Aikaisin kylvettyjen tuoksuherneiden kuulumisia

Suuri puutarhaidolini Monty Don kylvää aina tuksuherneensä jo hyvissä ajoin ja vie ne talveksi kylmälavan (cold frame) suojiin. Englannin leudoissa talvissa se käy päinsä mutta meillä täällä pohjolassa täytyy taimille antaa hieman enemmän suojaa. Vaikka tuoksuherneiden sanotaankin kestävän jopa -8°C kylmyyden, niin harvoin täällä on niin leutoja talvia, että taimet koko talvea esimerkiksi kasvihuoneessa selviäisivät. Niinpä veinkin tammikuun alussa sisällä idättämäni tuksuherneet kellariin kasvivalon alle. Yhtä paljon kuin kesäistä tuoksareiden kukintaa, odotin myös näiden hentoisten taimien kasvun seuraamista. Tänä vuonna ei tullut lumikelloja tilattua, joten olihan kellariin saatava jotakin ilon aihetta pisimpien talvikuukausien ratoksi.

Tuoksuherneet kellarista kasvihuoneeseen

Kellarin kasvivaloni on vain yksi pieni Airamin Fiora ja aluksi pelkäsin, että tuoksuherneet varmasti venyisivät sen alla piloille. Niin ei kuitenkaan ole ainakaan vielä käynyt ja eilen jo kiikutin tuoksuherneet ensimmäisen kerran kasvihuoneessa, joten uskoisin näistä tulevan lopulta oikein kelpo taimia. Ensi viikosta lupaillaan lauhoja kelejä joten piakkoin siirrän nämä kokonaan kasvihuoneen puolelle ainakin päiviksi. Pärjäilisivät varmasti jo yötkin mutta pelkään hiirulaisten hyökkäyksiä. Tosin minulla on kyllä monenkokoisia styroksilaatikoita joihin voisin laittaa taimet yön ajaksi. Laatikoita vaivattomampia voisivat kuitenkin olla suuret läpinäkyvät muovipussit, jolloin ne voisivat olla paikoillaan päivin ja öin.

Siemenkylvöjä vanhoilla siemenillä

Viikko sitten tein vanhoista siemenvarastoistani monenlaisia uusia kylvöksiä. Muutaman päivän ne olivat lattialämmön päällä saunassa ja siitä sitten siirsinkin ne heti kellariin. Hämmästyksekseni osa oli jo itänyt! Vaikka en tänä vuonna hankkinutkaan kuin kolme uutta siemenpussia, taidan saada ennätyksellisen paljon kasvatettavaa. Vanhentuneet siemenet eivät todellakaan ole käyttökelvottomia, se tässä ainakin on tullut todistetuksi. Yli 5-vuotta vanhat siemenet ovat itäneet oikein kivasti. Ilmeisesti osa vielä paremmin nyt, sillä ensimmäisestä kylvökerrasta ei esimerkiksi ’Royal Wedding’ unikko onnistunut ollenkaan. En kyllä muista eikö kylvös itänyt vai kuolivatko itäneet taimet sitten jotenkin?!

Kellarissa voi tällä hetkellä myös ihailla muutamaa taikapähkinän avautunutta kukkaa.

Kevään merkkejä kellarissa

Eikä tässä vielä kaikki, sillä kellarin pimeissä huoneissa ovat nousussa myös erilaiset sipuliruukut ja toissa keväästä asti minua ihastuttanut keltainen ruukkuesikko. Esikko värkkää kukkanuppuja vaikka on ollut täysin pimeässä ja melko viileässäkin, sillä sen paikka on ollut ihan ulko-oven takana. Oven, joka ei edes sulkeudu ihan tiiviisti! No väliovet ovat olleet perähuoneisiin rakosallaan, joten sieltä on tietysti tullut maalämpöä myös eteisen puolelle.

Syksyllä sain ystävältä ilmasipulin alkuja jotka ruukutin kellariin.
Pimeässä eteisessä keltainen esikko on jo nupulla.

Vaikka eilen vielä lunta kolasinkin niin ei kait tässä voi muuta kuin julistaa jo kevään alkaneeksi. Ensi viikolla mennään taas kovaa vauhtia plussan puolelle, joten toissa yönä satanut lumi tulee varmaankin sulamaan nopeasti. Ehkäpä ensi kerralla voinkin jo postailla ulkosalla näkyvistä kevään merkeistä…

  1. Ilmasipuli on todella aikainen, tuntuu, että se kasvattaa jo lumen alla versojaan. Mielenkiintoinen tuoksuhernekokeilu. Se todella kestää pakkasta hyvin, tuli testattua kun syksyllä pari tuoksuherneen siementä pääsi itämään vanhassa ammeessa vanhan kasvihuoneen vieressä avomaalla. Kuolivat vasta joulukuun pakkasiin.

    • No onpas hyvä kuulla, että tuoksarit tosiaan kestävät kylmää. Täytyy vaan nyt varovaisesti ensin totuttaa taimet kasvihuoneeseen.
      Minulle ilmasipuli onkin ihan uusi tuttavuus. Olisin varmaan voinut istuttaa nuo tietysti myös suoraan maahan mutta keväällä löytyy sitten varmiten näille paikka kasvimaalta, kun sitä muutenkin laittelee kuntoon.

