’s garden Yleinen Puutarhakoristeet — hankin ihmeen ihanan patsaan Syksyinen lomaviikkoni on hurahtanut vauhdilla jo puoleen väliin. Olen saanut mukavasti hoidettua joitakin mielessä jo kauan pyörineitä hommia ja vähän jo eilen humputtelinkin. Tein ihanan ostosreissun ihan täällä oman kunnan alueella ja voi miten hienoja yrityksiä meillä tällä seudulla onkaan. Tein aivan huikeita löytöjä joista tuo artikkelikuvan valurautapatsas ei tosin ollut uusi. Näin sen ensimmäistä kertaa ehkäpä jo noin vuosi sitten ja ihastuin kovasti. Silloin en kuitenkaan hennonut sitä ostaa. Kun tyttö edelleen odotteli samaisen myymälän käytävän varrella, uskoin hänet olevan tarkoitettu koristamaan jatkossa meidän puutarhaamme. [columns_row width=”third”] [column][/column] [column][/column] [column][/column] [/columns_row] Eilen illalla hämärissä kannoin patsaan auton takapenkiltä (jossa se matkasi turvavöihin kiinnitettynä) lammikon rannalle ja voi miten kauniisti se mielestäni sopikaan litteälle kivelle takakummun juurelle. Voin vain kuvitella miten suloisia ovat keväällä valkoiset lumikellot huojuessaan tuon patsaan taustalla. Ja kuinka paljon mahtaakaan Englannista kotoisin oleva tyttö ilahtua nähdessään kotimaastaan tutut valkoiset kellokukat ympärillään! Olen usein haaveillut hankkivani puutarhaan koristeita mutta niin harvoin vastaan tulee sellaisia jotka kelpuuttaisin. Pyöreä rautapallo oli ensimmäinen joka läpäisi seulani ja pidän siitä edelleen tosi paljon. Yllättäen sekin on sijoitettu lammikon rannalle. Kaikki koristeet mitkä ovat lammikolle kerääntyneet ovat ruostunutta rautaa ja luulen, että jatkan samalla rautaisella teemalla mikäli vielä joskus hankin lisää isompia koristeita puutarhaan. Lasia ruostuneen raudan rinnalle Sentään ihan kaikki puutarhan koristeet eivät kuitenkaan ole rautaa vaan sen lisäksi on lasi materiaaleista sellainen joka miellyttää silmääni. Eilisellä kierroksella löysin myös uuden lasikuvun. Se ei ole ihan niin kaunis kuin kirpputorilta löytämäni, sillä nupin tilalla on suurehko reikä. Toisaalta sen minkä kupu kauneudessa häviää niin se käytännöllisyydessään voittaa. Ison reijän avulla ilma kiertää kuvun sisällä paremmin kuin vanhemmassa kuvussani. Siinä nupin läpi on kuitenkin porattu myös reikä mutta se on hyvin paljon pienempi. Uudelle kuvulle oli heti käyttöä sillä uusimmalla valkokukkaisella murattisyklaamilla on ollut ihan naurettavan pieni kupu suojanaan. Onneksi viime talvi oli niin lauha, että pienempikin kupu riitti ja nyt kasvi työntää ensimmäisiä lehtiään jotka se on kasvattanut puutarhassamme. Istutin sen myöhään viime syksynä maahan. Lasikupu suojaa talvenarkaa syklaamia. Lasikuvun lisäksi löysin vihdoin uusia maljakoita, joita olen koko kesän ja syksyn metsästellyt kirpputoreilta tuloksetta. Etsiskelin sekä pieniä lumikellomaljakoita että pyöreän muotoista isoa maljakkoa mihin suurikukkaiset daaliat saisi nätisti ja helposti aseteltua. Tänä syksynä minulla onkin ollut lähes koko ajan terassin pöydällä tuoreita leikkoja, sillä