Blogi Mama’s garden Koristekasvit Lammikon läheisyydessä viidakon tunnelmaa Elämme täyteläistä keski-kesän aikaa ja sen kyllä huomaa puutarhasta! Nyt kun vettäkin on saatu ihan kiitettävästi on kasvu ryöpsähtänyt ja alapihalla alkaa olla lähes viidakon tunnelmaa. Ei millään meinaa uskoa miten nopeasti kasvit ovatkaan kasvaneet ja varsinkin Marjamäen puolella kasvien ryöpsähtelevä kasvu haittaa jo alueella kulkemista. Hyötykasvien saksimista siis ensi keväänä tiedossa! Myös alhaalla lammikolla on ihanan täyteläinen tunnelma ja erilaiset värit ja kasvien muodot ilahduttavat silmääni. Pikkulimaska lisääntyy nyt hurjasti ja ensimmäinen sato on korjattu kattamaan istutusaluetta. Lisää voisi nostaa heti ensi viikolla sillä tuo limaskakate vaikuttaa varsin käyttökelpoiselle. Ensi viikon jälkeen en kuitenkaan taida uskaltaa enää sitä suoraan kasvien juurelle laittaa sillä se saattaa olla melkoisen typekästä ja rehevöittää jopa liikaakin kasvien kasvua. Seuraavat sadot laitan sitten vain kompostiin muhimaan. Pikkulimaskaa on helppo nostaa lehtiharavalla lammikon ympäristön istutuksia kattamaan. Limaskaa nostaessani mukana tuli useita nuijapäitä ja muita pieniä öttiäisiä. Haravalla ohuita kerroksia nostaessa, sätkivät nuijapäät oli helppo päästää heti takaisin veteen. Kaiken varalta jätin kasvuston vuorokaudeksi aivan veden äärelle jotta kaikki pienimmätkin eliöt pääsisivät ryömimään takaisin lampeen. [columns_row width=”half”] [column][/column] [column][/column] [/columns_row] Ystävältä ja Turun kasvitieteellisestä lammikkoon kotiutunut sahalehti, Stratiotes aloides on tänä vuonna noussut kauniisti pintaan ja jopa kukkinutkin. Osa sen lehtiruusukkeista on kuitenkin vielä kokonaan veden alla mutta tällä hetkellä vesi on ihanan kirkasta ja lehdet näyttävät veden alla leijuessaan niin kovin kauniille. Lammikon reunalle ovat itsestään löytäneet tiensä nämä hurmaavan väriset sormustinkukat. Lammikon ympärillä olevat istutukset ovat myös mukavasti kasvaneet ja eriväriset sormustinkukat ovat löytäneet tiensä istutettujen kasvien väleihin. Olin iloisesti yllättynyt kun mukana oli tavallisten punertavien lisäksi myös tuollaista hennon vaaleanpunaista digitalista! [columns_row width=”half”] [column][/column] [column][/column] [/columns_row] Lammikon alueelle olen istuttanut useita erilaisia iiriksiä, joista tänä vuonna näyttäisi kukkivan nämä kaksi. Tuon tummemman nimeä arvoinkin jo Mamman puutarhan Facebook-sivuilla. Olin saanut väärää iiristä mutta en kuitenkaan pistänyt kovinkaan pahakseni, sillä niin kaunis tuo samettisen tumma tarhakurjenmiekka, Iris germanica-ryhmän `Sultry Mood` on! Ensimmäisessä kuvassa sitten lienee kuitenkin siperiankurjenmiekka, Iris sibirica`Dawn Waltz`. Pääsin muuten tässä taannoin Kahilan Pirkon vieraaksi ja hän yritti opettaa minulle miten erottaa kaksi kurjenmiekkaa toisistaan. Pirkko näytti miten japanilaisella (I. ensata) on selvästi erilainen lehden rakenne! Keskellä lehteä kulkee paksumpi kohta kun taas saksankurjenmiekalla lehti on tasaisen sileä. Oli kyllä ilo kuunnella ammattilaisen jutustelua ja katsella kauniita ruusuja ja iiriksiä täydessä loistossaan! Kiitos vielä Pirkko sinulle vierailusta jos satut lukemaan tämän postaukseni. Viime kesänä itäneet Candelebra-tyypin esikot ovat hengissä. Näistä pikkuisista olen niin kovin