Blogi Mama’s garden Talven ihmemaa — valoa ja valkoinen hanki Vaikka eilen viimeksi kirjoittelin niin siitä huolimatta piti ihan välttämättä tulla taas päivittämään viimeisimmät kuulumiset. Tähän aikaan vuodesta kun on tuo auringon valo niin harvinaista herkkua, että kun sen saa kokea niin on tietysti tultava heti jakamaan valon ilosanoma kaikelle kansalle täällä blogistaniassa. Jo yöllä oli taivas pilvetön ja kuu kumotti kirkkaana, valaisten maisemaa. Aamulla näytti hetken siltä, että valo pilkistäisi vain ihan hitusen mutta hieman myöhemmin aamupäivällä taivas kuitenkin aukeni ja valoa tulvi sinisen taivaan täydeltä. Sain nauttia valon lisäksi aivan käsittämättömän upeista lumisista talvimaisemista. Tällä hetkellä aistini ovat virittyneet vastaanottamaan elämän ihmeet ja sen kauneuden kaikissa pienissäkin yksityiskohdissa. Minulle käy näin aina silloin, kun elämä jollain tavalla pysäyttää ja pakottaa hiljentämään tahtia. Kun aamulla istuin pellon reunassa, roskiksesta löytämälläni puutarhatuolilla ja lämmin kaakaomuki kädessäni, tunsin suurta kiitollisuutta siitä, että sain kokea juuri sen hetken. Vaikka olikin pakkasta, en palellut yhtään ja hetki oli niin täydellinen. Saimikin tuli siihen vierelle mutta lunta oli kuitenkin ehkä vähän liian paljon, sillä pian hän säntäsi Kauhurinnettä ylös talon terassille. Sinne hän jäi sitten istuskelemaan ja ottamaan aurinkoa. Kauhurinteen talviasu. Kun takapuoltani alkoi palella istuinalusesta huolimatta, suuntasin kulkuni muualle puutarhaan. Ihailin Kauhurinteen pehmeää talviasua ja sen talventörröttäjiä. Laukat olivat saaneet pienet valkolakit ja portaiden vierustoilla kasvavat katajat näyttivät siltä, että ne tarvitsisi ihan pian jo vapauttaa lumikuorman alta. Joitakin pensaita jo vapauttelinkin lumesta ja korjasin yhtä verkkoaitaa mustikkapensaiden ympärillä. Verkko oli löpsähtänyt lumen painosta niin kovin, että pitkäkorvilla olisi ollut helppo reitti herkuttelemaan. Onneksi eivät olleet sitä vielä älynneet. Verkkojen kanssa saa kyllä olla tarkkana, etteivät ne painu lumen painosta ja mahdollista jänisten ruokailuja rungoilla. Ihailin myös lumivaipan peittämää kasvimaata. Sinne jäivät lumen alle piiloon kaikki sikin sokin kaatuneet korret ja varret. Lumi puhdistaa ja tietysti pehmentää maisemat niin kivasti. Kasvimaalle jäänyt tukikehikko näyttää talvellakin ihan kivalle. Kuinka ihmeessä se talvi pääsikin taas yllättämään? Kranssien tekemiset jäivätkin talven yllättäessä vähemmälle ja ainokaiseksi jäi tuo kasvihuoneen oveen ripustamani saniaiskranssi. Suuri kasa olisi kyllä lehtikuusen oksia käpyineen mutta ne jäivät pöydälle kasvihuoneen ulkopuolella ja ovat nyt ihan lumisia. Jospa niistä kuitenkin jokunen pääsisi jouluasetelmaan, mikäli nyt sellaistakaan saan aikaiseksi. Kasvihuoneen oven kranssikin oli saanut ripauksen lunta ylleen. Myös jonkin verran jäi pihahommia kesken, vaan sinne peittyvät kauniisti hakettamattomat risukasat, tiedä vaikka turvaavat jonkin metsäneläimen eloa talven aikana. Talven alle jäivät myös nämä risut mutta sieltähän ne keväällä sitten löytää. Nyt ovat ajankohtaisia vain lumityöt ja nekin hoituvat tällä hetkellä talon miesväen voimin. Mamma vaan huovuttaa pirtissä :) Marjamäen talvi. No