runsaat sateet ovat saaneet aikaiseksi daalioiden lakoamista ja niitä on ollut vähän pakkokin keventää leikkaamalla kukkia säännöllisesti maljakkoon. Pienet nipsuilla varustetut maljakot nähdessäni huokaisin ihastuksesta! Maljakot olivat kuin avautuneita sipulikukkien nuppuja. Niin siroja ja kauniita, juuri sopivia pienille kukille. Tähän asti minulla on ollut vain yksi pieni snapsilasi mihin olen laittanut mm. lasten keräämät ensimmäiset leskenlehdet ja valkovuokot. [columns_row width=”half”] [column][/column] [column][/column] [/columns_row] Tein myös kasvilöytöjä Laitan tähän loppuun myös tiedot päivän kasvilöydöistä ihan itseänikin varten. Usein tarkastan blogista milloin ja mistä olen mitäkin hankkinut. [columns_row width=”half”] [column][/column] [column][/column] [/columns_row] Tämän hurmaavan pienilehtisen muratin löysin Saarelman puutarhalta. Huomasin kasvin jo heti auton ikkunasta ja ihastuin silmittömästi. Sen varret olivat juuresta paksut ja puumaiset ja lehdet tosiaan vain murto-osan normaalilehtisen muratin lehden koosta. En ole koskaan ennen nähnyt vastaavaa. Joissakin varsissa näkyi olevan jo pieniä juuren alkuja joten tarkoituksena olisi kokeilla juurruttaa tuosta vielä tänä syksynä uusia kasveja ja talvettaa sitten kaikki kellarissa. Toivottavasti onnistun saamaan tämän ensi kesään ja lisättyäkin vielä. Vielä istuttamatta ja kuvaamattakin ovat suloisen punertavat irlanninnummikanervat, yksi uusi mehiruusuke ja mehipuun pistokas. Nuo kanervat ajattelin istuttaa suoraan maahan lammikon takakummulle kannon viereen. Instaystäväni Rivaripihan Sanna on kasvatellut näitä onnistuneesti omassa puutarhassaan ja hänen innoittamanaan päätin itsekin kokeilla. Olisi ihanaa saada näistä kausikasveista pitkäaikainen ilo! Sain häneltä myös ohjeen leikata kanervista ohikukkineet kukkavarret pois, siten kasvi säilyy kauniinpana läpi vuoden. Lomalla täytyy saada myös tehtyä rästihommia Itselleni onnistunut loma on aina yhdistelmä huvia ja hyötyä. Huomenna on toivottavasti luvassa lisää huvia mutta tänään olen keskittynyt puunaamaan paikkoja. Osa talon ikkunoista loistaa puhtaina (yritän jatkaa perjantaina loput ikkunat, puuh) ja lipputankokin oikeastaan melkein häikäisee :) [columns_row width=”half”] [column][/column] [column][/column] [/columns_row] Kauhurinteen kasvittaminenkin on hieman edistynyt ja olen saanut lähes kaikki tänä kesänä kasvattamani siementaimet ja jakopalat maahan. Vielä ei tietystikään näytä oikein miltään mutta toivottavasti kasvit jaksavat kasvaa kokoa ja kukoistaa tulevina vuosina. Jahas tämän postauksen piti aluksi käsitellä vain puutarhan koristeita mutta niinpä vaan aiheet jälleen rönsyilivät ihan omia teitään. Vaan on se niin kovin kiva sitten itsekin myöhemmin katsella miltä kauhurinne näytti syksyllä 2020 ja kuinka lipputankokin loisti kauniin valkoisena ja levättömänä :) Share to: facebook Share to: twitter Share to: pinterest Julkaistu 9.9.2020 Avainsanat lasikupu maljakko muratti puutarhakoristeet rautapatsas Kommentoi