Blogi Mama’s garden Keittiötarha Maa-artisokan kasvattaminen ja myyrätuhojen pelko Viime päivien kipakka pakkasjakso viilensi ilman ja maan myös täällä eteläisessä osassa maatamme. Pakkanen sai minut tarttumaan talikon varteen ja kaivamaan kasvimaan uumenista joka talvista herkkua, maa-artisokkaa. Vaikka maa oli pinnasta muutaman sentin paksuudelta jäätynyttä, nousi sieltä talikon voimasta komeita mukuloita! Tänä vuonna ajattelin kokeilla valmistaa näistä ainaisen keiton sijaan jotakin ihan uutta. Ainakin aion paahtaa artisokan lohkoja uunissa tai sitten voisin kokeilla ystävän reseptillä lämmintä artisokkasalaattia! [columns_row width=”half”] [column][/column] [column][/column] [/columns_row] Kuinka päästä alkuun maa-artisokkien kasvattamisessa Itse sain ensimmäiset mukulat naapuriltamme ja siitä lähtien ne ovat kasvaa hujottaneet samalla paikalla kasvimaan takanurkalla. Olen jakanut niitä eteenpäin paikallisessa puutarharyhmässä ja vienyt taimivaihtoihin. Ne lisääntyvät niin suurella voimalla, että välillä tunnen olevani ihan ihmeessä mukuloiden kanssa. Tunkiolle en uskalla niitä heittää sillä siellä ne vasta villiintyvät kasvamaan :) Eli muutamallakin mukulalla pääsee alkuun ja puutarhapiireistä huhuilemalla saa varmasti joltakin ylimääräisiä. Minulla artisokat siis ovat kasvaneet jo vuosia samalla aurinkoisella ja lämpimällä paikalla ja olen vain välillä harventanut kasvustoa. Sateisena ja kylmänä kesänä kasvustoon on kerran iskenyt ilmeisesti pahkahome, joka sairastutti joitakin varsia liian tiheäksi päässeestä kasvustosta. Silloin leikkasin nuo sairaat varret pois, hävitin ne ja olin ihan varma, että tauti on tullut jäädäkseen. Viime kesän kuumuudessa siitä ei kuitenkaan näkynyt vilaustakaan ja taudista huolimatta samalle paikalle jäänyt kasvusto kasvoi ja kukkikin loppu syksystä oikein komeasti. Maa-artisokka kasvaa kasvimaan kulmauksessa rehevänä vuodesta toiseen. Etualalla kukassa ruusupapu. Olen kuullut, että toiset kasvattavat maa-artisokkaa myös perunan tavoin. Istuttavat mukulat maahan riveihin joko edellisenä syksynä tai sitten keväällä ja korjaavat sadon perunan tavoin kellariin. Tuolloin mukulaa on tietysti aina kätevästi saatavilla kellarin hyllyltä mutta ainakin jääkaapin juureslokerossa mukulat ovat minulla nahistuneet todella nopeasti. Tietenkään jääkaappi ei ole sama asia kuin sopivan kostea maakellari, joten jatkossa voisin kokeilla nostaa vähän mukulaa myös kellariin ja säilöä sen hiekan ja turpeen sekoitukseen. Toisaalta minusta on ihanaa käydä hakemassa sitä myös suoraan kasvimaalta mikäli kelit sen vain sallivat<3 Maa-artisokan suojaaminen myyriltä Myyrien hyökkäystä olen pelännyt siitä asti kun kuulin naapurillamme niin käyneen. Myyrät olivat talven aikana kantaneet mukuloita pehmeän maakasan suojiin kasvimaan reunalle ja seuraavana keväänä tuo muheva multa artisokkineen levitettiin kasvimaalle maanparannukseksi. Apua, sen mukana levisi artisokka koko hyötytarhaan ja sen torjuminen jatkuu heillä edelleen. Juuri myyrien pelossa moni varmasti viljelee artisokkaa perunan tavoin, sillä kellarissa mukula on turvassa. Olen vain miettinyt, että miten tarkasti mahtaa saada syksyllä artisokkapenkit putsattua?! Nouseeko pian