Hedelmäpuiden leikkaukset

suuren-oksan-poisto-mamasgarden
Päärynäpuustamme poistin tänään muutaman melko ison oksan.

Upea puutarhapäivä takana! Aloitin aamun katsomalla eilisen Gardener`s worldin toisen jakson YouTubesta ja nopean kauppareissun jälkeen pääsin tekemään hyötytarhan omenille ja päärynälle kevätleikkaukset. Puiden silmut ovat vielä levossa ja pahimmat pakkasat ovat nyt toivottavasti takana päin, vaikka alkuviikon jälkeen lämpötila painuukin vielä jokusen asteen pakkaselle. Nyt on siis hyvä aika leikata hedelmäpuita, ainakin täällä eteläisessä osassa maatamme.

hankaavat-oksat-mamasgarden

Tänä vuonna olin suunnitellut keskittyväni poistamaan ainakin isoimpia alaoksia, jotka haittaavat kovasti nurmikon hoitoa ja liikkumista hyötytarhan alueella. Tällaisia ristiin meneviä ja toisiinsa hankaavia oksia löytyi kuitenkin myös ylempänä latvuksessa ja ne napsin myös pois.

oksien-poistot-useammalle-vuodelle-mamasgarden

Isompien oksien poistaminen kannattaa toteuttaa useamman vuoden aikana. Tästä puusta poistin nyt yhden isomman oksan tuosta runkosuojan yläpuolelta ja ensi keväänä sitten tuo toinen oikealle sojottava alaoksa saa lähteä. Yritin tänä keväänä myös keskittyä keventämään puita siltä suunnalta mihin päin ovat hieman kallistuneet. Olisi ihanaa saada nuo lankut pois mutten ole uskaltanut poistaa niitä sen jälkeen, kun puut hieman kallistuivat. Kallistumaan saattoi myös vaikuttaa alueen maanalaiset myyräntyöt, sillä maa on vajonnut monesta kohdin tuolla alueella.

katkaisu-molemmilta-puolilta-mamasgarden

Isompaa oksaa sahatessa kannattaa se sahata hieman alapuolelta vastaan, ettei oksa katketessaan repäise oksankaulaa.

oksan-sahaaminen-mamasgarden
hyvin-parantunut-mamasgarden

Tuossa ensimmäisessä kuvassa näkyy hyvin oksankaula, jonka olisi hyvä jäädä ehjäksi. Itselläni saha tuossa alussa vähän muljahteli ja yläosasta tuli hieman epätasainen. Oksan oikeaoppinen sahaaminen on yllättävän haastavaa silloin kun edessä on muita oksia ja asento on hankala. Käytän kapeaa oksasahaa mutta silti en aina ole ihan tyytyväinen lopputulokseen. Toisessa kuvassa näkyy hyvin parantunut leikkausarpi. Kun oksankaula jää ehjäksi sen on helppo kasvaa kuroutumalla haava umpeen. Nähtäväksi jää miten tuo tänään sahatun oksan arpi tulee parantumaan, toivottavasti oksankaula jäi tarpeeksi ehjäksi.

Päärynäpuussa keskityin tällä kertaa keventämään puuta poistamalla muutaman ison oksan siltä puolelta mihin se viime kesänä hieman kallistui. Satoa ja oksistoa on enemmän etelän puolella joten kevennys oli tarpeen. Oikeastaan se olisi tietysti pitänyt tehdä jo aikaisemmin, silloin puu ei kenties olisi kallistunut ollenkaan. Latvusta harvensin vain todella maltillisesti sillä muuten sen kasvu lisääntyy räjähdysmäisesti. Olen jo jonkin aikaa miettinyt aloittavani myös puiden kesäleikkaukset elokuussa sillä ne eivät saisi puuta kasvattamaan vesiversoja ja uusi kasvu olisi hillitympää. Varsinkin tälle päärynälle se voisi sopia kevätleikkausta paremmin. Kesäleikkaus on kuitenkin haastavampi suorittaa sillä silloin puut ovat vielä lehdessä ja näkyvyys on huonompi. Puissa on myös silloin sato päällä, joten leikkaaminen vaatii kovaa luonnetta 🙂

kahvinporot-hangella-mamasgarden

Puiden leikkaamisen lomassa ihastelin silmissä vajenevia lumikasoja. Olin levittänyt jokin aika sitten tuhkaa ja kahvinporoja hangille ja auringon paisteessa ne todella toimivat.

hyvin-sulaa-mamasgarden

Läheltä tarkastellessa voi huomata, että lunta on sulanut tummilta alueilta useita senttejä! Aurinko oli sulattanut myös kivituhkakasan pintaa niin, että sain lapioitus hiekkaa pihan tiealueille, jotka ovat tällä hetkellä peilijäässä. Liukkauden torjunta onkin yksi talvipuutarhan tärkeistä töistä. Hiekoituksesta huolimatta esikoinen kuitenkin tuuskahti äsken takamuksilleen, joten ehkäpä jatkan lapiohommia vielä huomenna. Huomisen sää pitäisikin olla lämpimien föhn-tuulien ansiosta useita asteita plussalla, joten ulkopuuhat jatkukoon! Nyt kuitenkin saunan lämpöön hautomaan kipeytyneitä kantapäitä.

