Blogi Mama’s garden

Koristekasvit

Ilta-auringossa lammikolla ja marjakuusien kuulumiset

Huh mitä hellettä onkaan saatu osaksemme viime päivinä! Eikä helle näyttäisi hellittävän ihan heti vaan juhannuskin vietetään näillä näkymin lämpimissä merkeissä. Nyt tulee tarpeeseen kaikki se vesi jota keväällä kallion tankkeihin talletin.

Helpotusta hikiseen oloon löytyy oikeastaan vasta illalla ja vain alapihalta, lammikon luota. Helteiset säät ovat karkottaneet verenimijätkin ja vain satunnaisia ininöitä kuului eilen korviini kun kävin kuvailemassa. Tosin paarmat lienee sitten seuraava vitsaus.

Yhden kerran olen tänä kesänä jo vähän nostanut pikkulimaskaa lammikon pinnalta mutta seuravan kerran nostan vasta sitten kun helteet helpottavat. Kasvikerros veden pinnalla antaa lammikon eliöstölle kaivattua varjostusta ja se hidastaa varmasti myös veden haihtumista. Minusta on hieman erikoista, että lammikkoon ei ole vielä koskaan tarvinnut lisätä yhtään vettä! Pitkiä hellejaksoja se on jo nähnyt mutta milloinkaan veden pinta ei ole laskenut haitallisen alhaiseksi. Se on minusta ihmeellistä, sillä lammikossa on kumipohja eikä siihen tule vettä muuten kuin satamalla.

Kurjenmiekkojen tilanne tällä hetkellä

Tästä vanhassa postauksesta parin vuoden takaa sain kivasti palautettua mieleeni silloisen tilanteen lammikon iiristen suhteen. Edelleen on pian kukkaan tulossa tuo tumma tarhakurjenmiekka `Sultry Mood`. Tajusin kuitenkin, että tulppaanipuun varjoon jäänyt vaalea siperiankurjenmiekka on hävinnyt. Siitä ei näy jälkeäkään.

Vaan kun paljon istuttaa niin aina jotakin nousee :) Tänä vuonna on vuorossa ensikukinta ensimmäiselle japaninkurjenmiekalle, Iris ensata.

Sen hennompi kasvutapa on lähes heinämäinen mutta lehtien keskellä tuntuu kovempi alue juuri niin kuin Pirkko tuolloin pari vuotta sitten oli minulle opettanut. Pakko oli äsken ihan käydä tunnustelemassa lehtiä etten vain puhu ihan höpöjä. Toinenkin japanilainen kasvaa lähettyvillä mutta siinä ei ole vielä koskaan ollut kukan alkuja. Hengissä kuitenkin, se on pääasia!

[columns_row width=”half”]
[column]

[/column]
[column]

[/column]
[/columns_row]

Japaninkurjenmiekan sineen sopii hyvin sen yläpuolella kasvavat sinisävyiset kuunlinjat. Osallistuin aikoinaan kimppatilaukseen missä tilattiin juuri noita iiriksia ja kuunliljoja. Valitsin silloin lähes kokonaan vain näitä sinisen sävyisiä Hostia sillä pidän näistä kaikista eniten. Nyt olen alkanut kyllä mielimään myös sellaisia joissa olisi vihreää ja puhtaan valkoista. Näin sellaisia istutuksessa Linnanmäellä ja ihastuin. Vaan se onkin sitten jo ihan oma tarinansa josta kirjoittelen sitten kun se on ajankohtaista. Ensin suunnitellaan ja annetaan syksyn viileyden tulla.

Pari muutakin ensikukintaa

Japaninkurjenmiekan lisäksi huomasin ensimmäistä kertaa paljon kukkia myös kiinanlaikkuköynnöksessä. Se on kotimainen jaloste `Annikki`, jonka pitäisi tehdä minikiivejä ilman ristipölytystä. Jännä nähdä päästäänkö jo tänä syksynä maistamaan omia kiivejä. Kerran olen niitä saanut vierailulla maistaa ja niin hyviä kyllä olivat.