artisokkaa kuitenkin vähän sieltä sun täältä?! Jo ties kuinka monena syksynä minun on pitänyt yrittää nostaa kaikki mukulat ja istuttaa ne verkolla vuorattuun kohopenkkiin. Pohjassa oleva tiheäsilmäinen myyräverkko estäisi tehokkaasti mukuloiden siirtelemisen mutta toisaalta se varmasti toisi myös kuivemmat kasvuolosuhteet. Sellaista olen tänä syksynä pohtinut, että kaivaisin ojan kasvuston ympärille ja kävisin tallomassa lumet myös artisokkien ympäriltä samalla kun tallon ja lapioin hedelmäpuiden ympäristön. Toimenpiteistä huolimatta myyrien tuhot huolestuttavat joka talvi, eikä pelkästään artisokkien kohdalla. Tämän vuoden osalta myyräkanta näyttäisi sitäpaitsi olevan runsastumaan päin :( Toisaalta yritän aina löytää joka asiasta myös hyvän puolen ja tässä asiassa se on ehdottomasti seurauksena oleva pöllökannan runsastuminen! Vaan pois, pois pelko myyrätuhoista ja nauttikaamme tästä alkutalven ohuesta kumikuorrutteesta, vielä niin kauan kuin sitä riittää ja täyttäkäämme vatsamme kasvimaan antimilla, mikäli niitä vielä jossakin muodossa varastoista tai suoraan maasta löytyy! Share to: facebook Share to: twitter Share to: pinterest Julkaistu 30.11.2018 Avainsanat maa-artisokka Kommentoi Lue kommentit (4) No nyt olet päässyt vauhtiin varsinaisessa wintergardeningissa :D Kiva kun olit laittanut linkinkin, kiitos :D Maa-artisokka on kyllä hyvää monella tavalla valmistettuna. Meillä tosiaan viljellään kuten perunaa, kun en ole noin innokas talvipuutarhuri kuin sinä. Artisokasta ei ole tullut kovin kummoinen rikkaruoho. Muutamia nousee joka kevät, mutta kun ne on kerran kiskaissut, niin ei niitä myöhemmin enää nouse. Meillä kyllä jyrsitään kasvimaa, että ehkä sekin auttaa. Sanoisin, että kaikkein helpoin rikkaruoho, mitä meidän kasvimaalla on, kun on helppo kiskaista iso kasvi muokatusta maasta. Maa-artisokkien paikka vaihtuu vuosittain niin kuin kaiken muunkin. Säilyvät meillä kellarissa paremmin kuin mikään muu. Eivät ole tarvinneet hiekkaa eikä turvetta. Eivät ollenkaan kuivu kuten jääkaapissa. Jääkaappi on paljon kuivempi paikka kuin maakellari. Parina syksynä vesimyyrät olivat verottaneet maa-artisokista, viime syksynä kaikkein pahimmin, niin että oikeastaan emme saaneet talteen paljoakaan siemensokkia enempää. Mutta tänä vuonna vesimyyrät eivät sitten vieneetkään mitään, ei muitakaan juureksia. Vesimyyrien kannanvaihtelu ei käsittääkseni seuraa muiden myyrien kannanvaihtelua eikä myöskään ole yhtä säännöllinen. Ei taida muista myyristä niin haittaa olla maa-artisokille kuin vesimyyristä. Minusta on jotenkin aivan ihastuttava ja suorastaan romanttinen ajatus tuo hieman jäisestä maasta sadon korjaaminen, mutta käytännössä minua vaivaa suuri laiskuus. Vastaa Hei hienoa kuulla, että artisokat säilyvät teillä keltsussa niin hyvin! Minullakin on ehkäpä kerran ollut noita vesimyyriä kun punajuuret syötiin niin kovin. Maan alta ja päältäkin. Minä niin mieluusti viljelen ja vielä korjaankin sadon mutta siellä ne on sokat vielä jääkaapissa. Ruuanlaittoon koko homma kompastuu Vastaa Kiva juttu maa-artisokista! Olen kovan etsimisen jälkeen saanut tuttavalta muutamia mukuloita ja nyt odotan kovasti niiden kasvuun lähtöä. Oikein toivon kasvuston