Blogi Mama’s garden Keittiötarha Puutarhanhoito Hedelmäpuiden leikkaukset Upea puutarhapäivä takana! Aloitin aamun katsomalla eilisen Gardener`s worldin toisen jakson YouTubesta ja nopean kauppareissun jälkeen pääsin tekemään hyötytarhan omenille ja päärynälle kevätleikkaukset. Puiden silmut ovat vielä levossa ja pahimmat pakkasat ovat nyt toivottavasti takana päin, vaikka alkuviikon jälkeen lämpötila painuukin vielä jokusen asteen pakkaselle. Nyt on siis hyvä aika leikata hedelmäpuita, ainakin täällä eteläisessä osassa maatamme. Tänä vuonna olin suunnitellut keskittyväni poistamaan ainakin isoimpia alaoksia, jotka haittaavat kovasti nurmikon hoitoa ja liikkumista hyötytarhan alueella. Tällaisia ristiin meneviä ja toisiinsa hankaavia oksia löytyi kuitenkin myös ylempänä latvuksessa ja ne napsin myös pois. Isompien oksien poistaminen kannattaa toteuttaa useamman vuoden aikana. Tästä puusta poistin nyt yhden isomman oksan tuosta runkosuojan yläpuolelta ja ensi keväänä sitten tuo toinen oikealle sojottava alaoksa saa lähteä. Yritin tänä keväänä myös keskittyä keventämään puita siltä suunnalta mihin päin ovat hieman kallistuneet. Olisi ihanaa saada nuo lankut pois mutten ole uskaltanut poistaa niitä sen jälkeen, kun puut hieman kallistuivat. Kallistumaan saattoi myös vaikuttaa alueen maanalaiset myyräntyöt, sillä maa on vajonnut monesta kohdin tuolla alueella. Isompaa oksaa sahatessa kannattaa se sahata hieman alapuolelta vastaan, ettei oksa katketessaan repäise oksankaulaa. [columns_row width=”half”] [column][/column] [column][/column] [/columns_row] Tuossa ensimmäisessä kuvassa näkyy hyvin oksankaula, jonka olisi hyvä jäädä ehjäksi. Itselläni saha tuossa alussa vähän muljahteli ja yläosasta tuli hieman epätasainen. Oksan oikeaoppinen sahaaminen on yllättävän haastavaa silloin kun edessä on muita oksia ja asento on hankala. Käytän kapeaa oksasahaa mutta silti en aina ole ihan tyytyväinen lopputulokseen. Toisessa kuvassa näkyy hyvin parantunut leikkausarpi. Kun oksankaula jää ehjäksi sen on helppo kasvaa kuroutumalla haava umpeen. Nähtäväksi jää miten tuo tänään sahatun oksan arpi tulee parantumaan, toivottavasti oksankaula jäi tarpeeksi ehjäksi. Päärynäpuun kevätleikkaus Päärynäpuussa keskityin tällä kertaa keventämään puuta poistamalla muutaman ison oksan siltä puolelta mihin se viime kesänä hieman kallistui. Satoa ja oksistoa on enemmän etelän puolella joten kevennys oli tarpeen. Oikeastaan se olisi tietysti pitänyt tehdä jo aikaisemmin, silloin puu ei kenties olisi kallistunut ollenkaan. Latvusta harvensin vain todella maltillisesti sillä muuten sen kasvu lisääntyy räjähdysmäisesti. Olen jo jonkin aikaa miettinyt aloittavani myös puiden kesäleikkaukset elokuussa sillä ne eivät saisi puuta kasvattamaan vesiversoja ja uusi kasvu olisi hillitympää. Varsinkin tälle päärynälle se voisi sopia kevätleikkausta paremmin. Kesäleikkaus on kuitenkin haastavampi suorittaa sillä silloin puut ovat vielä lehdessä ja näkyvyys on huonompi. Puissa on myös silloin sato päällä, joten leikkaaminen vaatii kovaa luonnetta :) Puiden leikkaamisen lomassa ihastelin silmissä vajenevia lumikasoja. Olin levittänyt jokin aika sitten tuhkaa ja kahvinporoja hangille ja auringon paisteessa ne todella toimivat. Läheltä tarkastellessa voi huomata, että lunta on sulanut tummilta alueilta useita senttejä! Aurinko