Blogi Mama’s garden Koristekasvit Pihasuunnittelu Kylvöjä ja kirjakatsausta Voi kuinka hankalaksi valokuvaaminen käykään kun valon määrä vähenee :( Ne päivien ainoat valoisat hetket kuluvat töissä ja kuvaamista täytyy lykätä ja lykätä. Tällä viikolla minua kuitenkin onnisti. Iltavuoroni mahdollisti pienet siemenkylvöt heti aamusta ja ehdinpä napsaista yhden kuvan kännykälläni myös auringon paisteessa kylpevistä syyskrookuksista. Kuinka yksi pieni kuva voikaan tehdä ihmisen onnelliseksi <3 Jos haluat nähdä kuvani löydät sen Mamman puutarhan Facebook-sivuilta ja Instagram-tililtäni. [columns_row width=”third”] [column][/column] [column][/column] [column][/column] [/columns_row] Vaikka aurinko sitten tuona samaisena aamuna hävisikin nopeasti pilvien taakse, ei onneksi alkanut kuitenkaan satamaan. Sain kylvettyä pienen siemenerän, joka oli odottanut kylvöä jo pitkään. Kylvömulta-perliitti seokseen pääsivät kirsikkasorvarinpensaan siemenet (Euonymus planipes), jotka ostin kesällä Turun kasvitieteellisestä. Myös Pirjo Laitiselta tilaamani siemenet kylvin jo nyt saamaan kylmäkäsittelyä. Pirjon siemeniä oli valkopärskäjuuri (Veratrum album), siperianesikko (Primula cortysoides) ja amerikankullero (Trollius laxus). Kaikista jännimmät kylvöt tai oikeastaan idätykset tein nyt ensimmäistä kertaa pionin siemenille! Sain Suomen pioniseuran kokouksesta tuliaisina turkinpionin (Paeonia peregrina) ja vuoripionin (Paeonia officinalis ssp. banatica) siemeniä. Nämä ja ystävän itsensä keräämät (Päivölän koepuutarhalta) pionien siemenet pääsivät minigrippeihin kosteahkoon rahkasammaleeseen. Tuulettelen ja hypistelen pusseja joka päivä, sillä ne viettävät nyt aluksi useita viikkoja huoneenlämmössä sisällä. Sinä aikana niihin pitäisi ilmestyä pieni juuri, jonka jälkeen siemenet voi kylvää purkkeihin, erittäin hiekansekaiseen multaan. Jännittää oikein tällainen uusi aluevaltauksen siemenkylvöjen kanssa, toivottavasti noihin ilmestyy edes muutama pikkuinen juuri niin pääsen seuraamaan siemenen kehitystä aikuiseksi pioniksi. Voin vain haaveilla itse kasvattamani pionin ensikukinnasta <3 Kirjakatsauksessa Vihreä valtaa kodin ja Omenakirja Vaan sitten kirjojen kimppuun! Minun on pitänyt koko syksyn esitellä teille nämä uusimmat kirjani ja aina se on vain jäänyt. Enkä ole oikeastaan vieläkään päästänyt täysin irti ulkohommista, roikun niissä tapani mukaan niin kauan kuin vain suinkin maa on vapaa lumesta ja jäästä :) Täytyy siis tunnustaa etten ole malttanut vielä lukea näitä kirjoja kannesta kanteen, vaikkakin selaillut kyllä. Tuon omenakirjan luin reseptiosuuteen asti ja monesti on ollut mielessä kokeilla edes yhtä reseptiä siitä, sillä pakastin on täynnä toissa syksyistä omenasosetta. Aika ei vain riitä kaikkeen ja tapani mukaan pihistän aikaa puutarhalle mm. ruuanlaitosta ja sisäsiivouksesta. Vaan tuleehan se talvi sieltä väistämattä jossakin vaiheessa, joten sitten on aikaa kaivaa kirjat esiin ja uppoutua niihin. Tässä kuitenkin muutamia kuvapoimintoja noiden kirjojen sisällöstä. [columns_row width=”third”] [column][/column] [column][/column] [column][/column] [/columns_row] Virheä