rehahtavan villinä laajaksi (näin ajattelee kokematon puutarhuri) :) Myyrät ovat käyneet maakellarissa latva-artisokkaruukuissa kasvavien juurakoiden kimppuun. Saa nähdä, kuinka moni niistä selviää talven yli. Mukavaa joulun aikaa! Vastaa Kiitos Vihertäjä! Voi ei, vai tulevat myyrät maakellariinkin! Taidankin alkaa miettimään myyräverkon laittamista kellarin lattioiden alle, kiitos suuresti vinkistä, sillä tätä en ollut tullut ajatelleeksikaan. Jotenkin kuvittelin etteivät ne sepelin lävitse tulisi mutta tulevathan rotatkin läpi jopa betonista. Toivottavasti juurakkosi kuitenkin säilyvät ja kasvattavat ensi kesänä paljon herkullisia ja kauniita nuppusia <3 Vastaa Vastaa Peruuta vastausSähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *Nimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Lähetä kommentti Peruuta vastausNimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Mama's garden Puutarhanhoitoa Mamman puutarhassa ja intoilua kaikesta vihreästä. Häärään täällä Ib vyöhykkeellä, tonttimme koko on reilut 5000 m2, josta vajaa puolet on luonnontilaista kalliota. Facebook Instagram Pinterest mammanpuutarha@gmail.com Arkisto 2024 (21) 2023 (29) 2022 (46) 2021 (54) 2020 (72) 2019 (49) 2018 (47) 2017 (68) Kategoriat Valitse kategoria Blogi kasvikokoelma Kaupallinen yhteistyö Keittiötarha Koristekasvit Metsäpuutarha Piharakentaminen Pihasuunnittelu Puutarhamatkailu Puutarhanhoito Vihersisustus Yleinen Avainsanat Valitse avainsanaa `Bougie` acis autumnalis adventtiasetelma Aeonium agave aikainen kevätkukkija amaryllis amppeli amurinpioni Anemone Anemone `Wild Swan` antiikki- ja perinnepäivät araucaria Araucaria araucana arboretum arvonta asetelmia askartelu asteri auringonkukka Avoimet puutarhat avokomposti balkaninsyklaami Barnhaven betoni betoniaskartelu betonivalu Billnäsin ruukki biohiili BirdLife Suomi blogihaaste blogille logo blogitapaaminen bonsai broccoli C. coum C. hederifolium callicarpa clematis viorna cordon corydalis corydalis Craighton Blue cottage garden Crocus Crocus speciosus Cyclamen Cyclamen coum daalia daalian jakaminen daalioiden kasvatus ja hoito daalioiden talvisäilytys Dahlia Eco Weedkiller Eija`s garden Epimedium erikoisperuna esikko esikkokylvöt espalier espanjansiruetana etanoiden torjunta euroopanmarjakuusi floristi Flör Fritillaria Galanthus haaste haisujouluruusu hanami hankikylvöt harjateräs harokataja havutyöt hedelmäpuiden leikkaus heinäkuu puutarhassa Helleborus Helleborus thibetanus helmimarja helmivillakko helokämmekkä Helsingin kevätpuutarha messut 2017 herneenversot hiekka hiilipuutarhurointi hirvenkieli hitsaus hoitosuunnitelma holvikatto hopearikko hortensia hortensia Wim`s Red hosta Hosta minor huonekasvit huonemänty huosiain huurteinen puutarha Hvitträsk hyasintti hyönteisverkko hyötykasvit hyötykasviyhdistys hyötypuutarha hyötytarha hyötyviljely hyötäminen höyhenpensas idänsinililja iiris ikivihreät ilmanvaihdon läpiviennit imikkä isoniittyhumala istutusalueen perustaminen istutustulppaani jalkalehti japanilainen puutarha japaninhiirenporras japaninkurjenmiekka japaninmagnolia japaninmarjakuusi japaninvaahtera joriini joulukoristeet joulukukka jouluruusu jouluvalmistelut JR Holvikellari juurekset