oli sulattanut myös kivituhkakasan pintaa niin, että sain lapioitus hiekkaa pihan tiealueille, jotka ovat tällä hetkellä peilijäässä. Liukkauden torjunta onkin yksi talvipuutarhan tärkeistä töistä. Hiekoituksesta huolimatta esikoinen kuitenkin tuuskahti äsken takamuksilleen, joten ehkäpä jatkan lapiohommia vielä huomenna. Huomisen sää pitäisikin olla lämpimien föhn-tuulien ansiosta useita asteita plussalla, joten ulkopuuhat jatkukoon! Nyt kuitenkin saunan lämpöön hautomaan kipeytyneitä kantapäitä. Share to: facebook Share to: twitter Share to: pinterest Julkaistu 17.3.2018 Avainsanat kevätleikkaus omenapuiden hoito puutarhan kevättyöt Kommentoi Lue kommentit (12) Tuo on homma, joka ei minulta suju ja jota välttelen. Meidän puumme ovatkin vähän niin ja näin.. Vastaa Itsekin alussa kirjan kanssa koitin leikellä mutta nykyään tuntuu, että ainakin vähän jo näen mistä ja miten kannattaa leikata. Ei enää hirvitä jokainen poikkasu Vastaa Hedelmäpuiden leikkaaminen ei todellakaan käytännössä ole niin helppoa, mitä kuvissa näyttää. Korkeilla tikkailla lumihangessa keikkuen ja sahaa oksien väliin sovitellen toivoisi jonkun toisen hoitavan homman. Kaiken aikaa vielä pelko, että tekee jonkin peruuttamattoman virheen. Sitä oksaa kun ei enää takaisin liimata. Puiden leikkaaminen nuorina kuitenkin kannattaa ja on huomattavasti helpompaa, kuin vanhan puun leikkaaminen. Aikoinaan osaamattomuuttani ja laiskuuttani jätin omenapuut leikkaamatta, eikä niistä enää koskaan saa kunnollisia. Parhaani olen viime vuosina yrittänyt, mutta ihan liian korkeita ovat ja muutama ruohonleikkuuta haittaava oksakin löytyy. Vastaa Pahoin pelkään, että minulle tulee lopulta käymään samoin sillä en henno katkaista latvoja. Minusta se on kuin puulta leikkaisisi pään poikki Haluaisin puista luonnollisen näköiset mutta helpommallahan sitä pääsisi jos ei antaisi kasvaa korkeuksiin. Vastaa Minulla tuo on vielä edessä. Pääsiäisenä ajattelin käydä omenapuiden kimppuun. Pieniä ovat vielä joten leikkaaminen on helppoa. Latva ja oksat poikki. Ison koristeomenapuun kanssa on sitten toinen juttu, se joutuu tänä vuonan kovemman karsimisen uhriksi. Ja havuaita on leikkaamisessa kauhun paikka :) Vastaa Koristeompuista olen leikannut vain rautatienomenapuuta mutta eipä noilla muilla ole vielä kovin suurta kasvuintoa ollutkaan. Taitavat olla vähän kuivemmilla paikoillakin. Sinulla on selvästi reipas ote leikkaukseen, minunkin pitäisi reipastua tämän suhteen tai olen vielä pulassa. Päärynän latvaan en enää kunnolla ylety edes a-tikkailla, sen kasvuvoima on vielä omenoitakin hurjempi Vastaa Ihanaa kun Gardener’s Worldin uusi kausi taas alkoi. Se on aina yksi viikon kohokohdista Aurinkoisia kevätpäiviä! Vastaa Niin on Monty on suurin idolini ja hänen puutarhansa niin hurmaava. Tällä hetkellä tosin osin veden valtaamana kun läheinen joki tulvii Onneksi löysin vuosi sitten tieni instagramiin, sen avulla on ihana seurata mm. Montyn puuhia lähemmin Vastaa Itselläni on edessä sama, muutaman isomman alaoksan katkaisu, homma, joka olisi tälläkin pitänyt tehdä paljon aikaisemmin. Viimeistään parin viikon sisään lämpötilat alkavat olla varmasti optimaaliset. Kuusiaita odottaa myös leikkaajaa, se on yksi lempikevätpuuhiani. Vastaa Meillä onkin vielä kuusiaita kokonaan istuttamatta. Aidan puuttuessa olen harjoitellut kuusen leikkaamista