Blogi Mama’s garden Koristekasvit Hankikylvöt Uusi vuosi on alkanut ja kuinkas muutenkaan, on mammalla jo multaa kynsien alla :) Muutama postaus sitten Keijunkukkanen kyseli vinkkejä hankikylvöihin ja tämä postaus onkin kirjoitettu hänen innoittamanaan. Kiitos vielä vinkistä! Niinpä kävinkin tuumasta toimeen, kirjoitin nimiliuskat jo eilen illalla valmiiksi ja tänään pääsin sitten heti aamusta kylvämään jääkaapin viileydessä odottaneet Barnhavenilta tilaamani esikoiden siemenet. Olin ottanut tarkasti selville näiden siementen kylvämiseen liittyviä saloja ja siinä auttoi niin viime keväänä esikoita kylvänyt ystäväni, kuin siementen mukana tulleet selkeät ohjeet. Kuohkean ja ilmavan kylvömullan valmistin lisäämällä Biolanin kylvömultaan reilusti perliittiä. Kastelin koko seoksen jo sangossa ja vaivasin sisällön kuin pullataikinan. Hiivaa en sentään lisännyt :) [columns_row width=”half”] [column][/column] [column][/column] [/columns_row] Tasoitin mullan pinnan kevyesti, välttäen liiallista mullan tiivistämistä. Juuret tarvitsevat kasvaakseen happea, joten kuohkeaa ja ilmavaa kasvualustaa ei voi liikaa korostaa. Joidenkin esikoiden siemenet olivat tosi pieniä, mutta ne olivat kätevästi pakattu pikkuruisiin minigrip-pusseihin. Luulen, että nuo pussit myös säilyttävät siemenet tuoreempina kuin pelkät paperipussin. Siementen luvattiin säilyvän itämiskykyisinä monta vuotta mutta arvatkaapa hennoinko jättää yhtään pussia enää jääkaappiin kun olin alkuun päässyt! Olen kyllä ensi kesänä pulassa jos kaikki siemenet itävät. Toisaalta yhdessä pussissa oli siemeniä melko maltillinen määrä, joten enköhän selvinne tästä esikkohuumastani. Luulenpa lisäksi, etteivät kaikki todellakaan tule itämään, joten sekin helpottanee tulevaa koulimisrumpaa. Käytän muuten usein kylvöissäni noita viinirypälerasioita, ne ovat ihan mielettömän käteviä ja kestäviäkin vaikka tuntuvat kovin ohuelta muovilta. Jopa kolmatta talvea on minulla ollut joitakin kylvöksiä ja rasiat vain kestävät ja kestävät. Niissä on lisäksi jo valmiina reiät pohjissa ja kannessa, ainoa miinus on kansissa kovaan liimaan jämähtäneet tarroitukset. Laitan muuten rasian pohjalle palat WC-paperia, jotta multa ei valu pohjan rei`istä ulos. Ja nimitikut täytyy muistaa laittaa rasiaan mukaan, sillä tussilla kanteen merkatut tekstit pyyhkiytyvät pois jo yhdessä kesässä. Esikoiden siemenet tarvitsevat itääkseen valoa, joten siemeniä ei peitetty ollenkaan mullalla. Kiinnitin ne vain mullan pintaan erityisen ohutta vesisuihkua antavalla Plastexin suihkepullolla. Tuota pulloa suosittelen kyllä kaikille! On tosi hyvä viherkasvien hoidossa ja juurikin hentoisten kylvösten kastelussa. Yleensä olen pitänyt hangen alle meneviä kylvöksiä aluksi noin viikon ajan sisällä imemässä vettä itseensä mutta näiden kohdalla tein poikkeuksen. Kysyin nimittäin asiaa suoraan Barnhavenilta ja sain ohjeistuksen viedä kylvökset suoraan ulos. Tämä edellyttää kuitenkin hyvin kasteltua kasvualustaa! Niinpä sitten kiikutin kylvökset jo muutaman tunnin päästä suoraan ulos paikkaan, joka pysyy keväällä mahdollisimman pitkään varjoisena. Suorassa auringon paisteessa pienet juuri itäneet taimet nimittäin palavat helposti. Nuo styroksiset laatikot saavat nyt ainakin aluksi toimittaa hangen virkaa ja suojata kylvöksiä kovimmilta pakkasilta. Aika maltillisia pakkasia onkin tulevalle viikolle luvassa joten tuo systeemi lienee ihan hyvä. Mikäli lunta tulee niin peitän nuo sitten sillä ja puhkaisen noiden laatikoiden pohjiin kunnon reiät jotta vesi pääsee keväällä valumaan pois laatikoista. Luonnollisesti kylvökset tulee paljastaa valolle heti kun mahdolliset hanget hupenevat ja lämpötila alkaa nousta. Ideaalinen itämislämpötila näille siemenille on +12-15 astetta. Keväällä