jäkäläpuutarha jättiagaave kaalien kasvatus kaalikasvit kaariportti Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha kallio kallioketo kalliopuutarha kanelisaniainen karhunlaukka kartanon puutarha kartiomarjakuusi kastelu kasvatuskokeilu kasvien talvetus kasvien talvisuojaus kasvien väriyhdistelmät kasvihuone kasvihuoneet kasvimaa kasvivalo kasvivaras kasvualusta kate kateviljely kattaminen Kauhurinne kaupallinen yhteistyö Kauppapuutarha Sohlman kausivalot kehäkukka keijunkukka keijunmekko keittiötarha kekrijuhlat kekripukki kellarin rinne kellohyasintti kellovaivero keltainen keltapeippi kermesmarja kesäkeittiö kesämalvikki kesäpäivänhattu keto-orvokki ketokasvit ketunleipä kevät kevätesikko kevätkello kevätkukkijat kevätkurjenmiekka kevätkylvöt kevätleikkaus kevätlinnunsilmä kevätlumipisara kevätpuutarha kiinanlaikkuköynnös kiinanpioni kilpiangervo kilpihärkylä kirja-arvonta kirjakatsaus kirjopikarililja kirjosalvia Kirkniemen kartano kirppislöytöjä kirsikkaluumu kissankäpälä kiurunkannus kivi kivikko kivikkokasvit kivilyhty kivimuuri kivirakentaminen kivituhka klorofylli kodin sisustus kohopenkki koikarppi koiranhammas kokedama kolmilehti kompostilieroja kompostointi koristeheinät koristekasvit koristepensas koristeraparperi koristevalot kosmoskukka kotkansiipi koulinta krookus kuivakukat kukka-asetelma kukkakurssi kukkasipuli kultatesma Kumpulan kasvitieteellinen kuningassaniainen kuorikate kuriilienkirsikka kurjenpolvi kurpitsa kuunlilja kuurainen puutarha kylvökukat käsityöt kääpiökataja köynnöskaari köynnöspinaatti lahottajasieni lammikko lammikon hoito lammikon tekniikka lannoitus lantakomposti lasikupu latva-artisokan talvetus latva-artisokka led-valo lehtimulta lehtimuodot lehtiperenna lehtipistokas lehtopalsami leikkokukat leivonta libanoninlaukka limasieni linnan puutarha linnunpönttö lintujen ruokintaa liuskavaleangervo liuskekiven asennus liuskekivi Lohjan asuntomessut Lohjan museo loveaminen Ludisia discolor lumikello lumikellofestivaalit lumikellojen istutus lumikuningatar lumikurjenmiekka `George` lumityöt lumme luonnonalue luonnonkasvit luonnonkukat luonnonmateriaali maa-artisokka maakellari maakellarin eristäminen maakellarin ilmanvaihto maakellarin maatäyttö maakellarin perustus maakellarin routasuojaus maakellarin salaojitus maakellarin tukirakenteet maakellarin vesieristys maakellarin väliseinät maalattia maanrakennuskangas maaorkidea maaperän hoito magnolian istuttaminen maisemapuutarha maksaruoho maljakko mantsurianaralia marjakranssi marjakuusi marjakuusiaita marjamehu Marjamäki Marketanpuisto mehikasvi mehikuusi mehipuu mehiruusuke messurakentaminen metsämansikka Metsäpirtinmulta metsäpuutarha metsätyöt miljoonalinnunpönttöä mullanvaihto multaus muotoonleikkaus muotopuutarha muratti murattisyklaami mustaselja Mustilan arboretum Mustilan taimipäivä 2019 Mustilan ystävät mustilanhortensia Mustion Linna mykorritsa myyräjahti myyrätuhot mänty mätäslaukkaneilikka narsissi narsissitupakka naruamppeli neidonkieli neilikka niitty niittykasvit niityn hoitaminen niityn perustaminen norjanalvejuuri Nuppula näsiä obeliski Ojamon kartano oka oma metsä omenapuiden hoito omenapuu omenapuuaita onnenpensas opuntia Oristone