Mustilassa jälleen, huumaava taimipäivä ja kierros arboretumissa

Viime viikon lauantaina pakkasin lapset, eväät ja muutaman vaihtarikasvin autoon ja suuntasin kohti Mustilan arboretumia ja siellä järjestettävää taimipäivää. Edellisen syksyn tapahtuma jäi  minulta väliin, joten aikaa viime kertaisesta vierailusta Mustilassa oli vierähtänyt jo pitkä tovi. Tunnelma markkinapaikalla oli huumaava ja väkeä oli hurjan paljon. Olin paikalla heti aamusta ja hyvä niin, sillä erikoisimmat taimet hävisivät todella nopeasti myyjien pöydiltä innokkaiden harrastajien ostoskasseihin. Itse taimipäivien antia en ehtinyt kuvaamaan yhdelläkään kuvalla koska niin nenä kiinni kasveissa sitä kulki monta tuntia.

Meinasivat kaikki luennotkin mennä ohitse siinä viherhuumassa mutta onneksi kuitenkin ehdittiin kuuntelemaan lopulta kaksikin mielenkiintoista puheenvuoroa. Ensimmäinen oli maisema-arkkitehti Anne Rihtniemi-Rauhn luento, mielenkiintoa ja jännitettä suunnittelun keinoin, jossa hän antoi vinkkejä jo kauan käytössä olleista suunnittelun keinoista joilla saada (metsä)puutarhasta jännittävä ja kaunis. Näkymien avaaminen ja ns. maiseman lainaaminen olivat itselleni jo tuttuja juttuja joita olin käyttänyt omassakin puutarhassa. Mieleeni jäi myös hänen luonnonmukaisen vaikutelman luomista käsittelevä osuutensa ja se kuinka paljon itse asiassa luonnonmukaiselta näyttävässä puutarhassa onkaan tehtävä jotta näkymät säilyvät avoimina ja puutarhamaisina. Luonto ottaa nopeasti tilan haltuun mikäli puutarhurin ohjakset löystyvät. Anne on erityisen kiinnostunut historiallisista vanhoista puutarhoista ja niiden ennallistamisesta. Hänen luentonsa sisälsikin ihanaa historian havinaa ja oli mielenkiintoista kuulla miten jo satoja vuosia sitten on puutarhoja suunniteltu ja millaisia suuntauksia on eri aikakausina ollut vallalla.

ilex-mamasgarden
Olisiko tämä kenties joku Ilex?

[columns_row width=”half”]
[column]

jaakko-saarinen-kellovaivero-mamasgarden
Yksi ”Mustilan pojista”, Jaakko Saarinen esittelemässä kellovaiveroa.

[/column]
[column]

kellovaiveron-kukka-aiheet-mamasgarden
Kellovaivero kasvattaa seuraavan kesän kukkanuput jo edellisenä kesänä.

[/column]
[/columns_row]

Toinen kuuntelemamme luento sisälti annoksen Aralia-tietoutta Mustilan omalta pojalta dendrologi Jaakko Saariselta. Hänen luentonsa ovat joka kerta yhtä sykähdyttäviä ja ne pitävät sisällään todella paljon tietoa mielenkiintoisista kasveista. Monenlaisia aralioita voi siis kasvattaa myös ulkona puutarhassa, vaikka ensimmäisenä monelle tuleekin aralioista mieleen kodin viherkasvit. Luennon yhteydessä tajusin, että minullakin kasvaa puutarhassani yksi aralia, mantsurianaralia, Aralia continentalis. Se on tällä hetkellä lammikon takakummulla täydessä kukoistuksessaan, sillä kasvi on minusta kauneimmillaan kun sen komeat marjatertut ovat kypsyneet. Marjat eivät kuitenkaan ole syötäviä vaikka lintujen suihin ne nopeasti katoavatkin. Täältä vanhasta postauksesta löysin kuvankin araliastani <3