Lue kommentit (16) On kyllä ihana! Vastaa Kaunis patsas, tuon minäkin kelpuuttaisin :). Miten sait lipputangon pestyä ylhäältä, minun pitäisi ehdottomasti tehdä puhdistus omalle lipputangolle. Oletko muuten jo leikannut marjakuusiaitaa? Vastaa Tanko kaadettiin pesua varten alas niin oli helppo jynssätä. Se on meillä kolmella mutterilla kiinni ja lopulta yllättävän kevyt vaikka onkin 9 metrinen. Leikkasin marjakuuset joskus elokuun alussa siten, että napsin vain pois selvästi pidempiä latvoja. Aika vähän lopulta kasvoivat vielä tänä kesänä, toivottavasti juuristo vahvistui kuitenkin. Vastaa Niin minustakin On kuin lammikon seutu olisi nyt jotenkin elävämpi, siellä asuu paikan hengetär. Vastaa Onpa ihana muratti, ja ihana patsas! Rauta sopii niin mielettömän hyvin puutarhaan. Ne vaaleanharmaat kivijäljitelmäpatsaat ovat melko silmiinpistäviä, ja rauta taas ei näy ennen kuin sen lähempää huomaa. Sillä tavalla tuo patsaasi onkin todella viehkeä, sen huomaa vasta, kun sen löytää. Vastaa Tuo on niin totta mitä kirjoitit tuosta raudasta puutarhassa. Se on juurikin tärkeä osa sen viehätystä, kuin piilossa mutta silti näkyvissä. Sama pätee saviastioiden suhteen. Vastaa Hyviä löytöjä! Kuinka tuo lasikupu kestää talven pakkasia, varsinkin kun sinne menee vettä sisään (vaikka tulee kyllä poiskin)? Puutarhassa on kiva olla esineitä, vaikkei niitä liian paljoakaan saa olla. Tuovat mukavaa lisää puutarhaan. Vastaa Saapi nähdä miten tuon uuden kuvun kanssa käy. Edellinen on hyvin tähän asti kestänyt mutta siinä onkin paljon pienempi reikä. Toisaalta tuo iso reikä on hyvä ilmanvaihdon kannalta. Onneksi ei ollut kovin kallis. Vastaa Todella kaunis patsas, joka sopii hienosti lammen rannalle. Tykkään noista maljakoistakin. Nipsumaljakon muoto on kaunis jo ilman kukkiakin. Vastaa Totta, tyhjilläänkin nuo pikkuiset maljakot ovat tosi suloisia. Mietin laittavani ne ensi jouluna myös joulukuuseen. Nyt siirsin ne kasvihuoneesta sisälle kohtalonköynnöksen puutuneisiin oksiin, näin voin ihailla niitä nyt tästä sohvalta. Vastaa Hiano patsas! Ruasteesesta raurasta ittekki tykkään, son mitä parahin materiaali puutarhahan. Loma on onnistunu, ku saa teherä mitä itte tykkää, oli se sitte huvia tai/ja hyätyä. Vastaa Ruoste tosiaan sopii puutarhaan, ei niin pomppaa ärhäkästi esille kuin vaikka valkoinen tai joku muu kirkas väri. Toki kirkkaillakin väreille on omat paikkansa ja ihailen myös sellaisia koteja ja puutarhoja joissa käytetään rohkeasti värejä Vastaa Mitä ihanuuksia! Ihana patsas, muratti ja tosi söpöt pikkumaljakot! Vastaa Ja eilen löysin lisää Turun reissulta Nyt ei kyllä parane lähteä enää vähään aikaan reissuun Vastaa Tuo reissu kyllä kannatti! Aivan ihana tuo patsas, sopii todella hyvin lammen rantaan. Ja nuo pikkuiset maljakot, vau! Vastaa Tykkään patsaasta itsekin tosi paljon Tulee käytyä nyt joka kerta lammikolla sitä ihailemassa kun lähden pihalle. Vastaa Vastaa Peruuta vastausSähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *Nimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Lähetä