täytyy myös olla tarkkana kastelun suhteen. Alkuun sulava lumi antaa kosteutta mutta pian ilmojen lämmittyä on kylvöksiä myös kasteltava tarpeen mukaan. Kuivuus etenkin itämisen alkuvaiheessa on kohtalokasta. Nostankin nämä sitten keväällä kasvihuoneeseen, siellä niiden tarkkailu ja hoitaminen on huomattavasti helpompaa! Niinpä ovat sitten tämän vuoden ensimmäiset siemenet kylvetty ja vaikkei hangista ole tietoakaan niin pidän kyllä molemmat vihreät peukaloni pystyssä kylvösten onnistumiseksi. Nyt annan kylvökset muutamaksi kuukaudeksi luontoäidin huomaan ja jatkan sitten taas itse niiden paapomista kunhan kevät koittaa. Joko sinä olet laittanut ensimmäisiä kylvöksiä aluille vai aiotko vielä malttaa mielesi vähän aikaa?! Share to: facebook Share to: twitter Share to: pinterest Julkaistu 7.1.2018 Avainsanat Barnhaven esikkokylvöt hankikylvöt talvikylvöt Kommentoi Lue kommentit (2) Miten kylvöt onnistui? Nyt on jo varmaan nämä kylvökset myös kukkineet useamman kerran. Vastaa Kiitos kysymästä, hyvin itivät silloin nämä esikoiden siemenet🌱 Lähes kaikki muistaakseni iti mutta kukkivaksi yksilöksi eivät kaikki kuitenkaan päässeet. Vieläkin niitä minulla kuitenkin kasvaa. Kerrotut auriculat ruukuissa jotka talvetan kellarissa ja joitakin myös ulkona puutarhassa. Monena vuonna ollut mielessä kylvää uudestaan esikoitakin. Vastaa Vastaa Peruuta vastausSähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *Nimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Lähetä kommentti Peruuta vastausNimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Mama's garden Puutarhanhoitoa Mamman puutarhassa ja intoilua kaikesta vihreästä. Häärään täällä Ib vyöhykkeellä, tonttimme koko on reilut 5000 m2, josta vajaa puolet on luonnontilaista kalliota. Facebook Instagram Pinterest mammanpuutarha@gmail.com Arkisto 2024 (21) 2023 (29) 2022 (46) 2021 (54) 2020 (72) 2019 (49) 2018 (47) 2017 (68) Kategoriat Valitse kategoria Blogi kasvikokoelma Kaupallinen yhteistyö Keittiötarha Koristekasvit Metsäpuutarha Piharakentaminen Pihasuunnittelu Puutarhamatkailu Puutarhanhoito Vihersisustus Yleinen Avainsanat Valitse avainsanaa `Bougie` acis autumnalis adventtiasetelma Aeonium agave aikainen kevätkukkija amaryllis amppeli amurinpioni Anemone Anemone `Wild Swan` antiikki- ja perinnepäivät araucaria Araucaria araucana arboretum arvonta asetelmia askartelu asteri auringonkukka Avoimet puutarhat avokomposti balkaninsyklaami Barnhaven betoni betoniaskartelu betonivalu Billnäsin ruukki biohiili BirdLife Suomi blogihaaste blogille logo blogitapaaminen bonsai broccoli C. coum C. hederifolium callicarpa clematis viorna cordon corydalis corydalis Craighton Blue cottage garden Crocus Crocus speciosus Cyclamen Cyclamen coum daalia daalian jakaminen daalioiden kasvatus ja hoito daalioiden talvisäilytys Dahlia Eco Weedkiller Eija`s garden Epimedium erikoisperuna esikko esikkokylvöt espalier espanjansiruetana etanoiden torjunta euroopanmarjakuusi floristi Flör Fritillaria Galanthus haaste haisujouluruusu hanami hankikylvöt harjateräs harokataja havutyöt hedelmäpuiden leikkaus heinäkuu puutarhassa Helleborus Helleborus thibetanus helmimarja helmivillakko helokämmekkä Helsingin kevätpuutarha messut 2017 herneenversot hiekka hiilipuutarhurointi hirvenkieli hitsaus hoitosuunnitelma holvikatto hopearikko hortensia hortensia Wim`s Red hosta Hosta minor huonekasvit huonemänty huosiain huurteinen puutarha Hvitträsk hyasintti hyönteisverkko hyötykasvit hyötykasviyhdistys hyötypuutarha hyötytarha hyötyviljely hyötäminen höyhenpensas idänsinililja iiris ikivihreät ilmanvaihdon läpiviennit imikkä isoniittyhumala istutusalueen perustaminen istutustulppaani jalkalehti japanilainen puutarha japaninhiirenporras japaninkurjenmiekka