onnellinen! Pitkään etsin huolestuneena näiden lammikon takakummulle istuttamieni esikoiden nousevia taimia niitä löytämättä mutta nyt ovat viimein taimet nousseet ja hurahtaneet jo näin isoiksi. Kaikki kolme kylvöstä ovat elossa ja vaatisivat varmaankin koulimista. Miten kuitenkaan uskallan alkaa noita tuosta repimään erilleen?! En ainakaan nyt heinäkuussa. Esikon taimien seurana takakummulla koreilee hyvin talvesta selvinnyt japaninvaahtera `Atropurpureum` sekä pienoinen kokoelma erilaisia kuunliljoja. Erityisen viehättynyt olen noihin sinisen sävyisiin ja ne sopivatkin hyvin tuon vaahteran lehtien väriin. Etualan Hosta `Popcorn` tuo valoa istutukseen ja on omalla tavallaan viehättävä. En vain oikein tiedä sopiiko se tuohon sävyiltään mutta saanee silti pitää paikkansa ainakin toistaiseksi. Olen niin mielettömän laiska siirtojuoksuttamaan kasveja ja hakemaan niille sopivampia yhdistelmiä. Jos kasvi näyttää tyytyväiseltä paikallaan se yleensä saa jäädä vaikkei kokonaisuus täysin sävyiltään silmää hivelisikään. Aina on olemassa kuitenkin se vaara, että kasvi ottaa nokkiinsa siirtämisestä ja menetän sen kokonaan. Vaan tässäpä oli tämän postauksen porinat ja mamma siirtääkin nyt ajatuksensa tuleviin esikoisen rippijuhliin, joita vietetään nyt sunnuntaina. Ihanaa on ollut valmistella pitkästä aikaa tulevia perhejuhlia ja ajatuksissa on koristella siivottua kotia oman puutarhan kukkasilla. Ehkäpä postailenkin seuraavaksi siitä miten asetelmien tekeminen onnistui. Share to: facebook Share to: twitter Share to: pinterest Julkaistu 6.7.2019 Avainsanat lammikko lumme puutarhalampi Kommentoi Lue kommentit (11) Hirmu mielenkiintoinen kirjoitus, kiitos! Lammikoista löytyy tosi vähän mitään juttuja mistään, ovat kuitenkin vähän sellaista marginaalimeininkiä Suomessa. Anteeksi, että on pakko ihan vähän nillittää, eli kyseessä on pikkulimaskA, Lemna minor :) Talvetitko japaninvaahteran ihan penkissä? Vastaa Kiitos itsellesi hyvästä kommentista ja ihanaa kun oikaisit tuossa nimiasiassa, se ei ole ollenkaan mitään nillitystä vaan kiitollisena otan aina avun vastaan. Ihan maassa talvehti tuo vaahtera nyt toista talveansa, juurellaan kerros talvensuojaturvetta ja ympärillä kanaverkko. Ehkäpä tuo turve turhaa mutta laitoin nyt kuitenkin kun sattui olemaan pussin pohjalla Vastaa Onpa kaunista siellä lammen ympäristössä! Ihanaa, kun tuli sadetta. Täällä ei ihan voi sanoa rehevää olevan, mutta pääasia on, että ihan heti ei ainakaan kasveja kuole kuivuuteen. Pelkään jo menettäneeni yhden keväällä istutetun syyshohdekukan, sillä unohdin tykkänään sen kastelun. Sellaista tämä on, joka paikkaan ei ehdi. Tuo lampipuutarha on muuten varmaan sellainen, että se aiheuttaa aina ylläreitä, kun sinne menee, niin kiinnostava kasvivaikoima sinulla siellä on! Vastaa Minua harmittaa vieläkin viime kesän kuivuuteen menetetty lapinvuokko☹️ Vaan totta se on niin kuin sanoit, aina ei vain huomaa kaikkia jotka kaipaisi kastelua. Lammikolla kasvit on edelleen aika nuoria joten ensikukintoja saa vielä ihastella Vastaa Hurmaava lammikkosi! En ole tuollaisesta limaskasta ikinä kuullutkaan. Kuunliljat ovat iki-ihania missä vaan! Sadetta on saatu, oikein korkojen kera. Kasvit tykkäävät! Vastaa Lammikkosi näyttää siltä, kuin se olisi aina ollut tuossa. Kaikkine kasveineen. Hieno kokonaisuus