kommentti Peruuta vastausNimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Mama's garden Puutarhanhoitoa Mamman puutarhassa ja intoilua kaikesta vihreästä. Häärään täällä Ib vyöhykkeellä, tonttimme koko on reilut 5000 m2, josta vajaa puolet on luonnontilaista kalliota. Facebook Instagram Pinterest mammanpuutarha@gmail.com Arkisto 2024 (22) 2023 (29) 2022 (46) 2021 (54) 2020 (72) 2019 (49) 2018 (47) 2017 (68) Kategoriat Valitse kategoria Blogi kasvikokoelma Kaupallinen yhteistyö Keittiötarha Koristekasvit Metsäpuutarha Piharakentaminen Pihasuunnittelu Puutarhamatkailu Puutarhanhoito Vihersisustus Yleinen Avainsanat Valitse avainsanaa `Bougie` acis autumnalis adventtiasetelma Aeonium agave aikainen kevätkukkija amaryllis amppeli amurinpioni Anemone Anemone `Wild Swan` antiikki- ja perinnepäivät araucaria Araucaria araucana arboretum arvonta asetelmia askartelu asteri auringonkukka Avoimet puutarhat avokomposti balkaninsyklaami Barnhaven betoni betoniaskartelu betonivalu Billnäsin ruukki biohiili BirdLife Suomi blogihaaste blogille logo blogitapaaminen bonsai broccoli C. coum C. hederifolium callicarpa clematis viorna cordon corydalis corydalis Craighton Blue cottage garden Crocus Crocus speciosus Cyclamen Cyclamen coum daalia daalian jakaminen daalioiden kasvatus ja hoito daalioiden talvisäilytys Dahlia Eco Weedkiller Eija`s garden Epimedium erikoisperuna esikko esikkokylvöt espalier espanjansiruetana etanoiden torjunta euroopanmarjakuusi floristi Flör Fritillaria Galanthus haaste haisujouluruusu hanami hankikylvöt harjateräs harokataja havutyöt hedelmäpuiden leikkaus heinäkuu puutarhassa Helleborus Helleborus thibetanus helmimarja helmivillakko helokämmekkä Helsingin kevätpuutarha messut 2017 herneenversot hiekka hiilipuutarhurointi hirvenkieli hitsaus hoitosuunnitelma holvikatto hopearikko hortensia hortensia Wim`s Red hosta Hosta minor huonekasvit huonemänty huosiain huurteinen puutarha Hvitträsk hyasintti hyönteisverkko hyötykasvit hyötykasviyhdistys hyötypuutarha hyötytarha hyötyviljely hyötäminen höyhenpensas idänsinililja iiris ikivihreät ilmanvaihdon läpiviennit imikkä isoniittyhumala istutusalueen perustaminen istutustulppaani jalkalehti japanilainen puutarha japaninhiirenporras japaninkurjenmiekka japaninmagnolia japaninmarjakuusi japaninvaahtera joriini joulukoristeet joulukukka jouluruusu jouluvalmistelut JR Holvikellari juurekset jäkäläpuutarha jättiagaave kaalien kasvatus kaalikasvit kaariportti Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha kallio kallioketo kalliopuutarha kanelisaniainen karhunlaukka kartanon puutarha kartiomarjakuusi kastelu kasvatuskokeilu kasvien talvetus kasvien talvisuojaus kasvien väriyhdistelmät kasvihuone kasvihuoneet kasvimaa kasvivalo kasvivaras kasvualusta kate kateviljely kattaminen Kauhurinne kaupallinen yhteistyö Kauppapuutarha Sohlman kausivalot kehäkukka keijunkukka keijunmekko keittiötarha kekrijuhlat kekripukki kellarin rinne kellohyasintti kellovaivero