  2. Oi miten ihana ja ihanan värinen taikapähkinän kukka! Toivon, että omani vielä joskus kukkii. Viime syksynä huomasin jäniksen sitä popsineen, lumeen oli jäänyt oikein kökötyksen jälki, kun se oli ahminut puskaani. No ei kai se kuki, kun aina sen joku syö… verkotin sen sitten tietty, mutta liian myöhään. Yhtäkään kukkanupun näköistä ei sen jäljelle jääneissä oksissa ole.
    Ihanat on myös tuoksuherneen varret! Yllättävän kylmää ne ilmeisesti sietävät.

    • Äh, ristihuulille maistuu melkein kaikki. Nuo taikapähkinän kukkanuput onkin helppo tunnistaa. Ovat sellaisia söpöjä koukkumaisia, ihan erilaisia kuin lehtisilmut. Olen jo lähes kokonaan luopunut toivosta, että yksikään taimeni enää ulkona kukkisi. Viime keväänä sain muutaman kukan ihan lumirajan alla mutta ei nuo piiskana ostetut taimet näytä oikein edes kasvavankaan. Tai ehkä olen liian malttamaton. Muutama keltakukkainen pitäisi olla kestävämpää laatua, jospa ne vielä joskus jaksaisivat kasvaa ja kukoistaa…

  3. Sinulla on kiinnostava tuoksuhernekokeilu menossa. Saat kyllä aikaisin kukintaa, jos taimet eivät vahingossa pääse unohtumaan kasvariin juuri silloin kun sattuu tulemaan kevään viimeisiä napakoita pakkasia. Pidetään peukkuja, että kokeilu onnistuu.
    Tuosta esikosta tuli mieleen, että saisipa muuten helposti kevätkukat, jos kaivaisi syksyllä muutaman esikon kukkapenkistä ruukkuun ja laittaisi kellariin talvehtimaan. Sitten vain kantaisi sisälle sopivaan aikaan kevättalvella ja istuttaisi kesän tultua takaisin kukkapenkkiin. Eipä ole tullut aiemmin mieleen tämäkään :D
    Hyvää ystävänpäivän iltaa!

  4. Tyrniän näkööset hajuhernehet. Jännä nähärä, kuinka näin aikaane kylyvös kehittyy, varmasti hyvin. Kukkiivat ainaki varemmin.

    • Ei vaan parane unohtaa näitä nyt kasvihuoneeseen, kun ensi viikolle on povattu kylmenemistä…

  5. Minulle uusi tuttavuus tämä taikapähkinä?
    Ilmasipulia on minulla hieman mutta ei ollut oikein hyvässä hapessa viime vuonna , miksiköhän olen miettinyt ?
    Tuoksuhernettä olen kerran kokeillut kasvattaa ensin sisällä ja sitten ulkona . Tulihan niistä jonkinlaisia olisi varmaan pitänyt lannoittaa enemmän . Esikot on ihania niitä on minulla paljon erilaisia ja tuntuvat viihtyvän meidän mökkimaassa .

  6. Olen kokenut tuoksuherneillä ihan saman kuin näköjään useampi muukin.
    Itselläni oli muutama vuosi sitten honteloita n. 20 cm pitkiä sisällä kasvivalon alla kasvaneita tuoksuherneen taimia sekakylvönä muovirasioissa. Niiden kanssa oli mahdoton enää tulle toimeen, joten pujotin rasiat isoihin muovipusseihin, tikut rasioiden nurkkaa, että pussi kesti avoimena ja vein nämä (lämmittämättömään) kasvihuoneeseen huhtikuun alkupuolella. Ja mitä ihmettä – taimet vankistuivat ja reipastuivat lähes silmissä viileässä kasvihuoneessa.
    Tosin istuttaminen oli hankalaa, koska juuret olivat jo aika pitkät. Syviin taimipotteihin yksittäin ja sama käsittely. Tällä menetelmällä aion tulevina keväinä istuttaa ryöppyävän tuoksuherhekasvuston kiinteästi ympäri vuoden hedelmäpuita suojaaviien verkkoihin. Kiipeävät myös hedelmäpuiden oksillekin verkon yli.

    • Tulin juuri kellarista kastelemasta kylvöksiä. Pakkasten ajan ei tullut käytyä ja nyt huomasin perunoita hakiessani, että toisen tuoksuherneruukun taimia oli nuupahtanut kuivuuteen. Ääh, olen niin varovaisesti kastellut kun pelännyt enemmän liiallista kosteutta kuin kuivuutta. No onneksi tuo vihreä ruukku oli kunnossa. Nyt vaan pitäisi ilmeisesti hennoa latvoa taimet jotta haarautuisivat.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

Lähetä kommentti

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

Tilaa Kotipuutarha-lehti

Tutustumistarjous 4 lehteä 29 €
Tilaa nyt