valtaa kodin (Caro Langton&Rose Ray, Gummerus) on kaikkea muuta kuin perinteinen viherkasvikirja! Ensi vaikutelma oli itselleni hienoinen pettymys mutta tarkemmin kirjaa selailtuani huomasin sen sisältävän erityisen paljon käytännön ohjeita viherkasvien hoitoon ja lisäämiseen sekä myös useita mielenkiintoisia projektiohjeita, tee itse osioita. Kasviesittelyjä on ujutettu kirjassa sinne tänne joten tietokirjamaista monesti hieman puuduttavaakin lajiesittelyosiota kirjassa ei ole. Kukkivat, perinteiset sisäkasvit kirjasta puuttuvat mutta nythän eletäänkin valtavaa viherkasvibuumia ja muodissa ovat erityisesti kraafiset viherkasvit. Piileat, mehikasvit, kaktukset ja ilmakasvit. Suuri pelargonivillitys taitaa olla hieman laantunut, vai mitä olette mieltä? Kirsti Eskelisen Omenakirja (Gummerus) oli kovasti mieleeni. Kirjan aloitti aivan ihana kuvaus kirjailijan omasta omenaparatiisista ja sen synnystä. Tekstistä huokui kirjailijan oma innostus ja rakkaus omenanviljelyyn <3 Kirja oli kirjoitettu kansastajuisesti ja asiat ilmaistu lyhyesti ja ytimekkäästi. Joissakin osioissa olisin toivonut asiaan pureutumista hieman syvällisemminkin. Aloittelevalle omenatarhurille tämä teos on kyllä erityisen hyvä ja riittävä. Omenalajikkeita esittelevä katsaus olisi voinut mielestäni olla kattavampikin mutta toisaalta kirjan pääpaino olikin selvästi reseptiikassa. Yli puolet kirjasta sisälsi nimittäin mitä ihanimpia omenaherkkujen reseptejä! Voi kuinka toivoisinkaan, että tämä kirja saisi minut innostumaan enemmän myös kasvattamieni tuotosten valmistamisesta ja hyödyntämisestä. Välillä saan tuskan hien otsalleni vain ajattelemalla valmistuvaa kellariamme ja niitä paineita mitä sen käyttöön liittyykään. Muu perhe ei varmasti tule hyväksymään kellaria pelkkänä sipulikukkien ja daalian juurakkojen säilömispaikkana :D Enkä itsekään haluaisi niin käyvän mutta miten ihmeessä saan itsessäni herätettyä sen uinuvan jauhopeukalon?! Vaan nyt onkin jo aamu valjennut ja teen taas ”ne perinteiset”. Nakkaan nopeasti jonkin perunasipuliseoslaatikon uuniin ja ryntään pihalle! Ajatuksena olisi hieman haravoida hyötytarhan alueella missä vasta nyt ovat hedelmäpuiden lehdet kokonaan pudonneet. Ehkäpä leivon sitten huomenna :) Share to: facebook Share to: twitter Share to: pinterest Julkaistu 18.11.2017 Avainsanat kirjakatsaus syyskylvöt Kommentoi Lue kommentit (10) Sain tuon omppukirjan kesällä blogiystävältä. Olisin sen joka tapauksessa ostanut, sillä omenista on tosi vähän suomalaisia kirjoja. Lajikkeiden esittely olisi voinut olla laajempi, kuten sanoitkin. Kaikkinensa kirja on kuitenkin erinomainen tulokas puutarhakirjojen joukkoon. Ja omenahullun tarpeisiin. Mielenkiinnolla seuraan, miten pionikasvatuksesi sujuu. Ja kiitos myös muistutuksesta. Seuraavaksi kaivankin siemenpussit esiin, sillä tarkoitus oli kylvää joitain siemeniä talveksi ulos. Vastaa Minäkin pidin tuosta omenakirjasta kovasti, se oli kirjoittu niin ihanalla tyylilläkin. Jotenkin myös tuntui kuin olisin lukiessani jutellut oikeasti kirjoittajan kanssa. En tiedä voisiko tuohon kokemukseeni vaikuttaa myös se, että olen