joillakin tontilla luonnostaan kasvavilla kuusilla. Niitä on tosiaankin mukava naksutella. Vastaa Ensi viikonlopuksi toivon voimia tehdä vähän tuota hommaa. Flunssa on hillinnyt ulkoilua pari viikkoa. Maan ollessa jäässä on parasta tehdä oksien harvennusta, niin ei alla olevat kasvustot kärsi tikkaista ja tallomisesta Vastaa Toivottavasti selätät flunssan viimeistään viikonloppuun mennessä, ihan tarpeeksi olisi jo sua kiusannu mokoma viirus Kasvustot tosiaan säästyvät tuhoilta mutta vähän haasteellista on tikkaita asetella lumisessa ja liukkaassa maassa. Aina on omat haasteensa kun puutarhassa touhuaa Vastaa Vastaa Peruuta vastausSähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *Nimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Lähetä kommentti Peruuta vastausNimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Mama's garden Puutarhanhoitoa Mamman puutarhassa ja intoilua kaikesta vihreästä. Häärään täällä Ib vyöhykkeellä, tonttimme koko on reilut 5000 m2, josta vajaa puolet on luonnontilaista kalliota. Facebook Instagram Pinterest mammanpuutarha@gmail.com Arkisto 2023 (27) 2022 (46) 2021 (54) 2020 (72) 2019 (49) 2018 (47) 2017 (68) Kategoriat Valitse kategoria Blogi Kaupallinen yhteistyö Keittiötarha Koristekasvit Metsäpuutarha Piharakentaminen Pihasuunnittelu Puutarhamatkailu Puutarhanhoito Vihersisustus Yleinen Avainsanat Valitse avainsanaa `Bougie` acis autumnalis adventtiasetelma Aeonium agave aikainen kevätkukkija amaryllis amppeli amurinpioni Anemone Anemone `Wild Swan` antiikki- ja perinnepäivät araucaria Araucaria araucana arboretum arvonta askartelu asteri auringonkukka Avoimet puutarhat avokomposti balkaninsyklaami Barnhaven betoni betoniaskartelu betonivalu Billnäsin ruukki biohiili BirdLife Suomi blogihaaste blogille logo blogitapaaminen bonsai broccoli C. coum C. hederifolium callicarpa clematis viorna cordon corydalis corydalis Craighton Blue cottage garden Crocus Crocus speciosus Cyclamen Cyclamen coum daalia daalian jakaminen daalioiden kasvatus ja hoito daalioiden talvisäilytys Dahlia Eco Weedkiller Eija`s garden Epimedium erikoisperuna esikko esikkokylvöt espalier espanjansiruetana etanoiden torjunta euroopanmarjakuusi floristi Flör Galanthus haaste haisujouluruusu hanami hankikylvöt harjateräs harokataja havutyöt hedelmäpuiden leikkaus heinäkuu puutarhassa Helleborus Helleborus thibetanus helmimarja helmivillakko helokämmekkä Helsingin kevätpuutarha messut 2017 herneenversot hiekka hiilipuutarhurointi hirvenkieli hitsaus hoitosuunnitelma holvikatto hopearikko hortensia hortensia Wim`s Red hosta Hosta minor huonekasvit huonemänty huosiain huurteinen puutarha Hvitträsk hyasintti hyönteisverkko hyötykasvit hyötykasviyhdistys hyötypuutarha hyötytarha hyötyviljely hyötäminen höyhenpensas idänsinililja iiris ikivihreät ilmanvaihdon läpiviennit imikkä isoniittyhumala istutusalueen perustaminen istutustulppaani jalkalehti japanilainen puutarha japaninhiirenporras japaninkurjenmiekka japaninmagnolia japaninmarjakuusi japaninvaahtera joriini joulukoristeet joulukukka jouluruusu jouluvalmistelut JR Holvikellari juurekset jäkäläpuutarha jättiagaave kaalien kasvatus kaalikasvit kaariportti Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha kallio kallioketo kalliopuutarha kanelisaniainen karhunlaukka kartanon puutarha kartiomarjakuusi kastelu