japaninmagnolia japaninmarjakuusi japaninvaahtera joriini joulukoristeet joulukukka jouluruusu jouluvalmistelut JR Holvikellari juurekset jäkäläpuutarha jättiagaave kaalien kasvatus kaalikasvit kaariportti Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha kallio kallioketo kalliopuutarha kanelisaniainen karhunlaukka kartanon puutarha kartiomarjakuusi kastelu kasvatuskokeilu kasvien talvetus kasvien talvisuojaus kasvien väriyhdistelmät kasvihuone kasvihuoneet kasvimaa kasvivalo kasvivaras kasvualusta kate kateviljely kattaminen Kauhurinne kaupallinen yhteistyö Kauppapuutarha Sohlman kausivalot kehäkukka keijunkukka keijunmekko keittiötarha kekrijuhlat kekripukki kellarin rinne kellohyasintti kellovaivero keltainen keltapeippi kermesmarja kesäkeittiö kesämalvikki kesäpäivänhattu keto-orvokki ketokasvit ketunleipä kevät kevätesikko kevätkello kevätkukkijat kevätkurjenmiekka kevätkylvöt kevätleikkaus kevätlinnunsilmä kevätlumipisara kevätpuutarha kiinanlaikkuköynnös kiinanpioni kilpiangervo kilpihärkylä kirja-arvonta kirjakatsaus kirjopikarililja kirjosalvia Kirkniemen kartano kirppislöytöjä kirsikkaluumu kissankäpälä kiurunkannus kivi kivikko kivikkokasvit kivilyhty kivimuuri kivirakentaminen kivituhka klorofylli kodin sisustus kohopenkki koikarppi koiranhammas kokedama kolmilehti kompostilieroja kompostointi koristeheinät koristekasvit koristepensas koristeraparperi koristevalot kosmoskukka kotkansiipi koulinta krookus kuivakukat kukka-asetelma kukkakurssi kukkasipuli kultatesma Kumpulan kasvitieteellinen kuningassaniainen kuorikate kuriilienkirsikka kurjenpolvi kurpitsa kuunlilja kuurainen puutarha kylvökukat käsityöt kääpiökataja köynnöskaari köynnöspinaatti lahottajasieni lammikko lammikon hoito lammikon tekniikka lannoitus lantakomposti lasikupu latva-artisokan talvetus latva-artisokka led-valo lehtimulta lehtimuodot lehtiperenna lehtipistokas lehtopalsami leikkokukat leivonta libanoninlaukka limasieni linnan puutarha linnunpönttö lintujen ruokintaa liuskavaleangervo liuskekiven asennus liuskekivi Lohjan asuntomessut Lohjan museo loveaminen Ludisia discolor lumikello lumikellofestivaalit lumikellojen istutus lumikuningatar lumikurjenmiekka `George` lumityöt lumme luonnonalue luonnonkasvit luonnonkukat luonnonmateriaali maa-artisokka maakellari maakellarin eristäminen maakellarin ilmanvaihto maakellarin maatäyttö maakellarin perustus maakellarin routasuojaus maakellarin salaojitus maakellarin tukirakenteet maakellarin vesieristys maakellarin väliseinät maalattia maanrakennuskangas maaorkidea maaperän hoito magnolian istuttaminen maisemapuutarha maksaruoho maljakko mantsurianaralia marjakranssi marjakuusi marjakuusiaita marjamehu Marjamäki Marketanpuisto mehikasvi mehikuusi mehipuu mehiruusuke messurakentaminen metsämansikka Metsäpirtinmulta metsäpuutarha metsätyöt miljoonalinnunpönttöä mullanvaihto multaus muotoonleikkaus muotopuutarha muratti murattisyklaami mustaselja Mustilan arboretum Mustilan taimipäivä 2019 Mustilan ystävät mustilanhortensia Mustion Linna mykorritsa myyräjahti myyrätuhot mänty mätäslaukkaneilikka narsissi narsissitupakka naruamppeli neidonkieli neilikka niitty niittykasvit niityn hoitaminen niityn perustaminen norjanalvejuuri Nuppula näsiä obeliski Ojamon kartano oka oma metsä omenapuiden hoito omenapuu omenapuuaita onnenpensas opuntia Oristone Oriveden ruskea osterivinokas oven päällisten valaminen Oxalis tuberosa pahvikate paljasjuurinen palloesikko parsa parsakaali parsan kasvattaminen patiohortensia pehmytmesiheinä pelargoni pelargonien hoito- ja säilytys pelargoninäyttely pensasaita pensaskirsikka pensaspapu pensasruusu pensasruusujen hoito perennat perhe-elämä persianpikarililja peruna perunalajikkeet perunamaa perunan idätys