ja aina vain paranee ajan kanssa. Vastaa Huiman kauniit kurjenmiekat! Onko vaalea Iris ensata vai Iris siberica? Minulla on japaninkurjenmiekkaa joka on Iris ensata nimellä. Mietin onko se vielä jotain erilaista japaninkurjenmiekkaa. Jokainen esikon siementaimi on juhlaa! Vastaa Uuh, minä olen kyllä taas ihan ulalla näistä nimistä!? Tosiaan tuo kuvan vaalean pitäisi olla Lukonbulbsin sivujen mukaan siberica mutta sittenhän se ei tosiaan ole sekään aitoa vesikurjenmiekkaa jota luulin tilanneeni?! No ehkäpä joku vielä kukkimattomista paljastuu tulevaisuudessa ensataksi Vastaa No niin nyt kävin oikein ajan kanssa tutkimassa miekkojen lehtiä ja löytyihän sieltä kahdella kukkimattomalla lehtien keskeltä paksunnosta Vastaa Kiitos Itseasiassa minustakin tuntuu jo siltä kuin se olisi aina siinä ollut kun niin kauan jo ennen valmistumistaan alue eli unelmissani Vastaa No en minäkään ennen kuin se tuli meille Turun kasvitieteellisen lammikosta ostettujen sahalehtien mukana. Huomasin kyllä muutaman lehden salamatkustajana mutta annoin olla. Saa nähdä kadunko vielä joskus Vastaa Vastaa Peruuta vastausSähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *Nimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Lähetä kommentti Peruuta vastausNimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Mama's garden Puutarhanhoitoa Mamman puutarhassa ja intoilua kaikesta vihreästä. Häärään täällä Ib vyöhykkeellä, tonttimme koko on reilut 5000 m2, josta vajaa puolet on luonnontilaista kalliota. Facebook Instagram Pinterest mammanpuutarha@gmail.com Arkisto 2023 (23) 2022 (46) 2021 (54) 2020 (72) 2019 (49) 2018 (47) 2017 (68) Kategoriat Valitse kategoria Blogi Kaupallinen yhteistyö Keittiötarha Koristekasvit Metsäpuutarha Piharakentaminen Pihasuunnittelu Puutarhamatkailu Puutarhanhoito Vihersisustus Yleinen Avainsanat Valitse avainsanaa `Bougie` acis autumnalis adventtiasetelma Aeonium agave aikainen kevätkukkija amaryllis amppeli amurinpioni Anemone Anemone `Wild Swan` antiikki- ja perinnepäivät araucaria Araucaria araucana arboretum arvonta askartelu asteri auringonkukka Avoimet puutarhat avokomposti balkaninsyklaami Barnhaven betoni betoniaskartelu betonivalu Billnäsin ruukki biohiili BirdLife Suomi blogihaaste blogille logo blogitapaaminen bonsai broccoli C. coum C. hederifolium callicarpa clematis viorna cordon corydalis corydalis Craighton Blue cottage garden Crocus Crocus speciosus Cyclamen Cyclamen coum daalia daalian jakaminen daalioiden kasvatus ja hoito daalioiden talvisäilytys Dahlia Eco Weedkiller Eija`s garden Epimedium erikoisperuna esikko esikkokylvöt espalier espanjansiruetana etanoiden torjunta euroopanmarjakuusi floristi Flör Galanthus haaste haisujouluruusu hanami hankikylvöt harjateräs harokataja havutyöt hedelmäpuiden leikkaus heinäkuu puutarhassa Helleborus Helleborus thibetanus helmimarja helmivillakko helokämmekkä Helsingin kevätpuutarha messut 2017 herneenversot hiekka hirvenkieli hitsaus hoitosuunnitelma holvikatto hopearikko hortensia hortensia Wim`s Red hosta Hosta minor huonekasvit huonemänty huosiain huurteinen puutarha Hvitträsk hyasintti hyönteisverkko hyötykasvit hyötykasviyhdistys hyötypuutarha hyötytarha hyötyviljely hyötäminen höyhenpensas idänsinililja iiris ikivihreät ilmanvaihdon läpiviennit imikkä isoniittyhumala istutusalueen