keltainen keltapeippi kermesmarja kesäkeittiö kesämalvikki kesäpäivänhattu keto-orvokki ketokasvit ketunleipä kevät kevätesikko kevätkello kevätkukkijat kevätkurjenmiekka kevätkylvöt kevätleikkaus kevätlinnunsilmä kevätlumipisara kevätpuutarha kiinanlaikkuköynnös kiinanpioni kilpiangervo kilpihärkylä kirja-arvonta kirjakatsaus kirjopikarililja kirjosalvia Kirkniemen kartano kirppislöytöjä kirsikkaluumu kissankäpälä kiurunkannus kivi kivikko kivikkokasvit kivilyhty kivimuuri kivirakentaminen kivituhka klorofylli kodin sisustus kohopenkki koikarppi koiranhammas kokedama kolmilehti kompostilieroja kompostointi koristeheinät koristekasvit koristepensas koristeraparperi koristevalot kosmoskukka kotkansiipi koulinta krookus kuivakukat kukka-asetelma kukkakurssi kukkasipuli kultatesma Kumpulan kasvitieteellinen kuningassaniainen kuorikate kuriilienkirsikka kurjenpolvi kurpitsa kuunlilja kuurainen puutarha kylvökukat käsityöt kääpiökataja köynnöskaari köynnöspinaatti lahottajasieni lammikko lammikon hoito lammikon tekniikka lannoitus lantakomposti lasikupu latva-artisokan talvetus latva-artisokka led-valo lehtimulta lehtimuodot lehtiperenna lehtipistokas lehtopalsami leikkokukat leivonta libanoninlaukka limasieni linnan puutarha linnunpönttö lintujen ruokintaa liuskavaleangervo liuskekiven asennus liuskekivi Lohjan asuntomessut Lohjan museo loveaminen Ludisia discolor lumikello lumikellofestivaalit lumikellojen istutus lumikuningatar lumikurjenmiekka `George` lumityöt lumme luonnonalue luonnonkasvit luonnonkukat luonnonmateriaali maa-artisokka maakellari maakellarin eristäminen maakellarin ilmanvaihto maakellarin maatäyttö maakellarin perustus maakellarin routasuojaus maakellarin salaojitus maakellarin tukirakenteet maakellarin vesieristys maakellarin väliseinät maalattia maanrakennuskangas maaorkidea maaperän hoito magnolian istuttaminen maisemapuutarha maksaruoho maljakko mantsurianaralia marjakranssi marjakuusi marjakuusiaita marjamehu Marjamäki Marketanpuisto mehikasvi mehikuusi mehipuu mehiruusuke messurakentaminen metsämansikka Metsäpirtinmulta metsäpuutarha metsätyöt miljoonalinnunpönttöä mullanvaihto multaus muotoonleikkaus muotopuutarha muratti murattisyklaami mustaselja Mustilan arboretum Mustilan taimipäivä 2019 Mustilan ystävät mustilanhortensia Mustion Linna mykorritsa myyräjahti myyrätuhot mänty mätäslaukkaneilikka narsissi narsissitupakka naruamppeli neidonkieli neilikka niitty niittykasvit niityn hoitaminen niityn perustaminen norjanalvejuuri Nuppula näsiä obeliski Ojamon kartano oka oma metsä omenapuiden hoito omenapuu omenapuuaita onnenpensas opuntia Oristone Oriveden ruskea osterivinokas oven päällisten valaminen Oxalis tuberosa pahvikate paljasjuurinen palloesikko parsa parsakaali parsan kasvattaminen patiohortensia pehmytmesiheinä pelargoni pelargonien hoito- ja säilytys pelargoninäyttely pensasaita pensaskirsikka pensaspapu pensasruusu pensasruusujen hoito perennat perhe-elämä persianpikarililja peruna perunalajikkeet perunamaa perunan