kirjoittajan kanssa kotoisin samoilta seuduilta mutta jotakin hyvin kotoisaa tuossa kirjassa kuitenkin oli. Täytyy tosiaan raportoida noista idätyksistä jos niistä nyt jotakin tulee Vastaa Otsikko sai heti klikkaamaan blogiisi sisään! Kylvöt, tuo ihana sana! :D Onnea kasvatuksiin! Onko teille tulossa maakellari? Se on minulla haaveena mökille ensi kesänä, ja olen innokkaana tutkinut erilaisia vaihtoehtoja. Näistä on mukava lukea! Vastaa Hei, kiva kun klikkasit blogiini ja kiitos kommentistasi! Maakellari on tosiaan tulossa ja se on jo ihan loppu suoralla. Täytyykin taas postata kaikista niistä vaiheista mitä ollaan tehty sitten edellisen kellaripostauksen. Olen kuvaillut jokaisen työvaiheen ja yrittänyt osaltani auttaa ja antaa vinkkejä tuleville kellarin rakentajille. Itse olisin kovasti kaivannut vastaavaa viime keväänä kun suunnitelin kellarin rakentamista. Vastaa Onnea kylvöjen kanssa! Googlasin tuon valkopärskäjuuren, ja on tosi erikoisen näköinen kasvi. Silä on kauniit veistokselliset lehdet. Joskus kylvin tummapärskäjuurta, mutta se ei jostain syystä lähtenyt kasvuun. On huvittavaa seurata mikä kasvi on milloinkin ”muodissa”. Olen todennut, että isoäidin antamat vanhan kansan huonekasvit ovat niitä kestävimpiä.. Vaikka olen kyllä sen kilpipiilean hankkinut, ja onhan se tosi söpö, tosin kauhean janoinen ja koko ajan pitää vaihtaa isompaan ruukkuun. Vastaa Pärskäjuuressa taitaakin olla kauneinta sen lehdet vaikka onhan kukintokin suuri ja näyttävä. Minuun ei ole vielä ihan täysillä iskenyt tuo viherkasvi villitys, olen vasta toipumassa pelargonien nostattamasta kuumeesta Täällä on vuodesta toiseen ne samat lehtikaktukset ja mummon perintökukat, silloin tällöin tulee hankittua jotakin uutta. Hieman kyllä on viitteitä jo ilmassa mahdollisesta Hoyatartunnasta ja olen alkanut pinnailemaan posliinikukkien kuvia. Nähtäväksi jää, kuinka pahaksi tuo tauti kehkeytyy. Vastaa Haastava projekti sinulla kasvattaa pioneja simenestä. Lähetän menestystä sille . Minullakaan ei aika ja mielenkiinto helposti veny leipomusten toteutukseen asti. Syyslomalla sentään tein korvapuusteja. Kuvaavaa on että käytin kuivahiivapussia jossa luki isolla Hefe. Pussi oli ostettu yli 10 vuotta sitten Itävallasta kun asuttiin siellä . Hyvin toimi vuosikertahiiva. Vastaa Saa nähdä miten siementen kanssa käy. Nyt ainakin ensin kolmisen kuukautta lämpimässä ja sitten jääkaappiin jos eivät ole itäneet. Muutenkin voi pitää kylmässä kevääseen asti vaikka itäisivätkin. Hyvä niin, sillä kellari on edelleen kesken ja torstaiksi ennustetaan hirmuista talven tuloa. Ehkä minä sitten kuitenkin leivon hieman useammin, vaikka kuivahiivalla mennään täälläkin :) Vastaa Viherkasvibuumi tuntuu kyllä olevan ilmassa. Tyttäreni on aivan innostunut. Ja nyt huomaan, että melkein kuin olisi tarttumassa minuunkin, vaikka tähän mennessä jo monet vuodet olen vähentänyt niitä, kun tuntuu, että aika ei kaikkeen riitä. Oli siis kiva vilkaista täältä, minkälaisia uudet viherkasvikirjat ovat. Oon vähän sitä mieltä, että omia kasviksia, hedelmiä ja marjoja saa enemmän ja helpommin käytettyä, kun ei niin kovin