ei, kyllä minä olen huovuttamisen välissä tietysti pihalla käyskennellyt ja ihaillut, kuten jo postauksen alussa kerroinkin. Kiertelin tänään myös alapihalla Marjamäen vieressä kasvavien tammien alla ja katselin sinne Saimin kanssa ripustamiamme suuria lumihiutaleita. Niistä on tullut minulle kyllä varsin tärkeitä talvisen puutarhan koristeita. Toinen on rautatieomenapuuhun jo useana vuonna ripustamani valkoiset joulupallot. Niitä en ole kuitenkaan vielä saanut paikoilleen ja jäiseen puuhun en kyllä enää jaksakaan alkaa palloja pujottelemaan. Ja sitä paitsi nythän on muutenkin jokapuolella valkoista, joten enemmän ne ilahduttavatkin sitten lumettomina talvina. Tammien välistä siivilöityvä talvinen valo. Tammen oksille ripustamiani suuria lumihiutaleita. Nähtäväksi jää kuinka käy lopulta näiden vihreiden huopapallojeni, joista eilen postasin. Lunastavatko ne jatkossakin paikkansa talvisen puutarhan koristeiden joukossa, vai jäävätkö kenties yhden talven iloksi?! Seurailen vähän miten nämä kestävät ulko-olosuhteet. Jännä nähdä ovatko kevääseen mennessä jo rupsahtaneet ihan muodottomiksi. Myös tintit saattavat kiinnostua palloista ja nyppivät niistä lämmikettä pesiinsä. Siitä en kyllä voi mitenkään pahastua, varsinkin nyt kun en pysty tarjoamaan puutarhan linnuille ruokintaakaan. Kuinka sinä muuten koristelet puutarhaasi talvisin? Riittävätkö pelkät valosarjat vai laitatko muutakin? Yleensä minulla on muuten ollut näihin aikoihin ainakin yksi jouluruusuasetelma. Nyt en kuitenkaan aio hankkia jouluruusua lainkaan, sillä sisällä se ei minulla viihdy kuitenkaan ja ulkona sille on nyt ihan liian kylmä. Share to: facebook Share to: twitter Share to: pinterest Julkaistu 9.12.2022 Kommentoi Lue kommentit (10) Tänään oli tosiaan huikean kaunis satumaisema. Pitkästä aikaa paistava aurinko sai hymyn huulille. Kivasti todettu lumen peittävän nyt kaikki keskeneräisetkin työt. Piha näyttää juuri niin valmiilta, kuin se voi olla. Toivottavasti tintit eivät nyhdä huovutuspallojasi laiheliineiksi. Olen kerännyt omenapuun oksille riippumaan kirppareilta keraamisia kelloja. Niihin on pitänyt vaihtaa ripustusnaruiksi sälekaihdinnarua, kun linnut nyhtävät muut narumateriaalit säie kerrallaan omiin tarkoituksiinsa. Pakko kiertää kaupoissa jouluruusut kaukaa, sillä lämpimässä sisätilassa ne ovat pian vainaita. Eivätkä ulkona tarkene kevääseen saakka, kuten totesit. Valoisaan aikaan tulee oltua niin vähän ulkona, ettei muutamaa kranssia ja valosarjoja lukuunottamatta tule sinne koristeita laitettua. Vastaa Nyyh, nyt kun ruokintaa ei ole niin en ole nähnyt yhtään tinttiä😥 Vaan voihan ne silti palloja tulla nyhtämään. Vähän jopa toivon, että tulisivat… Minä teen hieman vajaata työaikaa joten välillä ehdin hyvinkin valoisan aikoihin jo kotiin. Olisi ihanaa kun saisi pidettyä koko talven läpi tavan, tehdä joka päivä puutarhakierros. Pitäisi vain hankkia jotkin pitkävartiset talvikengät että pääsisi kahlaamaan paremmin hangessa. No vielä pääsee ihan hyvin mutta jos lunta vain tulee ja tulee… Vastaa Kaunis on tuo avautuva peltomaisema! Hih, huopapallosi näyttää sokerikuorrutetulta Vihreältä kuulalta ;-) Minulla ei taida olla mitään pihan talvikoristeita, mitä nyt vaihdan riippukeinun koukkuun