idätys perunan istutus perunan kukinta perunan taudit perustusten raudoitus perustustustyöt Piha&Puutarha-messut pihabongaus piharakentaminen piikkihärkylä pikarililja pilvikirsikka pinseeraus Pinus pinea pioni Pioni `Olga` pionien hiekkakuivatus pionien syysistutus pionin jakaminen pionin juurakko pionin luonnonlaji pionin siemenkylvö pisarakärhö pistokas pistokaslisäys podcast pohdintoja porkkana posliinikukka potager puistolumikello puksipuu punalehtiruusu puukuitu puutarhajäte puutarhakirjoja puutarhakissa puutarhakoristeet puutarhalampi puutarhamatkailu puutarhamietteitä puutarhan kevättyöt puutarhan rakenteet puutarhan valaistus Puutarhasuunnittelu puutarhaterapia puutarhatyyli puutarhatyökalut puutarhatyöt puutarhavadelma puutarhavierailu pähkinälehto päivänhattu pääsiäinen pääsiäismuna pölkkyviljely raivaussaha rauniokilkka rautapatsas rautasulfaatti Rautatienomenapuu rautavihtrilli ravintola Linnankrouvi reikätiili rikkakasvi rikkakasvien torjunta rikko rinnepuutarha rippijuhlat rotkolemmikki `Jacks Frost` rudbeckia ruiskukka Ruissalo ruska rusokirsikka ruukkuistutus ruukkukasvit ruukkupuutarha ruusu ruusuaidanne ruusukaali ruusupapu rönsytiarella salaoja salkoruusu samettiruusu sammal sammalkasvualusta sammalkranssi sammalkuusi sammalpallo sammalpuutarha saniainen scilla Scilla bifolia seinien muuraus sekaistutus seljankukkamehu shiitake siemenarvonta siemenkylvöt siementaimi sienet puutarhassa sieniviljely sieniymppi sinikämmen sinipiikkiputki sinivaleunikko sinivuokko sipulien istutus sipulikori sipulikukat sisäkasvit sitruuna-ajuruoho soihtulilja sora sormivaleangervo suklaakosmos sulkahibiskus suovehka syklaami syksy syksyi syksyinen puutarha syreeni `Annala` syysasteri syyshohdekukka syyshortensia syysistutus syyskrookus syyskukkijat syyskylvöt syyslannoitus syysleimu syysmaksaruoho syysmyrkkylilja syyspuutarha syysraparperi syystyöt syysvilja syysvuokko syötävä metsäpuutarha sähkökaapelin asentaminen säleikköaita särkynytsydän taikinamarja taimikasvatus Taimipäivä Mustilassa taimitarha taimivaihto taivukas taivukaslisäys talvensuojaturve talventähti talvi talvikylvöt talvinen puutarha talvipistokas talvipuutarha talvisia puutarhatöitä talvivalkosipuli talvivihreä tarha-adiantum tasetti terttuselja tiililattia tomaatti Tommolan tila tulipa `Brilliant Star` tulppaani tulppaanipuu tummaraunioinen tuohipesin tuohisykerö tuoksuesikko Tuoksumiekkalilja turveharkko turveharkkomuuri typistys tyrnimarja tyrnipensas tyräkki tähkäverbena tähtilumikello täpläpunalatva Unelmien viljelylaatikko unikko vadelmapenkki vadelmatarha Vakka-taimi valkoinen puutarhassa valkotäpläimikkä valkovarjohiippa valkovuokko valokuvaus vappu varjohiippa varjolehti varjopuutarha varjosontikka varjotarha verkkokori vesikasvit vierailu vieraslaji viherkasvit viherlannoitus Viherpaja vihersisustus viherterapia vihreä joulu virkkaus virvalilja vuorimänty värinokkonen väriperuna värit puutarhassa Kotipuutarhan blogit Mama's garden Minna Räisänen Somepuutarhuri Johanna Rönnlöf Uusimmat Ruskaretkellä Fagervikin ruukkikylässä Blogi Keittiötarha Kurpitsajuhlat kasvimaalla Blogi Puutarhanhoito Puutarhatyökaluni Sinua saattaisi kiinnostaa myös: Lukijamatka Puutarhamatka Irlantiin 4.–9.8.2025 Ajankohtaiset vinkit Talvikompostointi Kolumni Puut ja me Pääkirjoitus Asenteella kohti talvea Lataa lisää