jauhopeukaloksi ehkä ryhdykään. Leipomuksissa käytetyt määrät on aika pieniä ja ehkäpä eivät niin terveellisiäkään ole, vaikka kylläkin aivan taivaallisen makuisia. Meillä on makeimpia omenoita raastettu (koneella) pakastimeen ja niitä on käytetty sieltä kuten marjojakin. Eli siis joka aamu rahkan ja maustamattoman jugurtin kanssa. Omenasoseetkin menee samaan tapaan. Jauhopeukalona olen samoin hyvin laiska, eikä pakastimessa olleet tuotteet innosta sitäkään vähää leipomaan, mutta syksyisin kyllä innostun tuoreista aineksista sen verran, että kun satoa tulee aivan hirvittävä määrä jostain, niin leivon marja- tai omenapiirakoita pariin otteeseen ehkä 6-8 yhteensä ja pakastan ne suoraan lasisissa tai metallisissa paistovuuissaan talven varalle. Kun lapset tulevat käymään, niin herkutellaan. Jonain vuonna on punaherukkapiiraita, toisena puolukka- tai mustikka ja välillä omenapiirakoitakin riippuen, mitä tulee eniten hullunlailla. Vastaa Juuri esikoinen tuossa mokkapaloja leipoi kotitalouden läksynään. Onneksi jälkikasvu jo alkaa myös touhuamaan keittiössä, vielä kun siivoaisi jälkensä Hyvä vinkki tuo omenan raastaminen! Vastaa Vastaa Peruuta vastausSähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *Nimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Lähetä kommentti Peruuta vastausNimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Mama's garden Puutarhanhoitoa Mamman puutarhassa ja intoilua kaikesta vihreästä. Häärään täällä Ib vyöhykkeellä, tonttimme koko on reilut 5000 m2, josta vajaa puolet on luonnontilaista kalliota. Facebook Instagram Pinterest mammanpuutarha@gmail.com Arkisto 2023 (27) 2022 (46) 2021 (54) 2020 (72) 2019 (49) 2018 (47) 2017 (68) Kategoriat Valitse kategoria Blogi Kaupallinen yhteistyö Keittiötarha Koristekasvit Metsäpuutarha Piharakentaminen Pihasuunnittelu Puutarhamatkailu Puutarhanhoito Vihersisustus Yleinen Avainsanat Valitse avainsanaa `Bougie` acis autumnalis adventtiasetelma Aeonium agave aikainen kevätkukkija amaryllis amppeli amurinpioni Anemone Anemone `Wild Swan` antiikki- ja perinnepäivät araucaria Araucaria araucana arboretum arvonta askartelu asteri auringonkukka Avoimet puutarhat avokomposti balkaninsyklaami Barnhaven betoni betoniaskartelu betonivalu Billnäsin ruukki biohiili BirdLife Suomi blogihaaste blogille logo blogitapaaminen bonsai broccoli C. coum C. hederifolium callicarpa clematis viorna cordon corydalis corydalis Craighton Blue cottage garden Crocus Crocus speciosus Cyclamen Cyclamen coum daalia daalian jakaminen daalioiden kasvatus ja hoito daalioiden talvisäilytys Dahlia Eco Weedkiller Eija`s garden Epimedium erikoisperuna esikko esikkokylvöt espalier espanjansiruetana etanoiden torjunta euroopanmarjakuusi floristi Flör Galanthus haaste haisujouluruusu hanami hankikylvöt harjateräs harokataja havutyöt hedelmäpuiden leikkaus heinäkuu puutarhassa Helleborus Helleborus thibetanus helmimarja helmivillakko helokämmekkä Helsingin kevätpuutarha messut 2017 herneenversot hiekka hiilipuutarhurointi hirvenkieli hitsaus hoitosuunnitelma holvikatto hopearikko hortensia hortensia Wim`s Red hosta Hosta minor