perustaminen istutustulppaani jalkalehti japanilainen puutarha japaninhiirenporras japaninkurjenmiekka japaninmagnolia japaninmarjakuusi japaninvaahtera joriini joulukoristeet joulukukka jouluruusu jouluvalmistelut JR Holvikellari juurekset jäkäläpuutarha jättiagaave kaalien kasvatus kaalikasvit kaariportti Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha kallio kallioketo kalliopuutarha kanelisaniainen karhunlaukka kartanon puutarha kartiomarjakuusi kastelu kasvatuskokeilu kasvien talvetus kasvien talvisuojaus kasvien väriyhdistelmät kasvihuone kasvihuoneet kasvimaa kasvivalo kasvivaras kasvualusta kate kateviljely kattaminen Kauhurinne kaupallinen yhteistyö Kauppapuutarha Sohlman kausivalot kehäkukka keijunkukka keijunmekko keittiötarha kekrijuhlat kekripukki kellarin rinne kellohyasintti kellovaivero keltainen keltapeippi kermesmarja kesäkeittiö kesämalvikki kesäpäivänhattu keto-orvokki ketokasvit ketunleipä kevät kevätesikko kevätkello kevätkukkijat kevätkurjenmiekka kevätkylvöt kevätleikkaus kevätlinnunsilmä kevätlumipisara kevätpuutarha kiinanlaikkuköynnös kiinanpioni kilpiangervo kilpihärkylä kirja-arvonta kirjakatsaus kirjopikarililja kirjosalvia Kirkniemen kartano kirppislöytöjä kirsikkaluumu kissankäpälä kiurunkannus kivi kivikko kivikkokasvit kivilyhty kivimuuri kivirakentaminen kivituhka klorofylli kodin sisustus kohopenkki koikarppi koiranhammas kokedama kolmilehti kompostilieroja kompostointi koristeheinät koristekasvit koristepensas koristeraparperi koristevalot kosmoskukka kotkansiipi koulinta krookus kuivakukat kukka-asetelma kukkakurssi kukkasipuli kultatesma Kumpulan kasvitieteellinen kuningassaniainen kuorikate kuriilienkirsikka kurjenpolvi kuunlilja kuurainen puutarha kylvökukat käsityöt kääpiökataja köynnöskaari köynnöspinaatti lahottajasieni lammikko lammikon hoito lammikon tekniikka lannoitus lantakomposti lasikupu latva-artisokan talvetus latva-artisokka led-valo lehtimulta lehtimuodot lehtiperenna lehtipistokas lehtopalsami leivonta libanoninlaukka linnan puutarha linnunpönttö lintujen ruokintaa liuskavaleangervo liuskekiven asennus liuskekivi Lohjan asuntomessut Lohjan museo loveaminen Ludisia discolor lumikello lumikellofestivaalit lumikellojen istutus lumikuningatar lumikurjenmiekka `George` lumityöt lumme luonnonalue luonnonkasvit luonnonkukat luonnonmateriaali maa-artisokka maakellari maakellarin eristäminen maakellarin ilmanvaihto maakellarin maatäyttö maakellarin perustus maakellarin routasuojaus maakellarin salaojitus maakellarin tukirakenteet maakellarin vesieristys maakellarin väliseinät maalattia maanrakennuskangas maaorkidea maaperän hoito magnolian istuttaminen maisemapuutarha maksaruoho maljakko mantsurianaralia marjakranssi marjakuusi marjakuusiaita marjamehu Marjamäki Marketanpuisto mehikasvi mehikuusi mehipuu mehiruusuke messurakentaminen Metsäpirtinmulta metsäpuutarha metsätyöt miljoonalinnunpönttöä mullanvaihto multaus muotoonleikkaus muotopuutarha muratti murattisyklaami mustaselja Mustilan arboretum Mustilan taimipäivä 2019 Mustilan ystävät mustilanhortensia Mustion Linna mykorritsa myyräjahti myyrätuhot mänty mätäslaukkaneilikka narsissi narsissitupakka naruamppeli neidonkieli neilikka niitty niittykasvit niityn hoitaminen niityn perustaminen norjanalvejuuri Nuppula obeliski Ojamon kartano