Tomaatin vuosi: koulinta

Kun tomaatin siemenet ovat itäneet, ilmestyy mullan pinnalle ensin pikkuinen kasvusilmukka. Taimivauva pinnistää siitä itsensä pystyyn hyvin nopeasti. Joskus sillä on kypärä päässään eli osa siemenen kuoresta on jäänyt siihen kiinni. Jos näyttää siltä, että kuori ei tipahda itsestään ja sirkkalehdet jäävät sen alle pinteeseen, se täytyy irrottaa hellästi. Kuori lähtee irti hellemmin, jos sen pehmittää ensin vedellä.

Siirrä pienet taimet runsaampaan valoon ja hieman viileämpään (+16-20) lämpötilaan. Varmista, että paikka ei ole vetoinen.

Kun tomaatin taimiin ovat ilmestyneet ensimmäiset kasvulehdet, on aika siirtää taimet isompiin ruukkuihin. Tätä kutsutaan koulimiseksi. Kasvulehdet tunnistat siitä, että ne ovat hammaslaitaisia sileäreunaisista sirkkalehdistä poiketen. Koulinnan voi tehdä 1-3 kertaa esikasvatuksen aikana kasvun, tilan ja olosuhteiden mukaan. Jos aiot selvitä yhdellä koulimiskerralla, valitse ruukku, jonka halkaisija on n. 13 cm. Voit koulia taimet myös pienempiin, halkaisijaltaan 7 cm ruukkuihin, mikäli haluat tukea juuriston kehitystä ja olet valmis koulimaan taimia useampaan kertaan.

Kouli tomaatit näin:

  • Kastele taimet ennen koulimista.
  • Täytä ruukut miedosti lannoitetulla taimimullalla, älä tiivistä tässä vaiheessa.
  • Irrota taimi juuripaakkuineen kasvualustasta hellästi käyttäen apuna esimerkiksi haarukkaa.
  • Siirrettäessä tartu taimeen lehdistä.
  • Tee sormella ruukun keskelle pieni reikä ja aseta taimi siihen.
  • Voit istuttaa taimen entistä syvempään, mutta jätä kuitenkin alimmat lehdet multapinnan yläpuolelle. Vältä lehtien multakosketusta. Venähtäneen juuriston voi hellästi kieputtaa spiraaliksi. Tomaatti kasvattaa innokkaasti uusia juuria koko sille taimen osalle, joka jää mullan alle.
  • Tiivistä multaa varovasti taimen ympäriltä.
  • Voit tässä vaiheessa sujauttaa ruukun reunalle lusikallisen rakeista tomaattilannoitetta tai kanankakkaa varastolannoitteeksi.
  • Ole tarkkana taimilappujen kanssa, jos koulit useita lajikkeita.
  • Kastele koulittu taimi hyvin ja jatka kasvatusta valoisassa paikassa. Menee hetki, että taimen kasvu näkyy, sillä ensin sen voima menee juurtumiseen.

Kuvat: Maija Astikainen

Vastaa:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.