Aivan lamikon ensimmäisenä kesänä toin isäni kotilammista muutamia suovehkan, Calla palustris alkuja. Hienosto ne ovat kitkutelleet hengissä kivien rakosissa vaikka maata niille en ole tarjonnut ollenkaan. Sen verran on kuitenkin kivien väleihin ilmeisesti jo humusta kertynyt, että saavat jo vähän ravinteitakin ja kasvu on selvästi tänä kesänä ollut runsaampaa. Ja pari valkoista kukkaakin löysin! Samaisesta lammikosta tuotu valkoinen lumme ei ole vielä koskaan kukkinut, joka vuosi on tehnyt vain jokusen lehden enemmän. Ehkäpä joku päivä vielä sekin ihme nähdään, toivottavasti <3

[columns_row width=”fourth”]
[column]

[/column]
[column]

[/column]
[column]

[/column]
[column]

[/column]
[/columns_row]

Saviruukuissa on muuten kolme pientä katsuran taimea. Saavat nyt toimittaa puuttuvien japaninvaahteroiden virkaa. Yritin jo keväällä tilata sellaista oikein liuskalehtistä mutta sitä ei sitten tullutkaan lähetyksessä. Oikeastaan ihan hyvä koska nyt voin hyödyntää jo nuo olemassa olevat katsuran taimet. Ne ovat itse siemenestä kylvämiäni ja sen tähden minulle arvokkaita.

Marjakuusiaidan kuulumisia kyseltiin

Oikeastaan innoitus tähän postaukseen lammikolta tuli muutama päivä sitten Marilta, joka tiedusteli mitä kuuluu viime keväänä istuttamilleni marjakuusiaidoille.  Ja ihan hyväähän niille onneksi kuuluu. Pelkäsin ensimmäisen kevään mukanaan tuomia mahdollisia ahava-vaurioita mutta eipä niitä oikeastaan tullut tuskin ollenkaan. Lammikkoa reunustavan aidan suojana ei ollut mitään muuta kuin lumikerros niin kauan kuin se nyt oli ollakseen. Kasvihuoneen vieressä suojasin aidan pätkää säkkikankaan palasella. Siellä ensimmäinen pensas hieman ruskistui keskeltä mutta uskoisin uuden kasvun peittävän ruskean kohdan vielä tämän kesän aikana.

[columns_row width=”half”]
[column]

[/column]
[column]

[/column]
[/columns_row]

Vime vuonna leikkasin muistaakseni loppukesästä pensaista pois vain yksittäisiä ja selvästi pidempiä oksia jotka häiritsivät silmää. Ajatuksena on tänä vuonna leikata aidat nyt vähän reippaammin jotta niistä kasvaa mahdollisimman tuuheita heti alusta asti. Istutusvuonna en vielä hennonut niin kovin leikellä kun ajattelin, että saavat ensin rauhassa juurtua ja selvitä ensimmäisestä talvestaan. Suunnitelmissa on muotoilla ainakin lammikolla aidan päähän Pinteristä löytyneen kuvan mukainen muoto. Muoto auttaa ylläpitämään avoimempaa näkymää lamikolle. Sillä en halua sen kokonaan peittyvän yläpihalta katseltaessa. Aita tulee pysymään myös paljon matalampana kuin mitä tuossa mallikuvassa.

Suloinen Puppeli

Loppuun vielä yksi ihana tämän kesän tapaus. Suloinen rusakon poikanen, Puppeli on ottanut puutarhamme kodikseen. Tai oikeastaan varmaankin sen emo on vaan käskenyt sitä odottelemaan päivät puutarhassamme. Välillä poikanen kävi vallan hurjan rohkeaksi ja ainakin viikon verran sen saattoi löytää joka ilta ja joskus aamuisinkin talon terassilta! Terassi on ihan talossa kiinni ja sinne noustaan usean portaan verran maasta käsin. Pöydän ja hyllyjen takana vain kuului koipien kolistelua kun Puppeli koikkelehti siellä edes takaisin. Ja kun silmä vältti niin hän oli käynyt maistelemassa mehitähtiä ja tummalehtistä koristeapilaa. Usein kaverin tapaa kuitenkin milloin mistäkin päin syömässä voikukkaa ja valkoapilaa. Viime aikoina lempipaikka on ollut alapihalla likakaivojen vieressä. Olipa pienempänä tähystelemässä myös useana iltana kellarin kummullakin. Sen paikan turvallisuudesta olin kyllä pupuäidin kanssa aivan eri mieltä. Paljas kellarin päällys ja suojana vain muutama tulppaanin lehti. Helposti olisi voinut joku petolintu napata palleroisen iltapalakseen.

Koristeapilan lisäksi emme ole poikasta lainkaan ruokkineet tai muutenkaan lähestyneet silittelymielessä tms. Tietysti sille on tullut aina jutusteltua kun ollaan kohdattu. Välillä kävi mielessä, että olisiko niitä jopa useampikin kun niin usein näki aivan eri puolilla puutarhaakin. Erikoisen kesy joka tapauksessa on pupunen ollut ja paljon iloa tuonut perheeseemme. Toivomme kaikki Puppelille pitkää ja onnellista elämää vaikkakin se tarkoittaa syksyllä entistä tarkempia verkkojen virittelyjä. Niin suloinen kuin Puppeli onkin, niin en kuitenkaan halua sen kaluavan puutarhan puita ja pensaita!