huonekasvit huonemänty huosiain huurteinen puutarha Hvitträsk hyasintti hyönteisverkko hyötykasvit hyötykasviyhdistys hyötypuutarha hyötytarha hyötyviljely hyötäminen höyhenpensas idänsinililja iiris ikivihreät ilmanvaihdon läpiviennit imikkä isoniittyhumala istutusalueen perustaminen istutustulppaani jalkalehti japanilainen puutarha japaninhiirenporras japaninkurjenmiekka japaninmagnolia japaninmarjakuusi japaninvaahtera joriini joulukoristeet joulukukka jouluruusu jouluvalmistelut JR Holvikellari juurekset jäkäläpuutarha jättiagaave kaalien kasvatus kaalikasvit kaariportti Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha kallio kallioketo kalliopuutarha kanelisaniainen karhunlaukka kartanon puutarha kartiomarjakuusi kastelu kasvatuskokeilu kasvien talvetus kasvien talvisuojaus kasvien väriyhdistelmät kasvihuone kasvihuoneet kasvimaa kasvivalo kasvivaras kasvualusta kate kateviljely kattaminen Kauhurinne kaupallinen yhteistyö Kauppapuutarha Sohlman kausivalot kehäkukka keijunkukka keijunmekko keittiötarha kekrijuhlat kekripukki kellarin rinne kellohyasintti kellovaivero keltainen keltapeippi kermesmarja kesäkeittiö kesämalvikki kesäpäivänhattu keto-orvokki ketokasvit ketunleipä kevät kevätesikko kevätkello kevätkukkijat kevätkurjenmiekka kevätkylvöt kevätleikkaus kevätlinnunsilmä kevätlumipisara kevätpuutarha kiinanlaikkuköynnös kiinanpioni kilpiangervo kilpihärkylä kirja-arvonta kirjakatsaus kirjopikarililja kirjosalvia Kirkniemen kartano kirppislöytöjä kirsikkaluumu kissankäpälä kiurunkannus kivi kivikko kivikkokasvit kivilyhty kivimuuri kivirakentaminen kivituhka klorofylli kodin sisustus kohopenkki koikarppi koiranhammas kokedama kolmilehti kompostilieroja kompostointi koristeheinät koristekasvit koristepensas koristeraparperi koristevalot kosmoskukka kotkansiipi koulinta krookus kuivakukat kukka-asetelma kukkakurssi kukkasipuli kultatesma Kumpulan kasvitieteellinen kuningassaniainen kuorikate kuriilienkirsikka kurjenpolvi kuunlilja kuurainen puutarha kylvökukat käsityöt kääpiökataja köynnöskaari köynnöspinaatti lahottajasieni lammikko lammikon hoito lammikon tekniikka lannoitus lantakomposti lasikupu latva-artisokan talvetus latva-artisokka led-valo lehtimulta lehtimuodot lehtiperenna lehtipistokas lehtopalsami leivonta libanoninlaukka limasieni linnan puutarha linnunpönttö lintujen ruokintaa liuskavaleangervo liuskekiven asennus liuskekivi Lohjan asuntomessut Lohjan museo loveaminen Ludisia discolor lumikello lumikellofestivaalit lumikellojen istutus lumikuningatar lumikurjenmiekka `George` lumityöt lumme luonnonalue luonnonkasvit luonnonkukat luonnonmateriaali maa-artisokka maakellari maakellarin eristäminen maakellarin ilmanvaihto maakellarin maatäyttö maakellarin perustus maakellarin routasuojaus maakellarin salaojitus maakellarin tukirakenteet maakellarin vesieristys maakellarin väliseinät maalattia maanrakennuskangas maaorkidea maaperän hoito magnolian istuttaminen maisemapuutarha maksaruoho maljakko mantsurianaralia marjakranssi marjakuusi marjakuusiaita marjamehu Marjamäki Marketanpuisto mehikasvi mehikuusi mehipuu mehiruusuke messurakentaminen