kynttilälyhdyn roikkumaan männyn oksasta. Oliskohan siinä kaikki? Pariin vuoteen en ole valosarjaakaan mihinkään ulos laittanut, kun olen unohtanut hankkia uuden loppuun palaneen sarjan tilalle. Kuistin kattoa kiertämään laitoin hehkulamppumallisen valosarjan jo kesällä, mutta sen on tarkoitus olla ympärivuotinen, vaikka sitä ei kesällä tarvitsekaan. Nyt kuistin valot on toimineet iltaisin ajastimella. Ehkä voisi vielä jonkun ison kynttilälyhdyn ulos laittaa, pari sellaista on vintillä varastossa. Melkeinpä lyhty elävän kynttilän kanssa on kaunein pihan talvikoriste, mitä on. Vastaa Tosiaan tuo kynttilälyhty tietysti, onhan niitä meilläkin. Ja voi kun tulisi tehtyä taas jäälyhtyjä, ne vasta onkin ihania🕯️ Vastaa Lumi teki kaiken kauniiksi. Tintit saattavat nyppiä huovutusvillaa, meillä ne nyppivät kissankopissa olevaa huovutettua villa-alustaa. Lentävät rohkeimmat reilusti koppiin sisään ja kohta lentävät ulos villanöttönen nokassaan. Ja tekevät sitä myös talvella vaikka ei ole pesimisaika. Sait kauniit pallot ja tosi tasaisen pyöreät. Vastaa Sieltä haetaan sitten talvipesiinkin villaista lämmikettä. Muistan kun joku vuosi pönttöjä puhdistaessani löysin sieltä lasteni hiuksia. Olin levitellyt tukkoja mukamas peurakarkoitteeksi ja linnuttietysti olivat äkänneet hyvät pesätarpeet. Vastaa Ihanasti aurinko kultaa lumisia maisemia. Tähän aikaan vuodesta siitä tuleekin oikeasti kultainen sävy, kun aurinko paistaa niin matalalta. Meillä on aurinkoa näkynyt muistiinpanojen mukaan viimeksi lokakuun viimeisenä päivänä. Meillä on parin valosarjan lisäksi vain muutama pakkaslumesta tehty lumilyhty. Kynttilälyhtyjä olisi myös muutamia mutta ne ovat jo peittyneet lumeen kun ei ole kukaan käynyt putsaamassa. Olen ollut perinteisesti aika laiska koristelemaan pihaa talvisin. Minulle riittävät lumen koristamat talventörröttäjät ja ympäri vuoden paikoillaan olevat kärhötuet. Nuo tammen oksassa roikkuvat lumihiutaleet ovat kyllä toisaalta aika hauskoja. Mukavaa joulunodotusta! Vastaa No en minäkään aina ole puutarhaa koristellut mutta kun täällä on alkanut olemaan niin paljon lumettomia talvia niin ehkä sen vuoksi vähän innostunut noista talvikoristeista. Nyt tosin tuli niin valtava määrä lunta, että edellisessä postauksessa tekemäni vihreät villapallotkin ovat kokonaan lumen alla. No pakkasissa jäädytin siihen viereen sitten jäälyhdyn ja se on vielä näkyvissä. Nyt tulikin sitten lauhat kelit ja pääsin taas kasvihuoneeseen askartelemaan. Kirjoitankin seuraavaksi huurteisen postauksen… Vaan oikein rauhallista ja leppoisaa joulua sinnekin koko perheelle <3 Vastaa Vastaa Peruuta vastausSähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *Nimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Lähetä kommentti Peruuta vastausNimi * Sähköpostiosoite * This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.Kommentti * Mama's garden Puutarhanhoitoa Mamman puutarhassa ja intoilua kaikesta vihreästä. Häärään täällä Ib vyöhykkeellä, tonttimme koko on reilut 5000 m2, josta vajaa puolet on luonnontilaista kalliota. Facebook Instagram Pinterest mammanpuutarha@gmail.com Arkisto 2023 (23) 2022 (46) 2021 (54) 2020 (72) 2019 (49) 2018 (47) 2017 (68) Kategoriat Valitse kategoria Blogi