 

12 Comments

  • Tuo on homma, joka ei minulta suju ja jota välttelen. Meidän puumme ovatkin vähän niin ja näin..

    • Itsekin alussa kirjan kanssa koitin leikellä mutta nykyään tuntuu, että ainakin vähän jo näen mistä ja miten kannattaa leikata. Ei enää hirvitä jokainen poikkasu😊

  • Hedelmäpuiden leikkaaminen ei todellakaan käytännössä ole niin helppoa, mitä kuvissa näyttää. Korkeilla tikkailla lumihangessa keikkuen ja sahaa oksien väliin sovitellen toivoisi jonkun toisen hoitavan homman. Kaiken aikaa vielä pelko, että tekee jonkin peruuttamattoman virheen. Sitä oksaa kun ei enää takaisin liimata. Puiden leikkaaminen nuorina kuitenkin kannattaa ja on huomattavasti helpompaa, kuin vanhan puun leikkaaminen. Aikoinaan osaamattomuuttani ja laiskuuttani jätin omenapuut leikkaamatta, eikä niistä enää koskaan saa kunnollisia. Parhaani olen viime vuosina yrittänyt, mutta ihan liian korkeita ovat ja muutama ruohonleikkuuta haittaava oksakin löytyy.

    • Pahoin pelkään, että minulle tulee lopulta käymään samoin sillä en henno katkaista latvoja. Minusta se on kuin puulta leikkaisisi pään poikki😟 Haluaisin puista luonnollisen näköiset mutta helpommallahan sitä pääsisi jos ei antaisi kasvaa korkeuksiin.

  • Minulla tuo on vielä edessä. Pääsiäisenä ajattelin käydä omenapuiden kimppuun. Pieniä ovat vielä joten leikkaaminen on helppoa. Latva ja oksat poikki. Ison koristeomenapuun kanssa on sitten toinen juttu, se joutuu tänä vuonan kovemman karsimisen uhriksi.
    Ja havuaita on leikkaamisessa kauhun paikka 🙂

    • Koristeompuista olen leikannut vain rautatienomenapuuta mutta eipä noilla muilla ole vielä kovin suurta kasvuintoa ollutkaan. Taitavat olla vähän kuivemmilla paikoillakin.
      Sinulla on selvästi reipas ote leikkaukseen, minunkin pitäisi reipastua tämän suhteen tai olen vielä pulassa. Päärynän latvaan en enää kunnolla ylety edes a-tikkailla, sen kasvuvoima on vielä omenoitakin hurjempi😬

  • Ihanaa kun Gardener’s Worldin uusi kausi taas alkoi. Se on aina yksi viikon kohokohdista😊 Aurinkoisia kevätpäiviä!

    • Niin on💚 Monty on suurin idolini ja hänen puutarhansa niin hurmaava. Tällä hetkellä tosin osin veden valtaamana kun läheinen joki tulvii💦 Onneksi löysin vuosi sitten tieni instagramiin, sen avulla on ihana seurata mm. Montyn puuhia lähemmin💚

  • Itselläni on edessä sama, muutaman isomman alaoksan katkaisu, homma, joka olisi tälläkin pitänyt tehdä paljon aikaisemmin. Viimeistään parin viikon sisään lämpötilat alkavat olla varmasti optimaaliset. Kuusiaita odottaa myös leikkaajaa, se on yksi lempikevätpuuhiani.

    • Meillä onkin vielä kuusiaita kokonaan istuttamatta. Aidan puuttuessa olen harjoitellut kuusen leikkaamista joillakin tontilla luonnostaan kasvavilla kuusilla. Niitä on tosiaankin mukava naksutella.

  • Ensi viikonlopuksi toivon voimia tehdä vähän tuota hommaa. Flunssa on hillinnyt ulkoilua pari viikkoa. Maan ollessa jäässä on parasta tehdä oksien harvennusta, niin ei alla olevat kasvustot kärsi tikkaista ja tallomisesta

    • Toivottavasti selätät flunssan viimeistään viikonloppuun mennessä, ihan tarpeeksi olisi jo sua kiusannu mokoma viirus🤧
      Kasvustot tosiaan säästyvät tuhoilta mutta vähän haasteellista on tikkaita asetella lumisessa ja liukkaassa maassa. Aina on omat haasteensa kun puutarhassa touhuaa😊

Vastaa:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.