Metsäpirtinmulta metsäpuutarha metsätyöt miljoonalinnunpönttöä mullanvaihto multaus muotoonleikkaus muotopuutarha muratti murattisyklaami mustaselja Mustilan arboretum Mustilan taimipäivä 2019 Mustilan ystävät mustilanhortensia Mustion Linna mykorritsa myyräjahti myyrätuhot mänty mätäslaukkaneilikka narsissi narsissitupakka naruamppeli neidonkieli neilikka niitty niittykasvit niityn hoitaminen niityn perustaminen norjanalvejuuri Nuppula obeliski Ojamon kartano oka oma metsä omenapuiden hoito omenapuu omenapuuaita onnenpensas opuntia Oristone Oriveden ruskea osterivinokas oven päällisten valaminen Oxalis tuberosa pahvikate paljasjuurinen palloesikko parsa parsakaali parsan kasvattaminen patiohortensia pehmytmesiheinä pelargoni pelargonien hoito- ja säilytys pelargoninäyttely pensasaita pensaskirsikka pensaspapu pensasruusu pensasruusujen hoito perennat perhe-elämä persianpikarililja peruna perunalajikkeet perunamaa perunan idätys perunan istutus perunan kukinta perunan taudit perustusten raudoitus perustustustyöt Piha&Puutarha-messut pihabongaus piharakentaminen piikkihärkylä pikarililja pilvikirsikka pinseeraus Pinus pinea pioni Pioni `Olga` pionien hiekkakuivatus pionien syysistutus pionin jakaminen pionin juurakko pionin luonnonlaji pionin siemenkylvö pisarakärhö pistokas pistokaslisäys pohdintoja porkkana posliinikukka potager puistolumikello puksipuu punalehtiruusu puukuitu puutarhajäte puutarhakirjoja puutarhakissa puutarhakoristeet puutarhalampi puutarhamatkailu puutarhamietteitä puutarhan kevättyöt puutarhan rakenteet puutarhan valaistus Puutarhasuunnittelu puutarhaterapia puutarhatyyli puutarhatyöt puutarhavadelma puutarhavierailu pähkinälehto päivänhattu pääsiäinen pääsiäismuna pölkkyviljely raivaussaha rauniokilkka rautapatsas rautasulfaatti Rautatienomenapuu rautavihtrilli ravintola Linnankrouvi reikätiili rikkakasvi rikkakasvien torjunta rikko rinnepuutarha rippijuhlat rotkolemmikki `Jacks Frost` rudbeckia ruiskukka Ruissalo ruska rusokirsikka ruukkuistutus ruukkukasvit ruukkupuutarha ruusu ruusuaidanne ruusukaali ruusupapu rönsytiarella salaoja salkoruusu samettiruusu sammal sammalkasvualusta sammalkranssi sammalkuusi sammalpallo sammalpuutarha saniainen scilla Scilla bifolia seinien muuraus sekaistutus seljankukkamehu shiitake siemenarvonta siemenkylvöt siementaimi sienet puutarhassa sieniviljely sieniymppi sinikämmen sinipiikkiputki sinivaleunikko sinivuokko sipulien istutus sipulikori sipulikukat sisäkasvit sitruuna-ajuruoho soihtulilja sora sormivaleangervo sulkahibiskus suovehka syklaami syksy syksyi syksyinen puutarha syreeni `Annala` syysasteri syyshohdekukka syyshortensia syysistutus syyskrookus syyskukkijat syyskylvöt syyslannoitus syysleimu syysmaksaruoho syysmyrkkylilja syyspuutarha syysraparperi syystyöt syysvilja syysvuokko syötävä metsäpuutarha sähkökaapelin asentaminen säleikköaita särkynytsydän taikinamarja taimikasvatus Taimipäivä Mustilassa taimitarha taimivaihto taivukas taivukaslisäys talvensuojaturve talventähti talvi talvikylvöt talvinen puutarha talvipistokas talvipuutarha talvisia puutarhatöitä talvivalkosipuli