Oriveden ruskea osterivinokas oven päällisten valaminen Oxalis tuberosa pahvikate paljasjuurinen palloesikko parsa parsakaali parsan kasvattaminen patiohortensia pehmytmesiheinä pelargoni pelargonien hoito- ja säilytys pelargoninäyttely pensasaita pensaskirsikka pensaspapu pensasruusu pensasruusujen hoito perennat perhe-elämä persianpikarililja peruna perunalajikkeet perunamaa perunan idätys perunan istutus perunan kukinta perunan taudit perustusten raudoitus perustustustyöt Piha&Puutarha-messut pihabongaus piharakentaminen piikkihärkylä pikarililja pilvikirsikka pinseeraus Pinus pinea pioni Pioni `Olga` pionien hiekkakuivatus pionien syysistutus pionin jakaminen pionin juurakko pionin luonnonlaji pionin siemenkylvö pisarakärhö pistokas pistokaslisäys podcast pohdintoja porkkana posliinikukka potager puistolumikello puksipuu punalehtiruusu puukuitu puutarhajäte puutarhakirjoja puutarhakissa puutarhakoristeet puutarhalampi puutarhamatkailu puutarhamietteitä puutarhan kevättyöt puutarhan rakenteet puutarhan valaistus Puutarhasuunnittelu puutarhaterapia puutarhatyyli puutarhatyökalut puutarhatyöt puutarhavadelma puutarhavierailu pähkinälehto päivänhattu pääsiäinen pääsiäismuna pölkkyviljely raivaussaha rauniokilkka rautapatsas rautasulfaatti Rautatienomenapuu rautavihtrilli ravintola Linnankrouvi reikätiili rikkakasvi rikkakasvien torjunta rikko rinnepuutarha rippijuhlat rotkolemmikki `Jacks Frost` rudbeckia ruiskukka Ruissalo ruska rusokirsikka ruukkuistutus ruukkukasvit ruukkupuutarha ruusu ruusuaidanne ruusukaali ruusupapu rönsytiarella salaoja salkoruusu samettiruusu sammal sammalkasvualusta sammalkranssi sammalkuusi sammalpallo sammalpuutarha saniainen scilla Scilla bifolia seinien muuraus sekaistutus seljankukkamehu shiitake siemenarvonta siemenkylvöt siementaimi sienet puutarhassa sieniviljely sieniymppi sinikämmen sinipiikkiputki sinivaleunikko sinivuokko sipulien istutus sipulikori sipulikukat sisäkasvit sitruuna-ajuruoho soihtulilja sora sormivaleangervo suklaakosmos sulkahibiskus suovehka syklaami syksy syksyi syksyinen puutarha syreeni `Annala` syysasteri syyshohdekukka syyshortensia syysistutus syyskrookus syyskukkijat syyskylvöt syyslannoitus syysleimu syysmaksaruoho syysmyrkkylilja syyspuutarha syysraparperi syystyöt syysvilja syysvuokko syötävä metsäpuutarha sähkökaapelin asentaminen säleikköaita särkynytsydän taikinamarja taimikasvatus Taimipäivä Mustilassa taimitarha taimivaihto taivukas taivukaslisäys talvensuojaturve talventähti talvi talvikylvöt talvinen puutarha talvipistokas talvipuutarha talvisia puutarhatöitä talvivalkosipuli talvivihreä tarha-adiantum tasetti terttuselja tiililattia tomaatti Tommolan tila tulipa `Brilliant Star` tulppaani tulppaanipuu tummaraunioinen tuohipesin tuohisykerö tuoksuesikko Tuoksumiekkalilja turveharkko turveharkkomuuri typistys tyrnimarja tyrnipensas tyräkki tähkäverbena tähtilumikello täpläpunalatva Unelmien viljelylaatikko unikko vadelmapenkki vadelmatarha Vakka-taimi valkoinen puutarhassa valkotäpläimikkä valkovarjohiippa valkovuokko valokuvaus vappu varjohiippa varjolehti varjopuutarha varjosontikka varjotarha verkkokori vesikasvit vierailu vieraslaji viherkasvit viherlannoitus Viherpaja vihersisustus viherterapia vihreä joulu virkkaus virvalilja vuorimänty värinokkonen väriperuna värit puutarhassa Kotipuutarhan blogit Mama's garden Minna Räisänen Somepuutarhuri Johanna Rönnlöf Uusimmat Blogi Keittiötarha Kurpitsajuhlat kasvimaalla Blogi Puutarhanhoito Puutarhatyökaluni Blogi Koristekasvit Vihersisustus Leikot juhlapöytään — daaliaa, parsaa ja porkkanaa Sinua saattaisi kiinnostaa myös: Lukijamatka Puutarhamatka Irlantiin 4.