Kaupallinen yhteistyö Keittiötarha Koristekasvit Metsäpuutarha Piharakentaminen Pihasuunnittelu Puutarhamatkailu Puutarhanhoito Vihersisustus Yleinen Avainsanat Valitse avainsanaa `Bougie` acis autumnalis adventtiasetelma Aeonium agave aikainen kevätkukkija amaryllis amppeli amurinpioni Anemone Anemone `Wild Swan` antiikki- ja perinnepäivät araucaria Araucaria araucana arboretum arvonta askartelu asteri auringonkukka Avoimet puutarhat avokomposti balkaninsyklaami Barnhaven betoni betoniaskartelu betonivalu Billnäsin ruukki biohiili BirdLife Suomi blogihaaste blogille logo blogitapaaminen bonsai broccoli C. coum C. hederifolium callicarpa clematis viorna cordon corydalis corydalis Craighton Blue cottage garden Crocus Crocus speciosus Cyclamen Cyclamen coum daalia daalian jakaminen daalioiden kasvatus ja hoito daalioiden talvisäilytys Dahlia Eco Weedkiller Eija`s garden Epimedium erikoisperuna esikko esikkokylvöt espalier espanjansiruetana etanoiden torjunta euroopanmarjakuusi floristi Flör Galanthus haaste haisujouluruusu hanami hankikylvöt harjateräs harokataja havutyöt hedelmäpuiden leikkaus heinäkuu puutarhassa Helleborus Helleborus thibetanus helmimarja helmivillakko helokämmekkä Helsingin kevätpuutarha messut 2017 herneenversot hiekka hirvenkieli hitsaus hoitosuunnitelma holvikatto hopearikko hortensia hortensia Wim`s Red hosta Hosta minor huonekasvit huonemänty huosiain huurteinen puutarha Hvitträsk hyasintti hyönteisverkko hyötykasvit hyötykasviyhdistys hyötypuutarha hyötytarha hyötyviljely hyötäminen höyhenpensas idänsinililja iiris ikivihreät ilmanvaihdon läpiviennit imikkä isoniittyhumala istutusalueen perustaminen istutustulppaani jalkalehti japanilainen puutarha japaninhiirenporras japaninkurjenmiekka japaninmagnolia japaninmarjakuusi japaninvaahtera joriini joulukoristeet joulukukka jouluruusu jouluvalmistelut JR Holvikellari juurekset jäkäläpuutarha jättiagaave kaalien kasvatus kaalikasvit kaariportti Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha kallio kallioketo kalliopuutarha kanelisaniainen karhunlaukka kartanon puutarha kartiomarjakuusi kastelu kasvatuskokeilu kasvien talvetus kasvien talvisuojaus kasvien väriyhdistelmät kasvihuone kasvihuoneet kasvimaa kasvivalo kasvivaras kasvualusta kate kateviljely kattaminen Kauhurinne kaupallinen yhteistyö Kauppapuutarha Sohlman kausivalot kehäkukka keijunkukka keijunmekko keittiötarha kekrijuhlat kekripukki kellarin rinne kellohyasintti kellovaivero keltainen keltapeippi kermesmarja kesäkeittiö kesämalvikki kesäpäivänhattu keto-orvokki ketokasvit ketunleipä kevät kevätesikko kevätkello kevätkukkijat kevätkurjenmiekka kevätkylvöt kevätleikkaus kevätlinnunsilmä kevätlumipisara kevätpuutarha kiinanlaikkuköynnös kiinanpioni kilpiangervo kilpihärkylä kirja-arvonta kirjakatsaus kirjopikarililja kirjosalvia Kirkniemen kartano kirppislöytöjä kirsikkaluumu kissankäpälä kiurunkannus kivi kivikko kivikkokasvit kivilyhty kivimuuri kivirakentaminen kivituhka klorofylli kodin sisustus kohopenkki koikarppi koiranhammas kokedama kolmilehti kompostilieroja kompostointi koristeheinät koristekasvit koristepensas koristeraparperi koristevalot kosmoskukka kotkansiipi koulinta krookus kuivakukat kukka-asetelma