Kaunis patsas, tuon minäkin kelpuuttaisin :). Miten sait lipputangon pestyä ylhäältä, minun pitäisi ehdottomasti tehdä puhdistus omalle lipputangolle. Oletko muuten jo leikannut marjakuusiaitaa? Vastaa
Tanko kaadettiin pesua varten alas niin oli helppo jynssätä. Se on meillä kolmella mutterilla kiinni ja lopulta yllättävän kevyt vaikka onkin 9 metrinen. Leikkasin marjakuuset joskus elokuun alussa siten, että napsin vain pois selvästi pidempiä latvoja. Aika vähän lopulta kasvoivat vielä tänä kesänä, toivottavasti juuristo vahvistui kuitenkin. Vastaa
Niin minustakin On kuin lammikon seutu olisi nyt jotenkin elävämpi, siellä asuu paikan hengetär. Vastaa
Onpa ihana muratti, ja ihana patsas! Rauta sopii niin mielettömän hyvin puutarhaan. Ne vaaleanharmaat kivijäljitelmäpatsaat ovat melko silmiinpistäviä, ja rauta taas ei näy ennen kuin sen lähempää huomaa. Sillä tavalla tuo patsaasi onkin todella viehkeä, sen huomaa vasta, kun sen löytää. Vastaa
Tuo on niin totta mitä kirjoitit tuosta raudasta puutarhassa. Se on juurikin tärkeä osa sen viehätystä, kuin piilossa mutta silti näkyvissä. Sama pätee saviastioiden suhteen. Vastaa
Hyviä löytöjä! Kuinka tuo lasikupu kestää talven pakkasia, varsinkin kun sinne menee vettä sisään (vaikka tulee kyllä poiskin)? Puutarhassa on kiva olla esineitä, vaikkei niitä liian paljoakaan saa olla. Tuovat mukavaa lisää puutarhaan. Vastaa
Saapi nähdä miten tuon uuden kuvun kanssa käy. Edellinen on hyvin tähän asti kestänyt mutta siinä onkin paljon pienempi reikä. Toisaalta tuo iso reikä on hyvä ilmanvaihdon kannalta. Onneksi ei ollut kovin kallis. Vastaa
Todella kaunis patsas, joka sopii hienosti lammen rannalle. Tykkään noista maljakoistakin. Nipsumaljakon muoto on kaunis jo ilman kukkiakin. Vastaa
Totta, tyhjilläänkin nuo pikkuiset maljakot ovat tosi suloisia. Mietin laittavani ne ensi jouluna myös joulukuuseen. Nyt siirsin ne kasvihuoneesta sisälle kohtalonköynnöksen puutuneisiin oksiin, näin voin ihailla niitä nyt tästä sohvalta. Vastaa
Hiano patsas! Ruasteesesta raurasta ittekki tykkään, son mitä parahin materiaali puutarhahan. Loma on onnistunu, ku saa teherä mitä itte tykkää, oli se sitte huvia tai/ja hyätyä. Vastaa
Ruoste tosiaan sopii puutarhaan, ei niin pomppaa ärhäkästi esille kuin vaikka valkoinen tai joku muu kirkas väri. Toki kirkkaillakin väreille on omat paikkansa ja ihailen myös sellaisia koteja ja puutarhoja joissa käytetään rohkeasti värejä Vastaa
Tuo reissu kyllä kannatti! Aivan ihana tuo patsas, sopii todella hyvin lammen rantaan. Ja nuo pikkuiset maljakot, vau! Vastaa
Tykkään patsaasta itsekin tosi paljon Tulee käytyä nyt joka kerta lammikolla sitä ihailemassa kun lähden pihalle. Vastaa