Kaisaniemen kasvitieteellisen mehikasvit

Nukkaitulehden pehmeät versot Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneessa.

Viime vuosina ovat sydämeeni hiipineet kaikenlaiset mehikasvit. Olenkin kirjoitellut niistä jo monesti mutta taas löytyi Kaisaniemestä sellaisia kasveja joita en ollut siellä aikaisemmin ihaillut tai edes huomannut. Se on jännä miten eri kerroilla sitä saattaa huomata aivan eri kasvit. Tällä kerralla mehikasvit ihastuttivat erityisesti ja viihdyin niiden parissa pitkän tovin.  Jonain toisena kertana muistan miten suuresti vaikutuin paikan saniaiskokoelmasta. Eräs lapsivieras taas ei olisi halunnut lähteä pienen vesiputouksen ääreltä mihinkään koska vedestä nousi “savua”. Uskon, että hän vaikuttui sillä kertaa juuri usvakoneen tuottamista savukiehkuroista veden yllä.

Itulehdet hurmaavat mm. pehmeydellään

Erilaiset itulehdet, Kalanchoe ovat itselleni ryhmänä vielä melkoisen vieraita. Omassa kokoelmassani on yksi lieriöitulehti joka on vielä hyvin pieni ja kasvitieteellisen yksilö näyttikin aivan jättiläiseltä omaani verrattuna.

Lieriöitulehti lisääntyy tehokkaasti ympäristöönsä.
Lieriöitulehti lisääntyy varsien kärkiin kasvavista pikkuisista aluista.

Lieriöitulehti K. tubiflora on varsinainen lisääntymisen mestari. Se ei tee siemeniä tai juurivesoja vaan kasvattaa oksiensa kärkiin kokonaisia kasvivauvojen ryppäitä jotka sitten putoilevat emokasvin lähettyville. Oma yksilönikin tekee jo noita alkuja mutta se taitaa olla minulla niin karussa multaseoksessa, etteivät alut jaksa siinä kasvaa kokoa vaan ovat kuihtuneet. Pitäisi varmaankin siirtää alut kosteampaan multaan ja vaikka johonkin pieneen taimien kasvatukseen tarkoitettuun pöytäkasvihuoneeseen.

Huopaitulehti oli kasvanut melkeinpä jo pienen puun mittoihin.
Nukkaitulehden haluan joskus hankkia omaankin kokoelmaani.

Huopa- ja nukkaitulehdet ovat molemmat jo nimensäkin mukaisesti todella pehmeitä lehdiltään. Niitä oli ihan pakko silitellä, vaikka kasveihin koskeminen taisikin olla kasvitieteellisessä kielletty. Molemmat ovat väritykseltään ihanan siniharmaita ja nukkaitulehdessä on lisäksi lehtien päissä pieniä suklaan ruskeita kohtia. Kuvasin molemmat mehikasvit tarkasti ja ainakin tuon nukkaitulehden haluan vielä joskus hankkia omaankin kokoelmaani.

Muita huomionarvoisia kasvituttavuuksia

Kuten jo edellä mainitsinkin niin pidän hirmuisesti harmaista kasveista ja mehikasveissa niitä on melko paljon. Tämä lattian rajassa luikerrellut raita-aaloe, Aloe striata oli kyllä täydellisen kaunis väritykseltään. Luin, että sen väri vaihtelee valon määrän mukaan. Lieneekö täällä pohjolan harmaudessa sitten tämäkin kasvi harmaampi kuin kotiseudullaan ikuisen valon maassa?! Joka tapauksessa tämäkin kasvi pompsahti välittömästi hankintalistalleni kun vielä luin, että se on melko kylmänkestäväkin. Kuvitelkaa tämä suuressa saviruukussa, jonka reunoilta se on pudotellut poikasiaan roikkumaan…

Täydellisen harmaa Aloe striata.

Haworthioista eli kirjotähdistä itselläni on kokemusta tasan yhden kasviyksilön verran. Kokemus on kyllä erittäin hyvä, sillä kasvi on voinut hyvin jo ainakin yhden talven yli. Sekin minulla kasvaa tosi kuivassa ja paljon hiekkaa ja kiveä sisältävässä kasvualustassa joten sen kasvu on ollut tosi hidasta. Oikeastaan hidas kasvu on kyllä vain hyvä asia, sillä muutenhan minulta loppuisi tila näiden aarteiden kanssa heti alkuunsa. Minulle riittää että pysyvät hengissä, pieninä ja sievinä!

Oman kokoelmani pikkuruinen Haworthia on lajike jolla lehden kärjet ovat läpikuultavat.
Kaisaniemessä Haworthia kasvaa mattomaisena kasvustona.
Kasvitieteellisen Haworthiopsis (erotettu omaksi suvukseen Haworthioista) taasen luikertelee pitkin ja poikin.

Pienestä tai sievästä ei voi puhua katsellessa tämän kuvan mehiä. En tullut kirjoittaneeksi kasvin nimeä ylös joten en tiedä mikä se on mutta kylläpä sen lehdet muistuttavatkin aivan vuorenkilven lehtiä. Ainoastaan tuo runko ei oikein täsmää vuorenkilven kanssa vaikka lonkeroisia varsiahan sekin kyllä kasvattaa.

Loppuun vielä kuva kukkineesta mehipuusta. Omani ovat jo aika hyvän kokoisia mutta eivätpä ole koskaan kukkineet. Olen lukenut, että se on ilmeisesti melko harvinaista joten tuskin koskaan omien kukintaa tulen näkemäänkään. Harmillisesti tietysti myös nuo kasvitieteellisen yksilön kukat olivat jo kuihtuneet. Toivottavasti satun joskus paikalle kukinnan aikaan. Hommasin nimittäin ensimmäisen museokorttini jota aion tulevanan vuonna hyödyntää ainakin Kasvitieteellisen vierailuihin ja toivottavasti paljon muuhunkin. Löysin jo pääkaupunkiseudulta muutaman ihanan kohteen joissa on puutarha voimakkaasti läsnä. Toivottavasti pääsen niissä vierailemaan ja voin kirjoittaa niistä sitten myös tänne blogiini.

Mehipuun kuivuneet kukkavanat.

Kaunista pakkaspäivää kaikille lukijoilleni täältä Mamman puutarhasta💚

pyöreä tekstillä-blogin-loppuun

3 Comments

Vastaa:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.