kukkakurssi kukkasipuli kultatesma Kumpulan kasvitieteellinen kuningassaniainen kuorikate kuriilienkirsikka kurjenpolvi kuunlilja kuurainen puutarha kylvökukat käsityöt kääpiökataja köynnöskaari köynnöspinaatti lahottajasieni lammikko lammikon hoito lammikon tekniikka lannoitus lantakomposti lasikupu latva-artisokan talvetus latva-artisokka led-valo lehtimulta lehtimuodot lehtiperenna lehtipistokas lehtopalsami leivonta libanoninlaukka linnan puutarha linnunpönttö lintujen ruokintaa liuskavaleangervo liuskekiven asennus liuskekivi Lohjan asuntomessut Lohjan museo loveaminen Ludisia discolor lumikello lumikellofestivaalit lumikellojen istutus lumikuningatar lumikurjenmiekka `George` lumityöt lumme luonnonalue luonnonkasvit luonnonkukat luonnonmateriaali maa-artisokka maakellari maakellarin eristäminen maakellarin ilmanvaihto maakellarin maatäyttö maakellarin perustus maakellarin routasuojaus maakellarin salaojitus maakellarin tukirakenteet maakellarin vesieristys maakellarin väliseinät maalattia maanrakennuskangas maaorkidea maaperän hoito magnolian istuttaminen maisemapuutarha maksaruoho maljakko mantsurianaralia marjakranssi marjakuusi marjakuusiaita marjamehu Marjamäki Marketanpuisto mehikasvi mehikuusi mehipuu mehiruusuke messurakentaminen Metsäpirtinmulta metsäpuutarha metsätyöt miljoonalinnunpönttöä mullanvaihto multaus muotoonleikkaus muotopuutarha muratti murattisyklaami mustaselja Mustilan arboretum Mustilan taimipäivä 2019 Mustilan ystävät mustilanhortensia Mustion Linna mykorritsa myyräjahti myyrätuhot mänty mätäslaukkaneilikka narsissi narsissitupakka naruamppeli neidonkieli neilikka niitty niittykasvit niityn hoitaminen niityn perustaminen norjanalvejuuri Nuppula obeliski Ojamon kartano oka oma metsä omenapuiden hoito omenapuu omenapuuaita onnenpensas opuntia Oristone Oriveden ruskea osterivinokas oven päällisten valaminen Oxalis tuberosa pahvikate paljasjuurinen palloesikko parsa parsakaali parsan kasvattaminen patiohortensia pehmytmesiheinä pelargoni pelargonien hoito- ja säilytys pelargoninäyttely pensasaita pensaskirsikka pensaspapu pensasruusu pensasruusujen hoito perennat perhe-elämä persianpikarililja peruna perunalajikkeet perunamaa perunan idätys perunan istutus perunan kukinta perunan taudit perustusten raudoitus perustustustyöt Piha&Puutarha-messut pihabongaus piharakentaminen piikkihärkylä pikarililja pilvikirsikka pinseeraus Pinus pinea pioni Pioni `Olga` pionien hiekkakuivatus pionien syysistutus pionin jakaminen pionin juurakko pionin luonnonlaji pionin siemenkylvö pisarakärhö pistokas pistokaslisäys pohdintoja porkkana posliinikukka potager puistolumikello puksipuu punalehtiruusu puukuitu puutarhajäte puutarhakirjoja puutarhakissa puutarhakoristeet puutarhalampi puutarhamatkailu puutarhamietteitä puutarhan kevättyöt puutarhan rakenteet puutarhan valaistus Puutarhasuunnittelu puutarhaterapia puutarhatyyli puutarhatyöt puutarhavadelma puutarhavierailu pähkinälehto päivänhattu pääsiäinen pääsiäismuna pölkkyviljely raivaussaha rauniokilkka rautapatsas rautasulfaatti Rautatienomenapuu rautavihtrilli ravintola Linnankrouvi reikätiili rikkakasvi rikkakasvien torjunta rikko rinnepuutarha rippijuhlat rotkolemmikki `Jacks Frost` rudbeckia ruiskukka