kasvatuskokeilu kasvien talvetus kasvien talvisuojaus kasvien väriyhdistelmät kasvihuone kasvihuoneet kasvimaa kasvivalo kasvivaras kasvualusta kate kateviljely kattaminen Kauhurinne kaupallinen yhteistyö Kauppapuutarha Sohlman kausivalot kehäkukka keijunkukka keijunmekko keittiötarha kekrijuhlat kekripukki kellarin rinne kellohyasintti kellovaivero keltainen keltapeippi kermesmarja kesäkeittiö kesämalvikki kesäpäivänhattu keto-orvokki ketokasvit ketunleipä kevät kevätesikko kevätkello kevätkukkijat kevätkurjenmiekka kevätkylvöt kevätleikkaus kevätlinnunsilmä kevätlumipisara kevätpuutarha kiinanlaikkuköynnös kiinanpioni kilpiangervo kilpihärkylä kirja-arvonta kirjakatsaus kirjopikarililja kirjosalvia Kirkniemen kartano kirppislöytöjä kirsikkaluumu kissankäpälä kiurunkannus kivi kivikko kivikkokasvit kivilyhty kivimuuri kivirakentaminen kivituhka klorofylli kodin sisustus kohopenkki koikarppi koiranhammas kokedama kolmilehti kompostilieroja kompostointi koristeheinät koristekasvit koristepensas koristeraparperi koristevalot kosmoskukka kotkansiipi koulinta krookus kuivakukat kukka-asetelma kukkakurssi kukkasipuli kultatesma Kumpulan kasvitieteellinen kuningassaniainen kuorikate kuriilienkirsikka kurjenpolvi kuunlilja kuurainen puutarha kylvökukat käsityöt kääpiökataja köynnöskaari köynnöspinaatti lahottajasieni lammikko lammikon hoito lammikon tekniikka lannoitus lantakomposti lasikupu latva-artisokan talvetus latva-artisokka led-valo lehtimulta lehtimuodot lehtiperenna lehtipistokas lehtopalsami leivonta libanoninlaukka limasieni linnan puutarha linnunpönttö lintujen ruokintaa liuskavaleangervo liuskekiven asennus liuskekivi Lohjan asuntomessut Lohjan museo loveaminen Ludisia discolor lumikello lumikellofestivaalit lumikellojen istutus lumikuningatar lumikurjenmiekka `George` lumityöt lumme luonnonalue luonnonkasvit luonnonkukat luonnonmateriaali maa-artisokka maakellari maakellarin eristäminen maakellarin ilmanvaihto maakellarin maatäyttö maakellarin perustus maakellarin routasuojaus maakellarin salaojitus maakellarin tukirakenteet maakellarin vesieristys maakellarin väliseinät maalattia maanrakennuskangas maaorkidea maaperän hoito magnolian istuttaminen maisemapuutarha maksaruoho maljakko mantsurianaralia marjakranssi marjakuusi marjakuusiaita marjamehu Marjamäki Marketanpuisto mehikasvi mehikuusi mehipuu mehiruusuke messurakentaminen Metsäpirtinmulta metsäpuutarha metsätyöt miljoonalinnunpönttöä mullanvaihto multaus muotoonleikkaus muotopuutarha muratti murattisyklaami mustaselja Mustilan arboretum Mustilan taimipäivä 2019 Mustilan ystävät mustilanhortensia Mustion Linna mykorritsa myyräjahti myyrätuhot mänty mätäslaukkaneilikka narsissi narsissitupakka naruamppeli neidonkieli neilikka niitty niittykasvit niityn hoitaminen niityn perustaminen norjanalvejuuri Nuppula obeliski Ojamon kartano oka oma metsä omenapuiden hoito omenapuu omenapuuaita onnenpensas opuntia Oristone Oriveden ruskea osterivinokas oven päällisten valaminen Oxalis tuberosa pahvikate paljasjuurinen palloesikko parsa parsakaali parsan kasvattaminen patiohortensia pehmytmesiheinä pelargoni pelargonien hoito- ja säilytys pelargoninäyttely pensasaita pensaskirsikka pensaspapu pensasruusu pensasruusujen hoito perennat perhe-elämä persianpikarililja peruna perunalajikkeet perunamaa perunan idätys perunan