talvivihreä tarha-adiantum tasetti terttuselja tiililattia tomaatti Tommolan tila tulipa `Brilliant Star` tulppaani tulppaanipuu tummaraunioinen tuohipesin tuohisykerö tuoksuesikko Tuoksumiekkalilja turveharkko turveharkkomuuri typistys tyrnimarja tyrnipensas tyräkki tähkäverbena tähtilumikello täpläpunalatva Unelmien viljelylaatikko unikko vadelmapenkki vadelmatarha Vakka-taimi valkoinen puutarhassa valkotäpläimikkä valkovarjohiippa valkovuokko valokuvaus vappu varjohiippa varjolehti varjopuutarha varjosontikka varjotarha verkkokori vesikasvit vierailu vieraslaji viherkasvit viherlannoitus Viherpaja vihersisustus viherterapia vihreä joulu virkkaus virvalilja vuorimänty värinokkonen väriperuna värit puutarhassa Kotipuutarhan blogit Mama's garden Minna Räisänen Somepuutarhuri Johanna Rönnlöf Uusimmat Blogi Puutarhanhoito Yleinen Hiiliviisautta puutarhanhoitoon ja synninpäästö nurmikolle Blogi Vihersisustus Yleinen Askartelua luonnonmateriaaleista-pienet sammalpallot Blogi Keittiötarha Talvivalkkareiden istutus mamman tapaan Sinua saattaisi kiinnostaa myös: Huonekasvien hoito Joulukukkien hoito Puut Kasvata puu siemenestä Ajankohtaiset vinkit Lintujen talviruokinta Puutarhanhoito Hiilensidonta puutarhassa Lataa lisää
Sain tuon omppukirjan kesällä blogiystävältä. Olisin sen joka tapauksessa ostanut, sillä omenista on tosi vähän suomalaisia kirjoja. Lajikkeiden esittely olisi voinut olla laajempi, kuten sanoitkin. Kaikkinensa kirja on kuitenkin erinomainen tulokas puutarhakirjojen joukkoon. Ja omenahullun tarpeisiin. Mielenkiinnolla seuraan, miten pionikasvatuksesi sujuu. Ja kiitos myös muistutuksesta. Seuraavaksi kaivankin siemenpussit esiin, sillä tarkoitus oli kylvää joitain siemeniä talveksi ulos. Vastaa
Minäkin pidin tuosta omenakirjasta kovasti, se oli kirjoittu niin ihanalla tyylilläkin. Jotenkin myös tuntui kuin olisin lukiessani jutellut oikeasti kirjoittajan kanssa. En tiedä voisiko tuohon kokemukseeni vaikuttaa myös se, että olen kirjoittajan kanssa kotoisin samoilta seuduilta mutta jotakin hyvin kotoisaa tuossa kirjassa kuitenkin oli. Täytyy tosiaan raportoida noista idätyksistä jos niistä nyt jotakin tulee Vastaa
Otsikko sai heti klikkaamaan blogiisi sisään! Kylvöt, tuo ihana sana! :D Onnea kasvatuksiin! Onko teille tulossa maakellari? Se on minulla haaveena mökille ensi kesänä, ja olen innokkaana tutkinut erilaisia vaihtoehtoja. Näistä on mukava lukea! Vastaa
Hei, kiva kun klikkasit blogiini ja kiitos kommentistasi! Maakellari on tosiaan tulossa ja se on jo ihan loppu suoralla. Täytyykin taas postata kaikista niistä vaiheista mitä ollaan tehty sitten edellisen kellaripostauksen. Olen kuvaillut jokaisen työvaiheen ja yrittänyt osaltani auttaa ja antaa vinkkejä tuleville kellarin rakentajille. Itse olisin kovasti kaivannut vastaavaa viime keväänä kun suunnitelin kellarin rakentamista. Vastaa
Onnea kylvöjen kanssa! Googlasin tuon valkopärskäjuuren, ja on tosi erikoisen näköinen kasvi. Silä on kauniit veistokselliset lehdet. Joskus kylvin tummapärskäjuurta, mutta se ei jostain syystä lähtenyt kasvuun. On huvittavaa seurata mikä kasvi on milloinkin ”muodissa”. Olen todennut, että isoäidin antamat vanhan kansan huonekasvit ovat niitä kestävimpiä.. Vaikka olen kyllä sen kilpipiilean hankkinut, ja onhan se tosi söpö, tosin kauhean janoinen ja koko ajan pitää vaihtaa isompaan ruukkuun. Vastaa