Ruissalo ruska rusokirsikka ruukkuistutus ruukkukasvit ruukkupuutarha ruusu ruusuaidanne ruusukaali ruusupapu rönsytiarella salaoja salkoruusu samettiruusu sammal sammalkasvualusta sammalkranssi sammalkuusi sammalpallo sammalpuutarha saniainen scilla Scilla bifolia seinien muuraus sekaistutus seljankukkamehu shiitake siemenarvonta siemenkylvöt siementaimi sieniviljely sieniymppi sinikämmen sinipiikkiputki sinivaleunikko sinivuokko sipulien istutus sipulikori sipulikukat sisäkasvit sitruuna-ajuruoho soihtulilja sora sormivaleangervo sulkahibiskus suovehka syklaami syksy syksyi syksyinen puutarha syreeni `Annala` syysasteri syyshohdekukka syyshortensia syysistutus syyskrookus syyskukkijat syyskylvöt syyslannoitus syysleimu syysmaksaruoho syysmyrkkylilja syyspuutarha syysraparperi syystyöt syysvilja syysvuokko syötävä metsäpuutarha sähkökaapelin asentaminen säleikköaita särkynytsydän taikinamarja taimikasvatus Taimipäivä Mustilassa taimitarha taimivaihto taivukas taivukaslisäys talvensuojaturve talventähti talvi talvikylvöt talvinen puutarha talvipistokas talvipuutarha talvisia puutarhatöitä talvivalkosipuli talvivihreä tarha-adiantum tasetti terttuselja tiililattia tomaatti Tommolan tila tulipa `Brilliant Star` tulppaani tulppaanipuu tummaraunioinen tuohipesin tuohisykerö tuoksuesikko Tuoksumiekkalilja turveharkko turveharkkomuuri typistys tyrnimarja tyrnipensas tyräkki tähkäverbena tähtilumikello täpläpunalatva Unelmien viljelylaatikko unikko vadelmapenkki vadelmatarha Vakka-taimi valkoinen puutarhassa valkotäpläimikkä valkovarjohiippa valkovuokko valokuvaus vappu varjohiippa varjolehti varjopuutarha varjosontikka varjotarha verkkokori vesikasvit vierailu vieraslaji viherkasvit viherlannoitus Viherpaja vihersisustus viherterapia vihreä joulu virkkaus virvalilja vuorimänty värinokkonen väriperuna värit puutarhassa Kotipuutarhan blogit Mama's garden Minna Räisänen Somepuutarhuri Johanna Rönnlöf Uusimmat Blogi Puutarhanhoito Vihdoinkin lehtimultaa omasta tehtaasta Blogi Kaupallinen yhteistyö Koristekasvit Värikäs istutusalue — angervojen ensimmäinen kesä Blogi Yleinen Puutarhakrapula — ikävä seuralainen Sinua saattaisi kiinnostaa myös: Puutarhanhoito Rakkaudesta humalaan Ajankohtaiset vinkit Syyssiivous puutarhassa Pihasuunnittelu Parhaat ruskakasvit Huonekasvien hoito Huonekasvit sisäilman puhdistajina Lataa lisää
Tänään oli tosiaan huikean kaunis satumaisema. Pitkästä aikaa paistava aurinko sai hymyn huulille. Kivasti todettu lumen peittävän nyt kaikki keskeneräisetkin työt. Piha näyttää juuri niin valmiilta, kuin se voi olla. Toivottavasti tintit eivät nyhdä huovutuspallojasi laiheliineiksi. Olen kerännyt omenapuun oksille riippumaan kirppareilta keraamisia kelloja. Niihin on pitänyt vaihtaa ripustusnaruiksi sälekaihdinnarua, kun linnut nyhtävät muut narumateriaalit säie kerrallaan omiin tarkoituksiinsa. Pakko kiertää kaupoissa jouluruusut kaukaa, sillä lämpimässä sisätilassa ne ovat pian vainaita. Eivätkä ulkona tarkene kevääseen saakka, kuten totesit. Valoisaan aikaan tulee oltua niin vähän ulkona, ettei muutamaa kranssia ja valosarjoja lukuunottamatta tule sinne koristeita laitettua. Vastaa