istutus perunan kukinta perunan taudit perustusten raudoitus perustustustyöt Piha&Puutarha-messut pihabongaus piharakentaminen piikkihärkylä pikarililja pilvikirsikka pinseeraus Pinus pinea pioni Pioni `Olga` pionien hiekkakuivatus pionien syysistutus pionin jakaminen pionin juurakko pionin luonnonlaji pionin siemenkylvö pisarakärhö pistokas pistokaslisäys pohdintoja porkkana posliinikukka potager puistolumikello puksipuu punalehtiruusu puukuitu puutarhajäte puutarhakirjoja puutarhakissa puutarhakoristeet puutarhalampi puutarhamatkailu puutarhamietteitä puutarhan kevättyöt puutarhan rakenteet puutarhan valaistus Puutarhasuunnittelu puutarhaterapia puutarhatyyli puutarhatyöt puutarhavadelma puutarhavierailu pähkinälehto päivänhattu pääsiäinen pääsiäismuna pölkkyviljely raivaussaha rauniokilkka rautapatsas rautasulfaatti Rautatienomenapuu rautavihtrilli ravintola Linnankrouvi reikätiili rikkakasvi rikkakasvien torjunta rikko rinnepuutarha rippijuhlat rotkolemmikki `Jacks Frost` rudbeckia ruiskukka Ruissalo ruska rusokirsikka ruukkuistutus ruukkukasvit ruukkupuutarha ruusu ruusuaidanne ruusukaali ruusupapu rönsytiarella salaoja salkoruusu samettiruusu sammal sammalkasvualusta sammalkranssi sammalkuusi sammalpallo sammalpuutarha saniainen scilla Scilla bifolia seinien muuraus sekaistutus seljankukkamehu shiitake siemenarvonta siemenkylvöt siementaimi sienet puutarhassa sieniviljely sieniymppi sinikämmen sinipiikkiputki sinivaleunikko sinivuokko sipulien istutus sipulikori sipulikukat sisäkasvit sitruuna-ajuruoho soihtulilja sora sormivaleangervo sulkahibiskus suovehka syklaami syksy syksyi syksyinen puutarha syreeni `Annala` syysasteri syyshohdekukka syyshortensia syysistutus syyskrookus syyskukkijat syyskylvöt syyslannoitus syysleimu syysmaksaruoho syysmyrkkylilja syyspuutarha syysraparperi syystyöt syysvilja syysvuokko syötävä metsäpuutarha sähkökaapelin asentaminen säleikköaita särkynytsydän taikinamarja taimikasvatus Taimipäivä Mustilassa taimitarha taimivaihto taivukas taivukaslisäys talvensuojaturve talventähti talvi talvikylvöt talvinen puutarha talvipistokas talvipuutarha talvisia puutarhatöitä talvivalkosipuli talvivihreä tarha-adiantum tasetti terttuselja tiililattia tomaatti Tommolan tila tulipa `Brilliant Star` tulppaani tulppaanipuu tummaraunioinen tuohipesin tuohisykerö tuoksuesikko Tuoksumiekkalilja turveharkko turveharkkomuuri typistys tyrnimarja tyrnipensas tyräkki tähkäverbena tähtilumikello täpläpunalatva Unelmien viljelylaatikko unikko vadelmapenkki vadelmatarha Vakka-taimi valkoinen puutarhassa valkotäpläimikkä valkovarjohiippa valkovuokko valokuvaus vappu varjohiippa varjolehti varjopuutarha varjosontikka varjotarha verkkokori vesikasvit vierailu vieraslaji viherkasvit viherlannoitus Viherpaja vihersisustus viherterapia vihreä joulu virkkaus virvalilja vuorimänty värinokkonen väriperuna värit puutarhassa Kotipuutarhan blogit Mama's garden Minna Räisänen Somepuutarhuri Johanna Rönnlöf Uusimmat Blogi Puutarhanhoito Yleinen Hiiliviisautta puutarhanhoitoon ja synninpäästö nurmikolle Blogi Vihersisustus Yleinen Askartelua luonnonmateriaaleista-pienet sammalpallot Blogi Keittiötarha Talvivalkkareiden istutus mamman tapaan Sinua saattaisi kiinnostaa myös: Huonekasvien hoito Joulukukkien hoito Puut Kasvata puu siemenestä Ajankohtaiset vinkit Lintujen talviruokinta Puutarhanhoito Hiilensidonta puutarhassa Lataa lisää