Pärskäjuuressa taitaakin olla kauneinta sen lehdet vaikka onhan kukintokin suuri ja näyttävä. Minuun ei ole vielä ihan täysillä iskenyt tuo viherkasvi villitys, olen vasta toipumassa pelargonien nostattamasta kuumeesta Täällä on vuodesta toiseen ne samat lehtikaktukset ja mummon perintökukat, silloin tällöin tulee hankittua jotakin uutta. Hieman kyllä on viitteitä jo ilmassa mahdollisesta Hoyatartunnasta ja olen alkanut pinnailemaan posliinikukkien kuvia. Nähtäväksi jää, kuinka pahaksi tuo tauti kehkeytyy. Vastaa
Haastava projekti sinulla kasvattaa pioneja simenestä. Lähetän menestystä sille . Minullakaan ei aika ja mielenkiinto helposti veny leipomusten toteutukseen asti. Syyslomalla sentään tein korvapuusteja. Kuvaavaa on että käytin kuivahiivapussia jossa luki isolla Hefe. Pussi oli ostettu yli 10 vuotta sitten Itävallasta kun asuttiin siellä . Hyvin toimi vuosikertahiiva. Vastaa
Saa nähdä miten siementen kanssa käy. Nyt ainakin ensin kolmisen kuukautta lämpimässä ja sitten jääkaappiin jos eivät ole itäneet. Muutenkin voi pitää kylmässä kevääseen asti vaikka itäisivätkin. Hyvä niin, sillä kellari on edelleen kesken ja torstaiksi ennustetaan hirmuista talven tuloa. Ehkä minä sitten kuitenkin leivon hieman useammin, vaikka kuivahiivalla mennään täälläkin :) Vastaa
Viherkasvibuumi tuntuu kyllä olevan ilmassa. Tyttäreni on aivan innostunut. Ja nyt huomaan, että melkein kuin olisi tarttumassa minuunkin, vaikka tähän mennessä jo monet vuodet olen vähentänyt niitä, kun tuntuu, että aika ei kaikkeen riitä. Oli siis kiva vilkaista täältä, minkälaisia uudet viherkasvikirjat ovat. Oon vähän sitä mieltä, että omia kasviksia, hedelmiä ja marjoja saa enemmän ja helpommin käytettyä, kun ei niin kovin jauhopeukaloksi ehkä ryhdykään. Leipomuksissa käytetyt määrät on aika pieniä ja ehkäpä eivät niin terveellisiäkään ole, vaikka kylläkin aivan taivaallisen makuisia. Meillä on makeimpia omenoita raastettu (koneella) pakastimeen ja niitä on käytetty sieltä kuten marjojakin. Eli siis joka aamu rahkan ja maustamattoman jugurtin kanssa. Omenasoseetkin menee samaan tapaan. Jauhopeukalona olen samoin hyvin laiska, eikä pakastimessa olleet tuotteet innosta sitäkään vähää leipomaan, mutta syksyisin kyllä innostun tuoreista aineksista sen verran, että kun satoa tulee aivan hirvittävä määrä jostain, niin leivon marja- tai omenapiirakoita pariin otteeseen ehkä 6-8 yhteensä ja pakastan ne suoraan lasisissa tai metallisissa paistovuuissaan talven varalle. Kun lapset tulevat käymään, niin herkutellaan. Jonain vuonna on punaherukkapiiraita, toisena puolukka- tai mustikka ja välillä omenapiirakoitakin riippuen, mitä tulee eniten hullunlailla. Vastaa
Juuri esikoinen tuossa mokkapaloja leipoi kotitalouden läksynään. Onneksi jälkikasvu jo alkaa myös touhuamaan keittiössä, vielä kun siivoaisi jälkensä Hyvä vinkki tuo omenan raastaminen! Vastaa