Nyyh, nyt kun ruokintaa ei ole niin en ole nähnyt yhtään tinttiä😥 Vaan voihan ne silti palloja tulla nyhtämään. Vähän jopa toivon, että tulisivat… Minä teen hieman vajaata työaikaa joten välillä ehdin hyvinkin valoisan aikoihin jo kotiin. Olisi ihanaa kun saisi pidettyä koko talven läpi tavan, tehdä joka päivä puutarhakierros. Pitäisi vain hankkia jotkin pitkävartiset talvikengät että pääsisi kahlaamaan paremmin hangessa. No vielä pääsee ihan hyvin mutta jos lunta vain tulee ja tulee… Vastaa
Kaunis on tuo avautuva peltomaisema! Hih, huopapallosi näyttää sokerikuorrutetulta Vihreältä kuulalta ;-) Minulla ei taida olla mitään pihan talvikoristeita, mitä nyt vaihdan riippukeinun koukkuun kynttilälyhdyn roikkumaan männyn oksasta. Oliskohan siinä kaikki? Pariin vuoteen en ole valosarjaakaan mihinkään ulos laittanut, kun olen unohtanut hankkia uuden loppuun palaneen sarjan tilalle. Kuistin kattoa kiertämään laitoin hehkulamppumallisen valosarjan jo kesällä, mutta sen on tarkoitus olla ympärivuotinen, vaikka sitä ei kesällä tarvitsekaan. Nyt kuistin valot on toimineet iltaisin ajastimella. Ehkä voisi vielä jonkun ison kynttilälyhdyn ulos laittaa, pari sellaista on vintillä varastossa. Melkeinpä lyhty elävän kynttilän kanssa on kaunein pihan talvikoriste, mitä on. Vastaa
Tosiaan tuo kynttilälyhty tietysti, onhan niitä meilläkin. Ja voi kun tulisi tehtyä taas jäälyhtyjä, ne vasta onkin ihania🕯️ Vastaa
Lumi teki kaiken kauniiksi. Tintit saattavat nyppiä huovutusvillaa, meillä ne nyppivät kissankopissa olevaa huovutettua villa-alustaa. Lentävät rohkeimmat reilusti koppiin sisään ja kohta lentävät ulos villanöttönen nokassaan. Ja tekevät sitä myös talvella vaikka ei ole pesimisaika. Sait kauniit pallot ja tosi tasaisen pyöreät. Vastaa
Sieltä haetaan sitten talvipesiinkin villaista lämmikettä. Muistan kun joku vuosi pönttöjä puhdistaessani löysin sieltä lasteni hiuksia. Olin levitellyt tukkoja mukamas peurakarkoitteeksi ja linnuttietysti olivat äkänneet hyvät pesätarpeet. Vastaa
Ihanasti aurinko kultaa lumisia maisemia. Tähän aikaan vuodesta siitä tuleekin oikeasti kultainen sävy, kun aurinko paistaa niin matalalta. Meillä on aurinkoa näkynyt muistiinpanojen mukaan viimeksi lokakuun viimeisenä päivänä. Meillä on parin valosarjan lisäksi vain muutama pakkaslumesta tehty lumilyhty. Kynttilälyhtyjä olisi myös muutamia mutta ne ovat jo peittyneet lumeen kun ei ole kukaan käynyt putsaamassa. Olen ollut perinteisesti aika laiska koristelemaan pihaa talvisin. Minulle riittävät lumen koristamat talventörröttäjät ja ympäri vuoden paikoillaan olevat kärhötuet. Nuo tammen oksassa roikkuvat lumihiutaleet ovat kyllä toisaalta aika hauskoja. Mukavaa joulunodotusta! Vastaa
No en minäkään aina ole puutarhaa koristellut mutta kun täällä on alkanut olemaan niin paljon lumettomia talvia niin ehkä sen vuoksi vähän innostunut noista talvikoristeista. Nyt tosin tuli niin valtava määrä lunta, että edellisessä postauksessa tekemäni vihreät villapallotkin ovat kokonaan lumen alla. No pakkasissa jäädytin siihen viereen sitten jäälyhdyn ja se on vielä näkyvissä. Nyt tulikin sitten lauhat kelit ja pääsin taas kasvihuoneeseen askartelemaan. Kirjoitankin seuraavaksi huurteisen postauksen… Vaan oikein rauhallista ja leppoisaa joulua sinnekin koko perheelle <3 Vastaa