perunan istutus perunan kukinta perunan taudit perustusten raudoitus perustustustyöt Piha&Puutarha-messut pihabongaus piharakentaminen piikkihärkylä pikarililja pilvikirsikka pinseeraus Pinus pinea pioni Pioni `Olga` pionien hiekkakuivatus pionien syysistutus pionin jakaminen pionin juurakko pionin luonnonlaji pionin siemenkylvö pisarakärhö pistokas pistokaslisäys podcast pohdintoja porkkana posliinikukka potager puistolumikello puksipuu punalehtiruusu puukuitu puutarhajäte puutarhakirjoja puutarhakissa puutarhakoristeet puutarhalampi puutarhamatkailu puutarhamietteitä puutarhan kevättyöt puutarhan rakenteet puutarhan valaistus Puutarhasuunnittelu puutarhaterapia puutarhatyyli puutarhatyökalut puutarhatyöt puutarhavadelma puutarhavierailu pähkinälehto päivänhattu pääsiäinen pääsiäismuna pölkkyviljely raivaussaha rauniokilkka rautapatsas rautasulfaatti Rautatienomenapuu rautavihtrilli ravintola Linnankrouvi reikätiili rikkakasvi rikkakasvien torjunta rikko rinnepuutarha rippijuhlat rotkolemmikki `Jacks Frost` rudbeckia ruiskukka Ruissalo ruska rusokirsikka ruukkuistutus ruukkukasvit ruukkupuutarha ruusu ruusuaidanne ruusukaali ruusupapu rönsytiarella salaoja salkoruusu samettiruusu sammal sammalkasvualusta sammalkranssi sammalkuusi sammalpallo sammalpuutarha saniainen scilla Scilla bifolia seinien muuraus sekaistutus seljankukkamehu shiitake siemenarvonta siemenkylvöt siementaimi sienet puutarhassa sieniviljely sieniymppi sinikämmen sinipiikkiputki sinivaleunikko sinivuokko sipulien istutus sipulikori sipulikukat sisäkasvit sitruuna-ajuruoho soihtulilja sora sormivaleangervo suklaakosmos sulkahibiskus suovehka syklaami syksy syksyi syksyinen puutarha syreeni `Annala` syysasteri syyshohdekukka syyshortensia syysistutus syyskrookus syyskukkijat syyskylvöt syyslannoitus syysleimu syysmaksaruoho syysmyrkkylilja syyspuutarha syysraparperi syystyöt syysvilja syysvuokko syötävä metsäpuutarha sähkökaapelin asentaminen säleikköaita särkynytsydän taikinamarja taimikasvatus Taimipäivä Mustilassa taimitarha taimivaihto taivukas taivukaslisäys talvensuojaturve talventähti talvi talvikylvöt talvinen puutarha talvipistokas talvipuutarha talvisia puutarhatöitä talvivalkosipuli talvivihreä tarha-adiantum tasetti terttuselja tiililattia tomaatti Tommolan tila tulipa `Brilliant Star` tulppaani tulppaanipuu tummaraunioinen tuohipesin tuohisykerö tuoksuesikko Tuoksumiekkalilja turveharkko turveharkkomuuri typistys tyrnimarja tyrnipensas tyräkki tähkäverbena tähtilumikello täpläpunalatva Unelmien viljelylaatikko unikko vadelmapenkki vadelmatarha Vakka-taimi valkoinen puutarhassa valkotäpläimikkä valkovarjohiippa valkovuokko valokuvaus vappu varjohiippa varjolehti varjopuutarha varjosontikka varjotarha verkkokori vesikasvit vierailu vieraslaji viherkasvit viherlannoitus Viherpaja vihersisustus viherterapia vihreä joulu virkkaus virvalilja vuorimänty värinokkonen väriperuna värit puutarhassa Kotipuutarhan blogit Mama's garden Minna Räisänen Somepuutarhuri Johanna Rönnlöf Uusimmat Blogi Keittiötarha Kurpitsajuhlat kasvimaalla Blogi Puutarhanhoito Puutarhatyökaluni Blogi Koristekasvit Vihersisustus Leikot juhlapöytään — daaliaa, parsaa ja porkkanaa Sinua saattaisi kiinnostaa myös: Lukijamatka Suojattu: Puutarhamatka Irlantiin 4.–9.8.2025 Ajankohtaiset vinkit Talvikompostointi Kolumni Puut ja me Pääkirjoitus Asenteella kohti talvea Lataa lisää
Kiitos kysymästä, hyvin itivät silloin nämä esikoiden siemenet🌱 Lähes kaikki muistaakseni iti mutta kukkivaksi yksilöksi eivät kaikki kuitenkaan päässeet. Vieläkin niitä minulla kuitenkin kasvaa. Kerrotut auriculat ruukuissa jotka talvetan kellarissa ja joitakin myös ulkona puutarhassa. Monena vuonna ollut mielessä kylvää uudestaan esikoitakin. Vastaa