–9.8.2025 Ajankohtaiset vinkit Talvikompostointi Kolumni Puut ja me Pääkirjoitus Asenteella kohti talvea Lataa lisää
No nyt olet päässyt vauhtiin varsinaisessa wintergardeningissa :D Kiva kun olit laittanut linkinkin, kiitos :D Maa-artisokka on kyllä hyvää monella tavalla valmistettuna. Meillä tosiaan viljellään kuten perunaa, kun en ole noin innokas talvipuutarhuri kuin sinä. Artisokasta ei ole tullut kovin kummoinen rikkaruoho. Muutamia nousee joka kevät, mutta kun ne on kerran kiskaissut, niin ei niitä myöhemmin enää nouse. Meillä kyllä jyrsitään kasvimaa, että ehkä sekin auttaa. Sanoisin, että kaikkein helpoin rikkaruoho, mitä meidän kasvimaalla on, kun on helppo kiskaista iso kasvi muokatusta maasta. Maa-artisokkien paikka vaihtuu vuosittain niin kuin kaiken muunkin. Säilyvät meillä kellarissa paremmin kuin mikään muu. Eivät ole tarvinneet hiekkaa eikä turvetta. Eivät ollenkaan kuivu kuten jääkaapissa. Jääkaappi on paljon kuivempi paikka kuin maakellari. Parina syksynä vesimyyrät olivat verottaneet maa-artisokista, viime syksynä kaikkein pahimmin, niin että oikeastaan emme saaneet talteen paljoakaan siemensokkia enempää. Mutta tänä vuonna vesimyyrät eivät sitten vieneetkään mitään, ei muitakaan juureksia. Vesimyyrien kannanvaihtelu ei käsittääkseni seuraa muiden myyrien kannanvaihtelua eikä myöskään ole yhtä säännöllinen. Ei taida muista myyristä niin haittaa olla maa-artisokille kuin vesimyyristä. Minusta on jotenkin aivan ihastuttava ja suorastaan romanttinen ajatus tuo hieman jäisestä maasta sadon korjaaminen, mutta käytännössä minua vaivaa suuri laiskuus. Vastaa
Hei hienoa kuulla, että artisokat säilyvät teillä keltsussa niin hyvin! Minullakin on ehkäpä kerran ollut noita vesimyyriä kun punajuuret syötiin niin kovin. Maan alta ja päältäkin. Minä niin mieluusti viljelen ja vielä korjaankin sadon mutta siellä ne on sokat vielä jääkaapissa. Ruuanlaittoon koko homma kompastuu Vastaa
Kiva juttu maa-artisokista! Olen kovan etsimisen jälkeen saanut tuttavalta muutamia mukuloita ja nyt odotan kovasti niiden kasvuun lähtöä. Oikein toivon kasvuston rehahtavan villinä laajaksi (näin ajattelee kokematon puutarhuri) :) Myyrät ovat käyneet maakellarissa latva-artisokkaruukuissa kasvavien juurakoiden kimppuun. Saa nähdä, kuinka moni niistä selviää talven yli. Mukavaa joulun aikaa! Vastaa
Kiitos Vihertäjä! Voi ei, vai tulevat myyrät maakellariinkin! Taidankin alkaa miettimään myyräverkon laittamista kellarin lattioiden alle, kiitos suuresti vinkistä, sillä tätä en ollut tullut ajatelleeksikaan. Jotenkin kuvittelin etteivät ne sepelin lävitse tulisi mutta tulevathan rotatkin läpi jopa betonista. Toivottavasti juurakkosi kuitenkin säilyvät ja kasvattavat ensi kesänä paljon herkullisia ja kauniita nuppusia <3 Vastaa