Kolumni

Darwinin takapiru

KOLUMNI 1/2026

Charles Darwin (1809–1882) oli suuri jahkailija. Niin suuri, että hänen mullistava oivalluksensa luonnonvalinnasta evoluution mekanismina olisi saattanut jäädä julkaisematta, jos hän ei kesäkuun 18. päivänä 1858 olisi saanut kirjettä kaukaa Indonesiasta, allekirjoituksena ”Yours very truly, Alfred R. Wallace”. Kirjeessä hahmoteltiin pääpiirteissään sama ajatus lajien muuttumisesta, jota Darwin oli hautonut ainakin parikymmentä vuotta.

Alfred Russel Wallace (1823–1913) oli Darwinin maanmies. He jakoivat syvän kiinnostuksen luontoon, mutta toisin kuin Darwin, Wallace ei ollut varakkaasta perheestä vaan joutui nuorena elättämään itsensä vaihtelevissa tehtävissä. Veri veti kuitenkin tutkimattomaan luontoon, ja vuonna 1848 Wallace lähti hyönteistutkija Henry Batesin kanssa tutkimus- ja näytteenkeruumatkalle suureen tuntemattomaan, Brasilian Amazoniaan. Heidän tarkoituksensa oli Englantiin palattuaan myydä keräämiään eläinja kasvinäytteitä alan harrastajille, seuroille ja tutkijoille. Kohtalo päätti toisin. Takaisin Englantiin vuonna 1852 matkalla ollut alus syttyi palamaan ja toverukset menettivät kaikki näytteensä, neljän vuoden rankan työn tulokset.

Pian hän alkoi suunnitella toista matkaa, tällä kertaa itään.

Onneksi näytteet oli vakuutettu tuntuvasta summasta, joten Wallace ei joutunut aivan puille paljaille. Pian hän alkoi suunnitella toista matkaa, tällä kertaa itään. Hän oli jo tunnettu Lontoon luonnontutkijapiireissä ja sai matkaansa varten tarpeellisen tuen. Toukokuussa 1854 Wallace oli Singaporessa.

Kahdeksan seuraavaa vuotta kuluivat Kaakkois- Aasian saarilla. Pikkuhiljaa Wallace sai hyvän käsityksen saarten eläin- ja kasvilajiston yhtäläisyyksistä ja eroista. Kuten odottaa saattoi, mitä lähempänä saaret olivat toisiaan, sitä enemmän niiden lajistot muistuttivat toisiaan – paitsi parissa tapauksessa.

Balin ja Lombokin etäisyys on vain noin 100 kilometriä. Wallace huomasi, että näiden kahden saaren lintulajistot poikkesivat toisistaan jyrkästi. Balilla oli samaa lajistoa kuin siitä länteen, kun taas Lombokin lajisto oli samankaltaista kuin siitä itään, Australiaan asti. Samanlainen lajistollinen ero oli pohjoisempana Borneon ja Sulawesin saarten välillä. Tämä Wallacen linja kulkee suunnilleen etelä–pohjoissuunnassa ja erottaa toisistaan aasialaisen ja australialaisen eliölajiston alueet. Linja näkyy meren pohjassa mannerlaattojen välisenä syvänteenä. Wallace ei nimennyt linjaa itsensä mukaan, vaan nimen antoi 1868 englantilainen biologi Thomas Henry Huxley.

Itä-Aasian saaristo teki Wallacelle, minkä Galapagossaaret Darwinille. He huomasivat toisistaan riippumatta, että lajien levinneisyydet saarilla voi selittää vain lajiutumisen kautta. Molemmat myös ymmärsivät luonnonvalinnan periaatteen: ”vahvimmat” eli parhaiten ympäristöönsä sopeutuneet yksilöt saivat enemmän jälkeläisiä kuin muut. Heinäkuun 1. päivänä 1858 Linnean Societyn kokouksessa Lontoossa luettiin essee, joka perustui Darwinin ja Wallacen havaintoihin. Darwinin Lajien synty ilmestyi marraskuussa 1859.

– Johannes Enroth

Kolumnisti on eläkkeellä oleva kasvitieteilijä ja sammaltutkija Helsingistä. Hän kertoo kasvimaailman ilmiöiden taustoista.