oka oma metsä omenapuiden hoito omenapuu omenapuuaita onnenpensas opuntia Oristone Oriveden ruskea osterivinokas oven päällisten valaminen Oxalis tuberosa pahvikate paljasjuurinen palloesikko parsa parsakaali parsan kasvattaminen patiohortensia pehmytmesiheinä pelargoni pelargonien hoito- ja säilytys pelargoninäyttely pensasaita pensaskirsikka pensaspapu pensasruusu pensasruusujen hoito perennat perhe-elämä persianpikarililja peruna perunalajikkeet perunamaa perunan idätys perunan istutus perunan kukinta perunan taudit perustusten raudoitus perustustustyöt Piha&Puutarha-messut pihabongaus piharakentaminen piikkihärkylä pikarililja pilvikirsikka pinseeraus Pinus pinea pioni Pioni `Olga` pionien hiekkakuivatus pionien syysistutus pionin jakaminen pionin juurakko pionin luonnonlaji pionin siemenkylvö pisarakärhö pistokas pistokaslisäys pohdintoja porkkana posliinikukka potager puistolumikello puksipuu punalehtiruusu puukuitu puutarhajäte puutarhakirjoja puutarhakissa puutarhakoristeet puutarhalampi puutarhamatkailu puutarhamietteitä puutarhan kevättyöt puutarhan rakenteet puutarhan valaistus Puutarhasuunnittelu puutarhaterapia puutarhatyyli puutarhatyöt puutarhavadelma puutarhavierailu pähkinälehto päivänhattu pääsiäinen pääsiäismuna pölkkyviljely raivaussaha rauniokilkka rautapatsas rautasulfaatti Rautatienomenapuu rautavihtrilli ravintola Linnankrouvi reikätiili rikkakasvi rikkakasvien torjunta rikko rinnepuutarha rippijuhlat rotkolemmikki `Jacks Frost` rudbeckia ruiskukka Ruissalo ruska rusokirsikka ruukkuistutus ruukkukasvit ruukkupuutarha ruusu ruusuaidanne ruusukaali ruusupapu rönsytiarella salaoja salkoruusu samettiruusu sammal sammalkasvualusta sammalkranssi sammalkuusi sammalpallo sammalpuutarha saniainen scilla Scilla bifolia seinien muuraus sekaistutus seljankukkamehu shiitake siemenarvonta siemenkylvöt siementaimi sieniviljely sieniymppi sinikämmen sinipiikkiputki sinivaleunikko sinivuokko sipulien istutus sipulikori sipulikukat sisäkasvit sitruuna-ajuruoho soihtulilja sora sormivaleangervo sulkahibiskus suovehka syklaami syksy syksyi syksyinen puutarha syreeni `Annala` syysasteri syyshohdekukka syyshortensia syysistutus syyskrookus syyskukkijat syyskylvöt syyslannoitus syysleimu syysmaksaruoho syysmyrkkylilja syyspuutarha syysraparperi syystyöt syysvilja syysvuokko syötävä metsäpuutarha sähkökaapelin asentaminen säleikköaita särkynytsydän taikinamarja taimikasvatus Taimipäivä Mustilassa taimitarha taimivaihto taivukas taivukaslisäys talvensuojaturve talventähti talvi talvikylvöt talvinen puutarha talvipistokas talvipuutarha talvisia puutarhatöitä talvivalkosipuli talvivihreä tarha-adiantum tasetti terttuselja tiililattia tomaatti Tommolan tila tulipa `Brilliant Star` tulppaani tulppaanipuu tummaraunioinen tuohipesin tuohisykerö tuoksuesikko Tuoksumiekkalilja turveharkko turveharkkomuuri typistys tyrnimarja tyrnipensas tyräkki tähkäverbena tähtilumikello täpläpunalatva Unelmien viljelylaatikko unikko vadelmapenkki vadelmatarha Vakka-taimi valkoinen puutarhassa valkotäpläimikkä valkovarjohiippa valkovuokko valokuvaus vappu varjohiippa varjolehti varjopuutarha varjosontikka varjotarha verkkokori vesikasvit vierailu vieraslaji viherkasvit viherlannoitus Viherpaja vihersisustus viherterapia vihreä joulu virkkaus virvalilja vuorimänty