Jaakon johtamana pääsimme vielä illan viimeiselle kierrokselle arboretumiin. Väkeä kierroksella oli runsaasti ja se hieman hankaloitti kasvien kuvaamista kun jonossa kuljettiin mutta kun pysytteli porukan etunenässä kuuli kuitenkin ihan mukavasti Jaakon jutustelua erilaisista arboretumin kasveista ja joitakin kuviakin sain vauhdissa näpsäistyä :) Heti kierroksen alussa Jaakko esitteli minulle täysin vieraan kasvin, kellovaiveron (Pieris floribunda), josta onnistuin ottamaan muutaman onnistuneen kuvan. Tämä karoliinankellovaivero on ikivihreä ja tekee kukkanuput valmiiksi jo edellisenä kesänä. Pensaissa oli runsaasti nuppuja joten ensi kesänä onkin odotettavissa runsas valkoisten kukkien pilvi pensaiden yllä <3

[columns_row width=”third”]
[column]

keltahevoskastanja-mamasgarden
Upea keltahevoskastanja, Aesculus octandra ei vaikuta Mustilassa herkemmältä kuin paljon yleisempi balkaninhevoskastanja.

[/column]
[column]

taustalla-valtavat-laikkukoynnokset-mamasgarden
Taustalla kohoavat valtavat laikkuköynnöksien kasvustot. En yhtään muista mikä puu tuo tuossa keskellä olikaan?

[/column]
[column]

jattituija-mamasgarden
Jättituijien siimeksessä.

[/column]
[/columns_row]

Kierroksella mukanani ollut puutarhaystävä ihastui ikihyviksi arboretumin suloisiin purppurapihtoihin ja kuulin hänen ostaneen kierroksen päätteeksi pihdan taimen kotiin viemisiksikin. Ja mikäs oli ihastuessa, sillä niin kauniita nuo pihdat olivat minunkin mielestäni. Purppurapihta tai mikään muukaan isoksi kasvava puuvartinen ei kuitenkaan tällä kertaa livahtanut omaan ostoskassiini, sillä meille ei valitettavasti mahdu enää yhtään isoksi kasvavaa puuta, ellei alta kaada jotakin muuta pois.

pihdan-taimia-mamasgarden
Purppurapihdan, Abies amabilis pieniä taimia.

Ja jälleen kerran ihailin piippuköynnöstä jota kasvaa arboretumissa monessa paikassa. Voi, milloin tälle löytyisi meiltä arvoisensa kasvupaikka?! Tämäkin kasvi innoittakoon minua jatkossa ottamaan vihdoinkin sen halvatun hitsausvehkeen esille ja aloittamaan kasvitukien tehtailun ;)

piippuköynnös-mamasgarden
Piippuköynnös taustalla.

Vaan ihana oli siis jälleen päivä Mustilassa ja joka kerta kun siellä käyn tulen vakuuttuneemmaksi, että tuo paikka tulee jatkossakin säilymään kohteena mihin matkaan vuosi vuoden perään aina uudestaan ja uudestaan. Kiitos taimipäivästä 2019 Mustilan väelle, kaikille talkoolaisille ja myyjille, toivottavasti ensi vuonna tavataan jälleen!

pyöreä tekstillä-blogin-loppuun

  1. Olipa kiva tavata tuollakin. Minusta Mustilan taimipäivä paranee vain vuosi vuodelta. Hyviä löytöjä sieltä tuli taas tehtyä ja ne hinnat, ei mistään muualta saa erikoisuuksia niin edullisesti sisältäen kaupan päälle täydelliset tiedot kasvista.

    • Totta, harrastajien hinnat ovat kyllä edullisia. Taimet ovat monella kylvötaimia joita on tullut yli oman tarpeen. Ja löytöjä sieltä varmasti tekee jokainen kävijä

  2. Kiva kirjoitus ja ihmeen hienot kuvat metsästä! Kellovaivero oli kyllä kaunis.

    • Noita kuvia ihmettelin itsekin kun tosiaan lähes vauhdista niitä räpsin. Yksi ihana kuva sammaleisesta kannosta harmitti kun oli ihan liikahtanut mutta muuten kohtalaisia otoksia. Nimikyltit kyllä jäi kuvaamatta siinä menossa ja muisti ei jaksanut pitää kaikkea kuultua päässäni. Onneksi sain tarkistaa pari faktaa sinulta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

Lähetä kommentti

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

Tilaa Kotipuutarha-lehti

Tutustumistarjous 4 lehteä 29 €
Tilaa nyt