Tuo on homma, joka ei minulta suju ja jota välttelen. Meidän puumme ovatkin vähän niin ja näin.. Vastaa
Itsekin alussa kirjan kanssa koitin leikellä mutta nykyään tuntuu, että ainakin vähän jo näen mistä ja miten kannattaa leikata. Ei enää hirvitä jokainen poikkasu Vastaa
Hedelmäpuiden leikkaaminen ei todellakaan käytännössä ole niin helppoa, mitä kuvissa näyttää. Korkeilla tikkailla lumihangessa keikkuen ja sahaa oksien väliin sovitellen toivoisi jonkun toisen hoitavan homman. Kaiken aikaa vielä pelko, että tekee jonkin peruuttamattoman virheen. Sitä oksaa kun ei enää takaisin liimata. Puiden leikkaaminen nuorina kuitenkin kannattaa ja on huomattavasti helpompaa, kuin vanhan puun leikkaaminen. Aikoinaan osaamattomuuttani ja laiskuuttani jätin omenapuut leikkaamatta, eikä niistä enää koskaan saa kunnollisia. Parhaani olen viime vuosina yrittänyt, mutta ihan liian korkeita ovat ja muutama ruohonleikkuuta haittaava oksakin löytyy. Vastaa
Pahoin pelkään, että minulle tulee lopulta käymään samoin sillä en henno katkaista latvoja. Minusta se on kuin puulta leikkaisisi pään poikki Haluaisin puista luonnollisen näköiset mutta helpommallahan sitä pääsisi jos ei antaisi kasvaa korkeuksiin. Vastaa
Minulla tuo on vielä edessä. Pääsiäisenä ajattelin käydä omenapuiden kimppuun. Pieniä ovat vielä joten leikkaaminen on helppoa. Latva ja oksat poikki. Ison koristeomenapuun kanssa on sitten toinen juttu, se joutuu tänä vuonan kovemman karsimisen uhriksi. Ja havuaita on leikkaamisessa kauhun paikka :) Vastaa
Koristeompuista olen leikannut vain rautatienomenapuuta mutta eipä noilla muilla ole vielä kovin suurta kasvuintoa ollutkaan. Taitavat olla vähän kuivemmilla paikoillakin. Sinulla on selvästi reipas ote leikkaukseen, minunkin pitäisi reipastua tämän suhteen tai olen vielä pulassa. Päärynän latvaan en enää kunnolla ylety edes a-tikkailla, sen kasvuvoima on vielä omenoitakin hurjempi Vastaa
Ihanaa kun Gardener’s Worldin uusi kausi taas alkoi. Se on aina yksi viikon kohokohdista Aurinkoisia kevätpäiviä! Vastaa
Niin on Monty on suurin idolini ja hänen puutarhansa niin hurmaava. Tällä hetkellä tosin osin veden valtaamana kun läheinen joki tulvii Onneksi löysin vuosi sitten tieni instagramiin, sen avulla on ihana seurata mm. Montyn puuhia lähemmin Vastaa
Itselläni on edessä sama, muutaman isomman alaoksan katkaisu, homma, joka olisi tälläkin pitänyt tehdä paljon aikaisemmin. Viimeistään parin viikon sisään lämpötilat alkavat olla varmasti optimaaliset. Kuusiaita odottaa myös leikkaajaa, se on yksi lempikevätpuuhiani. Vastaa
Meillä onkin vielä kuusiaita kokonaan istuttamatta. Aidan puuttuessa olen harjoitellut kuusen leikkaamista joillakin tontilla luonnostaan kasvavilla kuusilla. Niitä on tosiaankin mukava naksutella. Vastaa
Ensi viikonlopuksi toivon voimia tehdä vähän tuota hommaa. Flunssa on hillinnyt ulkoilua pari viikkoa. Maan ollessa jäässä on parasta tehdä oksien harvennusta, niin ei alla olevat kasvustot kärsi tikkaista ja tallomisesta Vastaa
Toivottavasti selätät flunssan viimeistään viikonloppuun mennessä, ihan tarpeeksi olisi jo sua kiusannu mokoma viirus Kasvustot tosiaan säästyvät tuhoilta mutta vähän haasteellista on tikkaita asetella lumisessa ja liukkaassa maassa. Aina on omat haasteensa kun puutarhassa touhuaa Vastaa