värinokkonen väriperuna värit puutarhassa Kotipuutarhan blogit Mama's garden Minna Räisänen Somepuutarhuri Johanna Rönnlöf Uusimmat Blogi Puutarhanhoito Vihdoinkin lehtimultaa omasta tehtaasta Blogi Kaupallinen yhteistyö Koristekasvit Värikäs istutusalue — angervojen ensimmäinen kesä Blogi Yleinen Puutarhakrapula — ikävä seuralainen Sinua saattaisi kiinnostaa myös: Puutarhanhoito Rakkaudesta humalaan Ajankohtaiset vinkit Syyssiivous puutarhassa Pihasuunnittelu Parhaat ruskakasvit Huonekasvien hoito Huonekasvit sisäilman puhdistajina Lataa lisää
Hirmu mielenkiintoinen kirjoitus, kiitos! Lammikoista löytyy tosi vähän mitään juttuja mistään, ovat kuitenkin vähän sellaista marginaalimeininkiä Suomessa. Anteeksi, että on pakko ihan vähän nillittää, eli kyseessä on pikkulimaskA, Lemna minor :) Talvetitko japaninvaahteran ihan penkissä? Vastaa
Kiitos itsellesi hyvästä kommentista ja ihanaa kun oikaisit tuossa nimiasiassa, se ei ole ollenkaan mitään nillitystä vaan kiitollisena otan aina avun vastaan. Ihan maassa talvehti tuo vaahtera nyt toista talveansa, juurellaan kerros talvensuojaturvetta ja ympärillä kanaverkko. Ehkäpä tuo turve turhaa mutta laitoin nyt kuitenkin kun sattui olemaan pussin pohjalla Vastaa
Onpa kaunista siellä lammen ympäristössä! Ihanaa, kun tuli sadetta. Täällä ei ihan voi sanoa rehevää olevan, mutta pääasia on, että ihan heti ei ainakaan kasveja kuole kuivuuteen. Pelkään jo menettäneeni yhden keväällä istutetun syyshohdekukan, sillä unohdin tykkänään sen kastelun. Sellaista tämä on, joka paikkaan ei ehdi. Tuo lampipuutarha on muuten varmaan sellainen, että se aiheuttaa aina ylläreitä, kun sinne menee, niin kiinnostava kasvivaikoima sinulla siellä on! Vastaa
Minua harmittaa vieläkin viime kesän kuivuuteen menetetty lapinvuokko☹️ Vaan totta se on niin kuin sanoit, aina ei vain huomaa kaikkia jotka kaipaisi kastelua. Lammikolla kasvit on edelleen aika nuoria joten ensikukintoja saa vielä ihastella Vastaa
Hurmaava lammikkosi! En ole tuollaisesta limaskasta ikinä kuullutkaan. Kuunliljat ovat iki-ihania missä vaan! Sadetta on saatu, oikein korkojen kera. Kasvit tykkäävät! Vastaa
Lammikkosi näyttää siltä, kuin se olisi aina ollut tuossa. Kaikkine kasveineen. Hieno kokonaisuus ja aina vain paranee ajan kanssa. Vastaa
Huiman kauniit kurjenmiekat! Onko vaalea Iris ensata vai Iris siberica? Minulla on japaninkurjenmiekkaa joka on Iris ensata nimellä. Mietin onko se vielä jotain erilaista japaninkurjenmiekkaa. Jokainen esikon siementaimi on juhlaa! Vastaa
Uuh, minä olen kyllä taas ihan ulalla näistä nimistä!? Tosiaan tuo kuvan vaalean pitäisi olla Lukonbulbsin sivujen mukaan siberica mutta sittenhän se ei tosiaan ole sekään aitoa vesikurjenmiekkaa jota luulin tilanneeni?! No ehkäpä joku vielä kukkimattomista paljastuu tulevaisuudessa ensataksi Vastaa
No niin nyt kävin oikein ajan kanssa tutkimassa miekkojen lehtiä ja löytyihän sieltä kahdella kukkimattomalla lehtien keskeltä paksunnosta Vastaa
Kiitos Itseasiassa minustakin tuntuu jo siltä kuin se olisi aina siinä ollut kun niin kauan jo ennen valmistumistaan alue eli unelmissani Vastaa
No en minäkään ennen kuin se tuli meille Turun kasvitieteellisen lammikosta ostettujen sahalehtien mukana. Huomasin kyllä muutaman lehden salamatkustajana mutta annoin olla. Saa nähdä kadunko vielä joskus Vastaa